sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Miksi rehevien naisten täytyy pukeutua liian pieniin vaatteisiin? Mitä kaunista muka luussa ja nahassa on? Olkaa sellaisia kuin olette, sanon minä.


Luostarin radiossa yleistä horinaa pivien kulusta ja sitten se suuri kysymys: Miksi rehevien naisten täytyy pukeutua kolme numeroa liian pieniin vaatteisiin? Entäpä mitä kaunista muka on luussa ja nahassa? Maailma on sairas sanon minä, olkaa sellaisia kuin olette.
(Klikkaa pilveä – aukeaa omalle välilehdelle - tai kuuntele alemmasta linkistä)
Päivän molemmat tekstit löytyy alempaa ↓↓ (lue ensimmäinen ensin, asia aukeaa paremmin)

19 kommenttia:

  1. Sen enempää lähdemateriaaliin tutustumatta (tähän aikaan ei pysty, sori) on ihan pakko tarttua tohon "olkaa sellaisia kuin olette" -lauseeseen. Tossa sun tekstitiivistelmän yhteydessä voisi helposti vetää sen johtopäätöksen, että lause jatkuisi "kunhan ette ole anorektisen laihoja tai liian pieniin vaatteisiin ahtautuvia" - mikä taasen kuulostaa kovin ristiriitaiselta.

    Ei sillä, että henkilökohtaisesti olisi aihetta imaista herneenpalkoa sieraimesta sisään. Kunhan mietin.

    (ehkä et sitä noin tarkoittanut ja asia selviääkin lähetystä kuunnellessa, mutta niin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas M, sinähän tiedät etten osaa laittaa sanoja niin kuin ne pitäisija tästä syystä minusta ei voi koskaan tulla esim. mitään toimittajaa.
      Tarkoitin puhtaasti sitä, ettei ihmisten pidä peitellä sitä mitä on eikä myöskään ihannoida mitään sellaista mikä on luonnotonta vaan hyväksyä se oma itsensä. En puhunut anoreksiasta sairautena vaan muodin ja vallitsevien ihanteiden takia tietoisesta syömättä jättämisestä. Lisäksi rehevien kohdalla heitinkin lähinnä kysymyksen ilmaan, en niinkään tuominnut heidän vaatetustaan (joka on muuten pikemminkin sääntö kuin poikkeus) vaan kyseenalaisten luulemani tarkoitusperän. Kysyvä muoto lähinnä siksi kun en tiedä syytä, minulla ei ole kuin olettamus.

      Kiitän kuitenkin palautteestasi, sillä näin kuulemaansa / lukemaansa tuleekin arvioida enkä minä siitä hernettä nenään vedä ja toivon samaa myös muilta, meikä ei vaan osaa esittää aina asioita tavalla jota oikeasti tarkoitan. Pahoitteluni tästä sillä ne aiheuttavat toisinaan väärinkäsityksiä.

      Poista
  2. Miekään en, mutta tämä rehevä nainen pukeutuu pikemminkin kolme numeroa liian isoihin vaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota juuri tarkoitin, kukin tavallaan ja hyvä niin. Se on mun mielestä oikein että niillä mennään mitkä hyvältä tuntuu eikä sillä periaatteella että miltähän mä nyt näytän.

      Poista
  3. Kiitos radiolähetyksestä, jonka väsymyksestäsi huolimatta olit jaksanut taas tehdä!
    Kaikella kunnioituksella kaikenkokisia kohtaan on seuraava:

    No. Ajatellaanpas syitä miksi jotkut esim naiset pukeutuvat kiristäviin tms vaatteisiin? Mennään vähän syvemmälle asiassa. Naisista ensin. Sanoisin niin, empiirisen tutkimuksen perusteella, että kun nainen lihoo, eikä ole rahaa ostaa uusia vaatteita, niin tottakai ne vanhat kiristää! Eikä toisaalta heti haluta myöntääkään, että se vaate on liian pieni, kun se vielä viim ekesänä meni päälle. Toisaalta sitten kun on mahdollisuus, niin ostetaan niitä telttoja, koska ei haluta näyttää niitä kertyneitä läskejä. Ymmärrettävää täysin.

