maanantai 7. tammikuuta 2013

Sillisalaatti joka sai psykiatrin jäämään sairaslomalle


Meikäläisen remmi luistaa nyt niin pahasti että se sai psykiatrina toimivan tuttavani jäämään pitkäaikaiselle sairaslomalle. Soitin hänelle kun ne vaivat josta lupasin olla valittamatta, alkoivat ahdistaa siihen malliin että söin kaksitoista kappaletta munia kennoineen. Pitkän ja loputtomalta tuntuvan puhelun alussa hän koitti selvittää miksi järkeni valo oli himmennyt ja samaisen puhelun lopussa hän koitti puolestaan saada selville että kuinka helvetin montaa olinkaan tippunut lattialle siellä kätilöopistolla. Ei tahtonut tulla asiat oikein selväksi, varsinkaan kun pilleripurkin rapistelu kiihtyi langan toisessa päässä mitä pidemälle ongelmiani listasin. Yhdessä vaiheessa kuulin hänen jopa juttelevan itselleen, horisi jotain koko dosetin kerralla ottamisesta. Omasta mielestäni en päässyt edes niihin vakaviin ja mieltäni todella painaviin asioihin, hän kun keskeytti minut ja pyysi kertomaan viimeaikaisista tapahtumista. Se oli nopeasti kerrottu ja puhe siirtyi blogini pitämiseen sillä tuo ylipalkattu heppeli tietää tästä Luostarin touhusta.

Luulisin että hän oli jo siinä vaiheessa niin kuutamolla että halusi vain kuunnella ja pyysikin kertomaan omin sanoin Luostarin elämästä. Kerroin kuinka Luostarin väki on mitä mainiointa ja päästessäni selostamaan kuinka naiset ovat paljastaneet itsestään sen hurjan ja pimeän puolen, hän naurahti ja lupasi lähettää minulle jokusia käyntikorttejaan eteenpäin toimitettavaksi. Ei siksi, että hän epäilisi teidän mielenterveydessä olevan jotain vikaa vaan siksi, että hän haluaisi tutustua paremmin koska ei ollut omien sanojensa mukaan aiemmin huomannutkaan että kulmahousuissakin voi olla ahdasta. Tähän havaintoon hän oli päätynyt lukiessaan teidän naisihmisten kommentteja. Näköjään kallonkutistajllakin on ruumiintoimintoja jotka eivät ensin analysoi että kannattaa homma tehdä vai ei.

Erityisen huolestuneena hän kuunteli kiihtynyttä vuodatustani jossa kerroin eilisen postauksen jälkeen saamastani sähköpostista. Sitä oli tullut vähän helvetisti sekä Euroopasta että Yhdysvaltain puolelta ja tästä syystä ei blogissani nähdä enää koskaan yhtäkään vähäpukeisen tai alastoman miehen kuvaa. Oli tuon ruttuisen donitsin porukka vetänyt ihan omat johtopäätöksensä kun eivät vaivaudu opettelemaan suomenkieltä. Jenkkiläiset Crosswell:in veljekset tahtovait minut Teksasiin ajamaan karjaa, olisi kuulemma helppoa hommaa kun saisi istua ratsun selässä ja tuuuppia karjaa eteenpäin. Muuten varmaan ihan ok juttu mutta sana tuuppia oli heittomerkkien sisällä joten ei kiitos. Näin sieluni silmin kuinka minua olisi tuupittu pitkin hiekkaista erämaata iltanuotion loisteessa, koita nyt siinä sitten ratsastaa seuraavana päivänä. Lähes kaikki posti oli samanlaista mutta kun klikkasin viimeisen auki, sain perkeleellisen raivokohtauksen. Siinä eräs Kurt Hampurin liepeiltä toivotti minut tervetulleeksi tunkemaan lihaa suoleen, sitä suolta olisi kuulemma tarjolla niin paljon kuin jaksaisin painaa. Siitä paikasta vastasin tulikivenkatkuisella palautteella ja haukuin koko äijän pystyyn. Noin tunnin kuluttua tuli vastaus jossa hieman ihmettelevään sävyyn pyydeltiin anteeksi ja käskettiin unohtamaan koko juttu. Luin kirjeen kahteen kertaan ja kun olin rauhoittunut, vedin coctailin joka koostui kourallisesta vanhoja lääkkeitäni. Muistin nimittäin että olin juuri haukkunut sen makkaratehtaan omistajan johon olin hakenut oppisopimuspaikkaa. Voi vittu sentään, nyt jäi nekin bratwurstit tekemättä ja oktoberfestit kokematta. Tämän siitä saa kun raajat ja huulet käyvät neljä kertaa nopeammin kuin aivot, talous kärsii ja maailmaa jää näkemättä.

