torstai 4. lokakuuta 2012

Sohvan vankeudesta tötterötonttuihin


Jumalauta mutta nyt on tonttuja! Niitä on heti paljon, enkä nyt puhu mistään muutamasta kymmenestä vaan niitä töröttää jokunen sata täällä kämpässä, tuijottaen toinen toistaan omituisemmalla ilmeellään minua – niiden isää ja luojaa. Jos niillä olisi sielu ja kyky liikkua, olen varma että ne syöksyisivät joukolla kimppuuni ja repisivät minut kappaleiksi, syöttäen vielä kaupan päälle sen kaiken vitivalkoisen vanun mitä niiden turpavärkkeihin olen lätännyt. No helvetti, minkäs teet kun olet punkan – tai tarkemmin sohvan – vankina nyt jo kuudetta vuorokautta niin kyllä siinä alkaa tekemisen puute tulla lujahermoisemmallekin. Niinpä sitten raahauduin vessaan otsanahkaa rypistämällä ja kolusin paskahuusin roskiksen etsiessäni vessapaperirullan hylsyjä, noita jo vuosituhansia askarteluväkeä innoittaneita harmaita pahviputken pätkiä. Eihän niitä perkele löytynyt kuin kolme kappaletta joten se ilo ei kestänyt kauaa kun pulleilla pikku sormillani väsäsin ensimmäiset pahvijumalat pöydän reunalle töröttämään. Se on äkkiseltään tuon askartelumateriaalin hankinta näin kotiolosuhtessa haasteellista, ottaen huomioon että viimeisimmästä askartelutuokiostani on vierähtänyt jo nelisenkymmentä vuotta. Tähän aikaan en laskenut kuuluvaksi juoppohulluuskohtauksissani väsäämiä elektronisia ja sähköisiä laitteita joista voisin mainita esim. digitaalisen puolukanlaskimen (toimii valkokenno – periaatteella silloin kun puolukoita kaadetaan astiasta toiseen ja se laskee jokaisen tippuvan puolukan virhemarginaalin ollessa vaatimattomat + 800 kpl), laite jonka tein vainoharhaisimpina aikoinani ovelta ovelle – myyntiä silmällä pitäen kun meidän kylän syrjäytyneet ja virkeämpijalkaiset densot ravasivat pitkin metsiä marjastamassa ja keppanarahoja tienaamassa. Ajattelin että minua ei kusta silmään litramäärissä mutta voi vittu kuulkaa maksoin itseni kipeäksi kun vasta myöhemmin paljastui että tuo helvetin hieno puolukanlaskimeni heittää noin perkeleesti. Plussaa oli rapajuoppojen hyväksi ja paljon, hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo silloin kun kylän joka ainoa tenunenä oli meidän oven takana eikä kenellekään muulle myyty mitään. Vaan mistäpä minä silloin mitään tajusin, hulluna humalassa juoksentelin karvalakkiani ja muuta pikkuväkeä karkuun, mitä nyt millonkin olin silmänurkastani näkevinäni.

Eksyin taas aiheesta noihin muisteloihin mutta palataanpa paskapaperirullien sieluihin ja muihin askartelutarvikkeisiin. Pahvitötteröt sain siten hoidettua että huusin tuuletusluukusta naapureiden kakaroille että kipaiskaapa kotiinne ja tuokaa mulle paskapaperirullien sielut niin maksan niistä 10 senttiä kappale. Johan alkoi tapahtua; puoleen tuntiin minulla oli kahdeksan muovikassillista niitä hylsyjä, kolme kassia ehtaa paskapaperia ja viimeisimpänä ja parhaimpana oveen koputti nuori mies, oli raahannut kotoaan asti sellaisen 48 rullan säkin vessapaperia. Pienellä miehellä oli oikein hiki, niinpä tarjosin hänelle lasin mehua ja maksoin säkistä kympin. Totuuden nimessä on sanottava että soitin kyseisen nuoren taistelijan äidille ja kerroin tilanteen johon hän suhtautui varsin ymmärtäväisesti nauraen ja sanoi hakevansa säkin pois. Näin, tonttujen vartalomateriaali oli kasassa ja oli aika siirtyä muihin tarvikkeisiin; vessasta keräsin kaikki muijan kosmetiikkavanut, myös ne sellaiset helvetin pyöreät laput minkä takia kaksikymmentä neljä tonttua näyttävät nyt joltain saatanan jengiläisiltä millilleen samanlaisine partoineen. Taidan perkele väsätä niille vielä jotkut McKorvatunturi – liivit, kerätköön sitten suojelurahaa muilta tontuilta ja Pukilta itseltään sillä onhan siinä äijä jolla on aivan helvetin iso firma ja tuottaa hyvin, ainakin mitä SantaParkin lipun hintoja katselee. Vanu perkele vaan loppui kesken joten revin kaksi uutta untuvatakkia sekä neljä tyynyä niin johan alkoi vanussa olemaan. Kaiken tämän toiminnan tietysti mahdollisti Home alone – tilanne, eukko jos olisi ollut pelipaikalla niin olisivat tontut jääneet väsäämättä. Punaisen pahvin kanssa oli alkuun onglemia kunnes löysin niin ikään eukon kaapista sen asiakirjakansion ja siinä olevat punaiset välilehdet, ne lähtivät välittömästi parempaan käyttöön vaikka niissä oli puhelinnumeroita ja jotain kuitteja niitattuna kiinni. Kuitin heitin takkaan ja kai muijalla ne numerotkin on jossain ylhäällä, toivotaan ainakin niin. Jep, lisäksi uusiokäytöön joutuivat myös muijan punertavat A4 kokoa olevat kirjekuoret sekä yksi sellainen vähän silkkiä muistuttuvaa kangasta oleva kappa, se kun oli sellainen joulunpunainen (on muuten joka joulu ollut keittiön ikkunassa mutta emme näe sitä ensi jouluna) ja koska punaista pahvia en löytänyt enää mistään.

