keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Uskomatonta mutta totta: Näin saat ilmaista ruokaa ja pääset mahdollisesti lehden etusivulle


Köyhyys pistää kujeilemaan ja olenkin vienyt homman ihan uudelle tasolle tässä viime päivinä. Nykyisen nollatulo-tilanteeni takiahan olen ravinnut itseni jo muutaman viikon ajan syömällä ihmisten lintulaudat ja talipalloautomaatit tyhjiksi öiseen aikaan. Helppoa hommaa ihmisten nukkuessa, lukuunottamatta yhtä mökkiä. Siellä asuu aivan saatanan hermoraunio vanhempi naishenkilö ja hän on – lintulaudalla tapahtuvan suuren hävikin takia – ryhtynyt valvomaan öisin. Sikäli harmillista että siinä lintulaudalla on tämän meidän korpikylän parhaat antimet. On rehtiä läskiä, maapähkinöitä, pullaa (osa hillolla voideltuja) ja omituisia lihataikinamöttejä joita akka on ilmeisesti itse tehnyt. Kaikki nämä herkut normi talipallojen ja muiden auringonkukansiementen lisäksi.Ei siinä muuten mitään mutta mammalla on kaksirivinen haulikko jota hän käyttää vähän turhankin hankasti, esim. viime viikolla Hölppä-Eetu sai molemmat piipulliset perseeseen kun erehtyi kaatumaan muorin talon ohitse vievällä tiellä. Tämä maailmaa ja elämää nähnyt kottarainen näet luuli että susi könyää tieltä pystyyn ja latasi heti menemään. Eetun onneksi muori on ihan sairaan nuuka eikä hauleja ollut paljon, ramoona kun lataa itse kutinsa.

Yöllinen lähestyminen ei tullut kysymykseen sillä usean yön tiedusteluretkien yhteenvetona olen tullut siihen tulokseen, että kahvin lisäksi mamma vetää astetta kovempia piristeitä eikä nuku kuin about puoli tuntia vuorokaudessa. Niinpä päätin soveltaa tähän teräksiseen muoriin siedätyshoitoa, tarkemmin sanottuna totuttaa tulittaja-mummon uuteen ulkomuotooni. Hain yhdeltä paikalliselta kanafarmarilta kaksi jätesäkilllistä kanansulkia ja spreijasin ne mustiksi, liimasin todella ihonmyötäiseen kerrastooni ja vot, lintupuku oli valmis. Pahvista tein pääkappaleen keltaisine nokkineen ja kertakäyttölautasista tulivat hienot silmät, suht iso reikä keskelle koska arvelin tarvitsevani tuon liipasinherkän matroonan tontilla koko näkökenttäni takuuvarmoja syöksymisiä varten. Lisäksi taivutin pahvilautaset sivulle linnunsilmien tapaan, sillä en ole kuin pari kertaa (pahimpien lääkehöyryjen aikana) nähnyt linnun jolla silmät tapittavat eteenpäin. Kaiken kruunasivat kaverilta saamani isot, keltaiset kananjalkakengät jotka hän oli aikoinaan ostanut jostain karnevaaliasuja myyvästä liikkeestä. Vielä kun kerrastoa – siis lintupukua täydensi siivillä olin valmis koitokseen. Siivet ovat kerraston hihoihin liimatut hienot tekeleet ja ne ovat peräisin erään kolmasluokkaisen viime jouluisesta puvusta, kun hän esitti enkeliä aika tunnetussa raamattuun perustuvassa näytelmässä. Tästä syystä minusta tuntui perin pahalta spreijata ne mustiksi mutta oli pikku pakko, muuten tuo mainio asehullu olisi ampunut minut harakkana.


