sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Myrsky - yö, yksi hyvä teko ja zombie


Sarja voimakkaita koputuksia ikkunaan, hetken hiljaisuus ja heti perään toinen. Ähkäisten nousin punkasta ylös ja hiihdellessäni olohuoneeseen ja kohti ikkunaa johon oli koputettu, kirosin hiljaa mielessäni kylän juoppoja. Myrskyävästä kelistä piittamatta olivat näköjään liikkeellä ja tulivat vieläpä näinkin myöhään häiriköimään, sinänsä kummallista koska olemme saaneet olla melko rauhassa sen jälkeen kun lopetin juopottelun. Raotin verhoa mutta ulkona ei näkynyt ketään, pelkkää pimeyttä. Tuskinpa kakaratkaan enää tähän aikaan ulkona viihtyneet eivätkä ne koskaan ole kyllä harrastaneet moista ikkunoihin koputtelua mutta päätin tarkistaa asian. Sytytin takapihan ulkovalon ja astelin märälle nurmikolle. Paskamainen keli, tuuli riepotteli ja ilmassa lensi kaikenlaista roinaa sen runsaan vesimäärän keskellä mitä myrskyn mukana satoi. Arvelin että jotain roskia tai irtainta on lentänyt ikkunaa vasten ja katsoessani olkkarin ison ikkunan alle, näin ne. Kahdeksan surkean näköistä kottaraista, koko orkesteri melko pökissä ja täysin sulattomia – ei höyhenen höyhentä koko kropassa.

Rakas luonnonystävä kun olen, päätin jelppiä lintuparkoja ja kannoin ne sisälle lämpimään. Tyhjensin koiran lelukopan, asettelin siihen sellaisen pienen fleese – huovan ja nostelin tirpat lämmittelemään. Mahtoi olla noilla minibroilereilla kylmä sillä rajut mutta huvittavan näköiset vilunväreet ravisuttelivat niitä. Tuumasin hetken ja päätin että ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa on antaa niille Carmolis – tippoja, siinähän on sentään rapia 60% alkoholia joten sen pitäisi auttaa. Pipetillä kohti nokkaa, ensin yhdet tipat ja sitten toiselle siivellekin. Johan tepsi, rääpäleet yskivät ja pudistelivat päätään eikä mennyt kauaa kun iloinen viserrys täytti keittiön. Tällä kohtaa on sanottava kaksi asiaa (vanhemmat lukijat jo tietävätkin); johtuen aivan helvetin syrjäisestä sijainnista millä tässä kohtaa tarkoitetaan käymättömiä korpiseutuja joissa asustelen, on minun ollut pakko opetella kommunikoimaan metsän eläinten kanssa ja ymmärrän täysin niiden kieltä. Toisinaan se on hyväksi ja toisaalta olisi parempi jos ei tietäisi mistä ne puhuvat, tuo kielenkäyttö meitä ihmisiä kohtaan ei aina ole niin mairittelevaa. Toinen juttu on etten saisi juottaa lintuja, vaimo on kieltänyt sen ankarasti sillä ne muutamat kerrat kun olen itsekin ryypännyt lintujen kanssa, ei ole päättyneet parhaalla mahdollisella tavalla.

Tarjosin tirpoille ruokaa ja nokkivat hyvällä ruokahalulla, tosin päihtyneimmät ilmoittivat etteivät sitten aio nokkia tätä paskaa koko talvea. Ruokailun jälkeen aloin kysellä hieman sulkasadosta, oliko jossain vaiheessa käynyt niin kova tuuli että se oli käynyt sulkien päälle vai mikä oli homman nimi? Linnut kertoivat kirosivat myrskyä, se oli ajoittain käynyt niin kovana etteivät siinä kyydissä sulat kestäneet ja kun ei ollut sulkia, oli lentäminen jokseenkin mahdotonta ja näin he olivat iskeytyneet ikkunaan. Lupasin tehdä jotain asian hyväksi ja kaivoin pääsiäiskrääsän esiin, linnut koittivat kyllä toppuutella mutta eihän tässä nyt muutakaan vaihtoehtoa ollut. Pian keittiön pöydällä seisoi kahdeksan punk – henkistä kottaraista monenkirjavissa ja – kokoisissa sulissaan. Järkyttävä näky, täytyi oikein taas lyödä puukolla reiteen ja varmistua ettei kyseessä ollut perinteinen hallusinaatiotilanne. No ei ollut, joten tein vielä tirpoille eukon kumihanskoista sydvestit siten että leikkasin sormenpäistä niille sellaiset helvetin uimalakit ja nyt vasta ne räväkän näköistä porukkaa olivat. Turha kai sanoa että Carmolista oli mennyt koko ajan ja linnut humaltuivat koko ajan lisää, mikä näkyi tai paremminkin kuului niiden käytöksestä. Kottaraiset ovat kovia laulamaan juovuspäissään, eritoten saksalaiset juomalaulut (muuttomatkoilla opittua) ovat niiden mieleen kaikkine törkeine sanoituksineen ja niin tapahtui nytkin. Seisoivat saatanat rivissä, sulat toistensa olkapäillä ja hoilasivat niin perkeleesti, joivat ja päihtyivät lisää. Tottakai muija heräsi ja tuli sanomaan että jos visertäjät nyt häivy ja isäntä laita Carmolista kaappiin niin alkaa läimä käymään. Niinpä hyvästelin linnut ja ne lähtivät jatkamaan lentoaan, minne ikinä sitten menivätkin. Katsellessani takaovelta niiden lentoa oli pakko ihailla sitä sinnikkyyttä; yksikin niistä lensi muuntajaan jota seurasi melko reipas possaus ja valokaari mutta pian maasta nousi savuava kottarainen ja jatkoi matkaansa. Toivottavasti pärjäävät. Loppuyö menikin sitten ilman isompia kommelluksia, mitä nyt myrsky raivosi siihen malliin ettei nukkumisesta tullut oikein mitään.

