maanantai 21. tammikuuta 2013

Kanadalainen valjakko räystäässä ja jääriisiä Umppa 2:sesta

1.Älä helvetissä mene lyhentämään minisuksia luullessasi olevasi joku Franz Klammerin jälkeläinen. 2.Kannattaa ihan oikeasti kysyä vaimolta on tuo riisi a) täysin kypsää ja b) onko se kenties tulossa tarjolle noiden kanan juoksu-ulokkeiden kanssa?
Nimittäin, ensimmäinen aiheuttaa melko kivuliasta vammautumista ja jälkimmäisessä tapauksessa sitten tuo meille itseään teloville hulluille niin tuttu Viikatemies käy hoputtamassa mukaansa sille pitkälle matkalle. Yllä olevat rivit ovat myös käypä esimerkki kuinka blogitekstiinsä saa pituutta sillä tuon kaiken olisi voinut kuvata lyhyesti että olenpa minä tyhmä jätkä.

Kuten jo aiemmin kerroin uudesta ja huomiota herättävästä harrastuksesta Lätkiksen kanssa – kyseessä on siis se teräsmiesjuttu – niin mepä harrastimme sitä taasen eilen, tällä kertaa tuunatuin vehkein. Virittely ei nyt liity Umppa 1:seen eikä hänen törkeästi aurinkoa saaneeseen veljeensä selkäpuolella vaan kyse on todellakin minisuksista. No hittolainen sentään, tuon ruskean ja kaiken tieltään syövän luppakorvaisen pedon voimat ovat nykyään sitä luokkaa että jopa minulla, pitkin korkeita mäkiä ja voutia karkuun juosseella on vaikeuksia pysyä pystyssä siinä huimassa vauhdissa mitä tuo ei niin hybridipäästöinen koiruus tarjoaa. Paljon on nähty siistejä poikia Lappeenrannasta ja viisaita miehiä Vammalasta, joten minä päätyin liittyä joukkoon lyhentämällä ne perkeleen minarit. Katkaisin niitä entisestään, takaa lisää pois ja edestä myös heti helvetin paljon, ts. sen verran jätin että sain kärjen taivutettua ylöspäin. Hieman kuumailmapuhallinta niin johan taipui. Kuvittelin että nyt niillä on todella helppo liukua Lätkiksen perässä kun ne eivät ole kuin juuri ja juuri kenkiä pidemmät. Ne bloody remmit eivät enää toimineet tässä evoluutiomallissa ja niinpä meikäläinen näppäränä poikana uhrasi yhdet korkeavartiset (nilkkaan asti) vaelluskengät. Ruuvasin klobot suksiin kiinni ja olin varma ettei nyt virsu lipsu suksen päältä vaan voin kurvailla kuin parempikin Itävallan rinteillä aikaansa viettävä juuttaan mulkku. Myöhemmin totesin ettei tuota ruuvausta kannata tehdä ellei lähituttaviin kuulu huippuluokan ortopedi ja ambulanssikuski jotka molemmat ovat 24h käytettävissä.

