tiistai 27. marraskuuta 2012

Kaiken paljastavat alastonkuvat Apotista


Sisältönä oleva kuvasarja saattaa järkyttää, pelkkää paljasta pintaa Apotista ja sukukalleuksista unohtamatta tietenkään teipattua selkää ja muita luonnottomuuksia. Tästä kaikesta on kiittäminen Partapappaa, tuota kansojen villitsijää ja neitseiden kauhua joka eilen julisti alaston totuus – haasteen. Minä, joka odotan seurakunnallatani ehdotonta kuuliaisuutta, en tietenkään voinut olla väistämättä tätä haastetta sillä mikä Paimen minä olisin jos en esimerkkiä näyttäisi? Siispä katsokaa ja vapiskaa, tulette näkemään sellaista mitä harva elollinen on nähnyt (yleensä olen joutunut tappamaan silminnäkijät) joutumatta siitä pitkäaikaiseen hoitoon. Kaikki mitä tästä alaspäin vierittelette, on täysin teidän omalla vastuullanne ja minulle on sitten aivan turha tulla rutisemaan kuvan huonosta laadusta tai vehkeen pienuudesta, ne ovat asioita joille minä en mitään voi. Kaikki kuvassa esiintyvä lihamateriaali on lepotilassa vaikka ehkä riettaimmat teistä olisivatkin halunneet nähdä ne ns. aktiivisina mutta joku roti se pitää olla koska Luostari on avoin paikka. Jos niin haluatte, voimme kyllä puolestani perustaa johonkin Luostarin monista kammioista niin sanotun alaston totuus – piirin (jossa Partapappa on muuten puheenjohtajana joka jumalan miitingissä) ja jonne pääsevät vain kutsutut jäsenet. Siellä voi sitten olla sitä ”aktiivisempaakin” toimintaa.

Okei, ensimmäinen sopisi johonkin kuva – arvoitukseen, äkkiseltään siitä ei ota selvää mitä kuva pitää sisällään. No se on se niin moneen kertaan teipattu ristiselkä, eilen viimeksi laitettiin taas uudet ja tiukemmalle – katsokaas kun on pakko käydä töissä vaikka kielto on päällä, ei ne marketin kassalla moista asiaa ymmärrä. Kahta väriä, fysterppa intoutuu välillä leikittelemään väreillä ja hyvä niin, olisi se masentavaa katsoa jotain ihonvärisellä teipillä paikattua selkää.




Sitten lisää persettä ja hieman kauempaa, älkää antako kuivan olemuksen hämätä sillä tiedättehän että se on vielä kuivempi miltä se näyttää. Ryhti ei ole oikeasti noin huono vaan asento johtuu pään taivuttamisesta eteen. Näissä kun nyt keskitytään samoihin kohtiin mitä haasteen esittäjäkin esitteli siinä kirmauskuvassaan joka on nähtävissä hänen blogissaan käykääpäs vilkaisemassa jos ette sitä vielä ole tehnyt, linkki löytyy tuolta ylempää. Älkää antako kuvakulman hämätä, perseeni näyttää todella omituiselta tässä kuvassa. Kaiken lisäksi teipit vielä painavat hanuriani kasaan. Kuva ei tee oikeutta noille kovia kokeneille pakaroille.



Sitten hanuria tarkemmin, piti fotoshopata ja piirtää sille pienet viikset ja silmät, meikäläisestä se näyttää ihan Norpan kuonolta jonka joku vittumainen kalastaja on lyönyt kirveellä halki. Pienet karvaiset posket siinä tunkevat kohti linssiä niin ystävällisen näköisenä. Niin pitkälle en sentään mennyt että olisin ottanut kuvan hiihtotunnelin päästä juuri sillä hetkellä kun joukko hiljaisia hiihtäjiä sujahtaa ulos putkesta. Ei helvetissä, se olisi ollut tiistai aamulle ja selvälle haulille aivan liian kaameaa katsottavaa.





