perjantai 8. maaliskuuta 2013

Koru joka muuttaa kaiken - Haluaisitko?


SE amuletti on nyt vihdoin kotona ja täällä on kovin hiljaista. Poissa ovat Paska Tuuri, Kurja Kohtalo, Mr. Murphy, Hypätään nyt humppaa saatana ja Masentunut Mieli. Amuletti - jota kutsun Sudeksi nimen lyhykäisyyden vuoksi – roikkuu kaulallani ja lämmittää. Ei,en ole sekaisin enkä kärsi aistiharhoista vaan se todellakin lämmittää. Huom! Jäljempänä oleva teksti ei ole peräisin korun tekijältä eikä hän ei missään nimessä ole markkinoinut korua myöhemmin kuvatuilla maagisilla tai mystisillä ominaisuuksilla. Haluan tehdä tämän tässä ja nyt selväksi ettei tule mitään vääriä käsityksiä kenellekään. Kuvaus ja ominaisuudet ovat omiani sillä te kaikki jotka olette lukeneet aiempia Aikakirjoja, tiedätte että kaikki Paskasta Tuurista aina Kurjaan Kohtaloon ovat vanhoja tuttujani ja jokapäiväisiä vieraita jotka olen nyt hyvästellyt lopullisesti. Syynä ovat uskoakseni ne voimat jotka tämän maagisen korun luoja on siihen vanginnut ikuisiksi ajoiksi, pitämään poissa ne kaikki tähän asti meikäläistä vaivanneet negatiiviset asiat. Kieltämättä on hieman totuttelemista tähän uuteen olotilaan kun asiat eivät joka helvetin käänteessä ole vastaan vaan kaikki lipuu jotenkin oudon helposti, sillä en ole tottunut siihen että polkuani tasoitetaan edelläni.Luulette että puhun paskaa ja nuoleskelen tässä persettä? En todellakaan, jos olisin saanut amuletin ilmaiseksi tuntisin kyllä tarvetta osoittaa kiitollisuuttani vaikkapa näiden keinojen avulla mutta tämä maaginen koru ei ollut ilmainen lahja, joskaan korun luojaa ei voi missään nimessä sanoa ryöstäjäksi – hänellä on siihen touhuun liian suuri ja hyvä sydän.

Kerron amuletista siksi, että se pitää sisällään jotain sellaista mitä ei uskoisi ennen kuin sen itse kokee. Kaiken lisäksi minulla ei ole ollut, eikä ole nytkään tarvetta valehdella teille ja siksipä toivonkin ettette suhtaudu millään just joo-asenteella tähän, mitä kerron eilisestä;
Sain tämän korun eilen puolen päivän aikaan ja laitoin sen heti kaulaan missä se on siitä asti ollut, ainoana poikkeuksena valokuvauksen hetki. Aktiivisimmat lukijani tietävät onnettoman rahatilanteeni, kun sitä ei ole tullut mistään ja elän nyt neljättä viikkoa ilman minkäänlaisia tuloja. Eilen oltiin jo siinä tilanteessa että piti tosissaan ruveta miettimään mistä sitä rahaa tehdään,vaimon pienellä eläkkeellä ei tosiaankaan juhlita. Amuletti ehti olla kaulassani kaksi tuntia ja luurin toisessa päässä oli kaverini ja hän oli kuskia vailla,ei humalatilansa vaan jalkansa toimimattomuuden takia. Jalka on sen verran huonossa kunnossa ettei autolla ajamisesta tule mitään. No, minä lupauduin ja matkamme suuntautui kaupunkiin missä kaverillani oli asioita toimitettavana.

