lauantai 20. lokakuuta 2012

Varo mitä sanot eli kuinka 5 - vuotias kyykytti aikuisia


Sain eilen sellaisen oppitunnin 5 – vuotiaalta naisen alulta että siinä ei voinut muuta kuin hämmästellä, vaikka välillä hänen varsin suorasukaiset kommenttinsa naurattivatkin. Ihan totta, en ole niin terävää havainnointia enkä niin tavan järjellä perusteltuja asioita kuullut monen vanhemman ja ”viisaamman” naisenkaan suusta. Olin juuri starttaamassa maailmalta kotiinpäin kun kännykkä mourusi taskussa hyvinkin itsepintaiseen sävyyn. Viimein sain kaivettua sen ja vastasin, soittaja oli vanha tuttuni, jonka kanssa emme ole koskaan olleet mitenkään erityisen läheisiä mutta törmäämme aina silloin tällöin toisiimme ja vietämme usein pitkiksikin venyviä juttutuokioita. Pyysi käymään, oli hiljattain ostanut vanhan rintamiestalon ja nyt oli tähäimessä koko talon kattava remontti – niinhän se aina on. Jokaisella on pakko muokata talostaan oman näköisensä, maksoi mitä maksoi. Koska kohde sijaitsi kotimatkan varrella, lupasin poiketa samantien mikäli hän olisi pelipaikalla. Juu, täällä ollaan, hän vastasi ja tarkoitti itsensä lisäksi viisivuotiasta tytärtään Iidaa (nimi muutettu) ja uusinta naistaan jota en ollut vielä nähnytkään mutta olin kyllä kuullut. Iida on peruja aiemmasta liitosta (pari vakavampaa, useita muita).

Noin parikymmentä minuuttia myöhemmin saavuin perille, talo sijaitsi hieman sivussa päätiestä, korkean mäentöppäreen päällä. Pikainen silmäys talon julkisivuun joka näytti olevan ihmeen hyvässä kunnossa ikäisekseen – liekö remontoitu jokunen vuosi sitten? Pihalla seisoivat kaikki kolme, tuttuni,Iida ja uusionainen.
Sammutin Ransun ja nousin autosta, suoritettin tervehtimisseremoniat ja sain tietää että uusionainen oli nimeltään Manta (nimi muutettu), varsin silmän mukainen naisihminen. Iida tuijotti vuoroin minua, vuoroin Ransua kunnes kysyi:”Mikä toi on?”. Vastasin että rakas Ransuhan se on, miten niin?” Pikkulikka vilkaisi isäänsä, kääntyi minun puoleeni ja kysyi tarkentaen.” Ei, kun tarkoitin että mikä toi on, onko se auto kun se on ryppyinen ja se on ruosteessakin tosta seinän alaosasta?”
Saatana että pisti jo tässä vaiheessa naurattamaan mutta vastasin silti vakavalla naamalla selittäen että kyllä Ransu auto oli, tarkemmin ottaen pakettiauto mutta sillä oli jo ikää ja siksi helmat hieman kukkivat. Iidaa nauratti kovasti helmojen kukkiminen, aikansa hihitettyään hän kuitenkin vakavoitui ja jatkoi tenttaamista:” Miksi et sitten osta uutta?” Kerroin että ostaisin mielelläni ihan uuden kaupan hyllyltä mutta ne maksavat niin paljon että minulla ei ole varaa, johon likka tökkäsi heti:”Ahaa, sä oot sitten niitä joilta puhkee rengas:”
Turha kai sanoa että isäukko oli enemmän kuin vaivaantuneen näköinen ja koitti toppuutella tytärtään.