Eipäs kiirehditä, tähän väliin nuo niin iloisesti nälän aiheuttamien pakkoliikkeiden tahtiin heiluvat kätöset ja niihin lätkätyt kuvat. Huom! Kuvat eivät ole mitään linnatatuointeja, vaan erittäin arvostetun naistaiteilijan tekemiä. Hänen tatuointiliikkeeseensä on nimittäin kuukausien jono ja tällä naisella on mielestäni hienoja periaatteita. Ei nimiä (rakkaus on ikuista mutta kohteet vaihtelevat) eikä kaulasta ylöspäin (se mikä kahdeksantoista vuotiaana näyttää coolilta, ei välttämättä kaksvitosena työhaastattelussa tuo sitä toivottua työpaikkaa). Viisas muija sanon minä. Okei, ensin lyömä – eli oikea käsi ja ”Rakki”, kuvan hakkaaminen kesti kahdeksan tuntia ja maksoi kahdeksansataa. Suurin osa ajasta meni värittämiseen joka kieltämättä alkoi loppuvaiheessa hieman tuntua.





Sitten vasen käsi ja ”Vihta”, hinta neljäsataa ja aikaa meni rapia kaksi tuntia. Molempiin kuviin liittyy tarina, vieläpä perin iloinen sellainen ja kerron sen teille joskus jos olette ihmisiksi ettekä tappele. Silloin kun tuota vihtaa lätkättiin, oli kyseisen tattoostudion odotustiloissa kaksi tyttöä valitsemassa tatuointikuvia /hakemassa inspiraatiota. Toinen heistä oli israelista kotoisin oleva vaihto – oppilas ja tämä kysyi jotain suomalaiselta ystävättäreltään. Likka räjähti nauramaan ja selitti kiivaasti jotain tuolle isaraelilaisneidolle enkä voinut olla kysymättä että mikäs nyt niin hauskaa on? No, selitys oli että israelilaistyttö oli ollut ensimmäistä kertaa saunassa edellisiltana ja isäntäväki oli näyttänyt vihtomisen mallia ja nyt tämä tyttö oli tiedustellut että olinko minä mahdollisesti masokisti kun se helvetin risu piti vielä tatuoida käteen. Tässä vaiheessa nauroimme koko porukka.




No niin, koska jo alussa sanoin ja sanon vielä -kuitenkaan itseäni jalustalle nostamatta – että en vaadi keneltäkään töissä enkä muutenkaan sen enempää mitä itse olen valmis tekemään niin tästä syystä tämä kuva. Tietenkään en vaadi teiltä vastaavien esittämistä, kunhan nyt osoitan etten pakene velvollisuuttani ja loppujen lopuksi eiköhän sitä ole jokainen nähnyt näitä elämänsä aikana. Luonnollinenhan (jaa luonnollinen?) tuo on joten mitä sitä jemmailemaan. Eli monissa teksteissäni esiintynyt Lärväke, kovia kokenut ja monessa mukana ollut saatanan roikko. Sitä kusettaakin vasta sitten kun on saanut puettua työaamuna sen seitsemän paidan ja kahdeksan kalsarin ihmeen päällensä. Sitten alkaa se kadonneen nakin metsästys sieltä raappahousujen ja t-paitojen kätköistä, voi vittulan väki sentään. Toki sen kunniaksi on sanottava yhden melkein maailmaan ehtineen prinsessan aikaan saaminen, silloinen elämäntilanne vaan pisti sitä kantaneen naisen päätymään aborttiin. Asia joka kaihertaa mieltäni vielä tänä päivänäkin. Toinen mainitsemisen arvoinen teko tuolta ruttuperkeleeltä on alkavan metsäpalon sammuttaminen (oikeesti, olin juopottelureissulta tulossa kotiin ja tienvierus kyti oiekin kunnolla kun joku mulkku oli heittänyt tuapkin jämän maahan. Onneksi juopottelureissulta, oli nimittäin tankit täynnä). Lisäksi sen on tuottanut minulle ja muutamille vastakkaisen sukupuolen edustajille iloa erinäisissä yhdyn ...yhteyksissä.






