lauantai 8. joulukuuta 2012

Jumalainen Ransu ja kertomus siitä kuinka housut lähtivät hississä


Jäin eilen perseestäni kiinni hissin ovien väliin ja siinä lähti housut jalasta ja oli käydä todella kehnosti. Mahdotonta huutoa ja paljon käsiä, perkeleellistä rutinaa sekä punoittavia kasvoja. Virallinen näky kun jätkä kävelee vaateosastolla munasillaan ja yläosaa koristaa talvikäyttöön tarkoitettu työtakki. En ole koskaan ostanut housuja niin nopeasti eikä ostamistani vaatteista ole täpätty sitä hälläriä pois sovituskopissa. Se oli kyllä mukava myyjä ja siitä kiitos hänelle. Oikean puolen jalkaan sattuu vielä jonkin verran mutta onneksi isommilta vahingoilta vältyttiin.

Kaikki alkoi iltapäivällä kun maailman paras mekaanikko toi Ransun työmaalle ja sanoi että sitä ei sitten tarvitse katsastaa kun vasta vuoden 2014 helmikuussa. Ransulla olisi saanut ajaa maaliskuun loppuun mutta kun se nyt meni laakista läpi (kiitos mekaanikon), tuli Ransuun ns. pitkä leima. Ei huonosti muuten vuoden 1987 Ransulta. Selvisi siinä katsastuksen yhteydessä että Ransu onkin vuosimallia -87 mutta rekisteröity vasta -89. Voi tätä ilon päivää. Olivat katsastuskonttorilla muut asiakkaat kosketelleet ja suudelleet Ransun kylkiä kuultuaan että se meni läpi. Vakuuttuivat sen parantavista voimista (joita oikeasti on) ja suurta rakkautta levittävän olemuksensa takia myös hedelmällisyyttä lisäävistä vaikutuksista. Ihan sairaasti on soinut puhelin sen jälkeen ja Ransua on pyydetty jos jonkinlaisiin tilaisuuksiin ja osaan olen jo lupautunutkin. Talven ohjelmistoon kuuluu katsastusmiesten kansainvälinen konferenssi Tukholmassa (sana leviää nopeasti katsastusmiesten keskuudessa ja kaikki haluavat nähdä/koskettaa Ransua), neljät häät ja kahdeksan kastetilaisuutta sekä yksi ensi tapaaminen anoppilassa. Nuori mies pelkää henkensä edestä ja tilasi Ransun onnea tuomaan.

Luulette että puhun paskaa mutta illalla kävi sellainen tilanne (ennen housukatastrofia) että olin erään liikekeskuksen parkkipaikalla ja polttelin tupakkia Ransun vieressä. No kaksi naista kävelee ohi ja toinen joka on viimeisillään, valittaa ystävättärelleen että muksu on myöhässä jo kaksi viikkoa ja olo on tosi tuskainen. Päästyään lauseen loppuun, hän horjahtaaja ottaa tukea Ransun kyljestä jolloin synnytys käynnistyy vauhdilla. Sellaisella vauhdilla että sain just paaperoisen napattua kiinni ennen kuin se olisi pölähtänyt hankeen. Nostin vastasyntyneen Ransun kojelaudalle ja laitoin lämppärin täysille ettei pienokainen jäädy ja silloin tapahtui ihme; mukula sanoi – vaikka oli vasta minuuttien ikäinen – selvällä suomenkielellä sanat jotka lämmittivät sydäntäni:”On nää vanhat Ransitit sitten saatanan hyviä vehkeitä!” Menin niin sanattomaksi etten pysytnyt kuin seuraamaan kuinka paikalle tullut ambulanssimiehistö vei vastasyntyneen ja äidin pois. Olen varma että siitä tytöstä kasvaa mielettömän kaunis ja hyväsydäminen nainen.