Psykiatrini ehdotti minulle myös yhteistyötä, hän sanoi perustavansa blogin jossa hän jakaisi tietouttaan ja jonka kautta ohjattaisiin ihmisiä hänen vastaanotolleen. Selosti vielä kuinka laitettaisiin linkki Luostarin seinälle josta pääsisi kätevästi siirtymään hänen blogiinsa. Tämä ajatus oli syntynyt hänelle kun kerroin millä kaikilla hakusanoilla blogiini on eksytty tai paremminkin löydetty. Paljonhan rakkautta Luostarissa käsitellään koska se on hieno asia ja joskus täällä vilahtelee myös erilaisia fantasioita joita ihmisillä on, niinpä henkilö joka on hakenut sanoilla - huulirasvatut martat – on varmasti ollut tämän melko mielenkiintoisen fantasiansa pauloissa. Kertoessani tätä psykiatrille(ni), jouduin pyytämään että hän odottaisi hetken. En voinut sille mitään mutta tajuntani täytti mielikuva Luostarin väen yhteistilaisuudesta jossain hotellissa johon teidän ..hmmm … vallattomien ihmisten lisäksi saapuisi pari bussilastillista huulirasvattuja marttoja. Näky oli pahoin järkkyneelle mielelleni liikaa ja päädyin taas vetämään yliannostuksen. Tiesin sen siitä kun yritin tavoittaa Hamas:in johtajaa, vain kertoakseni hänelle että Päijänteellä on nyt tarpeeksi vahva jää pilkkimistä silmällä pitäen ja oli aika vaihtaa pommivyö pilkkijakkaraan. Lisäksi hänen täytyisi muistaa ottaa mukaansa pari fleece-pyyhettä päänsä suojaksi sillä ei niillä hiekkaisilla pellavarievuilla näissä lämpötiloissa pärjäisi. Onneksi jyvien tuoma euforia laantui melko pian ja pääsimme jatkamaan juttua.

Toinen mieltäni järkyttänyt haku oli koostunut sanoista lähtisikö eukko hikisen koiran kyljestä? Jaa, siinäpä elämää suurempaa pohdittavaa ja varsinkin jos on siinä kunnossa että näkee koiran hikoilevan. Ne kun hoitavat tuon homman Gene Simmons-tyyliin roikottamalla kieltään. Myös sellaisilla sanoilla kuin mikä on kalju ja vaanii sekä alastomana hiihtotunnelissa on päädytty tänne niin rauhalliseen tyyssijaan. No sitten on sitä normi peppu ja alastonkuva-osastoa mutta nuo edellämainitut osoittavat sen kuinka paljon meitä kajahtaneita elämää syvällisemmin pohdiskelevia on täällä maailmassa.
Puhelu päättyi aikanaan, toivottelin psykiatrille hyvää jatkoa ja lupasimme taas olla yhteyksissä. Olin toisaalta helpottunut kun puhelu loppui sillä tyyppi alkoi olla jo melko tukevissa eikä hänen jutuistaan saanut enää oikein tolkkua.

No niin, se on taas viikko alussa joten hyvää maanantaita teille, te rakkaat Luostarin asukkaat ja muut matkaajat.

Ps. Pakko lähteä taipaleelle nyt mutta sitten illalla palataan astialle eli muistakaahan rasvata huulenne.