Lopuksi puhdistetaan teidän mielenne ja kukas pirulainen se siinä makaa ellei itse nuori neito jota kutsun täällä Blogistaniassa Lätkikseksi, se ei ole kuitenkaan tuon hurmaavan saatanan lähettilään oikea nimi. Siinä on aamuvirkku demoni kauniissa paketissa, se hellyttävän ilmeen takana vaanii alati nälkäinen peto. Ei vaan, Lätkis on mitä herttaisin tyttö, se nyt on vaan tottunut heräämään myös viikonloppuisin neljältä aamulla niin kuin me viikolla teemme. Kieltä korvaan että nousehan läskipää raksurahaa tienaamaan. Että semmosta.






No niin rakkaat seurakuntani jäsenet, tänään olen avautunut teille parhaani mukaan. Toivon etteivät nämä kuvat järkyttäneet teitä ja voitte levollisin mielin keskittyä tämän tiistain töihin. Pakko se on taas lähteä, ei voi mitään. Hyvää tiistaita teille, te rakkaat Luostarin asukkaat ja muut matkaajat.

Edit heti kättelyssä: en tiedä miksi vitussa blogger ei suostu muuttamaan kahden alimmaisen kappaleen fonttikokoa, itsestään perkeleestä taas koko hoito.









53 kommenttia:

  1. Johan oli herätys! Aamupäänsärkyni kaikkosi kyllä kuin taikaiskusta. En lähde arvailemaan syytä moiseeen. :)

    VastaaPoista
  2. Luostarissa on parantavia voimia kuten huomaat ;D

    VastaaPoista
  3. Voi pyhä jysäys mitkä paljastukset! Onneksi en ole ennenkään innostunut valokuvauksesta saati että vastaillut haasteisiin, vaikka sekopäähän minä tunnustan olevani, joten eihän sitä tiedä... ainakin kuvakulmia jo mietin tässä, muttei ole teippejäkään mitä kuvata.... saati piirroksia ihossa... saattaisi jäädä koirankuviksi... paljastukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nuo nyt mitään ihmeellisyyksiä ole, kun kerran aina toitotan sitä avoimuutta niin tässä sitä nyt on. Jokaisessa Outsa, varsinkin naisessa, on kuvaksellisuutta ja siksipä kannattaa ottaa se kamera käteen.

      Poista
  4. Harva asia jaksaa enää järkyttää, eikä tämäkään. Suuresti huvitti kuitenkin, olin aikeissa ottaa parin tunnin kauneusunet (hah, ihan kuin ne mitään pelastaisi), mutta en tiedä kykenenkö nyt... Jos vain menen luennolle näillä samoilla, teippausten ja lärväkkeiden tahrimilla silmillä?

    Se toki myönnettäköön, että vastuu oli allekirjoittaneella - mitäs olen niin pohjattoman utelias :D

    Ja hei, kilttejä ollaan eli tatuointien tarinaa kehiin vaan! I dare you :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menepäs vaan suoraan luennolle, nyt jos nukut niin sitten väsyttää vielä enemmän. Vastuu on juuri sitä ettei pidä katsoa kaikkea mitä on tarjolla, johan sitä siinä kakaroiden laulussakin lauletaan että älä silmä pieni katso mitä vain.. ;D
      Katsotaan nyt niitä tatuointijuttuja, ne on sen verran pimeitä että täytyy harkita - tosia kuitenkin!

      Poista
    2. Joo, eiköhän se ole pakko näin tehdä. Niin no, niitä tatuointeja mä vaan, ei muu matsku olisi edes kiinnostanut, mutta silmille hyppäsi kuitenkin... ;D

      Pimeä tarina paras tarina!

