perjantai 21. syyskuuta 2012

Pikkuperkeleiden elämäntaito - oppitunti

Riiviöitä oli muutamia kymmeniä, lähempänä viittäkymmentä kuin sataa ja ehkäpä siksi tunnelma tuntuikin varsin tiiviltä astuessani noiden pienten, nenäänsä kaivavien pikkuperkeleiden eteen. Kyseessä oli elämäntaito - oppi, mukulat oli raahattu kaikista kyläkouluista tänne yhteen suureen auditorioon ja siinä ne istuivat ja odottivat että koska vetäisen kanin perseestäni tai jotain muuta hätkähdyttävää. En ymmärrä miksi näin pienille niiteille opetetaan jotain elämäntaitoa, kyllä se sitten tulee opittua avioerojen ja konkurssien kautta ja viimeisen tilityksen voi vetäistä miehekkäästi ojan pohjalta. Tai sitten voi valita meikäläisen tien, kiristää ruuvia niin paljon että perämies lentää komentosillalta eikä ryke riitä yksin paatin ohjaamiseen, vaan joutuu ajelehtimaan hallusinaatioiden ja demonien keskellä. Voin siis sanoa ettei sillä opettajakunnallakaan kaikki muurarit urakkaan osallistuneet kun minun tänne valistusta jakamaan pyysivät.


                   
                       Pikkuperkeleet
                      
                                                    

Joka tapauksessa tässä nyt seisoin ja mittailin yleisöäni, noita kymmeniä suloisia silmiä, joiden näennäisen viattoman katseen takana vaani yhtä monta inkvisiittoria tuomitsemaan pienimmästäkin syystä. Ajattelin heti alkuun heittää virallisen asenteen vittuun ja lähestyä kakaroita heidän näkökulmastaan, mikä ei tälläiselle pelkillä parkeilla ajavalle ollut kovin suuri haaste. Haastetta sen sijaan aiheuttivat lasten vanhemmat, jotka istuivat mukuloiden taakse asetelluissa penkkirivistöissä. Nimenomaan haastetta, sitä oikeuden asettamaa tässä pelkäsinkin sillä olin monen, nyt vanhemman statuksella istuvan kanssa ryypännyt ja tehnyt vähän muutakin ennenkuin he saivat jälkikasvua ja tiemme erkanivat. Pelkäsin nimittäin hermostuvani ja menettäväni malttini, seuraksena luonnollisesti muutamien totuuksien laukominen hermoon ottavasta ja vieläpä suuren yleisön edessä. Helppoa ei tulisi olemaan mutta yritettävä oli. Rykäisin kerran kiinnittääkseni supattavien mukuloiden huomion mutta aivan tuloksetta, supina ja liikehdintä sen kuin jatkui. Rykäisin toisen, kolmannen ja vieläpä neljännenkin kerran ilman tulosta, opettajien istuessa vaivaantuneen näköisenä seinän vierustalla. Jumalauta jos ei hyvällä niin sitten pahalla, tuumasin ottaen tukevan otteen pöydästä samalla kun vedin keuhkoni täyteen ilmaa.


Karjahtaessani "Jumalauta kakarat, kohta paukkuu pakarat!", luulin omaavani yliluonnollisia kykyjä; eturivi kyrvän syylistä kellahti kumoon pelkästä ilmanpaineesta, kakkosrivissäkin pikku mekot ja merimies asut lepattivat ja kolmas rivi paukahti poruun, kaksi ensimmäistä keräili itseään pikku penkkien sekamelskasta. Vanhemmat ryntäsivät lastensa luo ja mulkoilivat meikäläistä pahalla silmällä mutta aivan syyttä, olisivat kasvatteneet nuo ihmelapsensa paremmin. Vallitsi yleinen sekasorto vanhojen ryyppykavereitteni ja muiden kunniallisten kansalaisten rauhoitellessa jälkikasvuaan, kuului kuiskuttelua siitä kuinka pitää olla hetken aikaa kiltisti ja kuunnella mitä setä sanoo etc. Eräs opettajatar liihotti luokseni ja käski minun hillitä kielenkäyttöäni, oltiinhan sentään koulussa ja vieläpä lasten vanhempien edessä. Kommentoin eukon lausumaa kertomalla etten edes vielä ollut esitellyt kielitekniikoitani joten mitä sitä hillitsemään ja siksi toisekseen, eikö olisi aivan vitun tyhmää esitelmöidä porukan takana vai onko koulu voittanut bingossa taustapeilejä? Akka vaihtoi väriä Falunin punaisesta violettiin enkä oikein tiennyt oliko opettejatar ihminen vai demoni sillä sen verran jumalaton oli hänen ulkonäkönsä. Aikansa puhistuaan tämä kansankynttilä liiteli takaisin omalle paikalleen.



