perjantai 9. marraskuuta 2012

Häpeää, tuskaa ja toffeeta - tarina aamulenkistä ruskea kalikka reidessä


-7 astetta, The toffee puntissa ja kolme kilometriä matkaa kotiin, varsin epämiellyttävä ja muistiin jäävä kokemus. Koska tämä nyt kertoo varsin likaisesta aiheesta, nimettäköön se The toffeeksi ja pyrin muutenkin pitämään tekstin asiallisena. Niin kuin monet lukijani eilen saivat tietää, sain tiistaina uudet lääkkeet noihin pää- ja selkäkipuihini. Helvetin kalliit, siis kokonaisuudessaan ja niinpä jouduinkin ostamaan pienet satsit näin alkuun kun rahaa ei kertakaikkiaan ole. Keskiviikkona ostin toisen näistä lääkkeistä ja eilen sitten toisen, kun sain lainattua rahaa siihen. Kaikki ottaa aikansa, myös lääkkeiden varsinainen tehoaminen joten kipuihin ne eivät ole vielä vaikuttaneet, muuhun kehon ja mielen toimintaan kyllä. Katselen maailmaa hyvinkin vaaleanpunaisten lasien läpi ja vatsani pörisee samaan tapaan kuin akvaarion ilmastuslaite, jos totta puhutaan niin paremminkin keskiverto akvaarion kokoinen ilmastuslaite.

Tästä syystä vaimo ajoi minut alkuillasta kauppaan, kehotuksena ostaa ilmanraikastimia koko laatikollisen. Ei mitään pieniä hajustejuttuja joita asetellaan koristeellisen telineen sisään ja sijoitetaan pitkin kirjahyllyjä vaan niitä kunnon spraypulloja, mitä lie helvetin Odorox:eja ne nyt sitten ovatkaan. On kuulkaa päkiät ja kantapäät kipeänä, vaimon vaatimuksesta jouduin asentamaan kumpaankin jalkapohjaan yhden pullon ilmastointiteipin avulla siten, että pullo on pystyasennossa, suutin osoittaa taaksepäin ja painonappi on kantapään alla. Joudun siis kulkemaan varpaillani ja pullon korkeudesta johtuen kantapääni painaa nappia joka askeleella, päästäen tuota sulotuoksua huoneilmaan. Äänimaailma kuulosti eilen tältä; prööt -shiiih-prööt-shiih-ei jumalauta-prööt-shiih-ei o mun vika-prööt-shiih-hau hau-prööt-shiih. Tuota olisi voinut jatkaa loputtomiin. Vaikka rakas Lätkäkorva heittikin aina välillä oman kommenttinsa suhinan ja pörinän sekaan, oli sen onni että kaasut olivat tässä tapauksessa ilmaa kevyempiä sillä muuten tässä vietettäisiin sen hautajaisia. Alkuun se kyllä yritti seurata perässä, kohottaen katseensa kuullessaan prööt – äänen ja laskiessaan sen taas pikku suhausta kohden. Uskollisesti se kulki perässäni päätään nyökytellen mutta melko pian eteeriset kaasut olivat sen herkälle kuonolle liikaa ja se poistui aivastelemaan makuuhuoneen puolelle. Sanomattakin on selvää että tunnelma pikku erämaamökissämme oli hieman kylmä, huolimatta siitä että ilmanala täyttyi tasaisin ja suorastaan tihein väliajoin lämpimistä kaasuista. No, mökkiä oli pakko tuulettaa vaikka täällä korvessa oli jo illalla useita pakkas asteita. Räjähdysvaaran vuoksi emme voineet laittaa takkaan valkeaa ja kämppä ei jäähtynyt, vaan jäätyi ulkoa virraneesta kylmästä ilmasta. Seurauksena tästä oli laajamittainen kato viherkasvi – osastolla ja perkeleiden sinkoutuminen keinutuolista, jossa vaimo piti päämajaa sillä hetkellä. Yritti reppana kutoa sukkaa vaikka silmistä valui vesi solkenaan, huuhtoen aina piilolinssit huis vittuun näköelimistä. Noin puolentunnin jälkeen olkkarin lattia näyttikin siltä, kuin meillä olisi järjestetty kalamarkkinat ja hetki sitten päättyneen särjen perkauskilpailun jäljiltä lattiaa koristivat nuo elottomat kalansilmät. Oikein sieluun sattui kun laskeskelin paljonko kaikki rehujen ja ja noiden muovisten silmälätkien ostaminen maksaa.

