torstai 11. lokakuuta 2012

Valkoinen jauhelihakastike ja tulvavallimakaronit


Päivästä oli tulossa selkeästi erilainen, aavistin sen heti kun avasin silmäni. Heräämiseeni syy oli outo ja sangen erikoinen tunnetila; niskani tuntui olevan samaan aikaan puutunut ja tulessa, jalkovälini tuntui huomattavana lämpimältä ja se tuntui elävän omaa elämäänsä nykien ja välillä vingahdellen. WTF?, olenko herännyt jostain turkkilaisesta ilotalosta riehakkaan yön jälkeen ja nyt satiaiset ja muut meininkimadot pitävät juhlia rakkaan lärväkkeeni torson ympärillä? Entäpä niska, mistä tuo saatanallinen kipu ja puutumisen tunne tulee? Olenko kenties rakastunut liiaksi johonkin Fatimaan ja tämän mies – tuo tumma Mustafa – on kajauttanut meikää niskan seutuville, turkkilaisten aseena niin suosimalla rotanraadolla? Ei sittenkään sillä hetken aikaa silmäiltyäni tajuan läppärin kirkkaan valon paistavan viereiseltä pöydältä silmiini ja makaan siis olkkarin sohvalla, siihen olen pudonnut nautittuani illan tropit. Älämölö ja kuumuus haarovälissäni taas johtuu siitä että rakas Lätkäkorvahan siellä vetelee sikeitä ja näkee ilmeisesti jotain takaa - ajo unta koska kimeät vingahdukset ja takatassujen vispaus on melkoista.

Perkele sentään että niskat olivat kipeät, samanlainen puutumisen tunne koko päässä kuin joskus pahimpien päänsärky kohtausten aikaan. Mahdottoman ähinän ja kiemurtelun (Lätkis painaa vaikka ei olekaan niitä isoimpia rotuja) jälkeen pääsin vihdoin istuvaan asentoon ja hieroin silmiäni. Vaimo oli jättänyt läppärin auki luullen että minulla oli jokin tärkeäkin juttu (no ainahan ne on *wirn*) menossa eikä ollut uskaltanut sammuttaa sitä siksi. Samassa lätkis heräsi ja aloitti naaman nuolemisen josta ei meinannut tulla loppua. Silmäluomeni kääntyivät nurinpäin tuon tarmokkaan otuksen kiivetessä syliini ja osoittaen suurta hellyyttä eli astetta kovempaa painostusta sohvalta nousemisen ja ruoan jakelun suuntaan. No, normi aamutoimiin sitä oli noustava. Kahvinkeitin kurluttamaan ja lätkiksen veden vaihto sekä ruoka, sitten painelinkin vessaan aamukuselle ja -pesulle. Otin kupin kahvia ja sytytin aamun ensimmäisen nortin, tuumien että mitähän tämäkin päivä toisi tullessaan kunnes muistin että vaimoon oli iskenyt poikkeuksellisen kova flunssa. Yleensä hän sairastaa sellaista hölmöä ja puolitekoista flunssaa josta ei tule lasta eikä paskaa; ei kuumetta, surkea olo jatkuu silti tai siitä johtuen viikkotolkulla. Nyt hänellä oli jo illalla suht korkea kuume ja se tiesi sitä että minun oli loihdittava tämän päivän ruoka. Päätin harkita sitä samalla kun lähdin viemään lätkistä aamulenkille.

Antaudun välillä vähän liiaksi motivoimaan itseäni ja nytkin näin itseni hienossa kokin asussa, vieläpä Rôtisseur – käädyt kaulassani heiluen valmistamassa gourmet ruokia ihmisille. No, saahan niitä hallusinaatioita olla, joskin se karuun todellisuuteen palaaminen on aina perin rankkaa kun rôtisseur – käädyt vaihtuvat ylisuureen villapaidan kaulukseen ja suuri keittiö kahden neliön koppiin ja kurmeet eineksiin mikrossa. Näin siis yleensä, tänään ajattelin että teen jotain oikeaa ruokaa, olkoonkin että vaatimatonta mutta silti. Lenkki oli kierretty ja palasimme kotiovelle joten edessä oli tassujen ja mahanalusen huolellinen putsaus ennenkuin lätkiksellä oli asiaa sisälle. Homma hoitui kivuttomasti ja yhteisymmärryksessä ja pian jatkui aamu normaaliin tapaan; lätkis paineli eukon viereen makkariin ja alkoi sen tavanomaisen kuorsaamisensa, minä tankkasin kahvia mukiin ja istuin läppärin ääreen jossa sitten viihdyinkin useamman tunnin.