Minulta luonnollisesti tipahti leuka rintaan mutta samalla aavistin että tästä vierailusta voisi tulla sangen hedelmällinen jos osaisi kysyä oikeita asioita ja niinpä koitin pidätellä ilmoille pyrkivää nauruani ja sanoin Iidalle että mitä hän tarkoitti, putosin kärryiltä sen renkaan puhkeamisen suhteen.
Iida aloitti luentonsa; hän tiesi että jos minulla ei ollut rahaa ostaa uutta autoa, olin köyhä ja köyhiltä puhkeaa aina auton rengas. Joka kerta kun he olivat liikkeellä ja joku vaihtoi autoonsa rengasta tien vieressä tai ajoi tuon (näytti Ransua) näköisellä edellä, niin isä sanoi että taas siinä on joku vitun köyhä tien tukkeena. Nyt ei enää pitänyt pokka, räjähdin nauramaan ja nauroin aivan hillittömästi, Iidan katsellessa silmät suurina että mitä hauskaa hän muka nyt oli sanonut. Isäukko oli aivan tulipunainen,koitti kuitenkin torua tytärtään kiroilemisesta sekä valehtelemisesta. Manta hänen vierellään oli jotenkin vaivaantuneen oloinen, hän ei oikein tiennyt pitäisikö yhtyä torumiseen vai mitä. Ilmeisesti hän ei ollut vielä oikein päässyt sisään tähän perhekuvioon sillä käsittääkseni tätä uutta suhdetta ei ollut kestänyt kovin kauaa.
Iida kimpaantui, hän ilmoitti ettei valehdellut vaan isä oli itse näin sanonut hänelle. Menin kiireesti tilanteeseen mukaan ja sanoin Iidalle, että olin itse asiassa niin köyhä että minulta puhkesi aina kaikki neljä rengasta kerralla. Seuraavaksi tapahtui jotain sellaista mikä olisi ehdottomasti pitänyt saada videoitua, voi hemmetti sentään kun olisitte ollut paikan päällä. Heti kun sain lauseeni loppuun, kaikki kävi kuin hidastetussa filmissä; Iidan kasvoille levisi aito, hämmästynyt ilme ja hän kääntyi hitaasti isäänsä päin pienen suun päästäessä epäuskoisen kysymyksen: ”Iskä, onks toi totta, eihän noin vitun köyhiä voi olla olemassakaan?” Nyt ei voinut enää mitään, repesin uudestaan nauramaan ja minun oli pakko pudottauta kyykkyyn ettei kuset olisi tulleet housuun, räkätin hysteerisesti ja katselin samalla kolmikkoa; isä torui jälleen tytärtään ja Iida paralla oli epätietoinen hymynkare kasvoillaan kun hän ei oikein tiennyt mitä nyt taas tapahtui ja pitäisikö tässä nauraa vai mitä. Manta puolestaan oli tulipunainen ja tuijotti Iidan isää sillä silmällä etteikö tälle likalle ole opetettu mitään tapoja. Viimein, kun sain kerättyä itseni kasaan, kysyin Iidalta että onko isillä sitten rahaa ja jos on, niin kuinka paljon? Iida vastasi nopeasti ja auliisti, ilmoittaen että isällä oli paljon rahaa sillä Iida oli nähnyt ja isä oli myös sen kertonut hänelle. Tämän kuultuani vilkaisin Iidan ohi ja katseemme isäukon kanssa kohtasivat. Nyökyttelin tyytväisenä päätäni ja hän vastasi puolestaan pään pyörityksellä. Lähtiessämme kävelemään taloa kohti, pääsin kuiskaamaan hänelle että älä yritä, nyt on turha tinkiä kun kerran tyttäresi käräytti sut. Tämä innokas remontoija vastasi tyttären käsittäneen asiat väärin. Niinhän me kaikki, sanoin ja olin varsin hilpeällä tuulella.

Itse katselmuksesta en sen enempää kerro, se oli sitä tavanomaista purkamisen ja rakentamisen suunnittelua eli touhua, jossa käy niin että se yleensä lähtee rakennuttajalta lapasesta jossain vaiheessa kun ruokahalu kasvaa syödessä. Ei tietysti aina mutta niillä suunnitelmilla ja visioilla on taipumus paisua siitä alkuperäisen simppelistä ihan toisiin stratosfääreihin. Katselmuksen aikana sattui kuitenkin tilanne, jossa Manta oli häipynyt takavasemmalle kahvin keittoon ja Iidan isäukolla soi kännykkä. Tässä vaiheessa on tarpeen sanoa että tämän tuttavani jokainen puhelu kesti vähintään kaksikymmentä minuuttia vaikka kyseessä olisi ollut kuinka yksinkertainen asia. En tidä miksi, ehkä hän viihtyi puhuessaan puhelimeen tai sitten hän yksinkertaisesti rakasti omaa ääntään. Nytkin hän lähti tapansa mukaan kävelemään luuri korvalla ja matka suuntautui toiseen huoneeseen joten jäimme Iidan kanssa kahden. Kyselin häneltä päiväkodista ja elämästä yleensä, hän vastaili tunnollisesti samalla kun esitteli uusia lelujaan. Kertoi viihtyvänsä päikyssä missä oli saanut uusia kavereita ja nyt elämäkin oli mukavampaa kun isä oli lakannut etsimästä. Hetkinen, etsimästä? Niin, enää sen ei tarvinnut etsiä uutta äitiä kun se oli löytänyt ton Mantan. Uusia äitejä oli vaikea löytää, isä oli etsinyt monena viikonloppuna ja hän oli joutunut olemaan hoidossa mikä oli ihan tyhmää. Iida kertoi sanoneensa isälleen ettei niitä uusia äitejä baarista löydä (helvetinmoinen hatunnosto!) vaan äidit liikkuu kaupoissa ja pankeissa kun niiden täytyy hoitaa asioita. Olin aivan huuli pyöreänä, en tiedä oliko tämä sivistys peräisin ex – muijalta vai oliko Iida sen itse pähkäillyt, mutta melko viisasta ja jykevää tekstiä joka tapauksessa kun ajatellaan että sen sanoo viisivuotias ihmisen taimi.

