maanantai 4. helmikuuta 2013

Näin saat 72-vuotiaan mummun avulla uutta potkua ja tehoa painoharjoitteluun


Painoharjoitteluun saa todella haastetta 72-vuotiaasta, vielä hyvässä fyysisessä terässä olevasta muorista joku roikkuu puntissa. Kyllä, kaikki täällä hemmetin korvessa on näköjään mahdollista. Kaikki alkoi oikeastaan jo iltapäivällä siivotessani kaappejani ja viedessäni vähemmän käytettyjä kamoja varastoon, jonne on aikojen saatossa kertynyt kamaa suhteellisen paljon. Suuri tavaramäärä tietysti sitoo itseensä enemmän pölyä joten asuvalinnaksi muodostui college ( alla t-paita), vanhat verkkarit ja jalassani oli lenkkarit koska kyseessä oli ulkovarasto minkä vuoksi jouduin hyppäämään tämän tästä pihalla. Itse siivouksessa ei mitään, tosin jouduin ikuisen köhän ja varastossa möyrimisen aiheuttaman pölyn takia imeskelemään koko ajan kurkkupastilleja. Sellaisia pieniä,valkoisia kuulia jotka olivat ostettu meidän kaikkien tuntemasta Natsi-Siwasta. Helvetin homma kesti koko päivän ja välillä kävin lämmittelemässä koneen ääressä vaikkei tästä läppärin käytöstä kohmeisin sormin oikein mitään tule. Viimein koitti ilta ja koska eukko oli jo käyttänyt koiraa iltalenkillä, päätin ryhdistäytyä ja lähteä yksikseni juosta jolkottelemaan sillä olen siirtänyt tätä omasta kunnostani huolehtimista joka perkeleen ilta, keksien milloin minkäkin tekosyyn jonka olen itselleni valehdellut ja vielä helpommin uskonut.

Pakkasta ei ollut kuin muutama aste joten en kiskaissut päähäni kuin pipon ja hanskat käteen, sitten menoksi. Sunnuntai-ilta ja kylä jota ei ole edes merkattu kartalle, tarkoittavat sitä ettei liikennettä eikä vastaan tulijoita ole ruuhkaksi asti joten meikäläisen ei tarvitse juosta aivan penkassa. Yritän pitää vauhtini kuntoni sallimissa rajoissa mutta silti hiki puskee pintaan ja orastavasta pistosta rintakehässäni huolimatta jatkan juoksemista koska nyt ei olisi kovin viisasta pysähtyä ja palelluttaa itseään. Toppi tulee kuitenkin, tuon pakollisen pysähdyksen aiheuttaa jo pitkään tuntemani muori jota olen ollut auttelemassa pihatöissä ja joka kesäisessä puusavotassa. Ihan hemmetin mukava ja ajantasalla oleva muori mutta puhuu aivan liikaa, voi perkele sitä tekstiä tulee siihen malliin ettei moottoriturpana tunnettu Raimo Häyrinen ole mitään hänen rinnallaan. Eikä se teksti aina ole sieltä kauniimmasta päästä ja tästä syystä keskustelumme on toisinaan sangen värikästä, muori ei pienistä hätkähdä. Siinä on muori joka saisi aikaan mukavan juttutuokion häntä pelastamaan tulleiden palomiesten kanssa, jotka kiskovat häntä kaatuneen rekan alta jossa muori on niin pahasti puristuksissa että vähän kulmakarvoja näkyy. Oli siis pakko pysähtyä, ei auttanut mikään. Pysähdyn hengästyneenä ja pakkaskelissä höyryävänä muorin tykö, koitan saada hengitykseni tasaantumaan ja palkeeni toimimaan normaaliin tahtiin.
-Olet sitten taas lähtenyt eukkoas karkuun, vai mitä?
-Juu en, ihan lenkillä ja taas pitää jatkaa kun täällä on jokunen aste pakkastakin.
-Äläs nyt vielä mihinkään mene, justhan sinä pysähdyit.
-Niin mutta ettei tule kylmä, iskee pian joku räkätauti.
-No sulla tota räkää näkyy valuvan ihan ilman tautiakin että tossa on sulle Nessu, pyyhi nenäs.