                   Naisopettajan mieli-
                  pide artikuloinnistani

Aloitin esittelemällä itseni, kerroin etten tiedä opetettavasta aiheesta sen enempää kuin Sakkeus starttimoottorista mutta minut oli pyydetty kertomaan tänne omista kokemuksistani ja niistä asioista mitä pitää elämässä välttää ettei teistä tule minun kaltaista epattoa. Onko kysyttävää? Heti nousi neljännestä rivistä pikku kätönen ja nyökättyäni tämä nuori neito kysyi - äänellä jota enkelitkin kadehtivat - että miksi sedällä on noin isot korvat? Kaikki vajaat sata silmäparia porautuivat minuun, halusta kuulla miksi setä pitää päässään siipimuttereita joiden kokoluokkaa tavataan yleensä vain telakoilla ja raskaassa teollisuudessa. Neidin istuuduttua kerroin kuinka minä olin ollut tuhma jo syntyessäni ja tästä syystä minua oli ensin roikottanut kätilö, sitten äitini ja myöhemmässä vaiheessa opettajat ja nykyään ulos - ottomiehet sekä virkavalta. Riiviöt kuuntelivat monttu auki ja pieniä, hentoja ooh - äännähdyksiä kuului sieltä täältä, lasten vilkuillessa kohti vanhempiaan kysyvästi että voiko tälläinen julma kohtelu olla mahdollista. Vitun tekopyhät vanhemmat hymyilivät ystävällisesti takarivistä samalla ilmehtien ettei meidän taloudessa lapsia kuriteta, vaikka tiesin joukossa olevan yhden joka hakkasi vaimoaan ja kakaroitaan. Oli varmaan pyyhkinyt nytkin, ennen tänne tulemistaan isommat veret serlaan ja näytteli nyt siinä kunnon isää. Innostuin kertomaan lisää korvistani ja siitä kuinka saatanan hyödylliset ne olivat. Lapsena muilla muksuilla oli hienot leijat mutta minulla ei ollut koska olin köyhästä kodista. Niinpä käytin korviani; laskin päätäni alaspäin ja pian vitunmoinen viima tarttuikin noihin auki levitettyä lompakkoa muistuttaviin ulokkeisiin, kiskaisten minut yhä korkeammalle ja korkeammalle, aina suurjännitejohtoihin asti. Varusmiespalveluksessa minut oli määrätty heti kuulovartioon, kuulin jopa niin hyvin että tiesin mitä kotijoukot puuhasivat. Lopuksi kerroin kuinka olen monesti tullut ammutuksi Afrikan - reissuillani, salametsästäjien perkeleet luulevat aina minua makuulta nousevaksi norsunpoikaseksi ja suurriista kuulaa ropisee kroppaan lipastolkulla. Lapset ovat todella jo pienestä pitäen itsensä perkeleen riivaamia, suunnaton kikatus valtasi salin sanojen "aina suurjännitejohtoihin" ja "olen useasti tullut ammutuksi" kohdalla. Vasta kun kerroin kuinka vittumainen paikka Afrikkalainen sairaala on, kersat vakavoituivat. Pidin pitkän esitelmän lääkäreistä jotka ovat voittaneet lupansa paikallisen SPR:n järjestämissä arpajaisissa ja siitä kuinka vaarallista on maata keskellä savannia olevassa sairaalassa. Eräänäkin yönä leijona kävi nappaamassa viereiseltä punkalta jonkun sotalordin vai mikä vitun heimojohtaja se nyt oli, ei ainakaan  vapaustaistelija joksi hän itsensä esitteli.