Eikä tuska päättynyt tähän, ensimmäisen tuuletussession aikana pihalta kuului tussahdus ja sen jälkeen pari kirkaisua, tauko ja saatanallista kiroamista. No eipä mitään, naapurin rouva oli tullut iltavuorosta ja tietysti tupakki suussa. Kämppämme kohdalla olis sitten tapahtunut se, mitä odottaa saattaa eli vakava kaasuräjähdys. Juostessani ulos melkoisen suhinan ja vielä helvetillisemmän pörinän saattelemana, silmiäni kohtasi kauhea näky; ilmassa leijui pieniä höyheniä alaspäin, toki tässä vaiheessa jo mustanruskeita ja naapurin eukko seisoi järkkytyneenä keskellä pihatietä. Ymmärtäähän sen, samalla kun suolistokaasu /odorox – seos oli ottanut ja räjähtänyt, takin saumat repinyt paineaalto oli myös syttynyt tuleen. Niinpä eukko oli jäänyt valtavan tulipallon sisään ja näytti ihan afrikkaliselta Nina Hagen:ilta, jos muistatte tuon varsin räväkän naisartistin. Letti sojotti suoraan ylöspäin ja hän oli musta kuin perkele, silmänvalkuaiset vaan vilkkuivat hänen tähtäillessään minua murha mielessä. Taas sovittiin korvauksista ja tunsin perseeni köyhdyttävän minut ennätystahtia. Suivaantuneena tästä, väsäsin kolmekymmentä pahvilappua puisten tikkujen nokkaan ja lappujen tekstissä varoitettiin vakavasta kaasuräjähdyksestä asiaan kuuluvine kieltoineen. Levitin niitä laajalle alalle kämpämmme ympäristöön, ehkäpä liiankin laajalle alalle sillä hetkeä myöhemmin paikallinen VPK tuli tarkistamaan että mikä on homman nimi. Koska en ole koskaan ollut mestari hallitsemaan tuota kirottua ryppynaruani, pääsi jälleen tahaton pörinä perseestäni ja kun minä varoiksi vielä steppasin joukon jatkeeksi muutama suhinat jalkapohjistani, tuli palokuntalaisille kiire. Ääntä nopeammin kaikki yksitoista miestä olivat kaasunaamarit päässään ja toivottelivat hyvää illanjatkoa karauttaen helvetillistä kyytiä pois paikalta. Minä painelin masentuneena sisään.