En tajunnut heti miten kaikki oli muuttunut vaikka yllätyksekseni huomasin vapaan parkkipaikan miltei sen viraston edessä joka oli yksi kohteistamme. Vasta siinä vaiheessa kun nousin autosta ja silmäni äkkäsivät maasta parkkilipukkeen jonka voimassaolo päättyisi vasta 40 minuutin päästä, tajusin että tämän täytyi liittyä jotenkin amulettiin. Reissu meni kaikin puolin kivuttomasti, ei turhia jonotteluja ja paluumatkalla pysähdyimme Ärrälle mihin kaverini piti päästä tekemään ne pakolliset pelinsä – peliriippuvainen kun on. Koska olin saanut kuskin palkkaa jokusia kymppejä (hän tietää rahatilanteeni), lyöttäydyin völjyyn sillä nortit olivat aivan finaalissa ja voisin ostaa niitä samalla kun tämä yksi riehuu pelitositteidensa kanssa. Kaveri sai pelinsä maksettua ja ostaessaan arpoja hän yllytti minuakin ostamaan mutta vastasin etten aio tuhlata vähiä rahoja moisiin lappuihin kun en niillä koskaan mitään voita.Hän maksaa, valitse nyt vaan – kaverini tokaisi ja nappasin nipusta yhden Casino-arvan. Aivan oikein, voitin 50 euroa selvää rahaa ja tällä kohtaa mun oli pakko hypistellä amulettia osoittakseeni kiitollisuutta sekä itse korua kuin myös luojaansa kohtaan. Minulle yhdeksänkymmentä euroa kahden tunnin sisään täysin verovapaana on iso asia ja erityisesti nykyisessä tilanteessa.

Kukapa sitten on tämän mystisen amuletin luoja ja siihen hengen puhaltanut tekijä? Hän on Mags, tuo nainen jolla on (tai ainakin uskon vakaasti siihen) valta muuttaa kosmisia virtauksia ja kyky potkia Kohtaloa perseelle. Nainen joka saa elottoman muuttumaan elolliseksi ja mitään sanomattoman ulkomuodon muuttumaan kauneudeksi jollaista ei ole toista, sillä se on sitä yksilöllistä värien ja muotojen harmoniaa johon ei sarjatuotanto eivätkä ihan joka kädetkään pysty. Mistäpä hänet löytää? Hänet löytää täältä ja linkki johtaa suoraan tätä mystistä amulettia käsittelevään tekstiin,eikä vähiten siitä syystä että tämä jumalainen koru on kuvailtu paremmin ja jossa kuvat ovat aivan toista luokkaa kuin omani jotka on otettu hikisellä tarjouskamerallani. Laitan kuitenkin omat kuvani tähän todisteeksi siitä, että Susi on saapunut viimeinkin (no ei siinä kauan mennyt mutta tiedättehän mitä odottavan ajasta sanottaan) kotiin ja nyt vallitsee harmonia kaiken olevaisen kanssa.


Siinä se on, Kohtalon muuttaja.

Tyyny ei ole ihan  korugallerian tasoa, Lätkis  kun on ominut sen makoillessaan sohvalla.





Kuvaus käytettyjen kivien ominaisuuksista löytyy myös em. osoitteesta, en kopioinut tekstiä tähän sillä en innostukseltani huomannut pyytää lupaa siihen. Toisaalta, mitäpä sitä kahta kertaa samoja asioita kertomaan. Hyvät uutiset eivät lopu tähän, sillä uskon Magsin auttavan teitäkin mikäli haluatte kauniin korun itsellenne. Erityisesti pidän tämän valkoisen Suden punaisesta siskosta joka löytyy täältä. Haluan vielä kiittää sinua Mags tästä kauniista korusta ja sen mukanaan tuomasta rauhasta, se on piirre tai paremminkin asiaintila jota uskon vaimoni erityisesti arvostavan. Toisaalta nyt on sellaiset voimat kaulallani, että olen tässä aamun tunteina miettinyt josko olisi pieni takaisin maksun paikka ja haastaisin koko porukan Kohtalosta Mr. Murphyyn jonkinlaiseen taistoon, katsoittaisiin sitten että kuka vie ketä ja kuinka kauas. Siinä sitä olisi rytinää ja saatanpa sen jonain päivänä tehdäkin jos tunnen tarvetta päästellä patoutunutta energiaani johonkin.

Haec habui, quae dixi

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

63 kommenttia:

  1. Älä ala heti uhmata kohtaloasi - tyydy toistaiseksi vain nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mutta Polga kun mulla on sun luontosi, kyllä sitä nyt vähän pitää..;D

      Poista
  2. Nyt viimeistään tunnistan sinut, jos vastaan kävelet :) mie kyllä ylemmästä kuvasta bongasin sarvipäisen lehmän, mutta se johtunee siitä, millaisin silmin maailmaa katselen :P Alemmassa kuvassa oli kyllä ihan susi.

