perjantai 28. syyskuuta 2012

Pillereitä, hilloa ja yksi tuhottu salkku


Valheellista elämää, sitähän tämä on ja lasku tulee aivan varmasti perässä. Sain pari tuntia sitten kaksi piikkiä perseeseen jotka turruttivat sen verran alaselkää että pystyn liikkumaan, vaikkakin hitain askelin. Niinpä teputin Ransun luo ja käväisin apteekissa hakemassa lisää jyviä, kahta eri laatua. Tuumin tässä että pari seuraavaa päivää aion huijata aivoja, sitten voi katsoa menikö paljonkin pahempaan kuntoon vai paraniko liikkumalla. Huomenna on nimittäin pakko painella savimonttuun eikä silloin kiputilat saa olla esteenä eikä edes hidasteena. Näin se vaan on, ihminen on luotu liikkumaan.

Urani alkuajoilta muistan tapauksen jossa astuin kuuden tuuman naulaan niin onnistuneesti että naula tuli jalkapöydästä läpi tuuman verran. Jalkaterä laitettiin mahdottomaan kääreeseen ja sain nappeja hillitsemään turvotusta sekä lievittämään kipuja. Makasin sängyssä miltei viikon eikä turvotus eivätkä kivut lähteneet minnekään vaan koipi pysyi samanlaisena turvonneena möllikkänä. Kuinka ollakaan, koitti kesäkuun ensimmäinen viikonloppu ja Provinssirock. Ostin viinaa neljä pulloa + oluet, villasukka jalkaterän päälle ja menoksi. Kolme päivää tuli umpihumalassa heiluttua varsinaisen festaripaikan ja leirintäalueen väliä, tosin muistikuvien ollessa melko hatarat. Pitkän viikonlopun jälkeen jalassa ei ollut enää turvoksissa eikä läheskään niin kipeä, jalalle saattoi jopa varata painoa. Tämä ei ollut mikään oodi alkoholille vaan sille tosiasialle että ihminen on luotu liikkumaan, ei muinaiset luolamiehetkään murahtaneet kotiluolassa naaraalleen että no voi vittu, kyllä nyt saa mammuttijahti jäädä tältä päivältä kun noi pukamat kiusaa. Nälkäänhän sitä olisi kuollut, ihan niin kuin nykyäänkin sillä erotuksella että tuo mammuttijahti on hieman muuttanut luonnettaan ns. ”sivistyksen” myötä.

Sitten ihan kokonaan toiseen aiheeseen, sain nimittäin porttikiellon erääseen kauppaan tuolla kauempana maailmalla jossa kävin pillereiden hakureissullani, niitä kun ei täältä erämaasta löytynyt. Kauppa oli ihan tavallinen ruokakauppa, tosin suuri sellainen mutta tavan kauppa kumminkin. Ostin kärryn täyteen elintarvikkeita ja herkkuja, herkut siitä syystä että jos ei huominen aivojeni huijaus toimi odotetulla tavalla vaan joudun tosissani petipotilaaksi niin onpahan jotain mässättävää. Okei, kassalle päästyäni olin sen verran pökissä niistä aiemmin saamistani kipupiikeistä etteivät rahat lähteneet irti lompakosta normaaliin tapaan vaan laittoivat hanttiin aivan helvetisti. Kassaneitinä työskenteli joku sangen nuori, purkkaa jäystävä naaras joka katseli touhujani aikansa kunnes sanoi; ”Löytyykö patulta sitä hilloa vai ei?” No voi vittu, pitikö täällä maksaa hillolla, jo on aikoihin eletty. Paniikissa sanoin kassaneidille että odotas hetki ja jätin ostokseni siihen paikkaan ja syösyin ulos ja edelleen Ransun puikkoihin. Kumit laulaen lähdin parkkipaikalta ja kurvasin kohti kotia ja korpikyliä, otin matkalla yhteyden vaimooni ja käskytin tätä pakkaamaan joka saatanan ainoan hillopurkin mitä kämpästä löytyy, olen tulossa niitä hakemaan. Vaimo koitti vastustella ja ymmärtäähän sen, pitkin kesää hän on täydentänyt varastoja talvea varten ja sitten yksi huuhilo tulee ja ilmoittaa vievänsä koko reservin. Kotiin päästyäni vaimoni jälleen kerran epäili mielenterveyttäni ja mahdollista lääkkeiden vaikutusta, tyydyin vain karjahtamaan että nyt on meidän perheen maine vaakalaudalla joten en tässä ehdi enempiä selitellä. Paiskasin koko hillopurkkiarsenaalin Ransun perään ja kahautin takaisin kauppaan jonne ostokseni jäivät. Pelipaikalla oli jäätävä tunnelma, jonoa oli lihatiskille asti koska ostokseni täyttivät kassan jälkeisen kaukalon tai mikä vitun lastausalue se nyt onkaan eivätkä ihmiset päässeet latomaan ostoksiaan kasseihinsa kuin toista puolta käyttäen.