Aloitin lähestymiseni iltapäivisin, siihen aikaan kun porukat olivat pääosin tulleet töistä mutta oli vielä valoisaa. Ihan sen takia että halusin varmistaa eukon näkevän minut, muista ei niin väliksi ja toisekseen eukolla oli tapana käydä kaupassa tähän aikaan. Olisihan se herättänyt huomiota jos vanha tantta olisi nähnyt suht reippaan kokoisen ja varista muistuttavan ökkiäisen kiipeävän puuhun. Epäilemättä selkääni ja nahan alta törröttäviä luitani koristaisivat nyt Wihtavuoren haulit. Uskon myös että eukko parilla ensimmäisellä kerralla luuli nähneensä hallusinaatioita, sen verran sutjakkaasti murmeli köpötti ohitseni eikä vilkaissut kuin pari kertaa oksalle jossa koitin taiteilla pystyssä, käsieni - korjaan siipieni – paukutellessa pitkin kylkiä. Myös pään pyörittely oli hankalaa, sillä isoista oksista lähtevät pienemmät oksat tahtoivat laittaa hanttiin ja päätin poistaa ne ja poistinkin kaikki sillä välin kun muori oli kauppareissullaan. Olisi kannattanut sekin harvennus tehdä hieman huomaamattomammin niin ei olisi nyt Mäkistalon Aatu mielisairaalassa. Oli helvetin epatto mennyt sanomaan eukolleen että jo on aikoihin eletty, nyt on UPM palkannut mustia lintuja metsätöihin. Tietysti eukko oli lopettanut kaiken touhuamisensa ja katsonut Aatua pitkään, kysyen että mitä pirua tämä oikein tarkoitti? Aatu käy selittämään että tullessaan kyliltä hän näki sen vanhan muorin tontilla sijaitsevassa koivussa isohkon emun moottorisaha siivissään ja se selvästi harvensi sitä koivua,liekö massapuuta siitä mieli. Muuta ei tarvittu ja Aatu lähti lataamoon josta ei pääse ennen kesää pois. Kuulin tämän vasta jälkeenpäin Aatun muijan kertomana.

No, muutaman pitkän iltapäivän ja illan aikana tämä herkkujen vartijana toimiva muori alkoi tulla uteliaaksi oudosta ja isosta linnusta, joka sitkeästi istui hänen tonttinsa koivusta ja koitti laulaa luritellakin. Ääni ei tosin ollut sieltä sointuvimmasta päästä vaan muistutti lähinnä puristuksiin jääneen sian vinkumista, meikäläistä kun ei ole noilla laulun lahjoilla siunattu ja sävelkorvanikin palellutin jo kolmevuotiaana. Vietin näet eräs talvi kolme viikkoa lumipenkassa jonne tarkkaamaton aurakuski minut tuuppasi. Ei sitten katsonut pihaa auratessaan että mahtaako piltit leikkiä ulkosalla vaan kahautti saatanallisella alueauralla koko pihan tyhjäksi ja minä kun olin jo siihen aikaan hieman vieroksuttava, ei minua kukaan pahemmin kaipaillut. En minä pahalla, ei penkassa muuten kylmä ollut ja hengissä pysyin syömällä vihaamani karvaräysäni ja vasemman käden tumpun. Tästä syystä olenkin jo pienestä pitäen tottunut tulemaan melko vähällä toimeen.

Viimein muori alkoi heitellä hangelle talia ja linnunsiemeniä tulematta kuitenkaan itse kovin lähelle kökötyspuutani, hän näet ikäisekseen vallan helvetilliset voimat omaavana ihmisenä ampui ritsalla eväät puun juurelle. Kuikuili sitten rappusilla katsellen että teenkö minä liikettäkään eväiden suuntaan.Enhän minä voinut, muuten olisin paljastunut koska en olisi voinut palata puuhun lintumaisesti lehahtaen vaan minun olisi pitänyt kiivetä. Niinpä kujertelin ja pudistelin päätäni, katselin väheksyen muualle enkä ollut huomaavinaan luokseni lingottuja eväitä. Jokusia kertoja tämä toistui rauhanomaisesti mutta sitten tuota vanhaa ramoonaa alkoi ottamaan pattiin ronkeli luonteeni – siis se kun en syönyt niitä siten että muori olisi päässyt näkemään - ja nyt eväitä lensikin tappouhkausten saattelemana; ”Saatanan naakka, käyhän eväiden kimppuun tai päädyt tyynyn täytteeksi”. Hän ilmeisesti tarkoitti uljasta höyhenpukuani, joka kieltämättä oli runsas ja varmasti näytinkin kiimassa pullistelevan härkäsammakon ja nokikanan risteytykseltä horjuessani oksalla ja sulkien lepattaessa vienossa iltatuulessa. Vasta siinä vaiheessa kun pitkin rintakehääni liikkunut aimpoint-tähtäimen punainen piste oli pysähtynyt sydämeni tienoille – laukauksen kuitenkaan tulematta – päätin että asialle on pikaisesti tehtävä jotain tai minulta tosiaankin lähtee henki.