Aamulla aikaisin ylös ja normi aamutoimet, poikkeuksena nyt miltei viikon sohvalla makaamisen jälkeen päätin viedä lätkäkorvaa lenkille. Vannottelin koiraa käyttäytymään asiallisesti koska menoni on edelleenkin sellaista hiljaista hiihtelyä eikä kroppa kestä edelleenkään äkkinäisiä liikkeitä eikä taivutuksia. Ulos päästyämme huomasin myrskyn olleen paljon rajumpi kuin mitä olin luullut; roinaa oli joka paikka levällään ja maisema muistutti enemmänkin sotatannerta kuin hiljaisen kylän raittia. Ei tarvinnut pitkään astella kun näin myrskyn ensimmäisen uhrin; tuuli perkele oli lennättänyt vanhan ryyppykaverini sähkölinjoihin. Kyseessä on täytynyt olla melko voimakas trombi sillä hän keikkui langoilla jo pahoin ikääntyneen Corollansa kanssa, aivan katuvalotolpan vieressä. Nähdessään meikäläisen tämä onneton taistelija veivasi ikkunan auki ja aloitti mahdottoman mölinän. Ensin tuli meriselitys siitä kunka häneltä oli viinat päässeet loppumaan ja hän oli kelistä huolimatta päättänyt lähteä metsästämään pimeää pulloa, lopulta päätyen tänne. Samaan hengenvetoon hän pummasi röökiä, omat olivat loppuneet kun hän oli seissyt näissä liikennevaloissa koko yön. WTF?, kunnes tajusin että hän täysin aivonsa paskaksi juoneena luuli katuvaloa liikennevalotolpaksi ja että vieläpä punaiset eivät suostuneet vaihtumaan. Heitin kaverille norttitopan ja yhdyin kiroamaan katuvaloja, kaikkea ne tänne korpeen laittavatkin.Hyväksyvää jokellusta kuului langoilta pulputuksen säestämänä, oli näköjään viimeiset kiljun tipat menossa. Kehotin densoa kärsivällisyyteen, kyllä ne valot siitä kohta vaihtuvat ja matka pääsee jatkumaan. Kaveri ilmoitti ettei tässä nyt hätää kun hän sai tupakkia, kyllä taas hermo piti. Voi vittu että ihminen voikin juoda päänsä tuollaiseen kuntoon, vaikka eipä tässä kai itsekään sitä ydinfyysikkojen terävintä kärkeä edusta.

Lenkin puolivälissä näin jo kaukaa tutun hahmon lähestyvän, naapurin muorihan sieltä tulla köpötteli. Tullessaan lähemmäksi hänen käytöksensä muuttui omituiseksi; muori alkoi kävellä niskat kyyryssä, pälyillen sivuille ja kipitti sellaisilla lyhyillä askelilla. Päästessään kohdalleni hän alkoi pyytelemään anteeksi, ei ollut tarkoitusta häiritä mutta kun hän ei ollut huomannut mitään. Taas olin ihmetystä täynnä, mitähän muori tarkoitti vai oliko kenties tilliskivi tai joku muu painava esine kolahtanut eukon lanttuun kun tuollaisia jutteli? En ehtinyt kysymään kun eukko jatkoi valitteluaan sanoen että jos hän olisi tiennyt että meidän kylällä kuvataan The Living Dead part IV:sta, hän olisi valinnut aamulenkkinsä reitin toisin. Lohduttelin eukkoa sanoen ettei täällä mitään filmata, selkäni vain on jumissa ja siksi kävelyni näyttää zombiemaiselta, koko ruoto kun on jäykkä. Pikkuisen alkoi vituttamaan kun tämä vanha kääpä ilmoitti ettei hän suinkaan kävelyäni tarkoittanut vaan kasvojeni maskeerausta. Jumalauta, minulla mitään maskeerausta ole, pitäisihän muorin nyt tunnistaa kun melkein joka aamu tällä samaisella lenkillä törmätään toisiimme. Aikansa tarkasteltuaan muija tunnisti ja sanoi että kyllä se vaan joka kerta tuo sinun turpavärkkisi säväyttää, varsinkin näin aamun pimeydessä. Varmuudeksi hän teki vielä ristinmerkin. Perkele sentään, koitin eukolle selittää etteivät kaikki olleet luonnostaan kauniita muttei sitä nyt sentään sovi toista elävään kuolleeseen verrata. Vitutukseni nousi entisestään mummon tokaistessa ”What ever” ja heilauttaessaan kättään vallan saatanan väheksyvästi . Miettiessäni miten ojentaisin tuota urbanisoitunutta ja todella röyhkeää muoria, näin hänen köpöttelevän jo kaukana. Masentuneena palasin koiran kanssa kotiin ja istuin tähän koneen ääreen, rajujen nyyhkytysten ravistellessa olemustani.
Vaikka tämä sunnuntai ei ehkä sitä parasta mahdollista starttia saanutkaan, niin hyvää päivänjatkoa teille te rakkaat Luostarin asukkaat ja muut matkaajat.