Viimein sain konstruktion valmiiksi ja koitti testiajon aika, ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua sillä katselin jo lähtöpaikalla tulostaulua (lue: varaston räystästä) kun tuo karvainen räyhähenki otti spurtit minun vasta laitellessa hanskoja käteeni. Toinen käsi piteli tiukasti fleksiä ja toiseen kun yritin tunkea hanskaa reittä vasten niin ei siinä paljon vastaliikkeitä tehdä joten backside flippi oli taattu. Lähtöpaikalla oli myös valoesitys takaraivoni kumahtaessa jäiseen maahan ja palavan norttini lentäessä pipon poimuun jonne se tuurilleni uskollisena jäi kytemään.Tämän huomasi myös naapuritaloille kävelevä mummeli joka huuteli jotain otsalamppujen kätevyydestä mutta hän on niin mukava ihminen etten hennonnut kertoa piponi olevan ilmiliekeissä.
Lopulta pääsimme matkaan ja voi hemmetti kyllä sitä vauhtia riittikin. Varsinkin kun Lätkis tajusi ettei takaa kuulunut niitä tavanomaisia odota nyt saatana – huutoja, antoi se mennä koko sielunsa riemulla. Lumi pöllysi ja räkä lensi sillä aivastin ja samassa Finlandia-hiihdosta tuttu kasvokoriste ulottui nenästäni oikean silmän kautta hieman korvan yläpuolelle mutta ei hätää, olin varustautunut tähän ja nopea pyyhäisy Serlalla sai minut näyttämään lähes siistiltä ihmiseltä. Viiletin kyykyssä ja yritin matkia kanadalaisia valjakkokuskeja huutelemalla Lätkikselle niitä hienoja komentoja mistä en itsekään ymmärtänyt hevon vittua. Rohiseva ”Alee, alee – hiit, hiit – karjuntani täytti tienoon mikä sai hurskaimmat ihmiset pakenemaan sisätiloihin ja polvistumaan rukoukseen heti tuulikaappiin päästyään. Saavutimme kireän mutkan joka tavallaan päättää sen pitkän, rivarimme ohi kulkevan suoran. Vauhtia oli aivan liikaa ja minulle tuli kiire sillä mutka on todella kapea ja jyrkkä, eivätkä autoilijat tosiaankaan noudata tiellä olevaa neljänkymmenen kilometrin tuntinopeusrajoitusta.

Huusin koiralle pysähtymiskäskyjä mutta se mitään kuullut ja katselin pakarat jäykkänä sen saavuttavan kurvin puolessa välissä olevan nypyn jonka jälkeen alkaa alamäki, tiesin että nyt ei hyvä heilu. Fleksissä on narua kahdeksan metriä ja sillä hetkellä kun Lätkiksen hännänpää katosi nyppylän taakse, tiesin minä lähteväni lentoon. Se tapahtui tosi nopeasti sillä kun saavutin taitekohdan, ei alkavasta alamäestä johtuen suksieni alla ollutkaan enää tietä vaan ilmaa. Nyt täytyy muistaa että koko suoran matka mutkalle asti on loivaa mäkeä joten vauhti oli enemmän kuin saatanallinen. Monta asiaa tapahtui yhtä aikaa; minun oli pakko päästää fleksistä irti ettei koira olisi kuristunut äkkipysäykseeni, tajusin huutavani suu vaahdossa niitä Alee,alee ja hiit,hiit – huutojani ja näin jonkun humahtavan oikean jalkateräni kohdalta ohi. Se oli mutkassa,tai paremminkin mutkasta lähtevän tien päässä asuvan pariskunnan mies, oli siinä aukaisemassa tienpäätään lumesta. Vitullista ryskettä kun menin lepikon läpi (tosin vain jokusia ohuita näreitä) päin hänen aittaansa ja tarkemmin sanottuna aitan räystästä. Muutama kumahdus, napsaus toisen suksenjämän katkettua sekä iloista koiran haukuntaa Lätkiksen palattua katsomaan että mihin se läskipää oiken jäi. Vasen käsi jäi rytäkässä kropan ja aitan seinän väliin niin, että se taittui ranteesta sisäänpäin hieman enemmän kuin sen on tarkoitus taipua. Tai en minä ainakaan pysty normiolosuhteissa koskettamaan sormenpäillä kyynärvarren sisäpintaa. Hieman tuo turposikin mutta eiköhän se siitä laske. Toki se mieskin tuli kysymään vammojeni laatua mutta tosimieshän ei toiselle tuskaansa tunnusta ja niinpä tyydyinkin kuittamaan ettei tässä mitään, hieman kopsahti. Enkä muuten puhunut edes paljon paskaa, otsikkoa komistaa kuhmu vieläkin vaikka on se eilisestä melko paljon laskenut. Vetohommat jäivät siltä erää siihen ja ilmeisesti menen tänään hakemaan uudet minarit. Minulla on kyllä kysely päällä vanhoista laskettelusuksista & monoista sillä niillä pystyisi oikeasti jarruttamaan suksien kanttien ja nilkan / monon liikkumattomuuden takia. Vammautuneina (minä) mutta perin liikuntaa saaneena (Lätkis) palasimme kotiin, aavistamatta mitään siellä olevista helvetillisistä koettelemuksista.