45 kommenttia:

  1. Ehkä psykiatrisi kannattaisi vierailla myös meikäläisen blögissä (ja sinunkin, siellä on sinulle lahja...), saisi lisää ihmettelemistä :)
    Onko sillä kaverilla kivoja mömelöitä, tai siis mitä tässä kyselemään. Kaikesta päätellen on, joten teretulemas Welhottarelaan - meillä saa viipyä niin pitkään kuin reseptinkirjoitusoikeus on tallella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäli psykiatrini päätyy katsomaan sun tän päivän mainostuksen aihetta, uskoisin meidän molempien saavan sen verran kovat mömelöt ettei enää mikään vituttaisi. :D (varsinkin kun hän tietää meidän olevan tekemisissä keskenämme)
      Kyllä niitä jumalauta kaikenlaisia juttuja maailmalla on ja minä perkele kun luulin saavani silmäniloa tämän paskamaisen olotilan pirstykseksi! ;D

      Poista
  2. Luin ensin, että "ylipalkattu heppi". Että siitä se taas lähtee käyntiin, maanantai...

    Ilman rakkautta ei ole mitään, siksi sitä pitää käsitellä kunnioittavan monipuolisesti. Noi hakusanat on kyllä metkoja otuksia; on tainneet koko maan psykiatrit määrätä kaikille asiakkailleen pysyvästi kunnon hevoskuurin. On tullut myös huomattua, että suomalaiset on varsin sitomisystävällistä kansaa; keväällä kirjoitin johonkin yksittäiseen otsikkoon sanan "bondage-kuvia", ja aina vaan vähintään kerran viikossa joku löytää mun blogiin jollain sitomisleikkeihin liittyvällä hakusanalla.

    P.S. Sain pari vuotta sitten terveen paperit (usko eli älä), että saletisti ei ole ainakaan mielenterveydessä mitään vikaa...........!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta M, kuinkas se nyt maanantai tuolla tavalla, yleensähän sinä olet niin kovin hiljainen...mutta sitä en usko että olisit tyytynyt tuota sitomista mainostamaan vain yhdessä otsikossa! ;D
      Joten sitä saa mitä tilaa.

      Kuules M, se on lääkärien vanha kikka antaa kahjolle terveen paperit sillä näin saadaan rauhoitettua potilas. Sitten homma jatkuukin Isoveli valvoo-organisaation myötämielisellä avustuksella ja pian sitä ollaankin lepositeissä. Se on muuten toi kaksi vuotta just se keskimääräinen aika mitä ne antaa kulkea vapaalla joten varaudu siihen että pian oveesi koputetaan....

      Poista
    2. Laskinkin väärin, kolme vuottahan siitä jo onkin. Nyt ei kyllä uskalla aukaista haar... oveaan enää kenellekään!

      Poista
    3. Tyttö! Heti tuommoiset mielessä, sinä kuule pidät ne haarasi tiukasti yhdessä ja olet muutenkin kiltisti tai ei hyvä heilu ;)

      Poista
    4. Mutta jokin heiluu kuitenkin ;)

      Poista
    5. Nyt sitten siivoot sitä kielenkäyttöäsi ;P

      Poista
  3. Voi hitsi nuo haut jaksavat mua aina ihmetyttää, kuten olet huomannutkin. Sun tekstisi on niin värikästä, että yhtä sun toista hakemalla tänne taatusti päätyy! Tuo mikä on kalju ja vaanii saa minussa aikaan kyllä aika kaksimielisiä ajatuksia...

    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, kyllä niin ihmeellisiä hakuja että alta pois mutta kyllä jotkut ovat oikeastaan perin hauskojakin koska huomaa ettei ole ainoa jyrähtänyt tässä maassa ;D
      Sitä taidetaan olla yleisesti villillä päällä, yhdellä on alkanut maanantai ylipalkatulla hepillä ja sullakin heti kaikenlaiset ajatukset valtaavat mielen. Hittolainen, onko kevät jo niin pitkällä? ;D

      Poista
  4. Eikä :D Ihania nuo hakusanat!! Ja hyvät uudetvuodet sinnekin suuntaan, tää sun blogisi on kyllä aina semmoinen naururuiske ettei paremmasta väliä!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan hakusanoissa aika hellyttäviäkin kuten tässä taannoin oli sellaiset kuin perunakuokalla polveen ja alaston hullu puussa. Kiitos uudenvuoden toivotuksista ja koitetaan taapertaa tämäkin vuosi kunnialla. :)