Kaikesta tästä ilahtuneena päätin ajaa kaupunkiin ja mennä ostamaan vaimolle joululahjaa. Kurvasin erään tavaratalon kokolailla täpötäyteen parkkihalliin ja onnistuin löytämään Ransulle paikan alimmasta kerroksesta. Ihmisiä kulki autoilleen ja hisseille jatkuvana virtana, väkeä oli ihan helvetisti liikkeellä. Kauhea ryysis hisseillä ja tungin itseni yhteen niistä, siellä oltiin todella tappituntumalla. Matka ylöspäin kohti kerroksia alkoi ja silloin se tapahtui; väljät työtoppahousuni olivat jääneet hissin ovien väliin ja tarttuivat matkalla kerrosten väliin. Hetkessä rysähdin lattialle ja perkeleellinen rutina alkoi, tunsin kuinka hosujen henkselit painoivat solisluuni kasaan ennenkuin ne katkesivat ja sitten alkoi vasen puntti revetä. Tässä vaiheessa lukuisat käsiparit pitivät minusta kiinni ja kopissa kaikuvat huudot saivat miltei veret valumaan korvista. Vasen puntti jatkoi repeämistään ja halkaisi vyötäröosan jolloin oikea puntti pääsi liukumaan pois jalasta, kengät eivät siinä paljon hidastaneet. Samalla lähtivät myös alkkarit ja niinpä seisoin munasillani seitsemän muun ihmisen kanssa hississä. Kuului pieni napsaus jonka housujen nappi päästi hävitessään hissin ovien välistä. Ihmiset kysyivät että olenko okei, vastasin että vähän jalkoihin sattuu ja munia paleltaa mutta muuten on fiilis varsin hyvä. No ei todellakaan ollut koska seisoin vehkeet paljaana täydessä hississä ja kerroksilla olisi vielä enemmän porukkaa. Viimein tultiin ylimpään kerrokseen jossa oli onnekseni myös vaateosasto ja niinpä saapastelin suoraan sinne välittämättä ihmisten katseista. Pelkäsin koko ajan että ne securitaksen tyypit tulevat jarruttamaan matkan tekoani mutta sain jatkaa rauhassa koko kerroksen poikki lukuunottamatta kommenttia jonka eräs noin kuusivuotias tyttölapsi sanoi: ”Katso isä, tuolla sedällä on lyhyt tonttu”. En tiedä mitä vitun sukupuolivalistusta likalle kotona annettiin enkä kyllä jäänyt kyselemäänkään vaan pistin jalkaa toisen eteen.

Vaateosastolle päästyäni etsin kuumeisesti sopivia housuja ja pian vaaterekkien takaa lähestyvä myyjä tervehti iloisesti ja kysyi samalla miten hän voi palvella. Nopeaälyinen nuori nainen sillä kun kurvasin vaaterekin takaa ja hän näki pirteästi heiluvat vehkeeni, käsi osoitti välittömästi sovituskoppeja kohden ja ammattilaisen silmä (siis vaatepuolen) vilkaisi kokoani ja toi minulle muutaman parin sovitettavaksi ja päälle puettavaksi. Siinä samalla annoin hänelle lyhyen meriselityksen tapahtumista ja hän oli perin ystävällinen, tuli jopa samaan koppiin löydettyäni sopivat housut ja irroitti sen hällärin. Yhdessä käveltiin kassalle ja hän selitti tilanteen ja kaikki oli ok. No ei todellakaan ollut nyt minulla oli päälläni topattu huomiotakki ja suorat housut (jostain syystä myyjä ei tuonut farkkuja vaikka pyysin), jaloissa uutuuttaan kiiltävät lenkkarit. Varsinainen ajan hermolla oleva muotiguru siis.

Päätin kärsiä ja kuljeskelin rauhassa ympäri tavarataloa vaikka tiesin mitä vaimolleni ostaisin, kierroksen päätteeksi kävin kahvilla ja istuskelin hetken aikaa. En muuten ostanut vaimolleni paistinpannua enkä mitään muutakaan kodinkonetta sillä sellainenhan olisi suoranaista vittuilua. En myöskään ostanut mitään seksikästä alusasukokonaisuutta vaikka vähän mieli tekikin mutta se olisi ollut varsin itsekäs teko sillä minun silmien iloksi se seksikäs kokonaisuus olisi tullut. Niinpä ostin hänelle paljon henkilökohtaisempaa jota en kuitenkaan tässä paljasta mutta sen voin sanoa että sitä pidetään lähellä ihoa ja lahjasta johtuen minun pitää tehdä ennen joulua pitkää päivää, muuten aattona imeskellään kengännauhoja.

Sitten lopuksi: mikäli haluatte käsittämättömän paljon onnea, terveyttä ja rakkautta sekä menestystä elämässänne, niin siitä vaan tilaamaan Ransua. Minä hurautan noilla mystisillä tulivaunuilla luoksenne ja saatte suudella sitä korvausta vastaan. Korvaus on mitättömän pieni verrattuna siihen, kuinka elämänne muuttuu Ransun suutelemisen ja koskettelun jälkeen. Minun on myös vahdittava teitä sillä pitkäaikainen koskettelu/suuteleminen johtaa järjen vievään orgasmiin eikä näin ollen ole suotavaa. Tarkoiukseni on tehdä teistä onnellisia ihmisiä eikä mitään seksiaddikteja. Halvemallakin pääsee jos tarvitsee vain vähän jotain edellä mainituista asioista, tässä tapauksessa ajan vain talonne ohi ja nappaan penkalle jättämänne rahakuoren. Jos teitä vaan vituttaa joku asia tällä hetkellä, ottakaa yhteyttä s-postilla niin käyn starttaamassa Ransun ja sen koneen värähtely vie huonon tuulenne pois alta aikayksikön. Tietty summaa vastaan voin myös äänittää Ransun kehräystä ja lähettää teille sen cd:n muodossa jos lupaatte ettette kuuntele 15 sekuntia pidempään kerralla. Muuten taas kroppa reagoi ja sen päivän työt olivat siinä. Näin, pelkkää onnea tuskaa eilinen mutta kuitenkin positiivisella mielellä ja rakastan teitä. Taidan lähteä tästä lenkille, olen ollut liian kauan kosketuksissa Ransuun ja villit ajatukset täyttävät pääparkani, omituiset fantasiat pyörivät nonstoppina eli kohta ei hyvä heilu.