Lähinnä pytyllä vietetyn yön jälkeen koitti sitten tämäkin aamu ja väsyneenä toimitin kaikki aamuaskareet koiran ruokkimisesta aamukahviin – ja norttiin. Olin kyllä tilanteen tasalla, yritin kuulostella vatsaani ja todeta vallitsevan tilanteen. Ihan sillä, koska yö oli mennyt nyt mennään eikä meinata – periaattella kohden vessaa ja sitä kaiken helpotuksen tuovaa valkoista jakkaraa. Mitään hälyyttävää ei kuulunut eikä oireetkaan antaneet aihetta odottaa katastrofia tulevaksi, joten puin ulkovaatteet päälle ja lähdimme koiran kanssa aamulenkille. Olimme molemmat tyytyväisiä päästessämme raittiiseen ilmaan, näin kuinka koirakin oikein veti raitista ilmaa kuonon täydeltä, heilutti häntäänsä ja haukahti pari kertaa. Vaikka ilma tuntui oudoksestaan kylmältä, päätin että nyt kierretään pitemmän kautta ennen kuin olemme pakotetut palaamaan siihen perin itämaiseen ilmanalaan. Ko. lenkki on yhteensä kuusi kilometriä, kolme kilometriä suuntaansa ja osa siitä on kylämme halkovaa kävelytietä. Kävelimme suhteellisen reipasta vauhtia ja nautimme hiljaisuudesta, tähän aikaan ei liikkeellä ollut muita kuin satunnaiset kylän läpi ajavat autot, aamun aviisin jakava nuori mies ja hieman kauempana sijaitsevan naapurin rouva. Tosin häntäkään en ollut nähnyt pitkään aikaan, liekö siirtänyt aamulenkkiään myöhemmäksi?
Kääntöpaikalla se sitten taphtui, tunsin ensimmäisen kouristuksen ja kylmä hiki nousi pintaan. Ensin yksi iso möyräisy ja sitten sarja pienempiä kunnes tilanne taas rauhottui. Koitin olla ajattelematta asiaa ja kiiruhdin eteenpäin, hoputin koiraa ja lupasin sille puolet jääkaapin sisällöstä jos se perkele nyt viitsisi laittaa niihin tassuihinsa vauhtia. Turha toivo, hajuja oli liikaa enkä minä voinut sitä väkisinkään ruveta vetämään, periaatteesta ja matkan takia. Uudet hyökkäykset vatsassani jatkuivat ja aloin tähtäilemään että mihin kyykistyn – kohta helvetti repeää.

Jälleen Korkeammat voimat olivat kuulolla ja päättivät rangaista minua toteuttamalla tuon hekilökohtaisen apocalypse:n välittömästi. Ei mitään pörinöitä eikä muutakaan teatraalista, seisoin hiljaa pakkasaamussa ja tunsin kuinka The toffee liukui housuuni. Tuo lämmin ja yllätyksekseni sangen kiinteä toffee tuli niin nopeasti, ettei ollut mitään mahdollisuutta riisua sitä vaatearsenaalia joka päälläni oli. Vitutukseni oli sitä luokkaa että se sulatti kuuran maasta monen neliön alueelta ja suustani purkautuva kirousten tulva sai muutaman tähden sammumaan. Mietin tovin mitä tehdä; jos lähden liikkelle, pitää minun edetä ns. puujalka – tyylillä, toinen jalka aivan jäykkänä ja lantiota kiertäen. Nykyisillä selkäkivuillani – troppauksesta huolimatta – ajatus ei tuntunut kovin houkuttelevalta joten joku muu keino oli oltava. Lääketokkurassa ei ajattelu onnistu ja ajantaju katoaa, havahduin vasta kun Lätkäkorva tuli perseeni taakse häntä heiluen, normaaliin ”Hei, mitäs täällä on!?” - tyyliin. Tällä kohtaa tunsin The toffeen jäätyneen reiteeni kiinni ja käskytin koiraa eteenpäin, ajatuksenani päästä ihmisten ilmoilta pois. Just just ja maailma on ihanaa, pari sataa metriä edettyämme, minä omituisesti konkaten ja koira hanurissa kiinni, vastaan käveli se naapurin rouva. Mukava nainen, ei siinä mitään mutta juttutuokiot venyivät aina vähän turhan pitkiksi ja vallitsevassa tilanteessa se ei kertakaikkiaan sopinut. Kohtaamis tilanne tuli ja käytiin seuraava keskustelu:
  • Huomenta
  • Huomenta vaan, melko viileetä
  • No niin on, mutta tuo teidän koira se vaan aina jaksaa olla yhtä energinen, sehän pomppii nytkin niin iloisesti
Kyllä, koira hyppi persettäni vasten ja tökki takataskuja kuonollaan, välillä haukahdellen että ”Hei äijä,mitä tänne on jemmattu, koitahan näyttää mitä sulla on”. Jälleen tunsin kuinka hiki nousi pintaan, pelkäsin että koiran aiheuttama tärinä irroittaa The toffeen reidestäni ja se kolahtaa siihen maahan. Tietysti minun häpeäkseni ja naapurin rouvan suureksi ihmetykseksi.
Niinpä tempaisin koiran vierelleni ja valittelin naapurin rouvalle kiireitäni, yritin päästä tilanteesta pois mutta turha toivo.

