sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Suppilovahveroita vai susia?


On se jumalauta kumma ettei erilaisuutta hyväksytä metsässäkään, ennakkoluulot jylläävät näköjään keskellä synkintä korpeakin. Lähdin eilen aamulla heti aamurutiinieni jälkeen katsomaan vieläkö metsään olisi jätetty sieniä ja marjoja, sain kimmokkeen kun lueskelin eri blogeja joissa kirjoittajat kertoivat tehneensä herkullisia kastikkeita, piiraita ja muita herkkuja ko. aineksista. Sieniä en tunne mutta olen aina ollut siinä uskossa että kunnon ryöppääminen tappaa kaiken myrkyn ja muut öttiäiset, enkä tästä syystä ole elämäni aikana ole koskaan vaivautunut edes opiskelemaan niitä. Aamu oli kaunis, vaikkakin viileä lähtiessäni taapertamaan kohti takamaita ja niitähän täällä riittää niin pitkään kuin jaksaa kulkea. Olin tosi iloisella tuulella, viheltelin ja matkin eri lintujen ääniä aina kun kuulin uuden viserryksen tai laulunlurituksen. Ei ehkä mennyt tuo imitointi aivan kohdilleen koska jokaisen päästämäni piipityksen jälkeen jouduin niin mahdottoman ylilentojen ja paskasateen kohteeksi ettei mitään rajaa, ehkäpä loukkasin tirppoja jotenkin tai sitten niitä vitutti yksinkertaisesti kuunnella kirkumistani muuten niin rauhallisessa metsässä. En välittänyt vaan jatkoin taivaltamistani yhä syvemmälle metsään, josta kuvittelin löytäväni paikan missä voin kerätä ne kaikki kaksitoista ämpäriä täyteen. En tyytynyt yhteen enkä kahteen ämpäriin, sillä olen aina ajatellut että jos jotain tehdään niin tehdään se sitten kunnolla ja loppuun asti. Tosin ne perkeleen muoviset kahleet tarttuivat joka ainoaan oksaan ja puskaan mitä metsällä oli tarjota ja pian sangat paukahtelivatkin poikki, ämpäreiden ollessa täynnä sammalia ja muuta paskaa. 

Onnistuin korjaamaan kaikki rikki menneet sangat paitsi yhden ja mietinkin mitä tehdä sillä, arvostan luontoa suuresti enkä missään nimessä aikonut jättää sitä lojumaan sammalikkoon. Niinpä tein ämpäristä  itselleni lakin, tai oikeastaan kypärän hirvikärpäsiä vastaan. Sain näppärästi väsättyä puukolla silmän - ja suun reiät, koko komeuden teippasin päähäni ilmastointiteipillä jota pidän aina mukanani, oli kyseessä sitten terveyskeskuskäynti tai lähiomaisen hautajaiset. Eipä enää tarvinnut välittää lentävistä tuholaisista ja voisin keskittyä marjastus/sienestysretkeeni häiriöttä. Valitettavasti häiriöitä esiintyi hyvinkin pian, oli jättänyt hirvikypäräni silmäaukot aivan vitun liian pieneksi ja näkökenttäni oli pahasti rajoitteinen. Helvetinmoinen räminä täytti metsän kaatuillessani alvariinsa kiviin ja kantoihin, keräilyastioiden lennellessä ympäri varvikkoa ilosesti pyörähdellen ja paukahdellen. Lisäksi kypärän sisällä oli aivan helvetin kuuma koska minä viisaana miehenä teippasin koko alaosan umpeen ettei öttiäiset pääse sitä kautta kimppuuni. Henkeä ahdisti ja hiki valui aina kun kypärä juuttui johonkin oksanhaaraan, eikä ihme sillä olin varmistukseksi käyttänyt koko rullan teippiä joten sitä oli hartioiden ja ennen kaikkea kurkun ympärillä todella paljon. 