Keskustelussa oli hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Iida jatkoi ja kertoi olevansa hieman surullinen. Kysyin että miksi hän surullinen oli, eikö nyt elämä ollutkin parhain päin? Ei oikeastaan kun toi kottarainen on koeajalla, töksäytti Iida. Jessus sentään mutta taas hörähdin tahtomattani ja kysyinkin heti että mitä Iida tuolla tarkoitti? Iida selitti että isä oli sanonut hänelle että mikäli tuo kottarainen ei opi talon tavoille, se saa lähteä. Niin, se kottarainen oli isän nimi Mantalle - ei hänen. Vakuuttelin Iidalle ettei tilanne varmaankaan muutu, iskä vaan nyt päästelee suustaan sellaisia. Iida kääntyi tuijottamaan minua, katsoi suoraan silmiin ja otti hymyn kasvoilleen kun sanoi: ”Arvaa mitä iskä vielä sanoi? Se sanoi ettei pelkkä perse ja tissit riitä, täytyy osata muutakin”. Tämän päälle tyttö päästi pienen nauruntirskauksen ja nosti sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi. Nauratti vaikka ei olisi saanut naurattaa, pidin kuitenkin pärstäni peruslukemilla ja vedin henkeä kommentoidakseni viimeistä uutista mutta en ihan ehtinyt. Kuin aave, Manta oli ilmestynyt takanamme olevaan oviaukkoon mistä hän nyt lähti kiivaasti tuhahtaen kohti talon takaosaa, missä isäukko kuului vielä kälättävän puhelimeensa. Vaan ei kauaa siiä pian tuli hiljaista, kuului vain etääntyviä askeleita ja kuulun kuinka ulko – ovi kävi. Noin vartin päästä Mantan isä tuli sanomaan että heille tulikin odottamatonta menoa ja nyt kyllä kahvit jää tällä kertaa juomatta, anteeksi vaan. Vastasin ymmärtäväni asian laidan ja ilmoitin lähteväni sitten samantien , johan tässä tärkeimmät uli nähtyä ja puhuttua. Iida lähti kipittämään uko – ovea kohti jolloin pääsin sanomaan tutulleni että muistaa mennä peilin eteen seisomaan ennen kuin on pienille paha, tilanne ei ollut Iidan vika vaan herra saa kiittää ihan itseään ja möläytyksiään. Naama punaisena tämä lupasi muistaa asian.

Sain vielä illalla soiton jossa tuttuni kertoi konfliktin selvinneen ja nyt rauha vallitsi jälleen talossa. Vastasin siihen että hyvä niin, pyysin vielä Iidan puhelimeen ja varmistin häneltä että oliko kaikki okei. Iida kertoi asioiden olevan enemmän kuin paremmin, Manta oli ostanut hänelle nuken koska hän oli kuulemma ollut niin kiltti tyttö! Onnitellessani ja kehuessani Iidaa, tämän isäukko riisti puhelimen hänen kädestään ja kysyi minulta että mitä kaikkea oikeastaan Iidan huoneessa tapahtui? Vittumaisuuttani vastasin ettei minulla ollut tapana laulaa minulle uskottuja asioita mutta vinkkinä voin sanoa että kannattaa käyttäytyä ihmisiksi. Vielä tämä yritti jatkaa kertomalla että jotain oli tapahtunut; nyt Manta ja Iida olivat ylimmät ystävykset ja häntä ei huomioitu ollenkaan. Totesin että kyllä tuohon ikään mennessä pitäisi jo tajuta se tosiasia, että jossain vaiheessa ne talon naiset liittoutuvat ja siinä touhussa ei äijillä ole enää mitään merkitystä. Ennen puhelun loppumista lupasin mennä käymään siellä ensi viikolla, katsottaisiin asioita tarkemmin. Näin, kannattaa siis pitää varansa mitä sanoo, sillä pienissä ihmisissä asuu viisaus eivätkä he unohda koskaan.