Jatkoin oppituntia kertomalla siitä kuinka elämässä tulee olla rehellinen eikä saa vinguttaa luottokorttia yli katteen, siitä joutuu kuseen hyvin pitkäksi aikaa. Samoin kaikki pahanteko ja toisten kiusaaminen  on kiellettyä, kysykää vaikka vanhemmiltanne kuka heidän työpaikallaan on kohteena ja minkälaisia tekniikoita he käyttävät. Jälleen tuli kuolemaa enteileviä katseita koko takarivistön täydeltä mutta en välittänyt, tyydyin vain hymyilemään "Kyllä minä tiedän" - ilmeelläni. Lapset ovat lapsia eikä nytkään voitu välttyä kysymykseltä että mistä lapset tulevat. Tällä kohtaa sekä vanhemmat että opettajat katsoivat minuun ilmeellä joka tiesi lynkkausta mikäli asettelisin sanani väärin. Olin kuitenkin päättänyt etten ala puhumaan mitään paskaa kukkasista ja mehiläisistä, saati sitten haikaroista sillä maamme on täynnä niskavaivoista kärsiviä ihmisiä joten se nyt vielä puuttuisi jos kokonainen kylällinen ihmisenalkuja tähtäilisi taivaalle. Niinpä kerroin rehellisesti koko toimituksen ja odotusajan alusta loppuun, niin yksinkertaistettuna kun sen vaan voi. Opettajat punoittivat ja vanhemmat hikoilivat sillä viimeksi mainitut tiesivät joutuvansa kysymysten kohteeksi myöhemmin illalla. Tilanteen muutti reipas nuori mies, selvästi tuleva insinööri sillä mekaniikka näytti kiinnostavan, se ilmeni puolittain toteavasti esitetyssä kysymyksessä: "Tytöt on niinku sellasia monistuskoneita niinku iskän työpaikalla on?" Eihän tähän muuta voinut vastata kuin että onhan ne, varsinaisia kopiokoneita ja niin monta kertaa kun sinä sitä mustekasettia sinne änkeät niin printtiä pukkaa. Nuori insinööri oli hieman ymmällään, osa sanoista oli mennyt yli  kuin Vaasan kone. Nyt heräsi jo vanhempien feministiosastokin, vaikken ollut tarkoittanut vastaustani miksikään naisia väheksyväksi, päinvastoin olin koittanut selvittää että normiolosuhteiden vallitessa tulos on taattu. Naaras, joka vanhempien joukosta nousi seisomaan syyttäen minua sovinistisista puheista ja valheellisen tiedon levittämisestä lapsille, oli aikoinaan ollut perse pystyssä jos joku vain katsoikin häneen päin. Ei sinänsä tuomittavaa, toiset tykkää naimisesta enemmän kuin toiset mutta jos kopiokoneista ja ennenkaikkea tulostimen jakamisesta puhutaan niin tämä ämmä vei voiton kirkkaasti.


Hetken aikaa oli meteliä, naisväki syyti solvauksia meikäläiselle, äijät koittivat hiljentää eukot nykimällä heitä hihasta ja kakaroilla oli kädet pystyssä, kaikilla oli kysyttävää. Hakattuani aikani nyrkkiä puhujapöntön kanteen, meno rauhoittui ja päästiin jatkamaan. Eturivin laidalta pieni hentoääninen tyttö kysyi että miksi isi horjui aina perjantaisin töistä tullessaan? Vilkaisin nopeasti takariviin ja tumma punoitus paljasti kenen horjumisesta oli kyse. Nostin puolihuolimattomasti kättäni ja hieroin etusormeani ja peukaloani yhteen, kysyäkseni tältä takarivin juopolta paljonko hän oli valmis maksamaan vastauksesta. Tyyppi oli välkky vaikka juoppo olikin, katsoessani häneen uudemman kerran hän nyökkäsi ja nosti kaksi sormea pystyyn siten, etteivät muut paikallaolijat tajunneet mitään. Varmistaakseni että hän varmasti oli ymmärtänyt vastauksen arvon, totesin ohimennen; "Ennen kuin vastaan tälle nuorelle neidolle, voisiko joku siellä takarivissä istuvista katsoa ikkunasta että  sataako siellä ulkona kun en ole varma jätinkö auton ikkunan auki. Juoppo säntäsi ikkunaan ja vastasi jäätävällä äänellä;"kyllä sataa". Hieno juttu, kaksi sataa oli siis tulossa oikeanlaisesta vastauksesta. Kerroin näin ollen hienovaraisesti isän olevan niin väsynyt viikon töistä että jalat löivät setsuuria väkisinkin eikä puheestakaan oikein saanut selvää. Osasyynä tähän isän horjumiseen oli myös työpaikalla tarjoiltu liian ohut ja paska soppa ilman sattumia. Tästä syystä iskä joutui vetämään, toisin sanoen ryystämään sitä soosia aivan perkeleesti eikä maha täynnä ollut helppo kävellä. Ellen väärin nähnyt niin denson vaimo oli onnistunut vajoamaan jo puoliksi lattian läpi, vain hieman ylävartaloa ja punoittavaa kuulaa näkyi lattiatason yläpuolella. Jatkoin juttua, kerroin itsekin aikoina olleen niin nälkäinen soppajonossa, etten päässyt useimmiten edes kotiin asti vaan miekkamiehet veivät meikäläisen pahnoille. "Jaa seimeen?" - kuului kimeällä äänellä lausuttu kysymys johon minä vastasin ykskantaan että juu, seimeenpä hyvinkin.