Kello oli jo lähempänä yhtätoista kun päämies vihdoin tallusteli makuuhuoneesta surkean näköisenä. Hänen olomuotonsa vaikutti lähinnä kiveen heitetyltä ahvenelta ja varmasti olikin sitä, en yhtään epäile. Hyvät huomenet ja aamupusut, tarjoilin hänelle kahvit ja tropit kehoittaen samalla painumaan takaisin punkkaan, pystyssä ei auttanut heilua tuossa kunnossa. Vaimo oli samaa mieltä ja kotvan kuluttua hän jo hiihtelikin makkaria kohti, huutelin perään että aloitan ruoan laiton ja tulen sitten herättelemään kun se on valmista. Omituinen urahdus jonka sain vastaukseksi, tarkoitti ilmeisesti vaimon olevan samaa mieltä.
Painelin keittiöön ja availin kaappien ovia etsiäkseni inspiraation lähdettä ja pian se löytyikin, makaronipussi. Olin kyllä lenkillä päättänyt että keitän perunoita ja teen jauhelihakastikkeen mutta se idea kaatui kahteen seikkaan; a) en löytänyt perunapussia (kuvitelkaa, kaksi neliötä ja neljä kuiva -ainekaappia..) ja b) minulla oli vähän helvetin huonoja muistoja vaimon viimekertaisesta sairastamisesta ja kastikkeen teostani sillä siinä kävi näin:

Vaimo makasi siis reporankana vuoteessa ja minä pirteänä keittiössä kuin kilon amfetamiinia vetänyt Vanamon ja Kolmosen risteytys (nuo mainiot miehet väinämöislakeissaan). Otin paistinpannun kaapista ja läväytin siihen aikas köntin voita ja kaivoin vehnäjauhopussin kaapista, levy oli luonnollisesti kutosella ja kirosin kun siitä ei pystynyt repimään tehoja enemmän irti. Koska olen tosimies, ei mieleenikään tullut häiritä rakasta ja vieläpä sairasta vaimoani kysymällä että paljonkohan niitä jauhoja mahdollisesti normi kastikkeeseen yleensä ruukataan laittaa ja ruskistaa. Niinpä minä poika sitten hulautin wokkipannun puoliväliin, ajattelin että mitä sitä niitä helvetin rippusooseja tekee kun kerran voi tehdä isommastikin. Katselin varmaan jonkun vartin verran sitä jauholäjää siinä pannulla ja ajattelin että jo on vittu kun mitään ei ala tapahtumaan, kunnes viimein älysin pyöräyttää kekoa puisella lastalla jolloin karmea totuus alkoi paljastua.

Pannun pohjalla olevat jauhot muistuttivat saatanan paljon lumipenkkaa johon on kustu, yhtä vaalean keltaista kökköä koko hoito, voi jumalauta sentään. No rasvaa olin laittanut noin kolmasosan paketista ja nyt se perkele oli imeytynyt alimpaan kolmeen senttiin jauhoja, eikä kasan yläpuolisille jauhoille ollut mielestäni sitten yhtään rasvaa joten huitaisin pannulle noin viiden sentin siivun sitä rasvaa lisää. Nythän se vasta veti vitun kiukaalle; koska levy oli täysillä, rasva suorastaan räjähti osuessaan pannulle. Hysteeristä kirkumista kun ympäriinsä räiskähtelevä rasva poltti käsivarsiani, naamaani ja lopulta tunkeuti myös halpahallin paidan läpi kärventäen kaikki seitsemän rintakarvaani. Vaimo karjuu käheällä äänellään makuuhuoneesta että mitä herranjumala siellä tapahtuu, minä rauhoittelen sanomalla että tilanne hallinnassa vaikka ensimmäiset tuprahdukset siitä savuavasta kinoksesta alkavat näkyä. Peittelen eli tukahdutan rasvan jauhoilla ja homma jatkuu noin nanosekunnin ajan. Huomaan kauhukseni että nyt se puoli wokkipannullista rasvaista jauhoa on kiinnittynyt kuin satiainen palleihin sen saatanan puukapustan ympärille eikä irtoa vaikka kuinka ravistan. Alkaa hermo menemään huonoon kuntoon ja tempaisen oikein kunnolla ja rasva/jauhoklöntti irtoaa....