    Miehet sitten. Kun sitä kaljaa tulee juotua, kasvaa se pömppö siihen vatsan kohdalle. Koska 'sohva-jääkiekko-olut-makkara' - liikunta ei kuluta niitä kaloreita vaan kerää. Sitten tulee kesä, ja laitetaan se 15 vuotta vanha (ei saa heittää pois) T-paita päälle. Kuinka ollakaan se ei ihan sitä kumpua peitä, mutta on niin kotoisa olo tässä vanhassa hyvässä T-paidassa. Jos jotain pitää ostaa, niin ostetaan sitten sieltä Mallorcalta se Hawaiji-paita. se peittää ylhäältä laskien viisi nappi, jotka siis menevät kiinni.

    rattoisaa pääsiäispäivää, ensimmäistä siis! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyviähän pointteja nuo ja kuten M:lle tuolla ylempänä sanoin, radiolähetyksessä esittämäni asia pukeutumisesta oli oikeasti kysymys sillä ei minulla ole kuin olettamus ja se perustuu hyvin yleiseen näkymään ihmisvilinässä. Tarkoitukseni ei ollut morkata tai sen paremmin kyseenalaistaa, oletin että rehevät yrittävät kenties peitellä/vähätellä asiaa em. tyylillä.

      Miehet eivät taas paskan vertaa välitä vaatetuksestaan, lue vaikka tämän päivän teksti ;D

      Niin, ja hyvää ensimmäistä pääsiäispäivää sinullekin <3

      Poista
  4. Sitten on meitä painoindeksin mukaan hoikkia jotka kokevat itsensä valtavaksi. Ja täten pukeutuvat telttoihin. On muuten jokin tutkitusti aivoissa tapahtuma vääristymä, uskon että sama voi päteä myös toisinpäin, eli rehevä neito pukeutuu liian pieniin vaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin en siis vielä ole kuunnellut lähetystä joten en tiedä mitä siellä turiset :)

      Poista
    2. No näinpä ja halusinkin tietää tuossa radio-ohjelmassa että mitkä ovat ne syyt mikä saa painoindeksin yläalueen ihmiset pukeutumaan tietyllä tavalla ja miksi sitä lihaa kroppaa toiset ihannoivat järjettömyyksiin asti? Minä en tiedä, toki sen tiedän että molemmissa ääripäissä on ihmisiä jotka ovat siellä sairauden takia mutta noin muuten -tämä on asia johon hain vastauksia.

      Olet sinäkin varsinainen, kommentoit kommenttien perusteella! :D
      Hittolainen likka, sulle täytyy tulla antamaan risua kun et kerran kuunnellut ja keuhkoat siinä :D :D

      Poista
    3. Täytyyhän sitä ihan jo varmuuden vuoksi alkaa keuhkoamaan, muuten kaikki pääsisi liian helpolla ;)

      Poista
    4. Oikein Emmi,tuo on juuri sitä oikeaa asennetta! :D

      Poista
  5. Mitäpä sitä muuta voi olla ku sitä mitä on?
    Teeskentelyyn kai jokainen pystyy mut mitä siitä hyötyä?
    Hän jolla kiloja ylimääräsiä, itehän ne kantaa joko ylypeesti tai häpeissään.
    Pukeutumistyyli on kyllä semmonen asija jolla voi tosi palijo vaikuttaa siihen miltä sitä näyttää. Sopivasti istuvilla vaatteilla pullukkakin saa ittensä näyttämään solakalta ja välttyy siten siltä ettei näyttäs " nakkimakkaralle". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi ensiimäistä riviä ovat ne, joissa asuu koko totuus. Tuo on se koko homman ydin ja toivon että kaikki sen ymmärtäisivät niin jäisi monta turhaa itkua itkemättä ja turhaa murhetta murehtimatta. Kiitos sanoistasi.

      Poista
  6. Heipä hei Peppone,
    jumantsuki, että oli vaikea käsittää, että mikä "pilvi" ja mikä "radio"... Joka tapauksessa hieno homma! Puhuminen vie vähemmän aikaakin kuin kirjoittaminen. Sen verran haluan kommentoida, että toivoisin keski-ikäistenkin miesten housuja ostaessaan valitsevan hyvin istuvat, koska semmoisilla peitettyjä pepoja on kivempi katsella :). Huonot housut on ihan yhtä kurjat kuin liian pienet vaatteetkin!

