tiistai 20. marraskuuta 2012

Muutama helvetin hyvä vinkki ei toivottuja vieraita varten


Eivät lähteneet, eivät vaikka istuin keittiössä alasti ja lauloin vanhoja romanialaisia virsiä sydämeni pohjasta. Äänenihän on tunnetusti perseestä ja siihen kun vielä lisätään täysin onneton ääntämiseni mitä vieraisiin kieliin tulee, äänimaailma muistutti lähinnä keskiaikaisen kidutuskammion tunnelmaa. Jopa ruoskan iskujen läiskeestä lähtien, sillä paukutin itseäni 900 gramman pakastesei pussilla selkään.

Kaikki tämä alkoi eilen tullessani maailmalta kotiin. Soitin tapani mukaan matkalta, ilmoittaen tulostani ja kysyen että voisiko rakas vaimoni keittää kahvit ja miten on mahdollisen ruokapuolen laita. Eukko ilmoitti olevansa kulun päällä, tulisi kuulemma piakkoin mutta ei ehtisi siihen mennessä kuin minä. Tämä selvä, tiedossa olisi kylmää spaghettia med jauheliha ynnä lisukkeet. Kylmää sen takia että päivän vähäisen syömisen takia meikäläisellä on sen verran kova nälkä, ettei siinä ehdi mitään lämmittelemään jos ei kerran ruoka ole valmiina. Kotiin päästyäni rakas karvainen lapsemme hyppi ja osoitti kaikin tavoin sitä suurta eron haikeutta (lue: tiedossa olevaa ruokaa) kaikin mahdollisin tavoin. Ruokittuani sen, huomasin lapun jossa vaimoni ilmoitti lähteneensä kahta tuntia aiemmin. Koiran ulkoiluttamisella ei siis ollut kiire, tiesin vaimoni vieneen sitä ennen lähtöään. Niinpä istuin koneen ääreen sukelsin tänne blogistaniaan, tai sukeltaminen on väärä sana koska omistan luottotiedottomana prepaid - nettiyhteyden niin oikea termi on tässä yhteydessä raahautuminen. Esim. päivisin ja iltaisin, jolloin kaikki kansalaiset ovat netissä, sivujen latautuminen kestää niin kauan että joudun ajamaan partanikin useaan otteeseen. Lueskelin uusia kirjoituksia ja vastailin kommentteihinne (kiitos niistä, ne olivat perin sydäntä lämmittäviä ja yllätyin leijonalauman suuruudesta!) ja seilasin muutenkin bittiavaruuden äärettömässä kaikkeudessa.

Viimein naiseni saapui mukanaan pariskunta, joiden kanssa hän oli ollut ostoksilla. Vitullinen kälätys täytti ahtaan kanikoppimme sisätilat ja tämähän on juuri sitä mitä rankan työpäivän jälkeen odottaakin; pirtin täydeltä ihmisiä, joilla ei ole kiire mihinkään – varsinkaan kun aamulla ei tarvitse nousta ja muutenkin voi olla tasaisin persein vaikka niin kauan että juuret tunkevat sohvanpäällisestä läpi. Ymmärrätte varmaan että silmistäni valui veri ja suupielet täyttyivät vaahdosta, itsehillintä oli aivan saatanan kovalla koetuksella. En osallistunut keskusteluun, jota käytiin olohuoneen puolella, vaan klikkailin ja näpyttelin keittiön puolella koneen kimpussa. Yht'äkkiä keittiö oli täynnä ihmisiä, tunsin tönäisyjä selässäni (meillähän on keittokomero, way too small neljälle hengelle), kahvikuppien kilinää ja sitä perkeleellistä pajatusta. Tässä vaiheessa purin kieleni poikki, se roikkui vain toisessa reunassa olevan jänteen varassa. Hiiri rusentui kädessäni kappaleiksi ja aloin pitää ihme korinaa sillä karjahtelu oli vain yhden hermosäikeen katkeamisen päässä. Vieraat häipyivät olkkarin puolelle ja liimasin kieleni jälleen yhtenäiseksi lihamötikäksi, tosin hieman vinoon ja nyt ässä suhisee ja ärrä rutajaa.