Hyvää lauantaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

25 kommenttia:

  1. Lapsen suusta totuus kuullaan. Jäin miettimään millainen nainen tuollaisesta alusta sukeutuukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lapset ovat siinä asiassa meitä parempia etteivät vielä kovin helposti valehtele tietoisesti niin kuin me aikuiset.
      Saapa nähdä, likka on nähty niin paljon tätä nurjaa puolta elämästä ettei moni aikuinenkaan mutta onneksi hänellä on varsin rakastava isä, enkä usko että tytöstä tulee mitään katkeroitunutta ihmistä, ehkäpä päinvastoin. On ainakin jo tuohon ikään oppinut kohtaamaan ongelmia ja suhtautumaan niihin käsittelevällä tavalla, ei siis pakene niitä vaan ottaa ne elämään kuuluvina asioina, mikä mielestäni on aika hämmästyttävä piirre hänessä.

      Poista
    2. siis nähnyt, ei nähty (kirotut kirjoitusvirheet ja vielä kirotumpi "oikoluku") ;D

      Poista
  2. Juu, kannattaa miettiä, mitä lapsille sanoo...
    Belga oli kai 5-vuotias, olin duunissa, josta sai lounasseteleitä ja käytiin usein sunnuntaina niillä pizzalla. Lähiravintolassa tietty, hyvää oli. Mummonsa oli käymässä, kun töpäkkä 5-v. sunnuntai-aamuna klo 8 alkaa kälkättämään:"Äiskä, millon me oikeen lähdetään sinne ravintolaan???" Selitä siinä nyt mummolle, että kyse on oikeasti ruuasta eikä sinne aamulla ennenkään olla menty - mummo muljautteli silmiään. Ei naurattanut silloin kyllä pätkääkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nämä on just niitä "kultaisia hetkiä" joita tulee silloin tällöin ;D (esim. anopille mennään möläyttämään kaikki mahdolliset paheet), voi sentään!

      Poista
  3. Minkähänlainen äiti mahtaa Iidalla olla, ja onko sen kanssa tekemisissä, kun lapsi tietää, että äidit "hoitaa asioita"?

    Monet aikuiset tosiaankin puhuu lapsille/lasten kuullen niinku ne olis jotain lemmikkieläimiä eikä a) tajuais mitään b) kuuntelis mitään c)osais kertoa niitä eteenpäin. Nehän imee vaikutteita kuin sieni, ja ovat todella herkkävaistoisia! Eikä automaattisesti tajua aikuisten määritelmiä asioista, joista ei muille puhuta. Turha sanoakaan, että ite muistan yleensä painottaa tarvittaessa, että tästä ei sitten puhuta muuta ku kotiväen kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja sitten ne menevät sanomaan, että äiti sanoi, että tästä ei puhuta kuin kotona..... :D

      Poista
    2. Sanna : Tästä nykyisestä en tiedä mutta biologinen äiti oli sellainen että opetti Iidaa jo pienestä pitäen, ei toki yrittänyt siis väkisin aikuista vaan lapsenomaisesti. Iida on jostain syystä pirun tarkka tyttö ja älykäs, sanoinkin sen isälle että kannataisi käyttää likkaa jossain testeissä. Ihan sen takia että likka saisi kapasiteettinsa mukaista tekemistä eikä vetäisi itseään naruun My Little Ponyjen harjaksista tehdyllä köydellä. Kaikki kakarat on tarkkoja eikä niiden aikana parane puhua mitään.

      Polga: No niinpä, siinä sitä sitten on naama punaisena ja yrittää epätoivoisesti selittää että mistähän se on tuonkin kuullut... ;)

      Poista
  4. Komppaan Sannaa: en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että ajatellaan, että "se nyt on niin pieni ettei se ymmärrä". Missähän kohtaa ne sitten alkaa ymmärtää? 6-vuotiaana? Ylä-asteella? Armeijassa?

    Mutta tarina on hauska ja - ehkä - opettavainenkin, jos isässä on yhtään potentiaalia.

    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  5. Kyllä se näin on. Muksut ymmärtävät asioita mielestäni heti kun ymmärtävät puhuttua puhetta. En nyt tietenkään tarkoita sitä että ymmärtävät välttämättä sen asian ja mitä se varsinaisesti pitää sisällään, mutta ymmärtävät sen kenestä puhutaan ja muistavat penteleet vieläpä sen asiankin miltei sanasta sanaan. Kyllä iskässä on potentiaalia, varsinkin kun vielä vähän tulee vuosia lisää ja jää ne yltiöpäiset ajatukset pois ;D
    Kiitos, viikonvaihdetta sinnekin päin.