      Poista
  5. Haluan ehdottomasti spykitrin käyntikortin, hänen bloginsa osoitteen ja puelinnumeron ajanvaraukseen. Sitten kun hän palaa sairaslomalta. hakuja on aina kiva penkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerätään tämä Luostarin ryynijengi (eli lähes kaikki) yhteen ja mennään porukalla sen vastaanotolle. Nautitaan pari viikkoa ihmeellisistä väreistä ja sehän voi sillä aikaa kun ollaan toisissa sfääreissä, niin kirjoittaa meille koko vuoden respat. Miltäs kuulostaa? ;D

      Poista
  6. Onneksi psykiatrisi ei maininnut mitään kääpiöistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt mun täytyy tuottaa sulle pettymys. Se on nimittäin MONEEN kertaan puhunut kääpiöistä, on soittanut asian tiimoilta ja vieläpä keskellä yötä mulle kertoakseen kuinka huono se on ammatissaan kun ei kerta kaikkiaan saa selville mitä sun päässä vilistää. Nykyisin joudun ottamaan pyyhkeen vastaanotolle mukaan kun se itkee niitä sun kääpiöiden kanssa sekstaamisia olkapäätä vasten. Alkoi meinaan vituttaa se takki märkänä lähteminen. Varsinkin nyt pakkasilla, jäässä koko perkeleen olkapää. ;D

      Poista
    2. Voi kauhistus.. raukkanen. Ei voi mitään, kääpiöt on tulleet jäädäkseen. Yhden laitoin puhelimeen taustakuvaksi ja nyt en pysty irrottamaan katsetta luurista. Voi minua onnetonta!

      Poista
    3. Sä olet ihan mahdoton niiden kääpiöittesi kanssa, toivottavasti ukkelisi on kiinnostunut roolileikeistä ;)

      Poista
    4. Se onneksi tietää vaimonsa hullutukset, tarjoutui illalla kasvattamaan kunnon viikset joita voisin letitellä :)

      Poista
    5. Jumaliste mitkä kyydit olet sille antanut jos se tuollaisia on mennyt lupaamaan! ;D

      Poista
  7. Odotteln sitä psykiatrin käyntikorttia. Hyviä pillereitä olis tarvis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tossa Tsompille sanoin että eiköhän kerätä porukka kasaan ja paukautetaan ukon vastaanotolle. Ota vaihtovaatteita (tai mitä helvettiä sen on väliä, alasti me kuitenkin siellä ollaan) mukaan sillä reissussa menee ainakin pari viikkoa. ;D

      Poista
    2. Matkalaukkuni on pakattuna, koska mennään?

      Poista
    3. Heti kun sille sopii, katsos se tietää että se turnee sitten kestää ;)

      Poista
  8. Jätän vain tämän tähän, ja kaikki tytöt voivat kanssani nyökytellä, että kyllä tästä tulee yksi meidän ylipappi mieleen... ;) http://naurunappula.com/1023051/a-good-day-to-die-hard.gif

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, Karmi tyttönen on taas selkäsaunan tarpeessa. Meinaat että olen kaljupäinen ukko joka hymyilee typerästi kun näkee naisen riisutuvan? Voi vittu mutta osuithan taas kerran oikeaan! ;D

      Poista
    2. Ja M saa rienaavan naurunsa takia varmasti risua, oikein bondage-tyyliin.. ;)

      Poista
    3. Pyhä kanttura sentään. Sehän se juurikin on. ;D

      Poista
    4. Sinäkin Neo, tässähän menee koko yö kun lähtee antamaan teille kurinpalautusta ;D

      Poista
    5. Jumaliste M, ei mene kauan kun tulivaunut lähtevät tien päälle! ;D

      Poista
    6. Hahhah, ei ollut riemulla rajaa kun törmäsin tuohon giffiin. Jäin ensin tuijottamaan kaunista riisuutuvaa vartaloa ja BADAM - ruutuun pamahtaa Pepsu! :D Herra pääpyhimys itse, heti apajilla! Varmasti olit tuomassa tyttörukalle vain lisää vaatteita ja neitsytöljyjä.... krhm....