Loppu oppitunti menikin ilman suurempia kommelluksia, kysymyksiä sateli ja minä kotin vastailla parhaani mukaan. Vaikeimpia vastattavia ja josta ainakin osan käsittelyä jatkettaisiin kotona, olivat seuraavanlaiset;

- Miksi postimies kaatuu aina äidin päälle?
- Onko äideillä tapana vertailla isien velttoja pippeleitä?
- Onko mun vanhemmat sokeita, mä kuljin kerran koko päivän kakka housuissa eikä ne huomannut mitään?
- Miks mulla on kaksi äitiä, mä näin sen toisen pussailevan iskää kaupungilla?
- Meidän äiti roikkuu välillä verhoissa, onko se apina?
- Isin mielikuvitus kaveri käski sen syödä kaikki hillot, oliko se tuhma?
- jne.

Näitä kysymyksiä oli hieno kuunnella, varsinkin kun samalla näki auditorion perälle missä vanhemmat istuivat. Jokaisen kysymyksen jälkeen oli kuin punainen lamppu olisi sytytetty, jaoka ainoan vanhemman pään punoittaessa vuoron perään kuin jotkut saatanan diskovalot. Tottakai rääkkäsin vanhempia, siihenkin kysymykseen missä tyttö epäili äitnsä olevan apina, oli minun ihan pakko kysyä että kauanko se äiti on harrastanut sitä verhoissa roikkumista ja kuinka korkealla se yleensä lymyilee siellä, onko kenties yläkapan korkeudella? Postimieskysymykseen kehotin poikalasta työntämään posteljoonin perseeseen lego - ukon tai tökkäämään sitä kasseille seuraavan kerran kun epatto rojahtaa mutsin päälle. Pojan kysyessä että mitä ne kassit ovat, heiluttelin jalkovälissä mukanani tuomaa päärynäpussia. Poika nyökkäsi hyväksyvästi ja iloinen hymy levisi hänen kavoilleen kun hän vilkutti äidilleen. Myös minä nyökyttelin ja heiluttelin iloisena hänen äidilleen.


Kyllä lapset ovat ihania.




         Pientä hässäkkää koulun pihalla illan päätteeksi,
eihän sitä kenelläkään hermo kestä totuuksia.


Ps. Kommentoikaapa fonttia, jos on ok niin tällä mennään jatkossakin. Kiitos etukäteen.



22 kommenttia:

  1. Joo. Ihan hyvä fonttikin. Eikä pohja häikäise silmiä.

    VastaaPoista
  2. Suhteellisen ok, ilman klaseja kylläkin ;)

    Onneksi kävit jakamassa tietouttasi maan toivoille. Ikävä, ettei Belga ole enää siinä iässä. Olisin voinut laittaa kyselemään vielä oudompia - tai ei olisi tarvinnut edes ehdotella, sieltä olisi tullut muutenkin outoa tekstiä (lapsi on, ikävä kyllä, tullut enempi äitiinsä!) =D

    VastaaPoista
  3. Huomenta Polga!
    Niin, varmasti Belgalla olisi ollut paljonkin kysymyksiä kotioloihin liittyen ;) mutta onnekseni voin näin myöhemminkin kysellä ja vieläpä suoraan äidiltä! :D Olet sinä rakas..