....suoraan olohuoneeseen, joka on suoraan keittokomeroa vastapäätä. Niin menee että jytisee suoraan kirjahyllyyn ja osuessaan helisyttää kaikkea sitä lasikrääsää mitä vuosien aikana on kertynyt tuohon lastulevy ihmeeseen. Päässä kuuluu rutinaa verisuonten napsahdellessa poikki ja tunnen ääretöntä vihaa tuota kellertävän valkoista klimppiä kohtaan. Laitan paistokintaan kouraan ja käyn nyhtämässä köntsän irti kirjahyllystä ja paiskaan sen uudestaan pannulle, tällä kertaa on tappamisen meininki. Vatkaan ja veivaan könttiä kuin perkele ja pian siitä alkaa irrota pieniä jauholimppejä omiksi pikku saarekkeiksi, ne etääntyvät emoklimpistä kuin jäälautat ikään. Otan avukseni sellaisen ison puuhaarukan näköisen lastan ja painelen sillä pikkusaarekkeita pienempiin osiin mutta suhteellisen huonolla menestyksellä. Savunmuodostus on jo melko huomattavaa ja käännän liesituulettimen ensin ykköselle ja heti perään kakkoselle. Analysoin vallitsevaa tilannetta samaan tapaan kuin päivystävä palomestari helvetillistä metsäpaloa ja totean pikkusaarekkeiden käryävän joten leivon ne emoklöntin valkoiseen, hellään huomaan mutta turhaan. Nyt alkaa jo emoklönttikin savuamaan ja käännän liesituulettimen täysille sekä avaan keittiön ikkunan, toivoen sen helpottavan. Eipä helpota, ei sitten vittuakaan vaan savunmuodostus yltyy ja saa minut raivon valtaan, sellaiseen perisuomalaiseen jo nyt on perkele – tilaan ja painun työvaatekaapilleni. Alimmalta hyllyltä mukaani lähtee suojamaski, tiedättehän sellaisen jossa on kypärästä kasvojen eteen tuleva visiiri ja selkäpuolelle laitetaan akkukäyttöinen puhallin joka puhaltaa raitista ilmaa suodattimien läpi visiirin ja kasvojen väliin. Käännän tästäkin himmelistä kahvat kaakkoon ja ajattelen ettei minua yhdet vitun elovenat voita, näin on jämpti. Porhaltaessani takaisin keittiötä kohti, havaitsen sauhun tulevan jo keittiön ovesta olohuoneen puolelle ja samassa palovaroitin aloittaa sen helvetillisen piipityksensä. Vaimo huutaa kysyen että yritänkö tappaa meidät häkään ja sammuta se perkeleen palovaroitin, eihän tuota kestä kukaan.Vielä kun lätkäkorva yhtyy yleiseen kakofoniaan, palaa releet lopullisesti. Tempaisen siivouskaapista muijan lattialastan ja kajautan sillä palovaroittimen irti katosta sen verran voimallisesti että koko viritys hajoaa tuhannen kappaleiksi ja näen vieläpä patterinkin kieppuvan saappaaseeni. Lätkäkorva säntää ulos makuuhuoneesta mutta kun se näkee minun seisovan mielipuolinen ilme kasvoillani, kypärä päässä ja lattialasta lyöntiasennossa, se tajuaa pyörähtää ympäri ja jatkaa tilanteen seuraamista sängystä käsin.