Sisällä leijuivat hyvät tuoksut sillä vaimo oli valmistanut kanaa ruoaksi ja minä tapani mukaan kärttämään että koska on valmista, joko voi käydä kiinni, on niin kauhea nälkä etc. Tämän seurauksena vaimolta tottakai paloi hihat ja hän tyytyi vain tuhahtamaan painellessaan ottamaan pyykkejä pois koneesta.Tuumin ettei tässä siiten mitään ja latasin lautasen täyteen kanaa ja aloin katsella että mitäs tämän kanssa, ei kai nyt pelkkää kanaa vaikka kyllä se olisi minulle riittänyt. Eukko kun yleensä laittaa vimpan päälle niin ajattelin että onhan täällä jossain jotain ja löysinkin täyden kattilan riisiä. Sitä sitten kanojen seuraksi ja ääntä kohti, hyvää oli. Kalutessani viimeistä koipea saapuu eukko kylppäristä ja kysyy että miksi koiran riisikattila on pöydällä, eihän se ole vielä valmistakaan ja siksi toisekseen ei ole koiran ruoka-aika. Kerroin sitten ottaneeni sitä kanojen jatkeeksi johon vaimo että voi hyvä jumala, eikö täällä saa olla mikää astia rauhassa. Kehtasi verrata koiran ja meikäläisen ruoanhimoa ja ruokailutottumuksia samanlaisiksi, kaikki menee kunhan jotain on. Seurasi pitkä meriselitys esikeitetystä riisistä johon tulee vielä jauhelihaa etc., näetsen koiramme pakki on hieman sekaisin kun se kävi naapuritalon pihasta nussimassa sellaisen linnuille tarkoitetun ison talipötkön ja söi sen, kuinkas muutenkaan. Lätkis mulkaisi minua siihen malliin että mitä vittua, oletko ukko mennyt syömään mun eväitä? Ihan kuin se olisi muka ymmärtänyt jotain.

Asiasta ei keskusteltu enempää ja kävin ansaitulle ruokalevolle olkkarin sohvalle, ajattelin että nyt on pakko lepuuttaa kättä jota juili aivan hemmetisti. Vaan eipä siinä kauan saanut olla, heräsin horroksestani tasaiseen napsahteluun ja käsittämättömiin polttoihin. Koiranriisithän ne siellä mahassa turposivat siihen mallii nettä napit napsahtelivat paidasta kattoon, ette ikinä usko kuinka helvetin pinkeänä vatsa oli. Näin on käynyt aiemminkin ja totesinkin minua vainoavan jonkun intialaisen tai japanilaisen asettaman kirouksen – riisiin ei pidä sinun koskeman. Vajaa neljä tuntia tuskaa, runsasta hikoilua ja vessassa istumista. Olen varma etteivät naapuritkaan olleet levollisin mielin kuullessaan ne karjahtelut ja törähdykset kylppäristämme. Ajattelivat kaiketi että nyt se saatanan vajakki on ruvennut kesyttämään norsuja paskahuusissa tai sitten siellä on vapaapalokunnan torvisoittoporukan treenit menossa. Vaakatasoon perseestä lentävät ja sulamattomat riisit tuovat muuten elävästi mieleen sen kevät talvisen kelin jolloin melkein puhdasta jäätä olevat lumikiteet lentävät kovassa tuulessa naamaa vasten, muistuttaen pieniä tikareita. Niitä riisinjyviä meinaan lensi kimmokeina pytyn seinämiltä jonkun verran, repien pyyheet naulasta ja puhkaisten yhden shampoopullon. Ei siis mikään heiveröinen keli koska pakarani ja alaselkäni on vieläkin verillä.