Päätin rauhoittua, ottaa kupin kahvia ja käydä polttamassa yhden nortin. Kyllä se tästä, vakuuttelin itselleni. Käännyin keitintä kohden kuppi kädessäni ja sitten se tapahtui – ensimmäinen kohtaus. Keitin oli tyhjä! Ne vitun epatot olivat juoneet kaiken kahvin, en ollut ehtinyt ottaa ensimmäistäkään kupillista syventyessäni koneen ääressä olemiseen. En tiedä mikä minuun meni, tyhjensin jääkaapin päällä olevan kaapin vetämällä kaikki rojut lattialle ja juoksin hakemaan kiikarit eteisen työvaate/ihmeromu kaapistani. Toiseen käteen akkuporakone ja rasiaterä, pian yläkaapin ovea koristivat kaksi melko suurta reikää. Tungin itseni tuohon 60x60x60 cm kaappiin ja työnsin kiikarit rei'istä ulos, aloittaen samalla banaanilastaajien laulun saameksi. Puheensorina olohuoneessa lakkasi kuin veitsellä leikaten ja pian hiljaisuutta halkoi vaimoni kysymys että mitähän vittua taas oikein touhusin. Kaapin uumenista vastasin hänelle vaanivani etelästä tulevia kahvikaravaaneja, pian kolumbialaista mannaa oli saatavilla nopeasti ja vaivattomasti. Kullui huokaus, sen jälkeen kommentoitiin jotain lääkitykseni nostamisesta jonnekin perkeleellisiin sfääreihin. Tajusipa kuitenkin vinkin ja keitti uudet kahvit jolloin suostuin tulemaan kaapista pois. Heitin romut kaappiin ja ruuvasin kaksi patalappua reikiä peittämään. Naapurit tuijottivat seremoniaa kuin mykkä vittua, pian puheensorina ja kovaääninen kälätys kuitenkin täytti kämppämme aivan kuin mitään outoa ei olisi tapahtunutkaan. Tällöin päätin että lähdettehän te perkeleet, joko hyvällä tai pahalla.

Hain kapean sudin, sellaisen kaksipäisen vesivärisudin ja kaksi purkkia maalia, toinen valkoista ja toinen keltaista väriltään. Räsymatot kelasin siististi nurkkaan ja aloitin urakkani eteisestä. Maalasin kaksi sulkuviivaa, keskelle katkoviivan sekä takan kulman tiukkaan kurviin tuplakeltaiset ohituskiellon merkiksi. Olkkarin pöytää lähestyessä keltaisen viivojen määrää täytyi lisätä sillä siinä on pahoja ja pimeitä kurveja keinutuolin ja pöydänjalkojen takia. Vieraat katsoivat vuoroin meikäläistä, vuoroin vaimoa mutta kumpikaan ei heistä uskaltanut sanoa mitään. Vaimo katseli ilmeettömänä touhujani, tokaisten vain että katsokin saatana että siivoat jälkesi. Huusin kovaan ääneen että en kuule kun maalauskone ja ohimenevä liikenne pitää niin kovaa meteliä. Tässä kohtaa vieraat vilkaisivat toisiinsa ja katsoivat kohden ulko – ovea, jääden kuitenkin töröttämään paikalleen. Saatuani maalaustyön valmiiksi, olin soittavinani tiemestaripiiriin ja ilmoitin että latu mustille saatanoille on valmis, ei puutu kuin talviajan varotoimenpiteet. Tämän sanottuani suljin puhelimen ja hain lisää tarvikkeita. Pystytin tulitikuista aurausviitat ja ne saivat päähänsä hopeisen värin (vannehopeaa spraypullosta) markkeeraamaan heijastinpintaa. Ulkoa hain hiekkaa ja kaapista otin purkin suolaa, tein aineksista kombon ja aloin levittämään sitä juuri valmistuneelle tielle. Koska olin maalannut tiehen jokusia risteyksiä joissa jouduin hiekoitusautoni (lue:nyrkkini) kanssa vekslaamaan, pidin aivan vitun kovaa piip – piip – piip – ääntä peruuttamisen merkiksi. Vaimoni pudisteli päätään ja nyt vieraspariskunnan muijan uteliaisuus voitti, hän kysyi että mitähän oikein mahdoin puuhata? Pidin ämmälle pitkän luentosarjan mustista saatanoista joita myös muurahaisiksi kutsutaan, aloittaen murkkujen anatomiasta ja siirtyen leuntosarjan osissa 2 – 12 käsittelemään eri lajeja joita esiintyi ympäri maailmaa. Akka oli selkeästi vaivautunut mutta ei uskaltanut keskeyttää, koska suustani lensi vaahto ja silmät pyörähtelivät päässä. Kaiken lisäksi sepalukseni oli jäänyt auki enkä kaappiepisodin jälkeen ollut muistanut laittaa alkkareita jalkaani, joten vehkeeni tuijotteli jalkovälistä kuin kranaattikeskitykseen joutunut kaalimato. Luentosarjan lopuksi, osassa 13 kerroin mustien saatanoiden saapuvan asuntomme sisätiloihin aivan näinä päivinä ja suuren taistelun olevan alkamassa. Annan ensin niiden mobilisoida joukkonsa ja katsoa niiden perkeleellisten kolonnien siirtymistä huoneistomme eri kolkkiin, jonka jälkeen minä ja Herra Baygon aloittamme vastaiskut. Joskus kun olen sadistisella tuulella, myös Rouva Vaimon lakkapurkki ja Nuori herra sytytin osallistuvat talkoisiin. Nyt pariskunnan mies tokaisi lähtemisestä, johan tässä oli istuttukin mutta se muijan perkele torppasi ukon sanomalla että mikäs kiire tässä. Silloin päätin siirtyä järeämpiin keinoihin.