Liimaahaan minulla rakennusalan ihmisenä on yllin kyllin, jopa haisteltavaksi asti – tosin tämän harrastemuodon ole tuominnut jo aikojen alusta asti sen luonnottoman ja pahasti hallusinoivan luonteen vuoksi. Sitten ei muuta kuin vielä parit tussit ja väsäämään, tonttuja tuli kuin sudelta paskaa ja pian niitä olikin joka ainoa vapaa neliösentti täynnä mitä tästä torpasta löytyy, kirjahylly täynnä, kaiuttimien päälliset, lattiasta nyt puhumattakaan, tv -tasolla ja jopa takkaan tungin muutaman kymmenen – tuijotelkoot sieltä kun jätin luukutkin auki. Homman sain viime metreillä valmiiksi sillä käteni muistuttivat enemmän lumimiehen kouria kuin herkän käsityöläisen työkaluja. Voi vittu mutta olihan niissä vanua eikä se lähtenyt millään pois, olin näet käyttänyt veden kestävää liimaa normi erikeeperin sijaan. Ei auttanut muuta kuin tuikata kämmenet tuleen ja hetken aikaa menin melko vauhdikkaasti ympäri kämppää liekkien polttaessa ahkeria pikku kätösiäni. Selkään sattuu nyt kahta saatanammin mutta mitäpä sitä ei tekisi editääkseen vanhaa käsityöperinnettä. Siivosin isommat roskat pois ja tarkastelin tonttuja tai paremminkin tunsin itseni kenraaliksi joka tarkastaa armeijaansa. Kovin apaattiselta ja lääkehuuruiselta porukka näytti lukuunottamatta muutamaa hullun virnistyksen ja näköjään myös perskarvat omaavaa tonttua lukuunottamatta. Feng Shui oli pahasti pielessä joten hommalle oli tehtvä jotain ja nopeasti. Päätin ryhtyä joulukuvaelman tekoon.

Jälleen soittokierros, tällä kertaa entisten työkaverien muijille joiden tyttärien tiesin olevan siinä iässä etteivät nuket paljon enää kiinnostaneet mutta niitä saattoi olla vielä varastossa. Sangen skeptisesti pyyntööni suhtautuivat, luonnollisesti epäillen minun menettäneen lopunkin vähäisen järkeni mutta kun kerroin että aikani kulukseni täällä sairasvuoteella väsäilen joulujuttuja niin suostuivat sitten toimittamaan minulle tarvittavat hahmot. No helvetti, pian minulla oli kokonaista kuusi Keniä, kaksi Beach -Barbieta sekä kolme sellaista kakarabarbieta?, en ole varma koska Ken ja nämä muijathan ovat vailla *köh* joten... no ei puututa pikkuseikkoihin. Kenistä siis Joosef, loput Keneistä saisivat olla Itämaan viisaita miehiä ja toinen Barbinartuista saisi esittää Mariaa. Vaatetus oli helppo, jokunen raidallinen käsipyyhe riekaleiksi, ei vaan siistiksi suikaleiksi joista sai sitten kääräistyä kunnon kauhtanat niiden ympärille. Seimeen tulevalle lapselle en ajatellut värkätä mitään kledjuja, harvemminhan sitä synnytään Aholaidan tuulipuku päällä. Sitten seimen kimppuun; väsäsin sen vanhoista ja käyttämättömistä piippurasseistani joita oli jäänyt kaappiin aika perkeleesti. Ne olivat peruja ajalta jolloin rahat menivät siihen määrin tuohon temppuveteen ettei aina ollut mukamas varaa ostaa filttereitä ja papereita vaan oli polteltava pelkkiä presuja – ihan niinkuin siinä olisi jotain säästöä syntynyt. No, seimi tuli valmiiksi mutta mitä pehmikkeeksi? Vaikka korvessa ollaankin, en ajatellut lähteä kyynärpäiden varassa etsimään kylän maataloista olkia vaan päädyin villasukkaan, tuo harmaa läpyskä jotenkin kuvastaisi niin hyvin sitä helvetin ankeaa tunnelmaa.