Lopuksi: koska te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat eli lukijat olette kestäneet meikäläistä näinkin pitkään, haluaisin antaa teille omasta puolestani vaatimattoman tunnustuksen. Kaunis se ei ole koska taitoni ovat vajavaiset ja moni kavahtaa sitä, mutta se on sydämestä tehty teille ja sen saapi tuosta jokainen ottaa mukaansa sillä täällä Luostarissa kun ei rankata porukkaa – te olette kaikki yhtä tärkeitä ja rakkaita meikäläiselle. Pakkohan ei ole mutta hyvä jos kelpaa ja se on tosiaan tarkoitettu teille kaikille.
Loppuun vielä vinkkinä tämä eli jos joku haluaa blogiinsa uutta taustaa tai muuten käyttää mielettömän komeita kuvia niin täältä. Kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja niitä on aivan helvetisti sillä kategorioita on paljon ja useamman kuvan alta aukeaa vielä uusi valikko. Joten olkaapa hyvä ja tässä se tunnustus:



Niin, hyvää alkavaa viikkoa muuten teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

30 kommenttia:

  1. No hitsiläinen, mullehan kelpaa!

    Ja sulle näköjään kans, Lätkiksen ruoat. Pyysitkö anteeksi?!? Ja Lätkikselle naapurin appeet. Serkkuni koira söi kääreineen päivineen puoli kiloa voita ja aikas liukkaasti ne foliopaperit sitten ulos tuli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä rakas Marjaana ja kiitos kaikesta.

      Se Lätkiksen safkojen imuroiminen oli ihan puhdas vahinko eikä taas hetkeen tule toistumaan. Voi tekee kyllä monelle koiralle kauppansa ja varsinkin kesäaikaan näkee järkyttäviä tapauksia kun kaikki on niin puhdasta ja sitten paikalle ilmestyy koira suu ihnjaa limaa valuen

      Poista
  2. No kaikki toki kelpaa! Et kyllä ole ainoa, joka on puolikypsää riisiä syönyt. Kuin myös jäistä pizzaa ja vähän muutakin ;) Joskus on ollut niiiiiiin nälkä janonkin yllättäessä.

    Muuten kannattaisi ehkä jo valmistaa Lätkiselle valjaat ja lainata vaikka kiva muovipulkka, riittäisi taas hupia kaikille.

    Minä kanssa olen sitä mieltä, että Lätkis on muonansa taatusti ansainnut sinua ulkoiluttaessaan, joten vähintä on anteeksipyyntö sekä koiran ruokkiminen oikealla ruualla! Meidän koirista yks onnistui pihistämään kinkun - tai yritti - kinkku luisteli edellä (kuuma kinkku jäähtymässä ulkona, jossa kuinkas ollakaan oli lievä alamäki siinä postimerkin kokoisella pihalla...): hupaisa näky, kinkkua söi kansa kuitenkin, muistaakseni myös koira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä.
      No sitten sinä ymmärrät mitä nälkä on sanan varsinaisessa merkityksessä, ei siinä ole aikaa mihinkään mämmin analysointiin tai muuhun tutkimustyöhön.
      Lätkiksellä on oikeat vetovaljaat jotka ostin jo viime talvena ja pulkka olisi muuten ok mutta välillä joutuu ylämäissä auttamaan vauhdin ylläpitämisessä.
      No onhan Lätkiksellä oikeaa koiranmuonaa mutta sen pakki on aika ajoin sekaisin juuri tuosta teidänkin koiran harrastamasta ylensyönnistä. On se varmaan ollut aika helvetin hauska näky kun kinkku parka on edellä liukunut karkuun koiruutta:D

      Ps. Sulle on privaa ja se liittyy kupliin....;)

      Poista
  3. Minä en enää nauramatta pysty katsomaan erinäisissä kauppaliikkeiden mainoslehtisissä mainostettavia minisuksitarjouksia. Tokmannilta tuli viimeksi mainospostia ja siellähän niitä aitoja minareita myytiin.