En enää edes tiennyt kuinka paljon olin taivaltanut, sillä etsiessäni ämpäreitä pienistä silmänrei'istä tähtäillen ja ympäriinsä pyörien olin joutunut eksyksiin. Ei mitään hajua missä olin enkä saanut kiskotuksi hirvikypärääni pois päästäni koska erään kaatumisen yhteydessä ämpärin vasemman kyljen läpäisi oksa joka tunkeutui syvälle korvaani ja lukitsi näin koko piippalakin kuulani pysyvästi, tai ainakin siihen asti kunnes pääsisin ihmisten ilmoille. Vitutti ja laitoin nortiksi, se oli muuten ensimmäinen tupakkini metsään saapumiseni jälkeen.  Muutaman henkosen jälkeen ymmärsin miksi. Alitajuntani oli suojellut minua etten tekisi tuota virhettä, se oli varmasti taistellut viimeiseen asti ennenkuin antoi periksi. Voi vittu mutta olihan kypärän sisällä savua, sitä oli aivan liikaa niin pieneen tilaan, silmiä kirveli enkä saanut kunnolla happea vaikka haukoin henkeä aina henkosten välissä, olen nimittäin todella nuuka enkä voinut kuvitellakaan keskeneräisen tupakin pois heittämistä. Aloin heiluttamaan hurjassa kaaressa päätäni, tuumin että reikien kautta kulkeva ilmavirta tuulettaa kypäräni sisällön ja voin hengittää normaalisti. Kirosin kuin tukkijätkä ja veivasin päätäni kiihkeästi, edestä taakse ja sitten sivuttain mutta kehnolla menestyksellä. Rupesi vituttamaan koko sieniretki ja vielä enemmän oma tyhmyyteni. Siinä samalla kun tuuletin kypärää, koitin sorvata puukolla korvanreikiä ämpärin kylkeen, koska olin unohtanut ne ja jatkuva mölyämiseni sai kypärän kaikumaan -  eikä se tuntunut korvissa hyvältä. Olihan toisella puolella se oksanreikä, mutta se  oksa oli tullut niin tiiviisti ämpärin kyljestä sisään ja painunut niin syvälle korvaani,etten kuullut mitään. 

Touhuni keskeytti läheltä kuuluva rytinä ja katkeilevien oksien napsahtelu. Jumalauta, hirvi tästä nyt vielä puuttuisi, tuumin ja alkoin katsella ympärilleni  vain nähdäkseni sekä punaisen että sinisen tuulipuvun mennä rytistävän risukossa karkuun perkeleellistä vauhtia. Olivat tietysti sattuneet tulemaan kohdalle ja nähneet kuinka muovipää riehui metsän keskellä, saatanallisen savun pukatessa joka aukosta ja kauhean manaamisen kaikuessa kypäräni sisällä, vieläpä puukko korvassa. Ei ole ihme että siinä pelästyy ja harmittelinkin tapahtunutta sillä siinä olisi ollut apu lähellä. Pysähdyin ajattelemaan seuraavaa siirtoani sillä tästä ei tuntunut tulevan yhtään mitään, ei ainakaan näillä asetuksilla. Mietin ja mietin kunnes tulin siihen tulokseen että nyt oli tehtävä se mitä en olisi halunnut missään nimessä tehdä, nyt piti iskeä kypärä paskaksi kiveä vasten. Tiesin sen tulevan sattumaan myös kallooni, sillä ensimmäisen iskun piti olla niin kova että ämpäri varmasti särkyisi. Haeskelin katseellani sopivaa kiveä ja kotvasen tähtäilyn jälkeen löysinkin sopivan pulterin pienen kuusen juurelta. Noin puoli metriä korkea ja se kapeni sopivasti yläosastaan, siihen kun päänsä löisi niin varmasti olisi muovinkappaleita ilmassa. Polvistuin kiven juureen ja tunsin olevani keskiaikainen pahantekijä mestaustuomiolla, odottamassa armahtavaa kirveeniskua niskaan. Vedin syvään henkeä ja otin vauhtia niin paljon kuin selkäranka antoi periksi. Liike oli nopea ja tarkkaan suunnattu, ämpäri osui kiven terävimpään kulmaan mutta vaikutus jäi kauas toivotusta. Ämpärin kohdatessa kiven, kuului kumea "bojojoing" -ääni ja minä lennähdin perseelleni kanervikkoon. Makasin selälläni ja katselin silmänrei'istä  taivaalle, ohi lipuvista pilvistä alkoi tippua vettä.......no sade tästä nyt vielä puuttuikin. Väsyttikin vietävästi, päätin hengähtää hetken aikaa ennen kuin jatkaisin matkaani.