Raahauduin työvaatekaapilleni ja uhrasin yhden työsukistani palvelemaan tätä tarkoitusta, tosin jouduin pieksemään sitä hengästyttävät kymmenen minuuttia takan kylkeen että sain sen edes joten kuten muovailtavaan kuntoon. Sukka seimeen ja Ken koemakaamaan; siinä tuo uljas Barbien kaataja maata köllötteli helvetin tyytyväisen näköisenä ja olin juuri aikeissa vaihtaa sen varsinaiseen seimen lapseen kun tapahtui jotain odottamatonta – Ken perkele otti ja suli niille sijoilleen, vain pienet ilmassa kieppuvat savukiehkurat muistuttivat tuon hetki sitten niin tyytyväisen kusipään olemassaolosta. Tulin siihen tulokseen etteivät nykyajan petrokemialliset muovinkappaleet kestä sitten yhtään kunnon työmiehen hikeä, seikka mitä puoltaa myös kiinalaisvalmisteisten lenkkitossujen ääntä nopeampi kuluminen ja rispaantuminen. No voi perkele, otin savuavat Kenin jäänteet pois ja vaihdoin tilalle eukon pinkin pörrösukan vaikka se sotikin harrasta mieltäni vastaan kaikessa kaupallisuudessaan ja omituisuudessaan. Asetelma alkoi olla pikkuhiljaa valmis, vain ne lehmät ja se sonni puuttuivat. Nyt tulikin tenkkapoo, talossa ei ollut yhtään muovailuvahaa koska olen ne jo aikoja sitten syönyt eikä muutakaan, ei edes sementtisäkin loppua varastossa että olisin hätäseen valanut parit kivimullikat. Hetken aikaa kävi mielessä vääntää tortut sanomalehden päälle ja ruveta siitä taputtelemaan mullin kuvatuksia mutta hylkäsin ajatuksen välittömästi – joku roti se sentään pitää olla näissäkin hommissa. Viimein keksin, piparkakkutaikinasta saisi varmaankin aika kätevästi rustattua jonkin näköiset hiehot seisomaan seimen viereen ja niinpä aloitinkin niiden valmistuksen heti. Mainittakoon tällä kohtaa että kaikki työ on tapahtunut 99% selällään maaten joten ei se helppoa ole ollut, ainoa mitä jalkeilla olen joutunut olemaan on ollut tarvikkeiden haku ja kusella käynti. Niin tapahtui tämänkin taikinan valmistus joten ei ihme jos raaka -aineita varisi pitkin sohvaa ja olkkarinlattiaa. Kahden ja puolen tunnin uurastuksen jälkeen minulla oli yksi sonni ( ei mitään eroa lehmiin paitsi isompi) ja kolme lehmää valmiina, siinä ne seistä töröttivät seimen vieressä. Jos tarkkoja ollaan niin yksi niistä on makaavassa asennossa, syynä se että söin pahimpaan nälkääni siltä jalat.