Ilmeet eivät suinkaan kirkastuneet kun kärräsin kassalle koko kesän saldon, 68 erikokoista purkkia täynnä kesän vitamiineja. Kassaneiti erehtyi jopa ärähtämään minulle, kysyi hyvinkin riidanhaluiseen sävyyn että mitä vajakki meinaat, vie ne hillos vittuun. Tämä riitti, pidin neitoselle ja koko takanani posteeravalle, noi viidenkymmenen ihmisen jonolle luennon siitä kuinka olin uhmannut liikennesääntöjä ja halveksinut kuolemaa joka käveli neljällä jalalla, yleensä hirveksi puhutaan. Ettei siinä nyt ole varaa haistatella yhtään, noin kolme varttia sitten kysyit meikäläiseltä että löytyykö sitä hilloa vai ei? Nyt sitä on jumalauta purkkitolkulla, mitä meidän on väliä kun kuollaan vitamiininpuutteeseen ensi talvena – pääasia että kauppaketju saa omansa pois. Sitäpaitsi eikö vanha systeemi ollut parempi kun maksettiin rahalla, tämä hillotouhu työllistää ja hankaloittaa aivan perkeleesti tätä maksutapahtumaa. Niin, ja mikä on arvojärjestys? Jos maksan litran mansikkahillopurkilla, niin onko sinulla antaa takaisin neljä desiä vattuhilloa á kaksi desiä/purkki vai annatko kolme varttia mustikkahilloa? Ei helvetti sentään, katso nyt ympärillesi ja mieti mikä hinnoitteleminen tässä on, puhumattakaan siitä että koko kauppaketjun on yhtenäistettävä käytäntönsä. Enempää en ehtinyt sanoa kun minut heitettiin ulos kaupasta ja hillot perässä, miinuksena voin mainita että sinne jäivät myös ostokseni.

Kolmas ja iloisin asia on rakkaan lätkäkorvan puuttuminen politiikkaan, vieläpä radikaalilla ja vallankumouksellisella tavalla. Koko juttu sai alkunsa siitä kun pystyin lääketokkurassa viemään lätkäkorvaa pienelle kusireissulle, ihan vain muutaman kymmenen metrin päähän läheiseen tienhaaraan. Siitä piti kääntyä takaisin mutta meidät molemmat huumasi paistetun makkaran tuoksu ja älämölö joka kantautui seuraavan, noin sadan metrin päässä olevan taloyhtiön parkkipaikalta. Kivuistani huolimatta sanoin lätkikselle että käydäänpä katsomassa mitä tuolla touhutaan kun tulee niin hyvät hajutkin. Saavuimme kohteeseen ja parkkipaikalla meitä odotti tuttu näky, kunnallisvaaliehdokashan se siinä pasteerasi ison grillinsä ääressä jonka etupuolelle oli aseteltu pöytä tuoleineen ja päivän varjoineen. Maahan oli lätkäisty kepin nokkaan pari potrettia tuosta livekalasta, numeron kanssa tietysti. Hikinen valehtelija viittilöi meitä tulemaan luokseen niin vittumaisen mairitteleva hymy naamallaan etten moista ole vähään aikaan nähnytkään, oikein vilunväreet menivät pitkin selkää. Menimme äijän tykö ja tämä istutti minut pöytään, lätkäkorvan tehdessä vastahakoisesti seuraa jalkojeni juureen sillä makkarat kiinnostivat enemmän kuin poliittinen paskanjauhanta. Pidin sen kuitenkin remmissä enkä antanut sen mennä nuuskimaan kylmälaukkua enkä livekalan avoinna olevaa salkkua joka pursuili kaikenmaailman tyhjiä lupauksia täynnä olevia esitteitä. Vanha hikoilija – siis tämä ehdokas – kaatoi lisää kahvia kuppiin ja tarjosi toisen makkarankin, oikein toi sen grillistä pöytään kun ilmoitin selkäni oleva sen verran kipeä ettei tuo liikkuminen oikein onnistunut, joskin tämä istuminen teki vielä huonompaa. Äijällä oli apuri, ilmeisesti hänen vaimonsa tai sitten jos lyyli oli hänen salarakkaansa, millainen mahtoi olla hänen vaimonsa. No helvetti, se muija olisi pystynyt vaihtamaan heidän vaalikäyttöön valjastetun pakettiautonsa renkaan ilman tunkkia sillä sen verran roteva narttu näytti olevan. Saattoi olla vaikka vanha itäsaksalainen vaihto – oppilas, mene ja tiedä. Ukon paasatessa minulle erinomaisuuttaan, tämä vanha Stasin joukoissa palvellut moukarinheittäjä viittilöi ukkoa tulemaan pakun taakse. Ehdokas pahoitteli keskeytystä ja nousi pöydästä. He katosivat pakun peräkulman taakse mutta kun matkaa ei ollut kuin pari metriä, kuulin selvästi mitä raavas – raija sanoi livekalalle:”Helvetti, nää makkarat ovat menneet vanhaksi jo aikoja sitten, huomasin vasta äsken”. Kuulin myös kuinka ehdokkaan saatana valisti moukarinheittäjää kertoen olevansa hyvin tietoinen best – före päiväyksen olleen ja menneen mutta sillä ei ole mitään merkitystä, eivät nuo huomaa mitään – ei ainakaan tuo harittavasilmäinen vajakki. Voi vittu että leimahti päässä, annoin välittömästi lätkäkorvalle remmiin löysää ja tämä kiitti kauneimmalla tavalla mitä voin kuvitella; söi kolme makkaraa nanosekunnissa, kaihasi yhden paketin hampaisiinsa ja kusi sen saatanan esitesalkun täyteen, voi hyvä isä mutta sitä kusta tuli – ihan kuin lätkäkorva olisi tiennyt että tässä ollaan nyt koston tiellä. Kampesin itseni vaivoin tuolista ylös ja lähdimme kotiinpäin, lätkäkorva ylpeästi kantaen sotasaalistaan. Vilkaistessani taakseni muutaman kymmenen metriä taivallettuamme, näin ehdokkaan tuijottavan makkaroitaan, meitä ja kusista salkkuaan. Ilmettä ei enää erottanut, en tiedä oliko se vääntynyt surun vai raivon irvistykseen. Joka tapauksessa meillä on maailman viisain koiruus – poliittisesti sitoutumaton koska maailmassa on paljon tärkeämpiäkin juttuja kuten makkarat ja haistelemattomat koiranperseet.