Poltin kosaanilla melko suuren osan oikean kainalon höyhenistä karrelle ja ruuttasin litran ketsuppia kainaloon tehostamaan vaikutelmaa. Kyttäsin muorin kauppaan lähdön ja hilpaisin heti helvetin lujaa asemapaikalleni, jääden tällä kertaa puun juurelle kököttämään roikottaen oikeaa kättäni osuman merkiksi. Kirosin samalla kun muori ei ollut laittanut taaskaan herkkuja lintulaudalle ja kaikki hangelle lingotut olin syönyt edellisenä päivänä. Jostain syystä muori oli nimittäin siirtänyt lintulautansa ikkunan alle ja oli alkanut laittamaan pieniä mällejä evästä, niin ettei minulla ollut jakoa mennä sieltä ryöväämään hänen kaupassa ollessaan koska taivaan linnut saivat nauttia nekin vähät eineet hänen valvovan silmänsä alla. Odottelin muoria hyvän tovin ja huolestuin kun häntä ei ruvennut kuulumaan, olisko hänelle mahdollisesti sattunut jotain? Vitun posket, pian pihaan kaahasi vanha kleinbussi ja ulos purkautui muori sekä joukko norjalaisiin villapaitoihin pukeutuneita rillipäisiä ukkeleita. Ei saatana, tunnistin joukon jo kaukaa bongareiksi, noiksi lintumaailman suicide-hemmoiksi jotka ovat valmiit ajamaan rättisitikkansa mereen jos pääsevät samalla ottamaan kuvan jostain kanadan harmaaperse-koskelosta.

Kyllä, siellä orkesteri virittelikin jo kolmijalkoja ja pian alkoivat Nikonit ja Canonit räpsyä kilpaa, ooh-ja voih-huudahduksien saattelemana. Tämä tästä nyt puuttuikin, joukko fanaattisia birdlife-porukan edustajia jotka näyttivät punovan pussinsulkijoista jonkin näköistä pantaa. Pantaa? Mitä perkelettä, aikoivatko nuo hullut rengastaa meikäläisen? Yritin pomppia varoiksi tontin rajaa mukailevan ojan viereen, siitä pääsisi yhdellä hypyllä haneen jos tuo villapaita-armeija alkaisi lähestyä. No totta helvetissä, kuulin kuinka tehtävään valittiin kolme urhoollista, kaksi heistä oli sen näköisiä että aivan liian pitkä aika on tullut vietettyä lintutornissa ja yksi oli niin kuiva kääpä että jopa meikäläinen näytti läskiltä hänen rinnallaan. Ristiretkeläiset olivat touhua täynnä, kaikilla kännykät korvilla – näyttivät pitävän jotain puhelinkokousta muun Birdlife-porukan kanssa ja ilmoittivat bonganneensa uuden lajin jonka he ristivät comodron corpeukseksi, rankasiipisten alalajiin kuuluvaksi ja osittain lentokyvyttömäksi tirpaksi. Tällä he eivät tarkoittaneet siivessä olevaa osumaani – joka sekin herätti puheenaiheita – vaan siipien kokoa kroppaan nähden. Yksikin helvetin pyöreäkakkulainen monopää kehtasi lyödä lintutorninsa vetoa siitä, ettei tuon näköinen höyhenkasa ilmaan pääsisi. Nimeni mukaisesti minua todellakin corpesi oikein urakalla moisten huuhiloiden arvostelu ja päätin antaa ajattelemisen aihetta. Käänsin rintamasuunnan villapaitakeskittymää kohden ja comodroneiden tapaan – niin minä päätin – ja lintujen ääntelystä melko perkeleesti poiketen aloin murista ja kuopia maata. Ojentelin pahvinokkaani ja päästelin hysteerisiä rääkäisyjä, aivastelin (helvetin höyheniä oli päässyt pääkappaleen sisään) ja pidin sellaista mielipuolista uh!uh!uh!uh!-ääntä niin etä koivikko raikasi.