-Anna nyt niitä herkkuja sieltä takataskusta, niitähän se etsii ja haluaa

Ai jumalauta jos olisin kaivanut The toffeen ja läväyttänyt sen koiralle että tuossa on Lätkis, otahan vähän namia – niin olisi siinä ollut naapurin eukolla kerrottavaa kyläläisille. Sitten kun juoru olisi kiertänyt kylän, olisi varmasti joku niistä sympaattisista mummeleista tullut ovemme taakse kaksikymppinen kädessään, saate sanoina että ostakaa tuolla Lätkikselle ruokaa ettei sitä tarvitse paskalla syöttää. Tilanne jota ei missään nimessä pitänyt päästää tapahtumaan, ei edes The toffeen tippumisen muodossa. Niinpä tyydyin vastaamaan:

  • Ei mulla mitään herkkuja ole, livahti lautaselta ruokaa kun söin ja jauhelihakastiketta tipahti tonne reiteen, täytyy pistää nää housut pyykkiin.
  • Jaa jaa, kyllä niillä sitten on tarkka hajuaisti
  • No niinhän niillä on, ei voi muuta sanoa mutta kyllä meidän täytyy nyt mennä, päivänjatkoja vaan.
  • Äläs nyt vielä mene, et ole sattunut näkemään kuka kusipää on levittänyt paskaa pellloille näin varhain aamulla, käryhän on ihan järkyttävä.
  • Ei, en ole kyllä huomannut ja nyt kun mainitsit, täällä tosiaan tuoksahtaa
  • Jaa tuoksahtaa, vannon että tuo sianpaskaa koska haju on todella etova

Kuulani hehkui varmaan monen kilometrin päähän, olin aivan punainen ja hiestä märkä. Nyt oli pakko lähteä.

  • No terve nyt sitten, täytyy mennä ettei tarvitse täällä paskanhajussa seistä
  • No hei nyt sitten, kyllä minä vieläkin ihmettelen kuka sitä hemmetin paskaa on pelloille kylvänyt. Täytyy ottaa asiasta selvää jahka päivä valkenee.
Tuon sanottuaan naapurin rouva kääntyi katsomaan minuun päin ja täytyy tunnustaa että haju saattoi olla voimakas; eukon silmälasien sangat olivat sulaneet, muodostaen ohimoille sellaiset alaspäin taipuvat puolikaaret. Lisäksi hänen linssinsä olivat menneet aivan kuin umpijäähän, näytti kuin joku olisi suihkuttanut jääkukka – lakkaa niihin, Tiedättehän, sitä samaa jota käytetään ikkunoiden peittämiseen. Pakenin paikalta melkoista konkkausta, normikävelyyn en uskaltanut antautua.

Hieman ennen kotiovea törmäsimme vielä aamun aviisia jakavaan kloppiin mutta tapaaminen jäi lyhyeksi sillä hän tuupertui rattia vasten ensimmäisen lauseensa aikana. Koska sivuikkuna oli auki, jätin hänet siihen sillä tiesin raikkaan ja kylmän ilman virvoittavan hänet pian. Vihdoin kotona, ikimuistoinen vaatehuolto ja itsensä desinfionti koska katsoin suihkun olevan tällä kohtaa riittämätön. Lenkkivaatteet pyörivät nyt kolmatta kertaa, tietysti The toffee poistettiin ennen housujen koneeseen laittoa. Kaiken kaikkiaan tämä viikko on ollut jotenkin huono, selkä vittuillut urakalla eikä muutenkaan ole kulkenut. Tänään pitäisi mennä maailmalle vaan taitaa jäädä menemättä, välilevy ja muut osat ilmoittavat olemassa olostaan sen verran aktiivisesti.
No, eipä muuta kuin hyvää perjantaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

Edit 07.24: pahoittelen että blogger muutti ranskalaiset viivat palloiksi, tokkopa haitannee?