    Hyvä, että tuli rahaa - tuolla pärjää jo vähän aikaa. Ja postiakin sulle tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan oikeesti, tiesin ettei kukaan usko mutta jumalauta nyt on lähtenyt kaikki kulkemaan POSITIIVISESTI! Hittolainen että mä olen iloinen. Kiitos postista, pitääkin tässä päivän mittaan käydä tsekkaamassa.

      Poista
    2. Siis sehän on fakta, että positiivista on tapahtunut, ei siinä ole uskosta kyse.

      Poista
    3. No hyvä että ajattelet näin sillä The Voimien Kääntyminen on alkanut.

      Poista
  3. Hienoo Sanna meinasin olla hiljaa, mutta lehmän kalloltahan tuo näytti minustakin... ehkä inkkariamuletit oli mielessä.

    Sama se mitä elukkaa se esittää kunhan se toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se nimenomaan toimii, Magsilla on oikeasti jotain tekemistä Kosmisten voimien kanssa.

      Poista
  4. Toimit nyt juuri niin kuin toveri Polga tuolla ylhäällä ohjeisti. Ihan vaan nautit.

    Kohtaloa ei pidä härnätä. Joskus Paha Karma nukahtaa tai keskittyy kiusaamaan jotakuta muuta, mutta on kyllä tarkkana jos jollakulla piinatulla alkaa mopo keulimaan ilosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules, nyt on sellaiset forssit kyseessä ettei pidä pidätellä eivätkä nuo vanhat viholliset enä kykene meikäläistä uhmaamaan. Johan ne 47 vuotta rienasivatkin joten etsikööt uuden sielun.

      Poista
    2. Höh, mun edellinen postaus ei näy?? Sensuroitko?

      Tässä vähän teemaan sopiva biisi: http://www.youtube.com/watch?v=g8zj7ih_5Cs

      Poista
    3. Ei Peppis sensuroi, mutta joskus Glögeissä hukkuu viestejä. Varalta, jos et ole huomannut... katso http://wariksenvarvas.blogspot.fi/2013/03/eloa-naisen-invisible-woman.html#comment-form
      Menna MustaLinnun postaus ja ennen kaikkea Peppiksen vastaus. Pelasti multa arviolta kahden viikon päivien murhaavan angstin lukea toi ketju.

      Poista
    4. Hirnakka: Kiitos linkistä, Nurmiolla on aina ollut oikea ote elämään ja sen kuvaamiseen.En ole sensuroinut mitään koska se ei kuulu tapoihini, tässä taannoin eräänkin lukijan kommentti näkyis mun s-postissa muttei täällä Luostarissa. Sama juttu tapahtui mitä Tita selittää,Menna lähetti sen kommentin mulle ja kävin sen sitten kopioituani liittämässä uudelleen Mennan kommalootaan.

      Tita: Kiitos! <3

      Poista
    5. Edelleen Hirnakka; kiitos videolinkistä ja kommentista, se oli s-postissa mutta ei näy täällä. ja kyllä, voima on nyt kanssani.

      Poista
  5. Hiano on, olin sen jo Magsin sivuilla nähnytkin, mutta en arvannut, että tulee sinulle! Olkoon onni edelleenkin myötäinen, ja oikein mukavaa viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Kävin siellä vähän helvetin monta kertaa kyttäämässä kun odottelin tätä kotiin. Se Tulikettu jonka ristin tämän siskoksi on myös komea koru.
      Kiitos ja sitä samaa, kävinkin jo sun luona ja esitin pienen pyynnön sen luontokuvaajan puolesta. (Se onnistu lähettämään tekstarin mulle, mistä lie saanut numeron..) ;D

      Poista
    2. Mäkin ihailin sitä "tulikettua" taikka punaista sutta, mutta sain tällä kertaa pideltyä näppejäni. Rahat, nääs, you know!

      Poista
    3. Niin, kaipa sitä ostaisi vaikka koko ajan jos olisi tuota rahaa (vaikka eihän ne hinnan kiroissa ole).

      Poista
  6. Hienoa, Peppone, että aistit kivien woiman ;-)
    Iloa vaan, ei saa nukkua koru kaulassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä jumalainen nainen! <3 <3 <3 !!!
      En nuku....