    Tuhma olet kun koirapolon eväät hotkit, häpeätkös mokoma!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minarihiihto on hyvä harrastus kunhan tässä saadaan asetukset kohdilleen ja muuten Tokmannilta olivat nämäkin sukset lähtöisin, perkele sentään.

      Mitä koiran eväiden syömiseen tulee niin nyt on jääkaapissa merkattuna mun ja koiran ruoat, oikein mustalla tussilla. Eukko teki ihan vittuillessaan mokoman tempun ja naureskeli kun huomautin hänelle siitä. Ei se nyt niin suuri synti ole jos mä kerran, pari vuodessa syön Lätkiksen eväät koska se pummaa multa joka päivä makupaloja ja saa myös niitä. Beaglet ovat ymmärtäväisiä! ;D

      Poista
  4. Nauruun kuoleminen oli täällä aika lähellä - menit ja söit koiraparan ruuat;DDD

    Tunnustus kelpaa toki, kiitosta vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules, Lätkis ei ole mikään parka ja minä se tässä uhri olen, ne perkeleen tappajariisit kummittelevat vieläkin elimistössä...

      Ole hyvä vaan, vaatimatonhan tuo tunnustus on mutta mielestäni te olette kyllä sen (ja paljon enenmmänki) ansainneet koska olen vähän tälläinen pimeä ja mussa on kestämistä - huulet ja tässä tapauksessa sormet näppiksellä kun tahtovat liikkua nopeammin kuin mitä aivot ehtivät ajatella.

      Poista
  5. Miniskimbat ja koiran eväät, ei mene sullakaan hyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä Puskis rienaa, työtapaturmia sattuu aina välillä ja nytkin oli syynä informaation puute ;D

      Poista
    2. Kannattaa odottaa sitä lisätietoa joskus :)

      Poista
    3. No niinpä, mutta sanottakoon että tässä tapauksessa olisin kuollut nälkään ennenkuin olisin saanut vastausta ;)

      Poista
  6. Kaverin exä oli kännipäissään sotkenut kissan shebat ja omat lihahytinät keskenään ja veteli onnessaan näkkäriä sheballa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisethän ne testaa muutenkin kissanruokatehtaassa :)

      Poista
    2. Ja usein kissanruuat tuoksuvat paremmilta kuin ihmisten purkkiruuat...

      Poista
    3. Näkkäriä sheballa... voi olla hyväkin kombinaatio sillä olen kerran syönyt koirille tarkoitettua lihahyytelöä (kaikkine kiveksineen ja rustoineen) melkein puoli pötköä. Se oli hemmetin hyvää ja ravintoarvoja oli enemmän kuin vuoden eineksissä yhteensä. Myös koirille tarkoitetut suklaat ovat (ei kaikki merkit) maukkaampia kuin ihmisten ja linjoistaan tarkoille ihmisille ne sopivat erityisesti koska ne eivät lihota lainkaan. Pelkkää plussaa siis! ;D

      Poista
  7. Älä sitä pulkkaa valjasta lätkiksen perään - tuhannen peen päreiksi katkennut häntäluukin on ihan helvetin kivulias. Ennenvanhaan mätettiin raakoja kaurahiutaleita kitusiin, joten nykyään pakki kestää aikamoiset turboriisit, mutta onhan se kamalaa, tirsk. On myös kokeiltu sokeriruokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, persettä on varjeltava tai kaikki loppuu. Istuminen on pakollista nimittäin autolla ajamisessa ja se on ainoa keino päästä pois täältä hyisestä erämaasta. Kaurahiutaleet eli penkkapuuro (raakoja hiutaleita, maitoa ja helvetisi sokeria) menee vieläkin. Erittäin oivallista vatsalle silloin kun on tullut juotua liikaa kahvia - se meinaten parantaa ihan oikeasti.
      Sokeriruokoa en ole vielä kokeillut eli sillä kohtaa on sivistyksessä aukko. Arvosana sokeriruo'olle?