Hyvää lauantaita teille, te rakkaat Luostarin asukkaat ja muut matkaajat.

Edit: Pahoittelen luettelomaista tekstiä mutta kohta on taas mentävä joten kiirettä pukkaa.

24 kommenttia:

  1. Täällä tarvittais vähän Ransuterapiaa. Mun Pösöni huristeli eilen korjaamolle, siinä on mm. moottorinlämmitin sökönä. Saa nähdä koska kotiutuu.

    No, mulla sentään pysyy housut jalassa!

    Leppoisaa lauantaita ja Ransulle etäpusit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäpä pistän Ransun tossa käyntiin kohta niin eiköhän se Pösökin sieltä pian kotiudu. Hyvää lauantaita sullekin. Ransu kiittää pusuista.

      Poista
  2. Täällä tarvittais Ransua moneenkin asiaan; velanperintään kovin ottein, kai se kehräys poistaisi kivutkin?, hyvän onnen tuomiseen etenkin ja muutenkin. Joten ihan vaan käynnistys ja muistutus kenelle se tulee, kiitos! Korvaus toki suoritetaan jollakin oudolla, mutta kummallisella tavalla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaikki käy sun kohdalla, kierrätän konetta sen verran isoilla kierroksilla että tuurisi kääntyy ja kivut häipyy. Kyllä ne velatkin tullaan perimään jos ei ala kuulumaan.
      Kyllähän me rakkaani aina ne maksut sovitellaan...;)

      Poista
  3. Voi, voi, kyllä on Ransulla täällä töitä. Ehtiikö se koko viikoksi? Jos ei, niin varaan sitten edes koko päiväksi. Ilman muuta korvaan sille vaivat - käviskö vaihtarina leivinuunissa paistettu karjalanpaisti;) Jos se ei käy, niin keksitään sitten yhdessä jotain muuta maistuvaa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun jälkeen alkaa työtilanne helpottamaan, katsotaan sitten mikä on tilanne ja kyllä, karjalanpaistilla jään vaikka koko vuodeksi ;D

      Poista
  4. Vaikka minua naurattikin suunnattomasti tuo hissijuttusi, niin silti pysyn edelleen kannassani(itseasiassa lukemani vain vahvistimielipidettäni): en ikinä, kuunakullanvalkeisena, vapaaehtoisesti mene hissiin! Nousen rappusia pitkin aina kuudenteen kerrokseen saakka ja sitä korkeammallehan en mene edes rappusia pitkin.

    Nyt jäi krassaamaan, minkä lahjan vaimollesi ostit. Ihan hyvin voisit sen kertoa, koska muistelisin sinun sanoneen, että vaimosi ei ikinä blogiasi lue ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hissithän ovat turvallisia kapistuksia, käyttäjät vain ovat huolimattomia. Minähän en sitä lahjaa kyllä kerro, tieto vuotaa kuitenkin eukolle ja sitä ei saa päästää tapahtumaan ;)

      Poista
  5. Onneksi ei käynyt hullummin siellä hississä. Varsin huonosti oli porukka lukenut Raamattunsa, kun eivät ihokkaitaan jakaneet kanssasi, onneksi fiksu myyjätär osui kohdille.

    Ransuhan alkaa olla jo ihan kunnon iässä, meidän Volvo on -97 ja hyvin hurisee. Paitsi mökkireissuja se jännittää niin, että useasti on kurat tulleet alle juuri kys. tapahtumaa ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siinä olisi kunnon laupiaat samarialaiset jakaneet rättinsä mutta tiedäthän sinä minut ja tuurini...
      Vanhassa vara parempi, se on vankka totuus ja ja mitä vähemmän sitä perkeleen elektroniikkaa, sen parempi. Löysävatsaisuutta esiintyy yllättävän monessa autossa - jopa ilman perusteltua syytä! :D