Näin tänään pilleripöllyssä, viimeistään huomenna sitten taas jotain uutta. Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua teille, rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

7 kommenttia:

  1. Maailma - tai ainakin Suomi... no kotikuntasi kuitenkin - on loputtomasti oleva kiitollinen lätkiksen reippaasta suorituksesta *Polka-täti lupaa heekkuja kans*! Niin sitä pitää toimia ^-^

    Olisit odottanut, että oma vatsa kapinoi ja paskinut myös johonkin pakkiin siinä sivussa :)

    Hillokysymykseen en ota kantaa, koska lovvoa joko on tahi ei!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kerron lätkäkorvalle terveiset!
    O-ou, jos meikä olisi vääntänyt tortut sedän salkkuun niin taas olisi viety...
    Hillokysymystä käsiteltäessä minulla on tuo jälkimmäinen vallitsevana :)

    VastaaPoista
  3. Pysy lääkkeissä! Niistä on yllättävää iloa näköjään. Ainakin meille. Jos omat lääkkeet on nautittu ajallaan.

    VastaaPoista
  4. No näin täytyy sitten tehdä, eihän siinä muu auta! ;D

    VastaaPoista
  5. Tulin tänne sanomaan kiitos! Jätän julkaisematta ne kommentit, ettet ihmettele... mun luontainen vaatimattomuuteni estää mainostamasta itseäni. Olisin tosi huono kunnallisvaaliehdokas! Onneksi ei oo kukaan kysynykään ehdolle.

    VastaaPoista
  6. Minä juutuin alun lukuongelmiini.... tuuman naula tuli jalkapöydän läpi tuuman verran.... WTF?

    Yksi vieno pyyntö olisi että laittaisit heti alussa mahdolliset elämänviisauksiksi tulkittavat asiat kun jään ja kompastun toisen kappaleen alussa pyörimään uuvuksissa ympyrää kuin olisin se päästäinen joka putosi lasteni kusipottaan ja pyöri potan pohjalle turkiskauluksen etsiessään tietä pois potasta.... en tiedä kuoliko tämä rauhoitettu pinokkio pitkine nenineen sydäriin vai ureajäämiin potan pohjalla...

    no nyt hävettää jo tämäkin jaarittelu...

    VastaaPoista
  7. Outsa, astuin kuuden tuuman naulaan (niin kuin tekstissä luki) eli viisitoista senttiä pitkään. Naula oli lyöty piirusta läpi 4" eli kymmen senttiä joten jäljelle 2" eli viisi senttiä. Jalkaterän vahvuus läpitulon kohdalta 1" eli 2,5 senttiä joten jäljelle jää tuuma tuli jalkapöydästä läpi. Näin.
    Jälkimmäinen pyyntö meni valitettavasti yli kuin Vaasan kone sillä en tajunnut mitä tarkoitit?

    VastaaPoista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...