Heräsin omaan kurlaukseeni, olin nukahtanut taisteltuani muovista pipoani vastaan koko päivän. Vettä tuli nyt niin reippaasti että etupuolen rei'istä sisään satanut vesi oli täyttänyt ämpärin pikkuhiljaa ja uhkasi tukehduttaa minut. Olisi siinä ollut sitten aikanaan virkavallalla ihmettelemistä että miten voi mies noin kivuliaan itsemurhatavan valita, tulla nyt hukuttautumaan ämpäriin keskelle jotain vitun korpea. Vain vaivoin sain kammettua itseni pystyyn,kypärä oli täynnä vettä ja se painoi solisluitani kasaan perin tuskallisesti. Annoin kaiken veden valua ulos ja ennenkuin suoristin kroppani, en voinut olla huomaamatta makuupaikkani ruskehtavaa väriä ja totesin maanneeni hirvenpaskaläjän keskellä. Raskas huokaus kuului suustani kun suoristin kipeän ruotoni. Ryhdistäydyin, keräsin ämpärit ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Monen tuskallisen kilometrin jälkeen saavuin järven rantaan enkä toivonut muuta kuin että tapaisen jonkun kesämökkiläisen, eivät kai kaikki olleet hylänneet kesäasumustaan vaikka pitkällä syksyssä jo mentiinkin. Kuljin rantaa pitkin, kiersin niemen ja saavuin pieneen lahdenpoukamaan ennen kuin näin ensimmäisen kesämökin. Riemuissani lähdin juoksemaan kohti mökkiä, ämpärit käsissäni kolisivat kuin tuomiopäivän kellot ja varmasti näytinkin joltain petrokemiallisen teollisuudenhaaran nimiin kirjoitetun ilmestyskirjan ratsastajalta. Saapuessani mökille se oli autio, ei ristin sielua missään. Kuulostelin, tai paremminkin yritin kuulostella mutta ainoa ääni lähti läähättävästä hengityksestäni. Pitäisikö tässä murtautua? Ei sentään, parempi katsoa mitä vajasta löytyy. 


Vajasta ei löytynyt kuin pokasaha ja kirves, ei jemma - avainta missään. Olin kahden vaiheilla kunnes lopulta tartuin kirveeseen, syystä että alkoi tulla hämärä ja minun oli jollain opilla taiottava itseni täältä ihmisten ilmoille. Astelin mökin pihamaalle, siellä kun oli tasaisempaa eikä tässä touhussa parantunut tulla kovin montaa oho -lyöntiä. Asettelin jalkani haara - asentoon sillä tarkoituksenani oli lyödä itseäni kirveellä päähän, sillain osavasti ettei kalloon tulisi kovin isoa vekkiä mutta ämpäriin kunnon halkeama. Työ vaati tarkkuutta joten asennon piti olla vakaa etten kesken lyönnin horjahtaisi ja humattaisi itseltäni vaikkapa kättä irti, siitä se riemu repeäisi. Taas kuului rytinää, tällä kertaa äänet tuntuivat saartaneen minut metsän puolelta, käännyin siis selkä rantaa kohden ja koitin tihrustaa mitä vittua nyt tapahtuu. Olisiko ne susia sillä niitä oli nähty aika ajoin jolkottelemassa näillä seuduilla, olivat perkeleet napsineet ihmisten pihasta koiria ja ahdistelleet jalan liikkeellä olleita imurikauppiaita. Jälkimmäisistä viis mutta koiria kävi sääliksi. Varauduin pahimpaan ja päätin että hyökkäys on paras puolustus; heilutin kirvestä laajassa kaaressa pääni yläpuolella ja karjahtelin ilmoille kaikki manaukset mitkä osasin, uhkasin tappaa jokaisen päälle käyvän - aivan sama, tulkaa vaikka porukalla tai yksitellen. Vaikutuksen tehostamiseksi heittelin kiviä ja ämpäreitä joka suuntaan, josko ne pelästyttäisivät lähestyjät pakenemaan. Hirvikypärä saatana alkoi painaa tosissani päätäni, hikoilin helvetisti ja kaikki hiki joka valui kasvoiltani, jäi kanittamaan kaulan kohdalle koska ilmastointiteipit estivät sen valumisen kypärän sisältä pois. Niinpä ämpäri alkoi taipua kalloni muotoja vastaavaksi venyttäen koko muovivirityksen omituisen näköiseksi naamioksi; ylhäältä alaspäin leveneväksi, silmien - ja suun reikien venyessä alaviistoon muodostaen perin surumieliset vinoneliöt. Lupasin hiljaa mielessäni polttaa kaikki tehtaat joiden tuotantoon kuuluivat ilmastointiteipit ja muutkin liimapintaiset artikkelit.