25 kommenttia:

  1. Ei muuta, mutta voin kertoa, että eräskin kipulääkitys toimii vekkulisti päästellen ilmaa, mutta kiinteyttää The Toffeen The Stoneksi ja isoksi sellaiseksi.......*köh, köh-köh* :) Kaikki myötätuntoni siis sinne (ja ajattele sinä Vinskiä, mitä raukka joutuu kestämään!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, ei mitkään hyvät fiilikset vaikka eihän sitä stemupeppunakaan ole mikään mukava olla. No minä olen niistä valokuvista sitä Vinskin turkkia vähän ihmetellyt ...;D Ei vaan, sympatioita myös sinne suuntaan, sano Vinskille että se pääsee halutessaan kuntoutukseen tänne korpeen, täällä ei haise - enään ;)

      Poista
  2. Lääkevaihdot on aina arvaamattomia. Kurja juttu, ensin maksetaan kalliista lääkkeistä ja sitten käy noin.
    Tiedän kipulääkkeen, joka muuttaa vatsan sisällön kiveksi, minulla on sitä polvimurtumaan. Vatsa on kuin kivimöykkyä, mutta särkyä ei jaksa kuunnella koko yötä, nukkuminen on tärkeämpää.

    Toivottavasti pystyt jäämään kotiin, eikä tarvitse noin tuskissa maailamlle poistua!
    *lähettää myötätuntoa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, näinhän se menee että jos saa jotakin apua niin siitä joutuu myös maksamaan eikä pelkästään rahalla. Polga tuossa juuri kommasikin jostain savenvalajan painajaisesta, kaikissa niissä on haittapuolensa. Lähtisin maailmalle jos voisin jättää hanurin pytylle ;)

      Poista
  3. Synpatiaa täältäkin.

    Ja vertaistukea: minä olin vähällä saada ihan kirjaimellisesti paskaa niskaan tässä eräänä päivänä. Kepselehdin kotona näppärässä hupullisessa aikuisten kokopotkupuvussani (jumpsuit onepiece) kun tuli niin sanotusti kiire pöntölle. Matkalla jo vetelin vetskaria alas ja pukua myös. Pöntölle pätkähtäessä huomasin, että huppu olikin riisuessa päätynyt pönttöön. Onneksi huomasin, sitä päälle takaisin laittaessani olisikin sitten varmasti railakkaasti lentänyt sitä ihtiään niskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olisi siinä ollut ilmeitä kerrakseen ellet olisi huomannut :D
      No, kaikkea sattuu ja tapahtuu eli tarkkana saa olla.

      Poista
  4. Myötätuntoa!
    Ihan hirvittää ajatuskin, jos itselle kävisi noin. Sen ainakin tiedän, etten ikinä, kuunakullan valkeana kirjoittaisi tapauksesta ylös yhdellekkään ristinsielulle (Mankullekkaan, ellei hän sitten sattuisi olemaan haj...kuuloetäisyydellä).