Aloitin alussa kertomallani virsien laulannalla ja kun se ei tuottanut tulosta, heitin tv:n helvetin kuuseen. Tilalle toin ison pahvilaatikon, leikkasin pohjaan neliskanttisen reiän ja asetuin uutisten lukijaksi. Päähäni laitoin Heikki Kahila – malliset, paksusankaiset lasit (vuosia vanhat, erään osuuspankin tiskiltä) ja takkina oli vanhan rippipuvun takki. Komeuttani ja arvovaltaani lisäsi silittämätön kauluspaita, ajattelin sen olevan trendikästä. Kaulan ympärille heitin vielä eukon huivin joka ilmaisi mielestäni kuviteltua kiinnostumistani B-rapun aktiviteetteihin. Karjuin ja huusin sieltä tv – tason takaa, pahvilaatikko heilui ja natisi kertoessani Lähi-idän kuumasta tilanteesta ja vituilleen menneistä asioista kotimaassamme. Länsirannan taisteluita kuvatessani käytin armeijasta tutuksi tullutta laukaus-laukaus mielikuva karjahtelua. Nyt alkoi pientä liikettä olemaan vieraissa, en tiedä oliko syynä järjetön huutoni vai kaaressa lentävä räkä. Vasta sitten, kun demonstroin alkavan viikon säätä välkkyvällä taskulampulla, harmailla villalankakerillä (sadepilvet) ja kolmella litralla lentävää vettä, vieraat saivat tarpeekseen ja lähtivät. Istuin tyytyväisenä ja hikisenä pahvilaatikon takana, tuumien että koville se otti mutta kyllä se kannattikin. Loppuilta menikin sitten vähän hiljaisemmissa merkeissä, minä siivoten ja vaimon tuhahdellessa omituisesti. No, kai se tästä taas rauhoittuu.

Hyvää tiistaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut.






20 kommenttia:

  1. Rauhallista tiistaita sullekin. Töissä kai se sulla kuluu. Minä vedän taas lonkkaa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhaisaa illan loppua myös sinulle, maailmallahan se päivä meni ja hetki sitten kotiuduin. Nauti lonkan vetämisestä, se tekee hyvää aina välillä.

      Poista
  2. Aika vähän kestäviä vieraita siellä päin. Täällä ois katsottu rauhassa sää ja odoteltu illan leffaa tai dokkaria... ;)
    Malmilla ei poistuta kylästä eli torpasta muuten kuin viinan / mömmöjen / muiden huimeiden puutteessa tai poliisien vaatimuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, heinäkengät saa vielä häädettyä suht pienin rituaalein, toista teillä siellä maailman valoissa, ovat sen verran karaistunutta porukkaa ;)
      Meilläpäin kylästä lähteminen johtuu yleensä virkavallasta, toisinaan on ajoitettava kulkunsa vaeltelevien susien mukaan. Ne ovat vallan vittumaisia laumoja, tyytyvät syömään pelkät kintereet eikä kävelystä tahdo tulla mitään sen jälkeen.