    VastaaPoista
  4. Minulla ei ole vaikeuksia fontin kanssa... mutta rivit hyppii,joten voin lukea monenmoista versiota yhdestä luennostasi saaden niistä monen opettavaisen luentosarjan aikaiseksi. Vika on kuitenkin päässäni eikä valitettavasti sinun namiskoiden varassa. Huoks. Näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outsa rakas, olen aina ollut hulluna taloudellisesti ajatteleviin naisiin, tajusit heti miten saada täysi hyöty irti ;) Totta puhuakseni ei ole mitenkään mukavaa jos rivit hyppii, siinä tulee pää kipeäksi-

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Teretulemast, kävinkin aamulla lukemassa sun pettäjäntiestä ;)

      Poista
  6. Minäpä löysin luostarin jo ennen sen avaamista :o

    Apotti sitten sensuroi minut heti pois :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules nyt Polgaseni,sinä se olet sellainen meedio ettei paremmasta väliä ;) Sinä olet Abbedissa ja minä en ole ketään poispotkinut enkä sensuroinut - ainakaan tietoisesti eli olen voinut tehdä sen kädettömyyttäni joten pyydänkin heti anteeksi *polvistuu ja suutelee vähän saatanasti kättä*

      Poista
  7. Vai että vitunmoinen viima tarttui ulokkeisiin! Noh, hyväksytään tämä fontti nyt siitä syystä sitten.

    Minusta on hyvä, että ipanoille opetetaan ihan pohjanmaan kautta jo vähän tuota teoriaa, niin käytäntö sujuu sitten ongelmitta. Niin, ja mestariltahan on aina hyvä oppia!

    VastaaPoista
  8. No niin tarttui, en sitten laittanut linkkiä siihen kohtaan koska se sinun blogisi komeilee tuossa Vierailemisen arvoisten blogien joukossa. Olisi sitäpaitsi mukavaa tuntea vitunmoisen viiman tarttuvan ulokkeisiini, olenkohan leijan lennätys tuulella. Juu, lapsille täytyy heti opettaa kaikki eikä niiden saa antaa nauttia lapsuudesta....oppia ikä kaikki kuules ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fontti tulee varmaan muuttumaan, en tiedä mikä on kun en ole mihinkään tyytyväinen...

      Poista
  9. Kamalaa rivoilua! Luulin, että tämä on pyhättö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypäs niiltä kiireiltäsi katsomassa blogilistalla mitä on tämän blogin esittelytiedoissa niin ei tarvitse keuhkota, senkin ruttiainen ;)

      Poista
    2. Alennun perunakellarin vartijaksi (=keitän salaa pontikkaa) ja pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Olisihan se pitänyt arvata, että kun on sinusta kyse, ei pysy naisilla vaatteet päällä eikä miehillä munat housuissa!

      Poista
    3. No mutta Karmi rakas, ihminen on erehtyväinen eikä mitään anteeksipyyntöjä tarvitse esittää, parempi kun paimennat niitä neitsyitä ja jos katsotaan sitä vanginvartijan virkaakin..
      Minähän en sitä päätä kuka pitää housunsa jalassa ja munansa puntissa, se on jokaisen luostarilaisen oma asia ;)

      Poista
  10. Ja mua et oo sitte linkittäny enää. Et käy enää mun luona, vai?? >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia korjataan välittömästi ja kyllä kuule olen, ei ole kauan aikaa kun kävin lukemassa taivaskyydeistä etc. Mihinkäs minä sinut unohtaisin? :D

      Poista
    2. Laitoin sen korttiblogin, ne on hienoja ja löytäähän luostarin asukkaat sun tiedoista ne kaksi muutakin eli Lypsyllä ja Etsimessä (oli varsin onnistuneita otoksia, mistä sä revit ajan siihen kaikilta töiltäsi?)

      Poista
  11. Kai lapset muistivat kysellä myös lihavuuteen liittyvistä asioista? Jos enää edes muistat niitä kysymyksiä. Itsellä kun on niin tuoreessa muistissa tuo lapsuus (:D) niin oli ainakin minulle hillitön pakkomielle. Piti kertoa aina ihmisille rehellisesti heidän olevan lihavia. Kerran toin vaa'an äitini ystävän eteen ja usutin menemään sille jotta näkisin riittääkö lukemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne perkeleet muistivat ja pilkkasivat aliravittua ja luisevaa kroppaani. Vertasivat meikäläistä hernekeppiin, haukkuivat tuulipussin nussijaksi ja ties miksi.
      Tuo mitä teit äitisi kaverille osoittaa sulla olevan asennetta, pitäähän nuoren lapsen saada tietää moinen seikka ;D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...