    Ps. Kyllä pikkasen pakostakin nauratti se ilmanraikastuskävely sisätiloissa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. no mitäs tuosta nyt, vanha korpikylien sanonta kuluu ettei ole mies eikä mikään jos housuissa ei ole vähintään kilo paskaa ;)
      Eihän nämä tapaukset tietenkään sieltä uutisoinnin kirkkaimasta päästä ole, vaan kun olen päättänyt olla avoimen rehellinen ja kertoa elämämästäni sellaisena kuin se on. Eli virheitä ja virhearviointeja tulee tehtyä ja urakalla. Katsos, jos joku tulee väittämään minulle ettei ole koskaan paskonut housuunsa, tiedän hänen olevan valehtelija sieltä isoimmasta päästä. Puhun siis vanhemmalla iällä sattuneista vahingoista enkä mistään kakarana väännetyistä tortuista. Veikkaanpa että monikin lukija - tekstiä lukiessaan - ajattelee että jo on kipeä jätkä kun tuollaisia postaa, niin muistelee samalla mitä itselle tapahtui Käviällä armon vuonna se ja se. Tässä on se pointti että kyllä hengenmiehistäkin se Papasmurffi irtoaa siinä missä kuolevaisistakin.
      Se ilmanraikastuskävely on nyt patentoitu, ensi vuonna Luostari lanseeraa maailmalle Flatus - flipflopit ;D

      Poista
  5. Voin mä kertoa myös kaksi tositarinaa; toinen ajalta, kun norovirus iski tosi äkkiä. Oli yskää myös. Kumarruin vaatekaapille (puolialasti etsin jotain päällepantavaa) ja yskitti, samalla lorahti takapäästä myös lattialle -> ei kun siivoamaan.

    Toisen kerran olin vaihtanut juuri talvikauteen eli leggarit kalsareiden päälle. Pienessä hiprakassa (kapakissa vielä) sitten kuuselle ja ihmettelemään, miksi ei mitään lirutusta kuulu. Jep, olin vetänyt vain leggarit alas ja kusin suoraan housuihini eli pikkareihin. Ääh, hätä ollut sen näköinen. Kalsarit pois, muovipussi sieltä mukaan, pussi kassiin ja taas menoksi ;)

    Pakkaan Vinskin hyvin ja kohta lähetän sen matkaan *heippa*!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin,onneksi sulla Polga on tota munaa luonteessasi! Olen satavarma että näitä on sattunut kaikille mutta ei ole pokkaa kertoa ja okei, se on jokaisen oma asia. En vaan ymmärrä sitä asiaa, että miksi aikuisella iällä sattunutta vahinkoa eli suomeksi housuunsa paskomista pidetään niin pyhänä asiana ettei siitä voi julkisesti puhua. Sehän on jumalauta yhtä luonnollinen kuin aivastaminen (ja kyllä, järjetön räkä lentänyt poskelle keskellä ihmisvilinää eikä yhtään paperia messissä) tai jokin muu yllättävä juttu. Monet itseään parempana pitävät ihmiset pitävät sitä jotenkin sivistymättömänä ja tuomittavana, vaikka heidän oma wc - käyttäytymisensä muistuttaa lähinnä Mustaa Messua, kaikkine siihen liittyvine ääni - ym. tehosteineen (tule nyt perkele sieltä ulos, oi päästä mut pahasta).
      Niitä on paljon; aikoinaan hönössä kustu vaatekaappiin (wc - ovi syndrooma), herätty keittiön pöydän äärestä kokonainen kaalikääryle suussa (sammuneen miehen viimeinen puraisu -syndrooma), etc. Kaikki kauhistuttavia ja tuomittavia tekoja. Ja paskat, elävää elämää ja se siitä.
      Kiitos kommentoinnista, pistä Vinskille matkan ajaksi lämmintä ylle sillä täällä korvessa on niin kylmä että pystyin tekemään uusia välilevyjä selkääni banaanin siivuista.