      Poista
  5. Jaa, onko tuo sitä kinesioteippausta?? Onneksi ei teipannu äijää ihan ympäri... sitten et taatusti olis löytäny sitä seitsemän paidan ja kahdeksan kalsarin alta. Naaman kun vielä olisit näyttäny :)

    VastaaPoista
  6. Tuo vihta-tatska on kyllä tosi cool. Onko sulla korvakoru?

    Työkaverilla on Darth Vader, jota kuulemma mustattiin 48 kertaa. Auh. Tosin on sekin siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itse tehty reikä (molemman puolen nahoissa ja rustossa - kaikissa eri kohtaa, aika hankala pujotella ;D) mutta en ole enää vuosiin pitänyt. Darth Vader on varmasti rälee, uskon sen mutta se on just näissä isommissa lätkissä se kurja puoli kun niiden "värittämiseen" menee aikaa. Täytyis toi rakki käydä päivittämässä tummemaksi - jahka sitä rahaa siunaantuu.

      Poista
    2. Kattelin, et joku siinä sun korvassa oli. Noh, varmaan kärähti verkkokalvot sitä ennen :D

      Juuh.. samalla työkaverilla on toisessa hauiksessa T.Rex ja pohkeissa muita hirviöitä. Kohtalon ivaa lienee, että mä tapasin tuon mieheni samana päivänä kun olin käynyt elämäni ekoilla ja vikoilla tatskamessuilla. Mies nimittäin inhoaa niitä, enkä sitten ole kuvaa hankkinut. Ajattelin olla vanhainkodissa se ainoa leimaamaton.

      Poista
    3. Mun korvassa? Missä sinä nainen hyvä mun korvani olet nähnyt?
      Puskis, mitähän sä olet tähtäillyt, katsoppas nyt uudemman kerran :D
      No sun ihoasi se tatska koristaa eikä hänen, miksi siis et ota? Jos et ota, mun täytyy tulla samaan vanhainkotiin niin hakataan toisemme täyteen mitä omituisempia kuvia ;D

      Poista
    4. En mä nähnyt mitään enää noitten peppukuvien jälkeen :D

      Joo, hyvä idea! Tuo uhkaa avioerolla jos hakkautan kuveja :D

      Poista
    5. Niillä on niin karmaiseva vaikutus ettei niiden jälkeen kyllä näekään mitään. Ei se mitään avioeroa ota, kunhan ärisee eli minkäs kuvan nainen haluaisi? :D

      Poista
    6. Emmä osaa päättää, joten senkin takia saa luvan olla :D

      Poista
    7. Olen satavarma että se kuva on päätetty jo aikoja sitten, et vaan kehtaa sanoa. Jotain fantasiaako yhdistettynä...hmmm..tiedät kyllä ;D

      Poista
  7. Kyllä olikin herätys! Eilen Partapappa ja tänän meidän oma Apottimme. Mulla jo sukat pyörii jaloissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No haasteeseen on vastattava, syyttäkää vaan Pappaa, tuota agitaattoria ;D

      Poista
  8. Jestas. Kuinka kauan sitä voi istua ja tuijottaa tyhjää kommenttilaatikkoa? Ilmeisesti niin kauan kuin tarvitaan, että verkkokalvoilla alkaa näkyä myös valkoinen tausta. ;D

    Partapapalle jo mainitsin, että hurjinta mitä pystyin alastoman totuuden eteen tekemään oli vaihtaa profiilikuvaa muokkaamattomaan, mutta mahdollisimman huonolaatuiseen. Ootte te vaan aikamoisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, näitä hullun tempauksiahan nämä mutta pitää sitä jotain hupia kansalle olla, vai mitä? ;D
      Partapappa ei ole sitä mitä antaa ymmärtää, sen rauhallisen ulkokuoren alla sykkii villi sydän ;D

      Poista
    2. Totta. Musta on aina ollut hauskaa tulla jonkun blogiin. Pistää silmät kiinni ja painaa nuolinäppäintä alaspäin varmuuden vuoksi noin 2-3 minuuttia. Ei kestä katsoa, ettei tule taas sykettä nostavia unia. ;D