No voi vittu mutta tulihan elämää; kleinbussi keikkui koko orkesterin yrittäessä tunkea kerralla sisään pienestä oviaukosta, paniikki oli suuri ja eräältäkin onnettomalta purkeentui villapaita puoleen väliin helman jäädessä kiinni takalokarin ruostehalkeamaan. Muori oli poikkeus, hän syöksyi sisälle ja pian alkoi kaksipippuinen jylistä tuvan nurkalla eikä meikäläisen auttanut muuta kuin sukeltaa. Haulit repivät koivuista tuohta pihapiirin täytti sakea ruudinsavu, näytti muorilla olevan kovempiakin latauksia – nämä olivat ilmeisesti kovasinkauppiaita varten. Tulitus kesti varmaankin vartin ja se vähä mitä syöksymisiltäni näin, kertoi tappamisen meiningin saaneen vallan myös Birdlifen porukasta; he huutelivat aivan huurussa olevien ikkunoiden raosta ”Tapa se saatana!” ja ”Tähtää päähän – kyllä se siitä kuolee!” - huudot. Käsitykseni rauhallisista ja harmittomista bongareista muuttui kertaheitolla sillä en ole eläissäni nähnyt yhtä verenhimoista porukkaa. Rohkeimmat jopa heittelivät minua kameroilla ja keksipaketeilla,ihan kuin niillä olisi ollut jotain suurta merkitystä teilaamisessani, mutta jotka otin kuitenkin kiitollisuudella siipieni suojaan. Muori tulitti, voi jessus hän tulitti ja näin hylsykasan ulottuvan jo puoliväliin saapasvartta piippujen hehkuessa tulipunaisina. Viimein aseeseen tuli toimintahäiriö ja minä sain tilaisuuteni.

Nousin ylös ja lähdin juoksemaan muoria kohti kaameasti pöyhistellen ja siipiäni heilutellen, koko matkan kujersin (syynä kurkkuun takertunut keksi) samalla kun muljautelin raivokkaasti silmiäni. Tämä oli aseetttomalle muorille liikaa ja hän syösksyi pikkubussin uumeniin tappaja-bongareiden seuraksi. Kuulin kuinka autossa rukoiltiin ja osa bongareista alkoi veisaamaan virttä, tulihan se katumus sieltä lopun hetkellä tuumasin ja nappasin ulko-oven vierestä ihrasäkin, pullapussin sekä ison ämpärillisen maapähkinöitä ja pakenin paikalta. Nyt on evästä viikonlopun yli eikä minun tarvitse muutamaan päivään käydä tyhjentelemässä ihmisten lintulautoja. Josko ne sairaspäivärahat tulisivat vaikka heti alkuviikosta, mene ja tiedä. Jokatapauksessa kannattaa ostaa pari seuraavaa Birdlifen numeroa, saattaa olla että näette hyviä otoksia comodron corpeus – yksilöstä ja sen ylväästä ulkomuodosta. Loput kuvista ovat kyllä suttuisia sillä ne on otettu aivan huurussa olevien autonikkunoiden takaa mutta ehkäpä niistä näkyy muutamia detaljeja, kuten sen että comodron corpeus- lajin nokan juuressa lukee Bananas from Bahamas.

Antoisaa (ja toivottavasti ruokaisaa) keskiviikkoa teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.









34 kommenttia:

  1. Iihihii, ihana klassinen Pepposkeppostarina, taas sai nauraa niin että meinasi tukehtua omaan kuolaansa (mikä on ällöä jos kohta noloakin).