Sitten se alkaa, se saatanan joka kertainen (vaikka tapaamisten väli olisi tunti) tenttaaminen miten menee, olenko pysynyt erossa viinasta, olenko töissä ja kuinka parisuhde toimii etc.Tekstiä tulee, vanha pieru vastailee välillä omiin kysymyksiinsä ja meikä tuntee miten t-paita alkaa jäätymään ihoon kiinni.

-Oletkos syönyt mustikkapiirakkaa?
-En, miten niin?
-No kun huules on ihan siniset.
-Kai ne nyt perkele on kun täällä on niin kylmä.
-Älä höpötä, täällä mikään kylmä ole.
-Ihan totta, nyt täytyy mennä kun tulee kylmä.
-Älä puhu paskaa, ei raavas mies näin pienestä jäädy.
-No mutta kun olen hiestä märkä
-Mites sinä sitten voit palella? (tällä kohtaa alkaa koko muori ja hänen näsäviisautensa vituttamaan, teen lähtöä mutta muori kaihasee hihasta kiinni niin että taskussani edelleen olevat pastillit helähtävät purkissa. Vanhassa lääkepurkissa sen takia että ne pahviaskit ruttaantuvat aina rikki ja sitten on tasku täynnä toisiinsa sekä itse taskuun liimantuneita pastilleja)
-Mikäs se täällä ropisee, oletkos taas alkanut niitten nappiloitten kanssa rolaamaan?
-En ole, ne on kurkkupastilleja
-Annas kun mä katon (tällä kohtaa muorin käsi sujahtaa verkkareitteni taskuun ja hän nappaa sen lääkepurkin)
-Saatanan poika, mitäs me ollaan näistä puhuttu?
-Usko nyt jumalauta että ne on kurkkupastilleja
-Kyllä minä lääkkeet tunnen kun sellaiset näen.
-Maista vaikka, karkkia on
-Minen sun nappejas ala ottamaan, nyt soitetaan sun äitelles

Muorin kaivaessa kännykkänsä, päätän irtautua hänestä ja yritän tempaista itseni irti kiinni pitelevästä kädestä mutta huonoin tuloksin. Muori näet lopettaa kännykän kaivelemisen ja tarttuu molemmin käsin toiseen jalkaani, ilmoittaen vähän helvetin kovaan ääneen että tämä selvitetään tässä ja nyt. Jos joku aika takaperin hikoilin rasituksesta niin nyt on paita märkä tuskanhiestä, tunnen kuinka sitä valuu yrittäessäni konkata tien yli jalopeuran lailla karjahteleva muori toisessa jalassani. Tuskaani ei helpota yhtään se, että risteyksen toisella puolella olevan talon pihasta lähestyy mies joka kysyy tiukkaan äänensävyyn että mikäs täällä on meininki, yritetäänkö vanhalle rouvalle tehdä pahaa? Enempää en voi hillitä itseäni, ilmoitan tuolle takapihojen sankarille että vedä nyt sinäkin vittu päähäsi, etkö jumalauta nää että tämä muinaismuisto roikkuu mun jalassani eikä päinvastoin.

Tästä suivaantuneena hernekeppi ajautuu iholle ja yrittää blokata hitaan, mutta vääjämättömän etenemiseni kohti kohti mäen takana olevaa kotia. Näkymä onkuin mielisairaalan The Tiernapoika – näytelmästä; yksi tumma ja tuimailmeinen takapihojen murjaani, yksi vaaleampi ja hikisenä höyryävä Herodes sekä sokerina pohjalla 72-vuotias knihti joka huutaa oikohöylän lailla. Olen satavarma että kohta on sinivalkoiset siivet paikalla ja meikäläistä viedään taas kihlat ranteissa kohti isoa kaupunkia ja siellä odottavaa selliä. Takapiha – Tane koittaa taas käydä kiinni mutta teen varsin selväksi että siitä seuraa pakollinen puurokuuri ja leegokauppaan lähtö joten on viisaampi antaa olla tarttumatta ihokkaaseeni.