      Poista
    3. Niin, sitä ei koskaan tiedä mitä silmien eteen tulla tupsahtaa, joskus sitä vaan jää miettimään että miten kommentoisi kun joku juttu on kerta kaikkiaan esitetty niin hienosti ja tyhjentävästi.
      Ole nyt varovainen niiden uniesi kanssa :DD

      Poista
    4. Niin, ehkä minun on korjattava lausuntoani siitä, että miehet eivät olisi perseestä. Eilisestä lähtien ainakin blogistanian miehet ovat olleet yhtä persettä. ;D
      Olen aivan liian nuori kuolemaan sydänkohtaukseen nukkuessani, joten pyydän nukkumaan mennessäni jotain levollisempia unia.

      Poista
    5. Vai että yhtä persettä :DD No siinäpä sulle sitten unen aihetta, tuijotat mun hanuria tunnin ennen nukkumaan menoa ja sitten aamulla kerrot vaikuttiko se mitenkään. Jos ei muuta niin ainakin saat pehmeät unet ;D

      Poista
    6. No oli siellä vissiin jotain tekstiäkin välissä, sekä sulla että papalla, että ei sittenkään pelkkää persettä. Ja Lätkis on mussu. En ehkä halua hanuriunia. Parasta olisi, jos unessa olisi kesä, kärpäset ja jäätelötuutti. Sitä voisi syödä merenrannalla auringonpaisteessa ja tuuli heiluttelisi mekon helmaa ja hiuksia. Niin, ja sitten heräsin. Auton ikkunatkin oli jäässä tänään!

      Poista
    7. Hanuriunet ovat rentouttavia, etkös sitä tiedä? Kyllä ne kelit kylmenee, räntää satoi kun ajelin töistä kotiinpäin. Ärhhh!

      Poista
  9. Jopas! Olin juuri aikeissa ottaa pienet parantavat aamupäikkärit mutta silmäni rävähtivät apposen auki. Enkä nyt syytä Lätkäkorvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hittolainen, kerrankos sitä..
      Partapappa tässä on pahalainen, häntä on kiittäminen kaikesta ja oikeassa olet, Lätkis on viaton lapsonen ;D

      Poista
  10. No voe tokkiisa. Jotenkin natsaa yhteen mun tän aamuisen päivitykseni kanssa ;-)

    Ja täytyy kyllä sanomani, että tuo paljon parjaama pyllypuolesi ei ole ollenkaan kaikkien niiden haukkumasanojen arvoinen, joita sille olet syytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa naurattiko kun julkaisin tämän ja läksin kiertämään blogeja ja kuinkas ollakaan aloitin teikäläisestä :DD Samalla aaltopituudella, asiat vain vähän erilailla esitettyinä.
      No on se perse aika ruttukasa ;)

      Poista
    2. Joo, sä pistit kyllä paremmaksi. Todettakoon, että tämän lähemmäksi en yllä näkyviä ruumiinosia vuoteen ole päässytkään. Tästä on hyvä jatkaa!

      Poista
  11. Oliskohan aika vaihtaa nimeä, herra Peppune :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai vielä Peppune ;D No saamari en sitten enää näytä mitään :D

      Poista
  12. Saakeli ku naurattaa noitten naisten kommentit. Voin kuvitella kuinka he tunnin kullintöllöttämisen jälkee on kyenny jotain kommentoimaa. Luin meinaan tapojeni vastasesti ensteeks muitten kommentit ja nyt oma:

    Lippistä tarttee noin suoraselkäselle ukolle nostaa! Tekee minkä lupaa ja perusteellisesti!!