      Poista
  6. Tiedän tuon tunteen ja ne tuhannet tunteet, otan osaa. Mulle paracetamooli aiheuttaa tajuttoman suolentyhjennyksen, jostain syystä. En siis enää käytä sitä. Lääkekokeilujen ajaksi olen jo ajatellut varautua joihinkin pamperseihin, koskaan ei tiedä mitä sieltä tulee. Onko se The Stone vai The Toffee. By the way, onko teillä uusi keinutuoli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta ja kyllä, meillä on uusi keinutuoli. Sehän tässä käykin kalliiksi, kun reisille menneiden juttujen takia multa palaa rahaa aivan tajuttomasti. Niin, ehkäpä pampersit olisivat kova sana mutta itse ajattelin että mitä jos vetäisi remmeillä kiukaan selkään? Klapit pesään, putkiyhde perseestä tulipesään (klapeilla alkuvalkea) ja näin voisi toimia jätteenpolttolaitoksena samalla kun taivaltaa. Taivaalle nousisi vain valkeaa savua mikä sopii talviseen maisemaan värinsä puolesta. Lisäksi siitä olisi etua, saisi ilmaisia matkoja Vatikaaniin aina kun Paaavin valinta on kyseessä, silloinhan isosta kioskista tussautetaan sitä valkeaa savua kun uusi pannumyssymies on valittu. Soitan sinne ja varaan kolme paikkaa, tuumin että josko lähdettäisiin katsomaan kuinka sielläpäin menee. Kolmannelle paikalle saamme laitettua kiukaan ja pampersit, suotta niitä on sinne ruumaan lykätä. ;)

      Poista
    2. Korjausta edelliseen (keinutuoli) sen verran, että kyseessähän ei ollut minun vituiksi mennyt kokeilu, vaan tavanomainen, aviovaimolle tyypillinen mielialan vaihtelu. Uusi oli saatava ..*huh huh*

      Poista
    3. No semmostahan se tuppaa olemaan, rahaa palaa ja myös biopolttoainetta:D Never a dull moment. :D :D :D

      Poista
  7. Voi voi niiden lääkkeiden kanssa.

    Tuli elävästi mieleeni tämä elokuvakohtaus (en uskaltanut ehdottaa kynttilän sytyttämistä sisätiloissa):

    https://www.youtube.com/watch?v=_Jfh_r6Z1uI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D Tää on hyvä! Jumaliste oon aikanani kattellut mutta niin vaan irroitti makeat naurut että ei hyvä tosikaan. Montakohan otosta tohon on tarvittu, ei varmasti ole pokka ekalla kerralla pitänyt :D
      Ohhoijaa... joo, ei tämä oikeasti ole mukavaa, varsinkin jos noi ei toimi niin ne vaihtuu taas ja sama homma; oksettaa ja pakki sekaisin...

      Poista
    2. Mä söin eilen makaroneja, olen ollut nyt melkein kolme viikkoa viljattomalla, ja ihan kamalat vastakivut. Unohdin..

      Poista
    3. No voi kurjuus, toivottavasti helpottaa pian. Aina sattuu kaikenlaista.

      Poista
    4. Pari päivää kestää turvotus, sit helpottaa. Mä siis olen sellainen pahamaineinen karppi, joka syö kaikki voit ja lihat mut jättää leivät kauppaan :P

      Poista
    5. No kukin tyylillään ja tunnustan olevani barffaaja. Vaimo kun ei anna valmistaa mitään, niin on pakko syödä lihatuotteet raakana.
      Jos asiaa puhutaan, niin onko karppaamisessa mitään taikaa?

      Poista
    6. Mulla hiilaririippuvaisena se on oikeastaan ainut tapa saada liikakilot pois. Mies tykkää kans karppaamisesta ja meistä on mukava tehdä ruoka ns oikeista aineksista eikä eineksistä.

      Poista
    7. Niin kait se on hyvin monella, ei pelkkä liikunta tahdo riittää. Se on totta että oikeista aineksista tehty ruoka on ruokaa, eikä mitään e - koodimössöä.

      Poista
  8. Kiitos linkistä. Pieraisin taas miltei varrellisen. En kyllä enää tuu tänne luostariin ilman Pamperseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei hittolainen sun kanssa, sinä ja sun Pampersit ;D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...