    Ja me warikset osataan suuresti arvostaa, kun joku yrittää matkia meidän uskomatonta älyä, komeata ulkomuotoa ja kaunista suloääntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuule Menna sellainen juttu ettei köyhyys kaihda keinoja kun evästä on saatava. Pakko yrittää kaikki mahdollinen vaikka se töitä teettääkin :P

      Poista
  2. Jos minä olisin lintu, olisin puukiipijä. Kuulemma... En tiedä mistä moinen merkillinen nimitys tuli.

    Susta sais tehtyä jonkun montypythonmaisen oudon sketsisarjan, joka olisi niin pelottava että saisi ihmisen nauramaan pelkästä hätäännyksestä ja hämmennyksestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kuukkeloinut puukiipijä joten en tiedä sen erityispiirteitä... joten en voi sanoa mitään yhtäläisyyksistä, josko kyseessä on hellittelysana?

      Ei toisen ahdingosta saa mitään sarjoja tehdä, riittää kun tilanteet joutuu livenä elämään ;)

      Poista
  3. En voinut lopettaa lukemista kun aloitin... sana hallussa on luostarissa ;-)

    VastaaPoista
  4. Tuota, olenkin kummissani tarkkaillut hurjana hupenevia talopallojamme. Nyt löytyi niille selitys! tule vain rohkeasto soittamaan ovikelloa, aina jotain apetta kaapist löytyy, ja jollei löydy, laitetaan esikoinen leipomaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole tähän mennessä arvannut kun olen pelännyt sitä luontokuvaajaa ;D

      Poista
  5. Mä olen siivetön ruokki!

    Plg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ja sun ruokkis :D
      ja rakkaani, olenko suututtanut sut kun kommani joutui pannaan?!

      Poista
  6. Muinoin oikeissa töissä ollessani kollegat tituleerasivat Kurpaksi :)

    On sitten keliä Pohjanmaalla! Vain hullut tai sitten tosimiehet ajavat tässä kelissä. Näkyvyyttä noin 100 - 150 metriä, myrskytuulen kera lykkää niin peevelisti lunta. Rekka-autot lipuvat kuin aavelaivat tiellä vastaan, putkahtaen valkoisesta seinästä valtavina järkäleinä. Sitten pitää taas arvailla tien kulkua liikennemerkeistä ja vanhasta muistista. Perstuntuma viimeistään ilmoittaa reitiltä harhaantumisesta.

    Whee! Jännää!

    PiiÄääs: elämä sai rauhan, yksi paperi on allekirjoitettu ja yksi nilkki ulkoistettu. Asia ei koske henkilökohtaista elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Korvessa riehui muutaman tunnin ajan helvetillinen lumimyrsky ja meikäläisen tuurilla se alkoi kun oli koiran kanssa pitkällä metsälenkillä tuulettamassa tätä vitutuksesta kiehuvaa päätäni. Et usko kuinka paljon ihmiseen voi tarttua lunta....
      Nyt on ollut hetken taukoa mutta kohta taas alkaa, pilvet ovat sellaiset että sitä tulee vielä tänään, hyvästi kesä!

      Hyvä juttu että se asia on saatu päätökseen. Tuollaiset asiat syövät sielua vaikkei niiden eteen joutuisi kamalasti töitäkään tekemään, se henkisen puolen kuormitus kun on aina raskaampaa.

      Poista
    2. Kommasit joteski ourost... mun Tulikettu on pannu pahakses yht sunt toist viime aikoin.

      Plg

      Poista
    3. Ja väärään väliinki piti ittensä tuupata. Siin o. Kummiski. :(

      Plg

      Poista
    4. Hei hou, pohjosessa Kurppa on ihan normaali sukunimi. Kuten Mursukin. Ja Hoikka - kuinkahan mua olis kiusattu, jos olisin Hoikaksi syntyny tällä ruumiinrakenteella...

      Meilläki on iltaa kohden ruvennu myrskyään.