Vihdoin pääsen jo osittain tulessa olevan kastikkeeni kimppuun. On se jumalauta erikoista tämä vehnäjauho; osa siitä on neitseellisen valkoista ja osa taas roihuaa kuin kokko juhannusyönä, saatanan saatana. Vatkaan jälleen kuin hullu, raitisilmalaitteeni ja liesituulettimen huutaessa kuin viimeisellä tuomiolla. Juuri kun olen saamassa tilanteen hallintaani, oveen jyskytetään niin perkeleesti. Juoksen avaamaan ja mitä näenkään? Palomiehiä huru mycke ja he tönäisevät minut töykeästi sivuun, syösksyvät keittiöön ja samantien ulos, palava paistinpannu käsissään. Eikö perkele sitten käy niin että pannu heitetään maahan ja yksi sankari tyhjentää siihen jauhesammuttimensa ja näin on taas pannullinen valkoista jauhoa odottamassa ruskistajaansa. Myöhemmässä tilannekatsauksessa käy selville että naapuri oli soittanut palokunnan nähdessään tuuletusikkunasta pukkaavan savun ja kuullessaan palovaroittimen ujelluksen. Kiittelen palomiehiä ripeästä toiminnasta vaikka kyseessä olikin tavallaan väärä hälytys. Kun eräs palomiehistä kysyy minulta että mitä vittua olin tekemässä, huomaan vasta nyt sammuttaa täysillä hurisevan kypärätuulettimeni ja vastaan että jauhojahan minä vain ruskistin, ei tässä sen ihmeempää. Palomiehet pudistelevat päätään ja tekevät etusormellaan ohimoiden kohdalla sellaista pyörivää liikettä, minä taas jään tuijottamaan typertyneenä valkoista jauhoa täynnä olevaa wokkipannun raatoa. Se on muuten ihan taipunutkin, saatanan halpispannu.

Ymmärrätte varmaan että olen toisaalta helpottunut kun minun ei tarvitse käydä läpi tuota helvettiä uudestaan, pelkästään jälkien siivoamiseen meni myöhään iltaan, taisi olla siinä puoli yhdentoista aikoihin ennenkuin kaikki oli tehty tuuletuksia myöten. Niinpä teen nyt yksinkertaista, poikamiesajoilta tuttua ruokaa; paistan jauhelihaa (ruskistaminen olisi kai oikea termi) ja joukkoon mausteita ja sipuli pilkottuna, keitän makaronia ja joukkoon hernemaissipaprikaa ja kaikki sekaisin. Täyttävää ja ihan ok sapuskaa kun sen maustaa oikein. Kaikki sujuu tällä kertaa mallikkaasti aina siihen asti kunnes keitän makaroneja. Heitän nimittäin kattilaan koko pussin eli 400gr ja vettä päälle. Viheltelen, jauheliha on ruskistettu ja sipulit, kiehautin toisessa kattilassa hernemaissipaprikat, niitä ei auta kiehauttaa liikaa vaan on parempi jättää ne sellaiselle al dente – asteelle. No saatana, olen sekoitellut niitä makaroneja jonkin aikaa kunnes huomaan niiden pinnan nousevan melkoista vauhtia kohti kattilan reunoja, en muistanut että ne perkeleet turpoavat niin julmetusti. Haen hädissäni isompaa kattilaa joita meillä kyllä on, kun huomaan muijan taas järjestelleen kaappeja; kaikki isot kattilat, joita harvemmin kahden ihmisen ja yhden koiran taloudessa käytetään, ovat nyt niiden saatanan tupperware – kippokasojen takana. Meidän taloudessa on eräskin tupperware – astia ja kaukalo, suurin osa täysin vakinaista tai edes satunnaista käyttöä vailla. Kiroan kaikki muovikipot alimpaan helvettiin ja näen samalla makaronien nousevan uhkaavasti ylöspäin kattilassa. Luja päätökseni on aina ollut ettei ruokaa saa heittää menemään enkä aio tehdä sitä nytkään. Hetken miettyäni saan ahaa - elämyksen ja vanha viholliseni saa luvan auttaa minua. Tempaisen taas ne vitun elovenat esiin mutta tällä kertaa pussitan jauhoja litran pakastepusseihin ja avot! Tulvavalli a la Pohjanmaa alkaa muodostua minun latoessa jauhopusseja kattilan reunoille. Koska en ole täyttänyt pusseja aivan pinkeiksi, ne asettuvat toistensa selkään täysin veden pitävästi ja keittämiseni voi jatkua. Ai jumalauta minkä neron maailma onkaan menettänyt minussa! Pussit pitävät edelleen vaikka makaronien pinta on selkeästi kattilan reunojen yläpuolella, täydellistä eikä mikään voi mennä tällä kertaa vikaan.