      Poista
    2. http://projektifitness.blogspot.fi/2012/07/uusi-ihmelaake-laihdutukseen.html

      Poista
    3. http://www.iltasanomat.fi/laihdutus/art-1288482116474.html

      Poista
    4. Hemmetti mitä nappeja! Kaikkea minäkin olen elämäni aikana imuroinut mutta en ole noista kuullutkaan. Tuollaiset valmisteet osoittavat kuinka sairas tämä yhteiskunta on ja kuinka laihuuden tavoittelusta on tehty uskonto. Hyi helvetti sentään, kyllähän kiinteä nainen on kaunis katsella ja pidellä mutta täytyy sitä muotojakin olla mitä hyväillä.

      Poista
  8. Minarit on muutenkin hengenvaaralliset, pitääkö niitä sitte vielä alkaa virittää? Sulla oli varmaan murkkunakin viritetty mopo, vai kuinka? O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minareissa ei ole oikeastaan kuin kaksi vikaa; kantit puuttuvat eivätkä ne remmit pidä tarpeeksi hyvin suksissa kiinni.
      Mulla ei perheen köyhyydestä johuten ollut mopoa vaan ylitin sen vaiheen ja sain sitten aikanaan kevarin. Vanha kunnon Jammuni ei ollut mitenkään erityisesti viritetty mutta kulki ihan riittävästi, tuli silläkin otettua jokuset lipat kun taidot eivät riittäneet ja fysiikan lait aina välillä unohtuivat. :)

      Poista
  9. Kyllä nauratti mahdottomasti taas sinun ja Lätkiksen koiravaljakko-lenkki.
    Osaat kyllä hienosti värittää silmien eteen monien kiemuroiden ja vauhdin nyanssit ja hurmat :D
    Voin kuvitella Lätkiksen korvatkin, miten ne tuulessa ja tuiskussa lepattivat.
    Ja onhan jotkut syöneet koiranmakkaraakin, eivätkä luultavasti sen kummemmin täysistuntoon joutuneet.Elävät ja voivat hyvin varmaan tänäkin päivänä.:D
    Itseni tekisi mieleni ihan mahottomasti maistaa sellaisesta pikkuisesta purkista, josta mainoksesssa Länsi-Ylämaan terrieri (kuinkahan oikein kirjoitetaan?) innoissaan hotkii.
    Haistanut olen ko. purkin sisältöä ja mikään ihmisen ruoka ei ikinä ole nokkaani niin sulokkaalta tuoksunut kuin koiranruoka tuossa purkissa. (Onko se jotain Cesar-nimistä, tai sinne päin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran ruoat ovat terveellisempiä ja tutkitumpia kuin ihmisten vastaavat. Paljon enemmän ravinto- ja suoja-aineita eikä makukaan ole hullumpi. Suosittelen ennakkoluulottomasti maistamaan sillä niitä samoja pässinkiveksiä etc. on ihan tavan makkaroissakin vaikka ihmiset toisin luulevat.

      Poista
  10. On muuten tuhannen tosi tuo, että eläinruuat valvotaan visusti tarkemmalla seulalla kuin mitä ihmisravinnoksi myydään. Lailla pitäisi kieltää eräätkin levitteet ja juustonkaltaiset jalosteet.

    Miehen puoleista sukua on ammoisina aikoina ollut makkaratehtaalla duunissa ja kyllä, sinne saattoi massan käsinveivanneelta makkaramestarilta tipahtaa puolikas nortinnatsakin, tuhkat vähintään.
    Ei se ollu niin justiinsa :D

    Ja vielä liityn sormenheristelijöiden joukkoon, älä hyvä mies nyt pulkalla lähde huitelemaan. Atomeiksi räjähtänyt häntäluu on varmasti niin tuskaisa, ettei sen kanssa heilu toinenkaan häntä.