Hetkeen ei tapahtunut mitään mutta siiten ne hyökkäsivät; susia ei ollut vain paria, niitä oli ainakin viisi tai kuusi ja kaikki loikkivat verenhimoisesti kohti meikäläistä puskien rytistessä. Luojan lykky että olin niin lähellä venevajaa. Ryntäsin muutaman juoksuaskeleen, sain otteen vajan vieressä kasvavan koivun oksasta ja linkosin itseni vajan katolle. Enkä hetkeäkään liian aikaisin sillä tunsin susilauman johtajan kuuman henkäyksen läpimärässä perseessäni. Pattitilanne; järvi takana, sudet piirittivät edessä ja minä seisoin katolla ämpäri päässä. Voi perkele sentään, eikö joskus voisi mennä joku juttu putkeen, ilman mitään ylimääräistä säätämistä ja kohellusta. tähtäilin susia yläilmoista ja totesin niiden olevan perin ruskeita mutta susia kaikki tyynni. Vitutuskäyräni oli niin korkealla että päätin kostoksi kusta susien päälle, saisivat ainakin kertoa poikasilleen ettei sitten aikuisena kannata metsästää ämpäripäitä, ne kusevat niskaan. Sudet eivät suureksi tyydytyksekseni pitäneet yhtään ideastani vaan irvistelivät vielä rumemmin ja ärisivät kahta kauheammin. Juuri kun olin laittamassa lärväkettä housuihini, metsästä kuului äyskäisy ja sudet hiljenivät. Mitä vittua, olinko katsellut liikaa fantasia - ja science fiction leffoja vai oliko näillä susilla joku ihmisolento tai sen kaltainen pomona, metsästä kuulunut äyskäisy oli selvästi ihmisen tuottama ääni.


Kyllä niillä oli ihminen pomona, sillä se käytti seuraavaksi megafonia ja vaati minua tulemaan alas vajan katolta. Ei jumalauta, poliiseja. Huusin katolta että mitä perkelettä te nyt meinaatte, lähetätte susikoirat kimppuuni ja vielä piiritätte meikäläistä - jo on kummaa touhua saatana! Vastauksestani ei pidetty tai siitä ei saatu selvää, metsästä kuului pamaus ja kädessäni olleen kirveen varsi napsahti poikki. Varsi terineen lensi järveen ja minä jäin katolle noin kymmenen sentin mittainen kapula kädessä. Heillä oli siis tarkka - ampujakin mukanaan, no niinpä tietysti kun metsään mennään. Ulkomuotoni ei ilmeisesti enää vaikuttanut uhkaavalta koska poliisit tekivät rynnäkön. Voi vittu niitä tuli paljon, molemmat räystäät täynnä ja päätyyn viritteltiin tikkaita mitä myöden syöksyikin jo ukkoa niin perkeleesti. Nyt vasta kypärän sisällä kumisi; poliisit jakelivat nokialaismallisilla nuoriso -ohjaajilla sellaiseja laakeja hirvikypärääni että alta pois. Ensimmäiset kolmekymmentä lyöntiä se kesti vielä suhteellisen hyvin mutta sitten se antoi periksi, olihan se päivän mittaan saanut kokea melkomoista röykyytystä. Pari laakia ehti vielä tulla suojaamattomaan lanttuunikin ennen kuin minut pakotettiin mahalleni ja laitettiin rautoihin. Ehdin siinä katsastaa huopakaton kunnonkin kun makasin poski lapetta vasten ja totesin että kyllä viimeistän ensi kesänä olisi syytä uusia, varsinkin nyt kun täällä miesporukalla tanssittiin.


Asemalla minua kuulusteltiin ja olin saada syytteen laittomasta uhkauksesta, luvattomasta teräaseen hallussapidosta ja vieläpä murrosta. Ne helvetin tuulipukutyypit olivat tehneet ilmoituksen keskellä metsää riehuvasta ämpäripäisestä hullusta, joka on selvästi huumeiden vaikutuksen alainen (äänihavainto kiroilustani) ja uhkailee ihmisiä puukolla. Vasta myöhään eilen illalla syytteistä luovuttiin ja päästivät pois, kehotuksena jättää sienestäminen muiden kontolle koska se ei näyttänyt minulta onnistuvan. Ei siitä olisi tarvinnut huomauttaa, en mene enää ikinä metsään ja kaupasta saa herkkusieniä. Nekin voi kovan mentaaliharjoittelun avulla mieltää suppilovahveroiksi. Hauskaa sunnuntaita teille luostarin väki, minun pitäisi lähteä kaivuuhommiin mutta vituttaa niin paljon että taidan mennä koisimaan.

19 kommenttia:

  1. En muistanutkaan että sienestys on noin helvetin vaarallista. Eihän tietenkään minulle noin käy, mutta tällä helvetin karmalla.... jotensakin homma menee aina poskelleen.