 Päätän sotkea hernemaissipaprikat ja paistetun jauheliha – sipuliyhdistelmän nyt sekaisin, sotken sitten kaikki keskenään kunhan makaronit ovat valmiit. Kumarrun ottamaan alakaapista muovista kulhoa kun äänimaailman täyttää kova, sähähtävä ääni jota seuraa yhtäjaksoinen suhina. Ilma täyttyy palaneen muovin katkusta. Tulvavallini on pettänyt ja nyt hellalla kiehuu makaronit, palaa makaronit ja sulaa pakastepussit. Keittiön täyttää jälleen katku ja lukuisat perkeleet, saan kuitenkin nopeasti tilanteen hallintaani ja leivon kylmästi kaikki ylimenneet tiskialtaaseen ja saan raavittua jopa kaiken muovin pois karhunkieltä apuna käyttäen. Valutan makaroneista ylimääräisen veden pois, nopea huuhtaisu ja kaikki sekaisin. Siivoan keittiön loppuun ja lähden herättämään vaimoani syömään. Samalla huomaan hyräileväni Wondering Star:ia mukailluin suomenkielisin sanoin, vieläpä itsensä Tapio Rautavaaran äänellä :” ♪ ♪ Toi-siaa-aa, ei ole luotu kook-kaaa-maaan ♪”.


Hyvää torstaita ja antoisaa päivää teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.




24 kommenttia:

  1. Toivottavasti vaimosi on niitä naisia jotka ilahtuvat palomiehistä....hersk hersk ja reps siihen perään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outsa per.. no on se hyvä että jollain on hauskaa ;)
      ja juu, taitaa se ilahtua palomiehistä mutta tuolloin oli tilanne sen verran kaoottinen etten kerinnyt tarkempia havaintoja tekemään.

      Poista
  2. Kiitos keittiöpostauksesta ;-) Teilläkin siis nautitaan maukkaasta ruoasta (köh köh).

    Nyt on niskan vuoro saada terveiset. Mukavaa torstaita sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana, niin paljon kuin minä hyvästä ruoasta pidänkin, on tuo valmistuspuoli suuri heikkouteni. Jos totta puhutaan niin mulla on "porttikielto" keittiöön, ts. en saa tehdä ruokaa...

      Poista
  3. Tämähän oli parempi kuin Mielensäpahoittajan ruskeakastike :)
    Ja tuon ruokalajin nimi on Velttohyppelys de Luxe. Meillä syödään usein arkiversiota - ilman sipulia ja vihanneksia.

    VastaaPoista
  4. No hemmetti, ei musta ole keittiöhommiin. Toi makaroni/jauhelihajuttu on oikeasti ihan hyvää ja syötävää, silloin kun teen sitä niin kokeilen aina että mitä kaikkea sinne voisi heittää sekaan.

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea: nyt mietin miten saisin niitä komeita nuoria palomiehiä tänne meille;)

    Kerran meillä kävi, oli nokipalo hormissa.

    VastaaPoista
  6. Huomenta R!
    Ei muuta kuin tulet johonkin ja roihun päälle kunnolla kosteita riepuja niin että savua piisaa. Kyllä ne aika pian sieltä tulevat.....;)

    VastaaPoista
  7. Fonttia on helppo suurentaa.
    Koska olet noin kätevä keittiöhommissa, palkkaan sut meille kokiksi ruokapalkalla. Meidän miesväelle kelpaa vaatimatonkin menyy. Itse voisin syödä ravintelissa noin niinkuin vaihtelun vuoksi. Jos palomiehet sattuvat piipahtamaan, pirautat mulle niin tulen oitis kotiin. Kävisikö tämmöinen järjestely?