      Poista
  3. :D:D:D:D:D

    Minäkin tykkään veisata virsiä, kotimaisia sellaisia. Romanian kieli on aika vaikea, hatun nosto sinulle ;) Ja virret veisataan tietenkin kuuluisalla ammuvainaan nuotilla. (Siihen nähden miten ihmeessä mun pojasta on voinut tulla tenori)

    Mutta parempaa säätä, rontti, olisit voinut ennustaa vapaapäivilleni. Vai merkkasiko taskulamppu auringon pilkahduksia?

    Joka tapauksessa antoisaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä perustamme monikansallisen dueton? Ammuvainaan nuotti sujuu kuin luonnostaan, tuntuu tuo oma kuoleminen (ainakin tästä kitumisesta päätellen) olevan toisinaan lähellä. Selitys poikasi hyvälle lauluäänelle saattaa löytyä evoluutiosta - tiedäthän sen kuinka kaikki kehittyvät ;D
      Sori jos on ollut kurjaa keliä, kyllä ne taskulampun väläykset markkeerasivat salamointia sillä jyrinä näetsen kuului omasta päästä ilman sen pahempaa messuamista. Lopuksi kiitos, työpäivä meni oikein "rattoisasti".

      Poista
  4. Meillä käy niin harvoin vieraita nykyään, eivätkä viivy kauan, joten moisia konsteja ei ole tarvittu. Mutta tuo pahvilaatikko-TV on kyllä hyvä, pannan korvan taakse (siis kuvaannollisesti;))
    Olipas muuten melkoinen leijonalauma tuolla edellisessä postauksessa;) On pakko sanoa tähän, että itse olen Kalat, että sekin horoskooppimerkki tuli edustettua;) Mies meillä on skorpioni,joten voit kuvitella... tai älä sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakasvi, nyt on pakko kommentoida tähän väliin. Siis Kalat ja Skorpioni! Kalathan on tähtikartan paras merkki(hienoja ihmisiä). Skorpioni taas, hmm..

      Poista
    2. Hei sirpa! On muuten hassu juttu. Piti oikein googlata, että kuinka Kalat ja Skorpioni sopii toisilleen (kaikkeen sitä...). Toisissa jutuissa sanottiin, että veden merkit sopii hyvin ja kerrottiin, että tämä yhdistelmä on syvää rakkautta. Sitten taas toisssa me ei lainkaan sovittu yhteen.

      Mihin sitä voisi uskoa? jos vaikka tässä vaiheessa omiin kokemuksiin yli 20 vuoden avioliitossa: tyyntä ja myrskyä vaihtelevissa määrin;)

      Poista
    3. Rantakasvi: Pahvilaatikko-tv tuli varsin läheiseksi siihen aikaan kun olin poikamies ja sähköt alvariinsa poikki. Jouduin lähettämään itse itselleni ohjelmaa (katselin peilin kautta riehumistani siinä vitun lootassa). Niin, oli Leijonia! Oikein iloisesti yllätyin kuinka monta...mutta kalat on hieno merkki; äärettömän rauhallinen ja rakastava. Rauhallisuutta kuvaa ehkä sekin että vaimoni on merkiltään kalat ja tunnen monta muuta merkistä. Kaloissa (samoin kuin neitsyeissä -anteeksi Polga) on yksi erikoinen luonteenpiirre: toiset asiat saavat olla ties miten retuperällä ja toiset asiat taas menevät pilkun nussimisen puolelle, joskin hyvässä tarkoituksesa. Rapuhan keittää itse itsensä alta aika yksikön eli käy vähän saatanan kuumana ja nopeasti. Tästä syystä te täydennätte toisianne ja rakkautenne on lujaa kuin kallio.

      Sirpa: Kalat, se on heti Leijonan jälkeen kyllä mitä parhain merkki :D ja oikeassa olet, hienoja ihmisiä. Samoin kuin Oinaissakin ;)

      Poista
    4. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että me Neitsyet osaamme käyttää pilkkua seksuaalisesti hyväksemme, jos se on tarpeen. Aika usein se on. Todella: jokin paikka voi olla hyvinkin rempallaan (esim. ulko-ovi vain yhdellä saranalla roikkuen), mutta minä järjestelen kirjoja julkaisu- ja kirjailijajärjestykseen. Joku roti asioissakin PITÄÄ olla :D

      t. Abbedissa oto.