      Poista
  7. Laita nyt ainakin lotto vetämään. Tuolla tuurilla riittää varmaan yksi rivi.

    Pitää varmaan hankkia itsellekin tuollainen. Olis tarvetta. ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti teen kaikki pelit ja sitten me lähdetäänkin *köh* kokousmatkalle ;D
      Hommaa hommaa, tuolla Magsilla on vähän helvetin upeita koruja!

      Poista
  8. Tulin pikaisesti alleviivaamaan Polgan ja Hirnakan kehoitukset tietäen niiden kaikuvan kuuroille korville...

    Pitämällä ajatukset positiivisina vetää positiivisia energioita luokseen. Yksinkertaista. Totuus tuossa taitaa olla se, että siltikin ne paskat tapahtumat tulevat ja menevät mutta eivät jätä muistijälkiä kehoon tai mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensteks kuule mitä parhainta naistenpäivää sinulle Tita rakkaani! Iso rutistus ja pusut <3 + muuta hellää juttusta..

      Oikeassa olet, jos on negatiivisella asenteella koko ajan niin takuuvarmasti kyntää. Minen kyllä aio jäädä tähän makailemaan vaan nyt haastetaan isosti,hittolainen sentään!

      Poista
  9. Haluaisin (vastaus otsikon kysymykseen). Ja kyllä mä ainakin uskon ton korun voimiin.

    Ja väliäkö hällä että mistä se taivaan yhtäkkinen kirkastuminen johtuu, toimiihan lumelääkkeetkin tiettyyn pisteeseen asti ihan vain siksi että uskoo niiden auttavan.

    Älä kuitenkaan haasta ketään nyt vielä tässä vaiheessa, ettei käy niin kuin Aku Ankalle - ensin on tuuria kuin Hannulla, mutta tarinan lopussa Aku on taas epäonnisempi kuin koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tietääkseni vieläkin auki johonkin paikkaan jotain kirjoittamisen maailmaan liittyvää..mutta älähän horise palcebo-vaikutuksista sillä tässä korussa on jytyä - aitoa sellaista. Se aistii jopa sinutkin - urospuolinen kun on (kuulisit kuinka se murisee ;) )

      Kyllä haastan ja heti kaikki sillä nyt katsotaan kuka tätä universumia pyörittää, min...*rajua salamointia sekä mahdotonta tulikivisadetta*

      Poista
    2. Niinhän sä taidat olla...! Haha juu varmasti aistii näinkin aistikkaan naisen ;D

      ...huoh, miehet. ei ne vaan millään usko.

      :P

      Poista
    3. 1. Niin olen ja en ole unohtanut
      2. Aistii se, sillä on niskakarvat pystyssä, korvat luimussa ja kieli tooooosi
      pitkällä
      3. Kyllä me uskotaan mutta ei me uskota sitä jos ei meihin uskota

      Sori, noi aamulääkkeet vetää aina tuon luettelo-moodin päälle :P

      Poista
    4. 1. Hyvä jos näin on
      2. Voin kuvitella... ;P
      3. No täytyy sanoa että jos uskoo pyörittävänsä koko universumia, niin en välttämättä tue sitä uskoa :D

      Poista
    5. Mutta M, piäisihän sinun tietää että minä pyöritän mutta se tapahtuu niin hirvittävällä vauhdilla että toisista näyttää siltä kuin seisoisin paikoillani monttu auki ;D

      Poista
  10. Kaunis koru ja hyvä jos tekee olosi paremmaksi. Ei kai sen ole väliä onko voimat korussa vai sinun mielessäsi, pääasia että toimii.
    Tuo koru on vielä erittäin maskuliininen ja saa varmasti naisten päät kääntymään. Ei sillä, ettetkö sinä saisi naisten katseita ilman koruakin,nuori mies, mutta onpahan apuna.
    Näillä vuosilla katse kiinnittyisi kyllä ensin koruun, mutta voisihan muutakin samalla huomata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on koru ja voima on siinä, kaikki on muuttunut sen hommaamisen jälkeen. Mags on uskomaton tekemään kauniita koruja ja niitä näkee kun käy katsomassa hänen kuvagalleriaansa.