    (Eniten kohillaa on Tsompin kommentti ;DDD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet vakoillut ainakin mua. Tunti siihen aika tarkkaan meni ennen kuin tokenin kirjoituskykyiseksi edes. :D

      Poista
    2. Partapappa: Sinä senkin vihualainen! :DD Nyt tätä arsen ja vehkeen näyttöä tässä sitten saa selitellä.. jumaliste ukko sun haasteitasi :DDD
      Ps. Et sinäkään mitään puolitiehen jätä jos siitä lähdetään. ;)

      Poista
    3. Neo: En ainakaan tunnusta vakoilleeni ;DD
      No hittolainen, vai vielä tunti..;)

      Poista
    4. No tunti. Mä käyn aamuisin vähän hitaalla muutenkin. ;D

      Poista
    5. Sama vika rahikaisella, joskus on aamuja että kello edistää ihan helvetisti. Teet samat jutut kuin joka jumalan aamu mutta silti kello kiitää eteenpäin. Omituista mutta siihen on tottunut :D

      Poista
    6. No hittolainen. Siitäkö se johtuu? Olen luullut, että vika on minussa, mutta se onkin kellon vika. Esitän teoriasi, kun seuraavan kerran olen myöhässä. :)

      Poista
    7. Mä saan Vaimolta turpaan, jos vehettäni alan julkisesti esitteleen. ;D

      Poista
    8. Neo: Se on kellon vika, mehän toimimme aina täsmällisesti ;)

      Timba: Kyllä se on aina yhden turpaanoton väärti ;D

      Poista
  13. Siis mulla on ollut tänään paha päivä heti aamusta. Ennen aamuvuoroon lähtöä pamahti vesiputki kodinhoitohuoneessa, kävin hermosavuilla ja jäin lukkojen taakse ja myöhästyin töistä ja ja....
    :DDDDD Mutta mikä ihana yllätys täällä odottikaan. Sä olet nyt narrannut meitä rankasti. Mikä pepa ja lihakset! Ja minähän olen urologisena hoitsuna nähnyt eloni aikana lukemattoman määrän miesten vehkeitä. Sulla ei ole mitään häpeämistä omassasi. ;) Ps. Tsompin kommentti on kyl hyvä ;D Pss. Koirakin on tosi suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rakkaani, no sun aamusi ei sitten tosiaankaan ole lähtenyt hyvin käyntiin. Mukavaa jos kuvista oli hupia, kyllä sitä ihminen kaikkea tekeekin. En tunnusta olevani yllytyshullu, oli vain pakko tarttua esitettyyn haasteeseen. Kiitos sanoistasi <3

      Poista
  14. Voi halavattu sun kanssas... O_O Mitähän tapahtuis jos menisin jossain kumman mielenhäiriössä julkistamaan jotain yhtä shenshuellia materiaalia itsestäni? Ei mahtais täälläkään toi toinen puolisko tykätä.

    Ps. Koska olen siveääkin siveämpi nunnanalku, sensuroin osan materiaalista kämmenelläni heti kun rekisteröin mitä se on. Enhän minä katso edes ihmisiä silmiin, niin vieläpä että **(#(#/"! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä että tykättiinkö meillä mutta ilmoitin että nyt mun on pakko julkaista kun on totinen paikka kyseessä. Jos päättäisit julkaista jotain sensuellia - sanotaanpa vaikka heti huomenna jookos - niin tietäisit ainakin yhden joka sekoaisi ;D
      Ja sinä mitään sensuroinut, turha yrittää valehdella vanhalle (sinä senkin tuhma tyttö) ;)

      Poista
    2. Kyllä muuten sensuroin, korkeintaan kolmasosan näin! *väittää kipakasti vastaan* Sekoamisista ei tarvinne huolehtia, ei näy playboypsykoosia vielä pukkaavan. :)

      Poista
  15. Okei okei.. ei tarvitse riehaantua ;)

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Lätkäkorva on suloinen nuori neiti ja haukahtelee tossa terkkuja sulle kun kerroin että kehuit sitä :)

      Poista
  17. No nin, okei, laitan blogisi nyt listalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! *Lähtee uteliaana vakoilemaan*

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...