      Poista
    5. Polga rakas, huomasin saman ilmiön eräässä toisessakin blogissa, lienee niitä bloggerin oikkuja ja sinä et ole koskaan väärässä välissä vaan toiset ovat väärillä puolilla ;D

      Sanna darling, sinähän tiedät että minä tiedän sun olevan ok...joten pois tuollaiset puheet! Niin, ja jos päivällä oli lumimyrsky niin pientä olivat puhurit siihen myräkkään mikä nyt puhaltelee. Taas saa olla paska jäykkänä koska sähköt katkee ja sitä joutuu säkillä hakemaan tuolta maalikylistä :P

      Poista
  7. Alkuvaiheessa luulin, että laji osoittautuu mustarastaaksi, vaan koko taitaa olla enempi varista tai metsoa muistuttava;) Jostain syystä tänä talvena on meidänkin lintulaudalla käynyt kova huiske ja ruokaa on kulunut, olet ilmeisesti löytänyt meidän punaisen linturavintolan ja sen sisäpuolella houkuttavat valot (vrt punaisten lyhtyjen jne...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kieltämättä varsin hyvä tarjonta ja niiden valojen houkutusta en yksinkertaisesti voinut vastustaa (lue: sitä ikkunassa pälyilevää naista) :D

      Poista
    2. Hm. No ei ollut muutakaan tekemistä kuin katsella teitä lintuja;) Vähän ihmettelin yöllä sitä isoa pulua, mutta selvisihän se. Mulla oli se uusi vaaleanpunaien läpinä.. siis pumpulinen yöpaita päällä;)

      Poista
    3. Voit olla varma että lehahadan tänä yönä paikalle ja tällä kertaa mut huomaa hyvin sillä ajelen sulat mahan alusesta ;D

      Poista
    4. Se sun yöpaitas oli teki niin uskomattoman vaikutuksen että kotiin päin lennellessäni posautin suoraan yhteen muuntajaan. Voi vehviläinen sitä valopallojen määrää.. ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. tsirp tsirp oma B:eeni, mikäs nyt niin kujerruttaa...? ;)

      Poista
    2. Kysytkin vielä... Peppone höyhenpuvussa =)

      Poista
    3. Ahaa, taidankin lennähtää sun ikkunasi taakse ja muistakin avata kun nokallani kolmasti koputan ;D

      Poista
  9. Ei oo muijas laittanu sua vielä lataamon pehmeille rauhotukseen?? 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta Rouva L, ette kai te epäile mielenterveyteni järkkyneen siinä määrin että tarvitsisin laitoshoitoa?
      Sitten, huomenna et tee mitään. Sulla on saikkua ja sillä hyvä joten keskityt paranemiseen.

      Poista
    2. Tita, taas eri koneella6. maaliskuuta 2013 klo 22.21

      Peppone on ehdottomasti parhaimmillaan juuri vapaalla jalalla ollessaan! Sopivasti puoliraaka ja mehukas :)

      Poista
    3. Tarkoitatko sä poissa laitoshoidosta? Jos tarkoitat niin kyllä täällä siviilissä on kieltämättä lokoisampaa eikä ajatus ole niin ahdistunut ;)

      Poista
  10. Miksi mua aina hengästyttää kuin viiden kilometrin juoksun jälkeen luettuani Luostarin päiväraportin? On niin huimaa kerrontaa, että meikäläinen unohtaa hengittää lukiessa.

    Perhe ihmettelee miksi mä aina hyperventiloin ja puuskutan. Kuulin kerran kun lapsoset kuiskuttelivat: Äiti sai taas semmoisen kohtauksen, kohta sen rahkat tursuu nenästä, kuka uskaltaa vielä paperia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengitä hyvä ihminen, vaikka onhan se miellyttävä kuulla että sä otat noin rajusti osaa toisen ahdinkoon <3

      Poista
  11. Minä voisin lennähtää(hah) muutamalle parvekkeelle hakemaan kuivia lihoja. Alakaa näetsen kyllästyttään jokapäivänen puuro. Onhan täällä pohjosessa myös sukun. Pulska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, puuroa on tullut vedettyä näiden muutamien viikkojen aikana sen verran ettei tee taas muutamaan vuoteen mieli. Lihat on ihan hyvät juttu talvella ja varsinkin kun ne ovat jäässä niin kestävät pitempään.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...