      Poista
  11. Ken tuollaista amulettia kantaa, hänen mahtimies olla täytyy. Henkiolennot ja seireenit mieltyvät häneen ja saattavat tosiaankin tasoittaa polkua hänen edellään. Ei kannata ikinä hylätä amulettia eikä uhmata kohtaloa. Nyt tosiaan kannattaa vaan nauttia ja kerätä putoilevat hedelmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, vihdoinkin ihminen joka tajuaa amuletin voiman. Tämä viikonloppu kun saadaan elettyä ja muutamat jutut tehtyä, saattaapi olla että mulla on enemmänkin asiaa.

      Poista
    2. Tsompi sanoi asian niin hienosti, että saanko laittaa ynnä-merkit tekstin alle? Laitan silti :)

      Poista
  12. Olen vähän skeptinen noiden ihmeitä tekevien esineiden suhteen. Ei voi mitään. Mutta hienoa, että rahaa on tullut ja mieli on positiivinen, sehän jo auttaa eteenpäin ja tuo lisää hyviä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Rantis, kunpa tietäisit miten tämä tulee vaikuttamaan tulevaisuuteeen.... ;)

      Poista
  13. Heti mulle kans tommonen. Tää viikko on ollut sellaista pyöritystä, että mulla on stressiulkus. Nyt olis tarvetta onnen amuletille. Sitä paitsi se on kaunis ihan korunakin.
    Rantis, sinä epäuskoinen, kyllä sut vielä käännytetään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein Sirpa! Niin ja rakkauden täyteistä naistenpäivää sinullekin <3 ja pusuja kans..
      Kiitos latinasta eli mikäs se ulkus onkaan? (Ettei tarvitse alvariinsa googlettaa).Rantis kyllä käännytetään, epäuskoisia löytyy aina mutta Luostarilla on pitkät perinteet onnettomien sielujen valoon saattamisessa ;D

      Poista
    2. Kiitos toivotuksesta ja pusuista, honey <3. Ulkus on haava, tässä tapauksessa mahahaava. Stressi + yövuorot ei sovi mun mahalle. Muuten yksi tämän vuoden tavoitteistani on tehdä sinusta latinaa puhuva teenjuoja. Eikös kuulosta hyvältä ;D

      Kävin kattomassa Magsin koruja. Kyllä olivatkin kauniita. Minkähän hintaisia mahtavat olla? Jos kohta olisi toivoa saada osa perinnöstä ( vuosihan tässä on jo mennyt eli hitaita on herrojen kiireet), voisi harkita ostaa.

      Poista
    3. Eipä mitään, sä oot niin hieno nainen että olet ne ansainnut <3
      Mites jalka, onko se kiusannut vai ovatko yövuorot vaan muuten rankkoja?
      Vai latinaa puhuva teenjuoja...ensimmäiseen osioon lähden oikein mielelläni mukaan koska latina on mua aina kiinnostanut mutta joudut kyllä uhraamaan sielusi jos meinaat saada mut teetä juomaan :D

      Kuules, kuten tekstissä sanoin niin Mags ei todellakaan ole mikään ryöstäjä ja koko ajan tuli nytkin kuvia että tähän suuntaan ollaan menossa, haluanko jotein muutoksia etc. eli hiton hienoa palvelua jota ei kultasepänliikkeestä saa. Pistä postia ja kysy niin asia selviää, uskon että Mags vastaa mielellään ja antaa osapuilleen hinta-arvion. Minäkin sain vaikka koko idea oli alunperin lähtöisin ihan eri korusta.

      Poista
  14. Kiitosta vaan toivotteluista, päätin tulla tänne sun lootaan kiittelemähän.

    Hieno killutin. Mulla oli joskus luokkasormus jossa tuntui olevan jotain mystistä, mutta taisin hukata ko. rinkulan. Eipä se mitään, en pitänyt kyseisestä luokasta eikä luokka minusta. :P

    VastaaPoista
  15. Eipä mitään kiittelemistä, olet hieno nainen <3

    Sun täytyy hommata Magsilta uusi talismaani, niissä on sitä jotain mitä ei järjellä pysty selittämään..