    Eikä siis nyt enää kuin vähän harmita ettei täällä näytä tulevan tällä tietoa sieniäkään. Jos ei ihmettä tapahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outsa, onko sinunkin kohtalona olla korkeampien voimien temmellyskenttä? Meikäläinen ainakin on Karman testinukke, se paiskoo pitkin petäjiä ja vastoinkäymisiä - ihan vain nähdäkseen kestääkö jätkä. Elämä on.

      Poista
  2. Ja sitten väitetään, ettei ämpäriin muka huku! Toisaalta, olisit voinut valita Ne Oikeat sienet ja poistua heti kotoon katselemaan toisenlaisia halluja.

    Kaivuuhommiahan sitä, ihan kuin minäkin. Kaivelen vanhoja.... :(

    VastaaPoista
  3. Rakas Abbedissa, kuinka oikeassa sinä jälleen oletkaan! Ei olisi tarvittu kuin pieni vasullinen silokkeja ja kaikki olisi päättynyt toisin ;)

    VastaaPoista
  4. Vieläkö Luostariin rekrytoidaan henkilökuntaa? Täällä olisi nuorehko, viehättävä sisar hento valkoinen vailla paikkaa. Suosituksia voi tiedustella Polga the Welhottarelta. Polgan kanssa parannamme vaivan kuin vaivan kätösen käänteessä. (Paitsi itseltämme)

    VastaaPoista
  5. Oi Sirpa, olet enemmän kuin tervetullut Luostariimme! Täällä meno äityy välillä sellaiseksi että paikattavaa löytyy. Olkoon siis meidän kuolevaiset kehomme sinun osaavissa käsissäsi. (voit kyllä antaa Polgan olla assistenttina mutta Abbedissa on nykyään niin kiire = syytä pitää silmällä) ;)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Oi, kiitokseni. Sanoudun oitis irti työpaikastani. Mitäs maksoivat niin kehnoa palkkaa.

      Poista
    2. Olet lämpimästi tervetullut Luostariin, ehdin kuitenkin tuossa vilkaisemaan Polgan kommenttia joten tulen pitämään teitä kahta silmällä sillä tämä paikka täytyy pitää järjestyksessä! ;)

      Poista
  7. Kiva Sirpa, meistä tulee ihan Helvetin hyvä työpari :) Vaikka oltais miten luostarissa, mutta mullahan on ne viinikaappien avaimet ja samoin lääkehuoneen - sulla sitten loput, mitä tarvitaan eli välineet kaikkeen :D

    Ei kun elämä risaseks ja Isä Peppone tarjoaa ruuat & majoituksen, kuten luostarin kuuluukin.

    PS: Minun keljaani sitten moottoroitu sänky ja selänrapsutin (hänet haluaisin itse valita!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaberi sentään Polga! Heti olet villitsemässä uutta porukkaa, sanoin jo tuossa Sirpalle että valvontakamerat seuraavat tiiviisti...
      Tottakai tarjoan! Varsinkin ruokapuoli tulee halvaksi kun olette kuitenkin molemmat niin kuutamolla ettette muista syödä ;)
      Saat sinä rakas sen moottoripunkan (oikein kolmivaihevirtaa eikä mitään lapsellista valovirtaa) ja selänrapsuttimenkin saat valita kunhan..(piti sanoa että kunhan se on käynyt lääkärin tarkastuksessa mutta sitten muistinkin!), no saat sinä sen valita - mutta hoidat kyllä omat hommasi ettei mene pelkäksi rapsutteluksi ;D

      Poista
    2. Välineitä löytyy. Muistuta, että otan mukaan yökierroksella tarvittavat kapistukset eli tyynyn ja insuliinin ;D
      Ps. uusi pomomme vaikuttaa hieman kyylältä, joten pitäkäämme matalaa profiilia alkuun

      Poista
  8. :D :D Perkele että se alkoi heti! Tulen olemaan vielä suurissa vaikeuksissa teidän kanssanne.... ;)

    VastaaPoista
  9. Vaikeuksia, hah! Niitähän sinä oikein etsimällä etsit ;)

    VastaaPoista
  10. Äläs nyt, enhän minä kun muutenkin kyntää... ;)

    VastaaPoista
  11. Huutonaurukohtaus!!!!!!!!!!!!!!!!! Päiväni pelastaja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hieno juttu että joku on edes iloinen ;D Noi muut perkele ei muuta tee kuin kiukuttelee. Sori että huomasin tämän sun kommentin vasta nyt.

      Poista
  12. Suppiloita ei tarvii keittää, voi syödä raakanakin, mutta ole sitten varma, että ne on suppiloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina viisastuu, en olisi tiennyt tuotakaan. Sori kans Tsompi, huomasin tämän kommentin vasta nyt.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...