    Itselleni on selvinnyt vasta vanhempana, että turha kapinoida luontoani vastaan: Vein kirpputorille kaikki "ladylike"-vaatteet, jotka olivat turhaan käyttöä odotelleet. Farkut ovat olleet jalassa siitä asti, kun itse sain päällepuettavani valita, päivittäin myös ulkoiluasut (koira, työmatka polkupyörällä), vain helteellä mekkokin. Viime aikoina olen vältellyt vaatteiden ostoa, koska haluan nähdä kuinka kauan selviän niillä mitä kaapista jo löytyy ja ostaa vain mitä tarvitsen ja tulen käyttämään. Meidän ihmisten taipumus haalia kaikenlaista turhaa on pelottava!

    Radiosta vielä sen verran, että vaikka äänet olivat täysillä, kuului se niin hiljaa, että piti istua tiiviisti koneen vieressä kuullakseen. Miten voisin asiaa korjata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heipä hei ja kuuluuhan sinustakin <3!

      Luostari koittaa pysyä ajan hermolla ja muuta kakkapuhetta eli toivon radiotouhun tukevan blogissa käsiteltyjä asioita ja päinvastoin. Monta muutakin arkoitusta radiolla on / olisi ja toivonkin sen saavan tuultasiipiensä alle niin sitä voisi hyödyntää esim. lukijoiden keskuudessa enemmän mitä nykyisellään (esim. ostaa - myy - vaihtaa - ja haluaa rakastaa).

      Tottakia myös miesten tulisi kiinnittää huomiota pukeutumiseen ja onhan se nyt soveliastakin kulkea siisteissä vaatteissa jilkisilla paikoilla.
      Tosin täytyy tunnustaa että mulla on vain kolme kategoriaa: työvaatteissa kulkeminen 45%, samat hemmetin kotirötkyt päällä 53% ja "kovat kaulassa" jäljelle 2%. En muuten tunne itseäni "vapautuneeksi" jos en saa olla räjähtäneissä ja kuluneissa kuteissani.

      Äänitystasoa olen pyrkinyt pitämään samana ja toisille se on kuulunut hyvin joten en tiedä missä vika. Toki uusimman lähetyksen osalta oli taustamikki kiinni joten se saattoi syödä osan puhemikin tehoista eli äänitysvoimakkuus laski vaikka namikoitten mukaan oli sama mutta sun kannattaa katsoa että minkälaisena sulla on äänen asetuskset koneellasi. Windowsissa (ainakin 7:ssa) kun ulostulevan äänen laatua voi muuttaa livestä poppiin, rockiin ja oliko vielä peräti klassinen vai akustinen se yksi muoto. Lisänä myös tehosteet (metsä, auditorio, olohuone, kerho, etc., niitä on monta) jotka vaikuttavat ulostulevan äänenlaatuun ja voimakkuuteen radikaalisti. Tarkistan tuon mikkiasian vielä tänään.

      Ps. Olen hirmu iloinen että teikäläisestäkin kuului taas pitkästä aikaa <3

      Poista
  7. Vaatteiden koolla määritellään oma oletettu tai toivottu koko. Tältä se vaikuttaa, kun ympärilleen katsoo. Mutta kyllä minäkin mielelläni olisin kauttaaltaan kymmenen vuoden takaisissa mitoissa. Jostain kumman syystä vaan takapuoli ei suostu mahtumaan silloisen kokoisiin housuihin. Sen verran itsekritiikkiä minultakin löytyy, etten yritä väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiketi se niin on mutta pitäisi silti pystyä hyväksymään ne kehon koon muutokset, täysin luonnollistahan se on.

      No sulla on sitten onnellinen peppu kun ei se kerran joudu silmittömän väkivallan kohteeksi vaan saa olla niinkuin pienten peppujen kuuluu ollakin....

      Poista
    2. Mutta miten hyväksyt muutokset, jos peili vääristää ja näyttää jotain ihan muuta kuin mitä ympärillä olevat ihmiset näkevät?
      Muistaakseni sinä et ole minun peppuani nähnyt... Vai oletko? Ei, et ole ainakaan oikeasta kulmasta, jotta pystyisit mitään kovin varmaa arvioimaan ;) Teikäläinen sen sijaan... missäs se kuva olikaan... Joo, olen nähnyt enemmän kuin sinä ;D

      Poista
    3. Sepä sekun siihen peiliin ja omiin vainoharhaisiin silmiin luotetaan liikaa, tehden sitten täysin paikkansa pitämättömiä johtopäätelmiä jotka johtavat omituisiin tekoihin.

      En kunnolla (korjausta odotellaan) ja pitikin kommentoida enemmän mutta olet sinä kanssa yks.. :D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...