Eipä mitään, pieni kulkueemme on edennyt mäen päälle ja sen päällä könöttävästä talosta purkautuu porukkaa ulos, ovat kuulleet sen mekastuksen ja tulevat nyt katsomaan että mitä helvettiä on tekeillä. Talon isäntä joka on entinen kapiainen, tiedustelee armeijan tapaan karavaanimme tarkoitusta ja määränpäätä. Jo tuo vanhan kapiaisen termistön käyttö saa meikäläisen hysteerisen raivon partaalle mutta kun siihen vielä yhtyy isäntään vaikutusta tekevän vävyehdokkaan vinkuminen tilanteen hallintaan ottamisesta, palaa minulta loppukin hermo ja pysähdyn. Hullun kiilto silmissäni kerron että jos tämä karavaani tästä vielä kasvaa niin alkaa sitten tosissaan tulla ruumiita, mulle riitti nyt. Seistään pihalla kuin hunnipäälliköt pahassa pattitilanteessa, sillä sen paremmin Takapihan Tanella kuin kapiaisella taustajoukkoineen ei tunnu olevan rohkeutta testata väitettäni todeksi. Siispä tuijottelemme toisiamme äännettömän hiljaisuuden vallitessa ja tunnen kuinka paitani jäätyy toistamiseen selkääni kiinni, muistuttaen mahdollisista kuumeessa vietettävistä päivistä ja hermoja raastavasta neljän seinän vankina olemisesta.

Eipä mitään, tilanteen rauhanomaisen päättymisen ratkaisijaksi ilmestyy Ville, vajaan kahden kilometrin päässä asuva 8-vuotias poika joka on ollut kaverillaan ja on nyt matkalla kotiin. Nakkaan Villelle lääkepurkin ja huikkaan että ota äkkiä kaikki äläkä anna kenellekään muulle paitsi mulle. Vanha juttu, ollaan Villen kanssa ennenkin syöty (Villen äidin varmistettua ensin että kyseessä todellakin olivat harmittomat pastillit) joten tottuneesti Ville aukaisee purkin ja kaataa pastilleja suuhunsa. Muu orkesteri katselee kauhistuneena ja paikoilleen jämähtäneenä tätä Villen kuolemaa halveksivaa tekoa jonka päätteeksi Ville nakkaa purkin takaisin meikäläiselle, kiittäen kohteliaana miehenä jyvistä – aivan kuten olen nuorta miestä tulevaisuuden varalle opettanut. Taas jäpitetään ja tuijotetaan, tällä kertaa Villeä joka ei kuitenkaan intensiivisestä tuijotuksesta huolimatta ala heitellä voltteja eikä muutu kielillä puhuvaksi pikku-perkeleeksi, niin tilanne raukeaa. Kapiainen taustajoukkoineen kääntää lippiksien kärjet maata kohden ja he painelevat takaisin komentokorsuunsa, ilmeisesti pohtimaan tapahtunutta konfliktia ja joukkojen strategista sijoittumista sen aikana. Takapihan Tane sen sijaan mutisee jotain anteeksipyynnön tapaista ja lähtee hiihtelemään mäkeä alaspäin, luonnollisesti harmistuneena kun ei voinut repäistä niitä saatanan Hankkijan haalareitaan halki ja paljastaa sen alta sitä muijansa kutomaa teräsmiespukua – luonnollisesti sellainen vetää synkäksi kenen tahansa. Muorin kanssa sovimme asiat aina niinkuin ennenkin eli kunnon halauksella ja poskipusuilla, tosin sanon hänelle että voisi näin vanhemmiten hieman hillitä käytöstään. Tällä kylällä kun ei katsota suopeasti sitä jos roikkuu itseään parisenkymmentä vuotta nuorempien miesten reidessä kiinni. Muori iskee silmää ja haistattelee tavanomaiset vitut jonka jälkeen minä jatkan matkaani kotiopäin ja muori ties minne, kai niitä muitakin reidestä revittäviä vielä on liikkeellä. Sen päätöksen tein etten koskaan ota pastilleja mukaani lenkille.

Hyvää alkavaa viikkoa teille,te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.