Loppuraportti:
Täällä makaan joulukuvaelmani ja tonttuarmeijani kanssa, eukko kävi pyörähtämässä ovella toteamassa tilanteen ja antoi julkilausumassaan melko selvän käsityksen vaihtoehdoista joita ovat:
  1. Tonttuarmeija, kuvaelma lähtevät helvettiin ja minut köytetään sohvaan kiinni tai hän lähtee
  2. Tonttuarmeija, kuvaelma lähtevät helvettiin ja minä hakeudun selkäni lisäksi psyykkiseen hoitoon välittömästi tai hän lähtee
  3. Tonttuarmeija, kuvaelma lähtevät helvettiin ja minä sitoudun kohdan yksi sitomisen jälkeen kohdan kaksi psyykkisen hoitoon hakeutumisen (heti huomenna päivän valjettua) lisäksi kustantamaan kämpän siivouksen tai hän lähtee
Edellä mainitut vaihtoehdot lueteltiin ovan avaamishetkestä ja alkuräjähdyksestä lähtien eli tilanne kiristyi muutamassa sekunnissa siihen pisteeseen jossa minun oli pakko huutaa ”Suostun suostun!” tai muuten seuraavana olevan kohdan 4 ehdot olisivat olleet liian kovat, jopa näinkin päästä pideltävälle kuin minä. Vietänkin nyt tämän illan hyvästellen tonttuarmeijani ja katsellen seimeäni jonka mullit on pakko laittaa lihoiksi eli syödä kaikki se 1500gr piparkakkutaikinaa mitä niihin sarvipäihin meni. Samalla voisi selailla valmiiksi lataamoiden numeroita ja pyrkiä omakustannusasiakkaaksi sillä julkisen puolen kautta en hae lähetettä, se on varma. Okei, palataan astialle joko sitten lataamosta tai täältä Luostarin sohvalta, kuinka nämä tuulet nyt sitten huomenna puhaltelevatkin. Hyvää torstaita kuiten teille te rakkaat Luostarin asukkaat ja muut kulkijat.

Ps. Fonttimuutoksen syy oli se, että kesti niin helvetin kauan rullata tuota tekstiä kun oli se iso fontti käytössä. Jos on sanomista fontin koon, värin tai taustan värin suhteen niin ilmoita toiveesi kommentin yhteydessä, kiitos

14 kommenttia:

  1. Tämä kiittää luettavammasta fontista sekä siitä, että minä inhoan jouluhärpättimiä - olisin siis ehkä yhtynyt vaimosi mielipiteisiin! :) Kumarran kuitenkin McKorvatunturi-idealle, siitä saa vielä jotakin irti. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos tonttujengin puolesta, saat provikat suojelurahoista ja hyvä että fonttihomma tyydyttää :)

    VastaaPoista
  3. Ihan hyvä fontti.
    Sinun onnesi, ettei vaimo huomannu tonttujen univormujen alkuperää... vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, aamu alkoi muutenkin isoilla kirjaimilla.. sitten täällä vasta helvetti repeää ja tuomiopäivän pasuunat soi kun huomataan puutteitta.. ;)

      Poista
  4. Jassoo, siellä vaan tonttuja askarrellaan ja minä odottelen edelleen Orgioita 3 numeroa liian pieni univormu päälläni. Että alkaa tässä kiristää kohta muukin kuin hermot. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No järkätään, järkätään. Älä nyt rakas hermostu.. ;)

      Poista
  5. Olisin toivonut jonkinsortin kuvaa joulukuvaelmasta.
    Miksi minä en keksinyt tuota ideaa silloin, kun olin pyhäkoulunopettajana? (Niiskaus).
    Minullapa muuten, on enkeli, joka on tehty talouspaperihylsystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat niin ruotoisen näköisiä etten tohtinut niitä kuvata. Niin,kaikkea sitä mukulana tuli väsättyä noista hylsyistä; aina avaruusraketista kaukoputkeen.

      Poista
  6. Palaan lukemaan, sillä näillä yövuoroista vielä tokkuraisilla ja muuten rasittuneilla silmillä ei näe nyt tähdätä. Ei siinä muuta tarvita kuin Ctrl ja + näppäimiä jotta alkaa näkymään, mutta kun ei pysy riveilläkään enää.

    VastaaPoista
  7. Okei, koitahan levätä että jaksat! :)

    VastaaPoista
  8. Parempi fontti on nyt. Ja luntakin on ruvennut tipahtelemaan lepakoiden tilalla. Kuva seimestä olisi tosiaan ollu kiva, harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä että fontti kelpaa. Siihen seimen kuvaan olisi Julkisen Sanan Neuvostokin puuttunut, oli se sen verran viston näköinen tekele ;)

      Poista
  9. Lepakot oli kyllä mun mieleen. Sen verran ne on Welhottaren lemmikkejä kuiteskin! Itse asiassa just värkkään (siis askartelen huomiseksi / huomenna / yöllä) päivityksen ovikranssille; mustahan se jo on, nyt siihen tulee iso lepakko sekä mustia kissoja ja aaveita. Jesh!!! :D

    VastaaPoista
  10. Rakkaani, lepakot palaavat lentelemään, tuo lumisade vain juhlisti tuota jouluaiheista tekstiä. Perkele että vituttaa kun gadget:tina olisi saanut Vinskin, mustan kissan jonka silmät seuraavat hiiren osoitinta mutta en ole vielä onnistunut säätämään sitä animoitua kuvaa tarpeeksi pieneksi (peittää osan tekstistä) ja ne perkeleen mainokset... no, taistelua ei ole käyty loppuun. ;D

    VastaaPoista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...