      Poista
    7. Karmi rakkaani, se selkäsauna on sitten tosiasia;D

      Poista
  9. Mulla kun ei ole mitään nappuloita, ryynejä, mömelöitä eikä troppeja, niin mun mielestä mun pitää ehdottomasti ainakin saada kyseisen psykiatrin käyntikortti - ihan vaan varmuuden vuoksi. Allergialääkkeitä ja vitamiineja ei siis lasketa miksikään noista, kun niihin ei mitään reseptejäkään tarvita välttis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri sellainen herrasmies joka liikkuu samoihin aikoihin ja vieläpä vapaa, varakas ja terveet elämäntavat omaava. Siksi sun täytyy ehdottomasti hypätä jousille, ties vaikka se täyttäisi MIK-luokituksen! ;)

      Poista
    2. Niin mutta se on... no... psykiatri. Enempää en sano, en! Paitsi että minullakin on ennakkoluuloni. ;)

      Poista
    3. Huonoja kokemuksia psykiatreista?

      Poista
    4. Kyllä ne on pelkästään ennakkoluuloja ja ihan itse kehitettyjä stereotypioita. Niistä ei vieläkään sen enempää.

      Kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia: "kirjoitan sulle tässä samassa päivän pari saikkua, kun sähän pitkästyt siellä koulussa, jos joudut opiskelemaan niitä samoja asioita kuin muutkin ja jotka jo osaat". Yläasteajoilta ovat nuo kokemukseni, kun eivät ymmärtäneet koulussa, miksi tyttö ei viihdy siellä. Enkä tiedä oliko tuokaan loppujen lopuksi positiivinen kokemus, koska se ei varsinaisesti auttanut motivaatiooni käydä koulua, että psykiatri omalla tavallaan asetti minut erikoisasemaan. Oppivelvollisuushan meillä kaikesta huolimatta on edelleen lakiin kirjattuna eikä se tunne poikkeusta opetukseen pitkästyvä.

      Poista
    5. Ymmärrän kyllä turhautumisesi, sillä meillä oli yläasteella yksi poika joka luki aina lukukauden alkaessa kaikki koulukirjat läpi, teki niistä tehtävät ja loppuvuoden sitten tuijottelikin ikkunasta ulos. Opettaja kauhisteli kaverin piittaamattomuutta tunnilla mutta ei voinut mitään sillä kaveri oli luokan (ja koko koulun) priimus, veteli joka helvetin ainoasta kokeesta täyden kympin. Jälkeenpäin olen ajatellut että mahtoivat ne olla todella pitkiä päivä.

      Poista
    6. No nih, siinäpä se. Paitsi, että minä en sitten ollut priimuskaan, koska aamulla mieluummin käänsin kylkeä ja luvattomia poissaolotunteja oli merkittävästi enemmän kuin läsnäolotunteja. Ruokatunteja ei laskettu läsnäoloksi ja koepäiviä en joko tiennyt tai muistanut. Höh!

      Poista
    7. Niin mutta noin se menee kaikilla älyköillä, ei niitä kinnosta tavisten rytmit kun ei sitä tietoa tarvitse päntätä aamusta asti.

      Poista
    8. Noinhan se kaikilla älykkäillä menee, ei niitä kiinnosta tavisten rytmit kun ei sitä tietoa tarvitse päntätä aamusta asti.

      Poista
  10. Minun blogiini ei ole vielä tultu kovin kummoisilla googletuksilla: "rytöläjä" ja "vikaa ymmärryksessä". Ja eihän ne nyt mitenkään minuun itseeni viittaa. Ehkä tässä voisi ottaa tarinatammikuun yhdeksi tavoitteeksi kerätä omituisia osumia.

    Eräs tuttavani muuten pelkää psykiatreja kuin ruttoa. Ne kuulemma voisivat saada selville hänen todellisen minänsä, ja jos se tieto jotenkin päätyisi hänen työnantajalleen, siitä ei hyvää seuraisi.

    PS. Juuri tuollaiseksi olen sinut mielessäni kuvitellut kuin Karmin linkki vihjaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykiatrit ovat veikeää väkeä, niillä on useimmiten palikat enemmän sekaisin kuin itse potilaalla ja puhuvat sen takia ihan mottipäisiä (siis yksityiselämässää), minulla on kyseenalainen kunnia tuntea muutamia heikäläisistä ja väillä kyllä joutuu ihmettelemään että mitenkähän tuokin voi harjoittaa ko. ammattia.

      Vai olet kuvitellut.. mitään muuta yhtenäistä ei ole (profiilikuva todistaa) kuin kalju pää. ;D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...