34 kommenttia:

  1. Pastilli kuin pastilli, kaikki mikä rouskuu menee täällä kurkusta alas *glups* ;)

    VastaaPoista
  2. Maailmassahan on kaksi asiaa joiden suhteen ei pidä olla nirso ja toinen näistä on lääkkeet, varsinkin tukevat sellaiset ;)

    VastaaPoista
  3. Mummot on melko epeleitä... mummoenergia rulettaa monessa tapauksessa paljon pitemmälle kuin tuoreemmat versiot.

    Kerran yksi mummoasiakkaani (70+) alkoi kärsiä yllättäen toistuvista virtsatietulehduksista. Samaan aikaan hän oli löytänyt uuden miesystävän... vedin varovasti piuhoja yhteen ja kehtasin kysyä harrastavatko seksiä? Jo vain, oli vastaus. Siinä oli sitten syykin niille tulehduksille, uuden kumppanin uudenlaiset bakteerit. Annoin parit hyvät neuvot ja tulehdukset loppuivat siihen.

    Niin että älkää uskokokaan, että kaikki mummot istuvat kiikkustuolissa sukkaa kutoen - pelkästään :)

    Pepponen mummokin ilmeisesti kiipesi ns. reittä pitkin ja pääs taskuille asti. Sinut on siis mitattu ja arvioitu :D Pelottaa ajatellakin seuraavaa kohtaamistanne... Vedähän verkkareiden vyötärönauha niin kireälle, että silmät pullistuvat päästä :)

    VastaaPoista
  4. Täällä meidän kylällä asuu se ojamummo, joka on varmasti ton teidän kylän mummon sisko tai ainakin serkku. Sukuominaisuudet on niin täsmäävät. Ohi ei pääse, jso ei kerro puolen tunnin ajan kuulumisia. Eilen kävin postilaatikolla ja tas olin lihonnut/laihtunut, muistutti mummo. Ja se ojamummo-nimitys tulee siis siitä, kun se tutkii ojanpohjia, jos näkee jonkun kaukaa tulevan, niin odottaa, että pääsee juttusille.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on kyllä pitkälle kehittynyt tekniikka tuossa ihmisten toppaamisessa, enkä yhtään epäile etteikö se teidän ojamummo ole sukua tälle meidän kylän punttipainolle ;D

      Poista
  5. Muorit ovat todellakin aliarvostettuja niinkuin sanoit, stereotypian kirot keinutuolissa ja sukkaa kutovasta käävästä varmasti vaivaa jokaista vähänkin energisempää yksilöä.
    Taannoinhan tuli kauhisteleva dokumentti siitä kuinka vanhainkodeissa peitto heiluu ja nauttinon parkaisut täyttävät muutoin niin hiljaiset käytävät. Omaiset kauhistelivat ja paheksuivat, osan nostaessa syytettä ohjelman esittänyttä tv-yhtiötä vastaan. Herääkin kysymys että millä kohtaa mukamas menee se raja, jolloin ihminen lakkaa olemasta elävä olento vietteineen ja tarpeineen?
    Miksi se on niin paheksuttavaa jo yli seitsemänkymppiset naivat? Ei niillä perkele niitä ilonaiheita ole liikaa, ei ainakaan heillä joiden lapset ja muut sukulaiset ovat uohtaneet heidät laitoksiin. Juuri nämä samat jotka arvostelivat suureen ääneen sitä dokumenttia.

    Eräs tuttava - mies joka on itse yli seitsemänkymmenen - kertoi joutuneensa odottamaan niin pitkälle elämässä ennenkuin sai elämänsä parhaimman suihinoton. Syykin oli perusteltu: ei ollut hampaita lainkaan tiellä koska hoidon antanut nainen (74 v)oli ottanut ne pois siksi aikaa.

    Tämä on sitten kaikille niille tuomitseville Juudaksille jotka vetävät herneen nenään lukiessaan tämän kommentin: Minulle kerrottiin tämä asia keskustelun yhteydessä, joka käsitteli vanhenemista noin yleensä, kaikkine siihen liittyvine asioineen ja muutoksineen. Paikalla oli myös suihin ottanut rouvashenkilö joka oli ko. miehen vaimo.
    Ja jos se teitä Juudaksia saisi vituttamaan vielä enemmän, niin keskustelu käytiin täysin selvinpäin.