    VastaaPoista
  6. Päivän parhaat naurut tähän mennessä, kiitos :D

    Itselläni on samantyyppinen pojanpoika. Terävä kuin partaveitsi. Peittoaa mumminsa mennen tullen. Päätinkin palauttaa hänet jo eilen kotiinsa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tungin itseni tähän väliin ja esitän jälleen sen pyyntöni; ala Sirpa rakas kirjoittamaan.....jookos?

      Poista
    2. Rakas Pepposeni, alkaisin heti, mutta kun puuttuu se kirjoittamisen lahja. Joka teillä sanataitureilla on.

      Sitä paitsi olisin alta aikayksikön Pikku-Parolantie 7:n "luxushotellissa", kun paljastaisin kaikki sairaalan salatut kansiot.

      Poista
    3. Kuulepas nyt sinä ihana nainen, ensinnäkin ei tässä mitään lahjoja ole/ei niitä tarvita, riittää että kerrot tavan arjesta niin kuin minäkin. Etkä sinä voi tietää mitä sieltä sielun syvyyksistä nousee kun et kerran anna sille alitajunnalle mahdollisuutta ohjata niitä sormia näppäimistöllä. Siksipä kinuan edelleen ja ole huoleti hoitoon/säilöön joutumisesta, kyllä minä ja Polga tullaan sua katsomaan ja tuodaan "tuliaisia".

      Poista
  7. No hittolainen! Oli siinä sellainen likka että sai meikäläisenkin sanattomaksi ;D Voi pojat, on siinä joku onnekas äijä purjeissa sitten aikanaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekas.. tai sitten ei ;)

      Poista
    2. Niin, voihan olla ettei sitä niin kovin onnekkaaksi tunne sängyn alla kun itsetietoinen nainen huutaa ja jylisee tulikomentoja keskellä lattiaa ;)

      Poista
  8. Meillä olis kyllä pesty suu saippualla, ei siksi että oli pirun fiksua juttua, vaan perseitä ja vittuja ei meillä kakarat saanu viljellä puheissaan. Muuten sai kyllä nolostuttaa muita kommenteillaan. Kylläpä teki hyvää kun kakarat kertoi, miten asiat oikeesti on. :))

    VastaaPoista
  9. Totta, kielenkäyttö ei ollut sitä mitä sen pitäisi olla mutta luulenpa että isällä on tässä asiassa suuri rooli, vaikka niin tomerasti tyttöä komensikin. Joku roti se sentään pitää olla, varsinkin tuon ikäisellä. Muuten likka kyllä paukutti (ja varmaan paukuttaa vanhempanakin) miten asiat on. Siitä pisteet. Varsinainen pakkaus ;)

    VastaaPoista
  10. Tää oli kyllä NIIIIIN totta! 8DD Siitäs sai äijänkäppänä. Hi hi hiii... tarttee mennä vessaan, tai kohta pasahtaa vanhinko!! Muahhahhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se oli aika hyvä opetus ensinnäkin siitä ettei naisia saa kohdella / nimitellä ihan miten vaan ja toisekseen, oppiihan vast'edes katsomaan mitä suustaan päästää pienten ihmisten aikana ;)

      Poista
  11. Meidän bonuslapsi on myös välillä väläytellyt nokkeluuttaan. Pari vuotta sitten oli vaihe, jossa lapsen suurin huvi oli aiheuttaa ristiriitoja mieheni ja exänsä välille kertomalla asioita, joiden tiesi olevan salaisuuksia. Tai ihan vain esittämällä asioita ainakin äidilleen sellaisilla sanakäänteillä, että äiti epäili kullannuppunsa joutuneen kärsimään hirvittävästi viettäessään viikonloppua isänsä kanssa. Onneksi tämä vaihe on jo (enimmäiseen) mennyt ohi.

    VastaaPoista
  12. Aivan! Kyllä ne osaa taktikoida ja valita hetkensä jo pienestä pitäen. On ihan turha aliarvioida heitä sillä he tietävät mkä mahti on "ohimennen sanotulla" asialla tai salaisuudella ja tekevät sitä useimmiten edistääkseen omia päämääriään ;D

    VastaaPoista
  13. Pienillä padoilla on suuret korvat, vai miten se meni :) Ihana Iida <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin ja totta, se pikkulikka on aivan omaa luokkaansa :)

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...