    VastaaPoista
  16. Oon jo löytäny auttajan ja voiman tuojan elämääni en tarvi moista helyä siihen tarkotukseen.:) Koru itessään tuskin muuttaa yhtikäs mittään, vallan eri juttu mitä löytyy taustalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se koru itsessään vaan ne taustat...

      Poista
  17. Kyllä mullakin on oma kaulakoruamulettini, mutta en ole ajatellut siitä muuta kuin että sitä on kiva käyttää. Onnea minulla on aina rahtunen mukanani joka tapauksessa. Juuri sen verran kuin tarvitaan.

    Kävin katsomassa Magsin koruja ja hienojahan ne olivat. Käsityötaidon ja taiteen mestarinäytteitä. Mutta oman oloista ei sieltä löytynyt. Siinä pitäisi olla vuorikristalli ja ametisteja, jotain metallisoljen tapaisia vähän viikinkihenkeen. Eipä ole tullut vastaan.

    Ja kivissä ON voimaa. Sen ajatusmaailman jaan ihan täysillä. Tuokoon siis amuletti Pepponelle paljon positiivisia energioita. Jos mahdollista, niin lievittäkööt myös kipuja :) Ja olkoot sen verta painava, ettei mies vallan lentoon lähde. Pysyisit kuitenkin kiertoradan kotoisammalla puolen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tuntee sitten kun sellaisen amuletin kohtaa ja tämä on just sitä. Onneahan mulla ei ole aiemmin elämässäni ollut mutta nyt se muuttuu, sanokoot muut mitä tahansa.

      Mags on siitä heino tyyppi ettei sille tarvitse heitää kuin ajatus niin se osaa tehdä siitä elävän. Sanoinkin jo tuolla aiemminettä tämäkin talismaani lähti tyyten eri näköisestä korusta, halusin vain "Sen" olevan läsnä. Itseaisassa taisin käyttää vertauskuvana henkiopasta ja siitä koko homma lähti käyntiin, väliin tuli kuvia että tähän suuntaan - miten on? jne. Muistaakseni ainoa mitä selkeästi halusin mukaan olivat nuo pitemmät korallit ja Mags valitsi kivet, sanoen vielä ettei mitään liian naismaista (pieniä pyöreitä) ja niin tästä tuli tämä mitä se nyt on. Olen pirun tyytyväinen eikä tämä tosiaankaan ollut hinnan kiroissa.

      Poista
    2. ..hieno tyyppi, heinoilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

      Poista
  18. Wow, susi. Minä jos kuka uskon suden voimaan. Mutta se minne mikäkin susi meidät kenetkin vie, on kyllä vähän itse kunkin tuuliviiripäästä kiinni.

    Siksi minulla on myös karhu. Pitämässä jalat maassa silloin kun sitä tarvitaan.

    Mutta ihana lukea sinun iloasi! Ja jos se tulee sudesta, anna tulla vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Magsin sivustolla oleva "Tulikettu" on ihan teikäläisen koru jos mikä. Karhusta puheenollen, olen aina himoinnut aitoa ja isoa karhunkynttä kaulalleni roikkumaan koska siinä on sitä jotain.

      Poista
  19. Minulla killuu kaulalla hopeinen hevonen, varmaan jotain Kalevalakorun mallistoa. Sain sen pari vuotta sitten muistoksi Harmaasta Hevosesta. Aiemmin kaikki (muutama vähäinen) koruni olivat kultaa. Nyt on hopeavaihe. Kulta ei sittenkään ole minun metallini vaikka hätäisempi niin veikkaisi. Harmaassa on enemmän sävyjä. Ihan niinkuin elämässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten täysin totta että hopiset korut ovat monta kertaa kauniimpia kuin kultaiset, jo pelkästään muotoilullisesti. Hopeassa on enemmän "luonnetta".

      Poista
  20. Jeesus Kristus painaa omiinsa sinetin. Pyhän Hengen sinetin.
    Se ei putoa, ei katoa. Sitä ei voi varastaa. Sitä ei voi ostaa.
    Jeesus antaa sen ilmaiseksi sitä haluavalle.
    Pyydä ainoastaan syntisi anteeksi ja Jeesusta asumaan sydämeesi. Hän antaa turvan ja suojeluksen kuolemankin yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se asia on, olet siinä täysin oikeassa.