    VastaaPoista
  6. Voi Peppis, minkä teit. Tässä sitä alkaa nuorempikin miettimään, jotta josko vaihtas tekohampaisiin. ;D

    Mummotreeni vaikuttaa tehokkaalta. Onko sen pakko olla just 72-kiloinen? Ja missä päin maailmaan mummot painaa niin paljon? Siis täällä kaupungissa, kun noita katselee, niin hyvä jos 45 kiloa painavat. Kaupasta ostavat koiranmakkaraa ja syövät sitä pienen siivun päivässä. Ei siinä paljon painoa pääse kertymään.

    VastaaPoista
  7. Tarkoitat tuota suihinottoa? Kyllä niiden tekohampaiden aika vielä tulee...;)

    Kröhm, mistä tuo 72-kiloa tulee..? Iästähän minä puhun enkä kiloista eli onkos sitä juostu teksti läpi vai mistä..? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tämän jälkimmäisen kohdalla ihan oma ajatus karkasi kiloihin. Mutta sama pätee kyllä ikään. Käykö mummo kuin mummo vai pitääkö olla just 72? ;D

      Poista
    2. Muori kuin muori mutta vanhempi niin sen sisukkaampi. Se katsos lisää haastetta pirusti! ;D

      Poista
  8. Kyllä on paree jättää nappipurkit kotia, seuraavalla kerralla voi iskiä tuplamummot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! (Onneksi tällä kylällä ei ole kovin montaa noin räväkkää) ;D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan, toivottavasti en loukannut mitenkään - me kun emme "tunne" entuudestaan. Laitoin sinun aloittamasi Huomenna - blogin (onnittelut muuten aloituksesta!) tuohon seinälle, löytyy oikeanpuoleiselta listalta. Minunhan oli saatanallisten (anteeksi kielenkäyttöni, totut kyllä siihen) pakkomielteideni ohjaamani käydä stalkkaamassa että kukas se siellä bloggailee ;D
      Ps. Tulen vielä tänään lukemaan sen jutun paremmin koska nyt vain lukaisin sen läpi. Niin ja te muut jotka luette tämän kommentin niin käykäähän katsomassa mitä blogi pitää sisällään. Nyt täytyy lähteä koiruuden kanssa lenkille.

      Poista
  10. Tuollaiset kaikesta kiinnostuneet mummot on vihonviimeisiä olioita. Mulla oli joskus naapurina hiukan (vain hiukan) nuorempi versio, joka välillä tiesi sinkkutytön tekemiset paremmin kuin sinkkutyttö itse. Ainakin sen perusteella mitä muilta ihmisiltä kuulin omista asioistani. Siinä piti oikein alkaa olla varuillaan, jos sattui vaikka tulemaan miesvieraita. Tai ihan mitä tahansa vieraita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei honey,äläs nyt ole niin kiivas...hyviä mummeleita mutta niin perkeleen uteliaita! Silti maailman sydämellisimpiä ihmisiä <3

      Poista
    2. Siitä mun naapurista oli valitettavasti sydämellisyys kaukana. Tai ei ainakaan ikinä osoittanut mitään siihen viittaavaakaan minulle.
      Sydämellisistä mummeleista tykkään kyllä, ja niillä ei ole tapana udella asioista, jotka eivät niille kuulu. Tai ainakin ymmärtävät vinkistä, jos ovat menossa väärään suuntaan.

      Poista
    3. No onhan se näin. On niitä jotka elämäntyökseen kyttäävät ja sitten on niitä elämää nähneitä mummoja jotka keskittyvät omiin asioihinsa, eivätkä puutu toisten tekemisiin niin kauan kun se pysyy piha-aidan ulkopuolella. Sama juttu kuin nuoremissakin, töissä käyvissä ihmisissä.

      Poista
    4. Rauhoituin jo...
      Mitä jos minusta tulee tuollainen mummo, joka ei jätä ohijuoksijoita rauhaan vaan alkaa riipaksi? Huh... tuskin sentään.