    VastaaPoista
  8. Huomenta Sirpa!

    1. Fonttihan on suurempi kuin tavallisesti, sitä tarkoitin.
    2. Vai ruokapalkalla...siinä tapauksessa pistää mietityttämään paitsi jos muut luontaisedut kompensoivat niin sitten. Palomiehistä; voin toki järkätä niitä aina paikalle kun susta siltä tuntuu, niin sun ei tarvitse kuin lähettää mulle vaikkapa tekstari että nyt!, niin tiedät että sulle on tarjolla tunnin sisään palomiehiä eri pituisten letkujen kanssa. ;D

    VastaaPoista
  9. Tuo ruoka tunnetaan (ilman lihaa) nimellä Wanha kostaja! :) Kun siihen lisäsi tonnikalaa, se oli Kostaja De Luxe...
    Viihtyisä keittiösessio kaikkinensa - mäkin tykkään palomiehistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tonnari on yksi suosikeista, samoin kana ihan pieneksi telottuna. Teillä naisilla näyttää kaikilla olevan joku fantasia noista palomiehistä, ymmärrän sen kyllä. Pitkät letkut ja kaikkee.. ;D
      Ps. Turhaan rutisin fontista, oli toisella koneella ja siinä oli 110% näytön suurennus...

      Poista
  10. Anteeksi rakas, kun tällä kertaa jäi tekstisi lukematta - silmäni nimittäin irtosivat liiasta nauramisesta. MEININKIMADOT? En ole ikinä kuullut, joten naurukin on sen mukaista pikkutyttömäistä hihittämistä. Voi kiesus miten rakas oletkaan!

    VastaaPoista
  11. No kyllä tuon ikäinen likka tietää mitä meininkimadot ovat, älä yritä ;D Hieno muuten taas "nähdä" sua, missäs olet piileskellyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona olen yrittänyt olla mahdollisimman vähän, ja tehnyt enemmän noita iltavuoroja: nukun siis yhteen asti päivällä ja menen yhdeltätoista nukkumaan, välissä olevan ajan tienaan rahaa kämpän maksamiseen, jottei nukkumista tarvitse harrastaa roskiksessa. On ollut ikävä sinua muru, toivottavasti voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin!

      Poista
    2. Totta kai me jatketaan siihen mihin jäätiin eli odotan yps-kuvia, redhead-päivytys ja sitten ne hauskat jutut... ;)

      Poista
  12. Ei kun vaan jääkaapin oveen muutama pizzataksin ja muun karvakässiin kuppilan numero. Suosittelen lämpimästi. :-D

    VastaaPoista
  13. Olet aivan oikeassa, ei näillä kätösillä tuosta ruoan laitosta tule muutakuin sanomista ja totta, karvakäsiin voi aina luottaa. Erityisesti rullakebab on kieltämättä hyvää. ;D

    VastaaPoista
  14. Niin kipee mä en ikinä oo, että antaisin keittiöni tuhota. Hellaan ei kosketa ilman mun superviser- laserylipäällikkyyttäni. Jollen kykene edes huutelemaan ohjeita niin sitten syödään kynsiä. XDDD

    VastaaPoista
  15. No meillä on nykyään sama meininki; valtuuteni riittävät kahvin keittoon ja itseni sekä koiran ruokkimiseen - kylmältä puolelta eli leipää ja leivän päällisiä. Kokkailuun minulla ei pahemmin ole asiaa ja ehkäpä se on hyvä, eipähän ainakaan tule yllätyksiä ;)

    VastaaPoista
  16. *reps*
    Tämä piristi. Sitten aloin miettimään, uskallanko enää päästää miestäni keittiöön. Aivan tällaisiin suorituksiin hän ei ole (vielä) yltänyt, mutta aineksia on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No terve!
      Hyvä jos piristi ja päästä ukkos vaan rohkeasti keittiöön, ties millainen gourmet - kokki sieltä paljastuukaan. Pääset sitten helpommalla ;D
      Niin, ja kyllähän sen sitten ekan kerran jälkeen näkee...

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...