      Poista
    5. Totta Polgaseni, tuota juuri tarkoitin! :D

      Poista
  5. Oi, tuollaohjelmalla voisin hankkiakin tv-luvan :) Selvennyksenä sanottakoon, että meillä ei katsota mitään kanavia siksi, ettei meillä ole antennia katolla eikä mitään pokseja. Niin, että kiitti vaan valtiovallalle siitä v***n Yleverosta. Kiva maksaa tyhjästä, kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvilaatikko-tv:ssä on se hyvä puoli että sieltä tulee juuri sellaista ohjelmaa kuin itse haluaa :)
      Nykyäänhän saa niitä usb-tikun muodossa olevia "tv-vastaanottimia" (mm. Hong Kong myy) hintaan 20,- eur. Tikku koneeseen ja ja kanavat auki. Mukana asennusromppu (minidisk) ja suomenkielinen ohjekirja ja jopa kaukosäädin! Hommasin sellaisen mutta annoin kaverille. Kaikkea sitä kiinalaiset keksivätkin...
      Yleverosta samaa mieltä, siksi jätänkin sen maksamatta.

      Poista
    2. Meillä imuroidaan koneelle ne ohjelmat, jotka kiinnostavat tarpeeksi ;)

      Poista
    3. No niinpä tietysti, olenpa minä tyhmä. Ärrhh! :D

      Poista
  6. Nyt muistin, miksi rakastan uusioneidin elämääni. Ei tarvitse häätää häiriköiviä, kutsumattomia vieraita pois kodistaan, kun ei laske niitä edes sisälle. Mutta kiitos kuitenkin nauruista, joten oli se varmasti sen arvoista. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä olen liiaksi erakoitunut kun vaalin tuota rauhaiseloa mielipuolisuuksiin asti. Hiki siinä kyllä tuli mutta menihän siinä jokunen tunti mukavasti ;D

      Poista
  7. Venäläisiltä olen oppinut tämän seuraavan konstin epämiellyttäviä vieraita varten. Kun he astelevat porstuaan, saavat kengät pois jalasta ja takit naulaan, voi heitä katsoa silmiin hieman pyytävästi ja kysyä: "Ettekö te edes kahville jää?" Minun kesti hetki tajuta tämän jutun idis, mutta sehän on loistava.

    Olikohan japanilaiset vai kiinalaiset kun alkavat keittää tiettyä keittoa tahtoessaan vieraiden lähtevän. Suomessa voisi ottaa käyttöön vaikkapa mykysopan tai läskisoosin tähän tarkoitukseen. Minä ainakin häipyisin.

    Ryppyisestä kauluspaidasta tuli mieleen: tänä aamuna silittäessäni paitista luokkakuvaa varten (härregyyd, olen sittenkin gentlelady) mietin kuinka harvoin silitänkään omia vaatteitani. Ryppyiset kauluspaidathan on olleet jo varmaan kymmenisen vuotta just in, eikä paitojaan silitä kuin vanhanaikaiset muotitiedottomat juntit! :) Koska olen suuntautumassa tälle alalle, niin seuraavaksi tajusin jo huvittua siitä faktasta, että muutaman vuosikymmenen päästä nauretaan meidän ryppyiselle kauluspaitasukupolvellemme. Tai sitten ei? Ehkäpä kaikki vaatetus muuttuu vieläkin ryppyisemmäksi ja saumat sinkoilevat minne sattuu koska maailma on vieläkin kiireisempi, niin ettei tikin pituutta ehditä tarkistaa saati sitten alalangan olemassaoloa. Ihmiset kulkevat repsottavissa, nurin päin päälle kiskotuissa ryysyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaan hyvä kikka tuo veli venäläisten opettama, ovat ne viisasta väkeä! Japanilainen kulttuuri ja sen hienot vivahteet ovat minulle täysi mysteeri. Jos matkustaisin Japaniin, luultavasti minulle vittuiltaisiin siellä kuukausi ennenkuin edes tajuaisin jonkin olevan pielessä. Samasta syystä tulisi kuokkaan, en tajuaisi noita hienovaraisia elkeitä vaan jaarittelisin korpikylien säästä rään lentäessä ympäri tatamia (< korpikylien kielessä esiintyvä merkitys japanilaiselle, kangaspuilla tehdylle ja n. 4 metriä pitkälle eteiskäytävän matolle).
      Muodista ja rypyistä en tiedä muuta kuin sen, että jos kerran rypyt ovat olleet in niin olen ollut muotitietoinen koko ikäni. Ei yhtään sileää vaatetta koko elämän aikana.
      Alalangasta älä puhu meikäläisen kuullen, on siitä sen verran huonoja muistoja :D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...