    Minarit ovat kaikissa muodoissaan vaarallisia. Kivaa vaihteluä keväiseen koiranpaskakeskusteluun tuo ensimmäinen uutinen tolppaan törmänneestä miehestä joka erehtyi katselemaan simpsakoita sääripareja eikä keskittynyt liikenteeseen :D

    Taannoinhan oli eräässä tämän kolkan kaupungissa poika pöläyttänyt penkkaan kun oli jäänyt tiiraamaan jotain toppahousupyllyä liian innokkaasti. Siitähän tuli ihan katugalluppia ja muuta hälinää :D Eivät ole toppahousutkaan riskittömät. Vaan tämä nunnankaapuhan se pelastaa kaiken. Kaiken se peittää, kaiken se kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran ruoat ovat kyllä sellaisia mitä voi huoletta syödä, joskaan (huolimatta kommenteistani) en niitä ihan joka päivä imuroisi. Se mitä ihmisten elintarvikkeiden todelliseen puhtauteen tulee, on hemmetin suurta ja hienosti toteutettua illuusiota - ne mitään niin puhtaita ole. Elämäni aikana ole harrastanut vuoden erään elintarviketehtaan yöaikaan tapahtuvaa siivousta ja siellä pääsi näkemään jos jonkinlaista, varsinkin silloin kun osassa tehdasta yövuoro painoi hommia. Lisäksi joka kuukausi kauppiailta ja asiakkailta tehtaalle tuleva "valitusraamattu" (keskim. 700 sivua) oli aika karmeaa luettavaa kaikesta siitä mitä tuotteiden joukkoon oli eksynyt. Osa tahallaan laitettuja (yleensä irtisanomisen seurauksena) ja osa muuten joutuneita.

      Kuten jo aiemmin sanoin, mulla on omakohtaisia kokemuksia häntäluun huonoon kuntoon menemisestä ja sitä helvettiä en aio kokea uudestaan sillä se melkein peittosi kaikessa kivuliaisuudessaan nämä nykyiset.

      Tolppahavereihin ja tieltä suistumisiin olette kyllä te naiset suurelta osin syypäitä, varsinkin mitä tulee nuoriin kuljettajiin. Kuvittele nyt; juuri kortin saanut testostronipakkaus (jolla on jatkuvasti kaksi vaihdekeppiä käsissään) näkee kiinteäpeppuisen naisen jonka rinnat pompahtelevat terhakkaasti, juoksevan pitkin tietä ja vielä pahimmassa tapauksessa heiluttavan (tietoisena muodoistaan)hänelle niin mitä muuta voidaan olettaa kuin lepikon kahinaa ja tolppien jyskettä ;D
      Hitto teidän kanssanne! ;DD

      Poista
  11. Nappasin tunnustuksen sisustuselementiksi blogiin, kun sisustusinto herää ja aika riittää. Ihan omin käsinkö sen väsäsit? Hiano!

    Älä aliarvioi Lätkistä. Kyllä se tietää ja ymmärtää mistä puhutaan. Aina jos vatsa on ollut kuralla, niin riisit on olleet sitä varten. Tosin muistit varmaan kertoa sille, että ihan sen parasta ajattelit ja vain testasit, ettei polo saa lisää vatsanväänteitä. ;)

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia tunnustuslätkästä, minäkin ajattelin sillä sisustaa blogiani. Erittäin hiano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olkaapa hyvä, mitäs mun rakkaudella tekemälläni tunnustuksella on väliä,käyttäkää ovitopparina tai paperipainona vaan ;D
      No joo joo, hyvä jos kelpaa.

      Kyllä Lätkis muuten aika paljon sanoja ymmärtää, sellaisiakin joita sille ei ole varsinaisesti opetettu. Jopa niin ettei sanojen yhteydessä tarvitsee olla mitään sellaista mikä laukaisisi koiran assosiaatiokäyttäytymisen.
      Riisi on hyvää vatsalle (se on vanha viisaus) ja koitin kertoa Lätkikselle erehtyneeni mutta perin loukkaantunut tuo tuntui olevan ;)

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...