      Poista
  21. Voi että kun nyt vasta ennätin tänne kommentoimaan, lääh puuh, mutta hieno on riipus, ihanan taianomaisen näköinen ja ilmeisesti siis vaikuttavakin. Vähänkö haluaisin tuollaisen! Ja hankinkin vielä joku päivä.
    (Nyt just ei ole mitään mahista, kun hypomanisuuksissani taas pistin olematonta rahaa haisemaan, hävettää niin saatanasti...)

    Mutta tosi mystisenä vaihtarina voin jakaa tietoa tämmöisestä oletettavasti hillittömästä tapahtumasta:
    http://paranormaaliblogi.net/index.php/2013/01/31/kosmiset-parapaivat-2013-helsinki-uusi-maailma/

    Sain ilmaisen piljetin, ja paikka on naapurissa, niin tokihan liidän luudallani paikalle; saavat takapihalla tupakoivat finninaamat kuvata kännyköillään oikean UFOn laskeutumisen!

    Muistammehan: UFO tarkoittaa tunnistamatonta lentävää kohdetta, ei avaruusalusta. Joten näillä kriteereillä ei liene liian uskaliasta olettaa, että Peppone on erikoisilla tempauksillaan aiheuttanut kotipitäjässään järjettömiä UFO-ilmiöpiikkejä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraan tuota paranormaalisivustoa (no helvetti,sehän on mulle tärkeämpi kuin päivän uutiset :P ) ja tiedän tapahtumasta. Valitettavasti on juuri tuolloin menoa ja vituttaa tosissaan, sinne kun tulee yksi tyyppi (ei esiinny) joka saa tikkuaskin liikkumaan pöydällä.En jaksa selittää mutta homman nimi on se ettei tyyppi edes näe tikkuaskia ja on selin pöytään kahden - kolmen metrin päässä.Ei käy pöydän luona vaan menee suoraan paikalleen. Olen nähnyt livenä muutaman kerran, uskomaton tyyppi. Ja hullu.

      Ps. kävin kommaamassa sitä teidän valitusvirttänne ;D

      Poista
    2. Ja mä kävin jo kommaamassa sun kommaa ;) (mistä arvasin että oot tonteilla ja tulin tänne) mut anna mun valittaa, kun mua kert harmittaa, nyyh!

      Hei mikä ton stidiboxia liikuttelevan tyypin nimi on? Haluun ehdottomasti päästä näkemään, siis jos onnnistun etsimään sen. Ja tottakai se on hullu, kaikkihan siellä on hulluja, siksi mäkin kuulun sinne, didiii! ;D

      Poista
    3. Se on yks tyyppi tuosta naapurikylästä eli yleisöä, ei anna julkisilla paikoilla mitään näytöksiä - kai se pelkää että sille tehdään x-file:sit ;D

      Paranormaalit jutut ovat kiinnostavia eikä niissä ole mitään hullua; esim. Kulaginovan rouvakin se pyöritteli saksia valvotuissa labraolosuhteissa, mitä nyt pulssi oli parinsadan pintaan mutta silti! Se taltionti on jotain huimaa katsottavaa.

      Poista
    4. Apua, just alkaa hyvä leffa mutta äkkiä vielä tämän kerkiän sanoa, että vaikka en oikein voi tätä omassa blogissani mainostaa - kun pyrin edelleen edes joten kuten pysymään alkuperäisissä aiheissa, vaikkei sitä ehkä aina uskois - niin mikään paranormaali juttu ei ole mulle tuntematonta. Et arvaakaan missä kaikessa olen mukana ollut tämän(kin) elämäni aikana - ja parempi niin ;D

      Poista
    5. Täytyy palata aiheeseen, mene nyt rauhassa katsomaan sitä leffaa ;)

      Poista
    6. Olipa tosi hyvä leffa, olisit varmaan itsekin tykännyt; siinä oli silmänruokaa miehille ja naisille...ja hyvä juoni. Mutta syy, miksi piipahdin vielä tänne, oli se, että kappas vaan - meidän molempien viimeiset kommentit mun blogissa oli hävinneet! Paranormal activity? ;)

      Poista
    7. Älä helvetissä!? Pakko olla jotain...ei hittolainen, tämähän käy mielenkiintoiseksi.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...