      Poista
    5. No voi voi ja minä kun toivoin että sussa olisi jo nyt sitä riipan vikaa, olisin nimittäin tullut välittömästi lenkkeilemään sinne teidän kulmille..;D

      Poista
  11. Moon mummodiggari. Jos ne on herttasia niille voi jutella, jos ne on kiukkusia niille voi nauraa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä sen sanoit! Mikään ei ole niin vallaton näky kuin ärisevä muori ja sanon tämän ihan rakkaudesta enkä pilkatakseni ;D

      Poista
  12. Illan kevennystä Luostarin hartaaseen henkeen:
    Nunnaluostarin puutarhassa seisoi alaston mies. Nunna pysähtyi hänen eteensä ja katseli ihmetellen värkkiä miehen jalkojen välissä.
    - Mikä tuo on, hän kysyi.
    - Se on kello. Kosketa sitä ja se soi, mies vastasi.
    Nunna kosketti värkkiä pari kertaa, mutta se ei soinut. Hän meni takaisin luostariin ja kertoi kokemuksestaan toiselle nunnalle.
    Tämä sanoi:
    - Älä usko sitä miestä. Minulle hän kertoi, että se on huilu, mutta ei se soinut vaikka kuinka puhalsin!"


    Jumala pyysi Aatamin ja Eevan luokseen ja sanoi.
    -Minulla on vielä kaksi asiaa jaettavana. Ensimmäinen on sellainen vehje, että pystyy pissaamaan seisaaltaan.
    Aatami huutaa: -Minä, minä, minä! Jumala antaa sen aatamille.
    Ja Aatami juoksee iloisesti pitkin poikin pissaten.
    Eeva kysyy Jumalalta: -Mikä se toinen asia on?
    Jumala vastaa -Aivot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimäinen oli varsin hauska juttu jota voisikin kokeilla joskus jossain.... ja mitä taas tähän toiseen tulee, niin se kertoo lähinnä sun ....rohkeudesta ;D

      Poista
  13. Mun kanta mummoihin on sama kuin lapsiinkin - ne on yksilöitä, toiset kivempia ja toiset taas... niin.

    Oltiin syksyllä vanhainkodissa reportaasikeikalla, ja ne vanhuksethan tykitti ihan kunnolla. Yksikin mummeli olisi halunnut päivähousut jalkaansa vaikka yökkärit oli jo vaihdettu. Hoitaja kielsi, ja mummo tokaisi siihen että "hyvähän sinun on sanoa, kun on mies kotisängyssä lämmittämässä; ethän sinä mitään housuja tarvitse" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, heitä on kahta heimoa kuin meitä vähän nuorempiakin, no helvetti sentään ja tottakai - ihmisiähän muoritkin on ja toi sun kuvaus oli varsin osuva esimerkki siitä ettei tietyt asiat unohdu koskaan..;)

      Poista
  14. Mummotkin on mielenkiintoisempia yksilöinä kuin laumassa, komppaan M:ää. Olen tuntenut ihan mielettömiä kahdeksankymppisiä naisia, nuorena ja nyt vähän vanhempanakin. Idoleitahan heistä tuli, ihmisyysesikuvia. Järisyttävää itsenäisyyttä, omanarvontuntoa, huumorintajua ja ennen kaikkea kyky antaa tilaa, hyväksyä erilaisuutta! Olla opettamatta liikaa omaansa. Ikinä ei olis kyllä tullut mieleenkään kutsua heitä millään muotoa mummoiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyseisillä vanhemman naisväen edustajilla sellainen elämänkatsomus takanaan mistä me voimme vain uneksia, varsinkin kun muistelee missä olosuhteissa he joutuivat lapsuutensa ja koko nuoremman ikänsä viettämään.Se jos mikä antaa perspektiiviä ja opettaa suhtautumaan asioihin.

      Nykyisin valitetaan kaikesta, jopa ruoan hinnasta mutta koskaan en ole kenenkään muorin pahemmin motkottavan moisesta sillä joskus se ruoka on ollut kortilla. Niin ja se rauhallisuus, vaikka mitä tapahtuisi niin kuuluu vain tokaisu ans katto nyt ja sitten toimitaan sen mukaan mitä on tehtävissä. Paljon olisi meillä oppimista.