      Poista
  6. :DDD Toivottavasti ei tullut hissikammoa :DDD

    Ransulle 10 virtuaalipusua, ettei mun tarviis lähteä illalla enää töihin. Muita toiveita jään miettimään :)

    ps. oli muuten hupaisa näky aamulla, kun käännyin töistä tullessa meidän pikkutielle. Yöllä sataneessa lumessa kahdet hoipertelevat askeleet. Ensin ajattelin, minkä stn:n vosun ukko on raahannut kaupungin yöelämästä meille. Onneksi kuitenkin toiset askeleet jatkuivat naapuriin. Ei se muuten olis haitannut, mutta on kurja nukkua sohvalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut ei, mitäs pienistä vaikka hieman vituttikin. Ransu kiittää pusuista mutta tämä tuli nyt niin myöhään että toivotaan parasta.
      No hittolainen, vai sellaisen näyn olet joutunut kohtaamaan. En kyllä ihan suorilta usko että olisit tyytynyt sohvalla nukkumiseen vaan siinä olisi käynyt niin, että jos ei nyt ihan hauturia niin ainakin pahaa jälkeä...
      Mietiskin niitä toiveita niin minä alan toteutteleen ;D

      Poista
  7. Olen ihan sairaan hissikammoinen ja aina rollaattorini kanssa ovien välissä. Joka kerta. Kulkisin perkule portaita vaikka maailman tappiin asti, jos minulla sinne olisi asiaa (ei ole), mutta kun on tämä kulkurajoitteisuus. Joten härkää sarvista ja hissiin jumaleissön pois alta meikä jyrää päälle jos ei tilaa tule. Onneksi ei käynyt kummemmin sullekaan ja vielä löysit vaimolle lahjankin - olet sä kova kundi! Ja tottakai haluan suudella Ransua ja halata sitä kuin äiti Ammaa konsanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissikammo on kurja juttu ja yllättävän moni kärsii siitä. Toi jyrääminen on tarpeen muuallakin kuin hississä sillä ihmiset ovat niin mulkkuja tänä päivänä. Täytyy karauttaa teille Ransulla niin saat pussailla sitä niin paljon kuin haluat ;D

      Poista
    2. Älä tule pakkasilla. Imuttautuisin siihen kiinni niin pahasti, että saisit joko odotella kevättä tai hakata irti lapiolla :D :D :D

      Poista
    3. Odottakaamme siis lämpimämpiä kelejä :DD

      Poista
    4. Taikka sitten saisit ajella noita-akka liimautuneena juuri ja juuri ajovalojen yläpuolelle liian aikaisin ennen pääsiäistä ja niin, että ajaessa näkisit koko ajan hiusrajani ja tuulessa hulmuavat kaksi hiustani.

      Poista
    5. :DDDD Ei hemmetti sun kanssasi :DD

      Poista
  8. Ja perkules! Minä en ole vieläkään löytänyt, saati osannut etsiäkään lahjaa tolle toiselle. Vielähän tässä on kaksi viikkoa aikaa, mutta aika hupenee yllättävän nopeasti. Haluaisin kerrankin ostaa sille jotain tosi päräyttävää, kun se ostaa mulle aina jotain mukavaa ja yleensä liian kallista. Ottaa jo päähän iänikuinen jankutus siitä ettei "mulle tarvi mitään, osta vaikka kalsarit." ÄRH!

    Ps. Se kaupassa vastaantullut pikkulikka oli tietysti nähnyt ohimennen sun hier... hienot jouluvalot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytä mielikuvitustasi kun sulla kerran on sitä. Osta kalsarit ja pue ne päällesi, siinähän sitä on sellainen paketti ettei paremmasta väliä ;) Tosiasia on että se on pirun vaikea ostaa mitään henkilökohtaista ellei ala tekemään hienovaraisia ja kautta rantain haettuja tiedusteluja jo heinäkuussa.
      Vai epäilet jouluisia valoilmiöitä syyksi likan kommenttiin... ;D

      Poista
  9. Jo otsikon perusteella aloin ihmetellä että onko housuja nopeampia hissejä tosiaan olemassa.... hersk hersk ja reps siihen perään vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin niin, onhan niitä tosiaan olemassa :DD

      Poista
  10. Hissikokemuksesi oli karmaiseva, kaikessa paljastavuudessaan :D

    Missäs ne Ransun kehräyksen ääninäytteet on?? Ettei vaan vilunkipelillä yrittäisi nyt vanha kehno viekoitella rouvasväkeä hölläämään lompsaansa?
    Jotenkin minun on kovin kovin vaikea uskoa, ja rohkenen epäillä, että ihan pyyteettömästä lähimmäisen rakkaudesta ei ole kyse ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääninäytteitä ei julkiseen levitykseen laiteta, vaan toimitetaan henkilökohtaisena postina halukkaille ;D
      Mitä ihemttä, minäkö muka huijari? Kuules Hirnakka pois se minusta sillä rakkateni teitä kohtaan on suuri ja siksi toisekseen en voi sietää minkäänlaista petosta tai edes sen yritystä.
      Rakkautta ja rauhaa, kyllä sinä sen tiedät :D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...