12 kommenttia:

  1. Sinua sentään luullaan zombieksi, minua pikemmin Leatherfaceksi... tasan ei käy onnen lahjat. Ei ole täälläkään kaikki muumit laaksossa, mutta eipä tarvitse lähteäkään kuin parvekkeelle. Sieltä ei löytynyt kuin yksi (1 kpl) jumalattoman iso värikäs vaahteranlehti. Sinänsä omituista, miten sekin on päässyt suljetuista klaseista sisään. Tätä voikin miettiä loppupäivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta rakas Polga!
      Jep, on jotenkin taas kehnosti nää jutut, kivut ovat siirtyneet nivusiin ja reisiin. Ei kramppaa mutta särkee perkeleesti. Ärhh! Sen vaahteralehden on täytynyt jotenkin materialisoitua niiden lasien läpi mitä en ihmettele, onhan kyseessä welhottarela.. ;)

      Poista
  2. Huomentapäivää! Olisko sulla i-hermo joutunut pinteeseen taas? Sehän voi säteillä nivusiin myös. Pillerit suuhun ja virtuaalihalaus täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ????? i - hermo? Niin todellakin, minä vanhana hermoratatutkijana sitä jo ehdinkin epäillä..;D ei mitään hajua mikä i - hermo on mutta nivuset on tosi kipeet. Eilen luulin että virtsarakko kajahtaa tai jotain. Pillereitä otetaan ja kiitos halauksesta, suuria vaaleanpunaisia sydämiä leijailee sinnepäin... ;)

      Poista
  3. Siis toi iskiashermo. Kun mulla oli 4 kuukauden selkäepisodi keväästä lähtien, kipu säteili myös alavatsalle. Tosin vain toiselle puolelle. Pahin kipu oli, yllättävää kyllä, nilkan seudussa. Mutta enhän mä mikään lääkäri ole. Nää on vaan oletuksia. Toivokaamme, että pilsut auttaa.
    Nyt läiskähti poskelle suuri vaaleanpunainen sydän, kiitos ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no jos semmonen on mahdollista olla pinteessä niin tottahan se mun tuurilla on oikein rytyssä.. no ei vaan - ei aina saa valittaa ja tiistaina olen taas viisaampi kun menen Taivaallisen naisen luokse. Siispä tramcodtopilyr - coctaileja siihen asti ;)

      Poista
  4. En mie vaan tahdo pysyä rivillä.... pakko pidättäytyä kommentoimasta... minibroilereitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outsa rakas, musta tuntuu että tämä Luostari menee remonttiin ja teksti tulee selvemmäksi, tämä on loppujen lopuksi liian pimeä paikka. Siis ulkoasultaan, se on ainoa asia johon voi vaikuttaa ;D

      Poista
  5. Mitäs täällä on tapahtunut? Heti kun selkänsä kääntää, on menty Luostari maalaamaan. Ei vaiskaan, tää on helpompi lukee. Onneksi lepakot on jätetty henkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajattelin aikani kuluksi kun se vanha ulkoasu oli niin synkkä ja siitä fonttimallista (kommentit ja osa linkeistä) tuli toivomuksia vaihdon suhteen, oli epäselvä lukea ja niinhän se oli. En kuitenkaan kovin kirkkaita sävyjä suosi sillä ne rasittaa silmiä huolimatta siitä että näytön kirkkautta pystyy säätämään. Lisävaikeuden tuo kun ei tiedä minkälaisilla asetuksilla jengi lukee, pitäisi löytää se kultainen keskitie kuitenkin niin että kokonaisuus säilyisi kaikille mahdollisimman luettavana (Huomaatko, syylliset selittää - siksi tästä tuli näin pitkä vastaus) ;D

      Poista
  6. Kiitos paremmasta taustasta. Entinen kävi migreenin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos on parempi enkä pane pahakseni korjaus / parannusehdotuksia koska en voi mitenkään muuten tietää. Pyrin saamaan tämän mahdollisimman selkeäksi kaikille.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...