      Poista
  15. Ylämummo kilahti :D

    Joo, Sudenjälkeä komppaillen totean, että mummelit ovat yksilöinä mielenkiintoisempia. Sitäpaitsi yliannostus mummoja vie -jos ei hengen- niin ainakin (mielen)terveyden.

    Otat nyt ihan uuden asenteen siihen lenkkeilyysi. Jos näet mummon vaanivan pusikossa, otat vain tiukan intervallikirin siinä mummon huudeilla. Tai toinen konsti, vetäiset jotkut Peltorit korville ja hengailet hölkötellen musiikin tahtii. Ei se mummon pajatus kuulu kun vilivesterisen parhaat rallit antavat askeleillesi tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsinkin vilivesterisen, voi jumalauta sentään :D mutta totta tuo ettei joka mummon kohdalla kyllä paranisi pysähtyä. Meikäläinen ei vaan kehtaa kylmästi ohittaa koska tiedän että monikin niistä on hemmetin yksinäinen kun ei ole sitä juttukumppania.
      Niin ja noista Peltoreista, meillähän ei täällä olla kuultu mistään ipodeista sun muista joten meillä on kyllä tapana hoilata ihan itse ;D

      Poista
    2. Aivan saletisti on teidänkin kylän traktorikuskeilla peltorit poppikanavalla :D
      Tai vilivesterisellä.

      Joo, senioriväen yksinäisyys on oikeasti totista totta ja siksihän sitä pajatusta tuleekin niin kaupan kassatytölle kuin kirjastonhoitajallekin, naapureista ja vastaanhiihtäjistä puhumattakaan.

      Meidän 83-vuotias naapurinmamma sanoi viimeksi heillä pistäytyessäni: "voe, istu nyt hetkeksi, ettei miulta mäne lapslykky!"
      Samainen teräsjäärä tekee itse metsätöitä ja ajaa autoa, isäntä ajaa moottorikelkalla ja sotkee fillarilla kylänraittia aamuun iltaan.

      Poista
    3. No on on! Nousi vaan heti mielikuva meikäläisestä lenkkeilemässä ne saatanan vanhanmalliset, oranssit Hankkijan haalarit ja -lippis päässä, Peltorit korvilla. Meni oikein kylmänväreitä joten älä kuule rakas pelottele enempää! :D

      Ihmetellä muuten täytyy että missä tämä maailma on parinkymmenen vuoden päästä kun vertaa nyt eläviä vanhuksia (teräsjäärät) ja tuota helvetin velttoa nuorisoa. Onhan nuorissa hyviäkin tyyppejä ja monet niistä veltoistakin ryhdistäytyy ( satanen vetoa että mielessäsi kävi sana jäykistyy :D ) ja alkaa tekemään töitä. Näin miehenä kun katselee tuota oman sukupolven nuoria niin vitut niitä mitkään velvoitteet enää kiinnosta, ei käydä armeijaa eikä huvita mikään... ei hyvä.

      Poista
  16. Tuo Hirnakan esille tuoma mummoyliannostus saa minulta allekirjoituksen. Enpä ollut (taaskaan) ajatellut, mutta tosiaankin näin on asia. Tosin täytyy myöntää, että tosia mummoja sietää isommalla annoksella kuin toisia. Ja perintötekijät rassaa: jos ollaan mummon kanssa samalla geneettisellä puulla tahi peräti oksalla, niin toleranssi laskee.

    Päivän haasteet odottavat. Yö meni tunnin välein herätessä. Ilman mitään syytä. Tai siis syy oli 6:45 vartoova herätys ja body koitti varmistella ettei vissisti nukuta ponniin. Mokomakin hysteerikko....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sen niinkin että oman suvun vanhempaa väkeä sietää vähemmässä määrin kuin oudompia, oma heimo kun on aina niin oikeassa ladellessaan neuvoja mukamas tietämistään asioista - siis niistä jotka liittyvät neuvottavan persoonaan ja tämän elämään.

      Koita nyt jättää edes joku pois tai vähemmälle ettei sen sun lomasi kalkkiviivoilla tapahdu mitään ikävää. Ihan totta.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...