tiistai 16. huhtikuuta 2013

Minä olen ruttuinen bassetti joka korjaa telkkareita


 ”Ka sebuta ne ahawara eh selu no mola tu uhuru”. Siinäpä teille miettimistä sillä tuossa lauseessa piilee totuus. Piti valistaa teitä jo nyt mutta kirjoitukseni keskeytti ulko-ovella vieraillut heppeli joka pyysi apuani, väittäen että hänen tv:stään ei näy kuin lumiukkoja. Itse suhtaudun tuohon väitteeseen hieman skeptisesti koska kyseessä täytyisi olla todella vakava laitevika sillä normaalistihan kanavien ollessa päin helvettiä ko. laatikosta näkyy lumisadetta. No, tämän juoppohullun tv on niin vanha että siellä näkyy Markus-setäkin vetävän lastenohjelmia eli ajankohdan täytyy olla ennen sitä kuuluisaa paskalle lähtemistä. Laitteen vanhuutta kuvastaa myös koneen sisuksista löytyvän kahden kondensaattorin koko, olemme paistaneet noiden tulikuumien putkien päällä kokonaisen hirven. Tosin kolmen kilon klimppeinä mutta silti.

Tämä sattui hieman huonoon saumaan, olen nyt tämän kuntokuurini (Huom! Tässä on tiskattu ja lämmitetty torppakin ennenkuin avasin koneen eli nettivieroitus on menossa hyvään suuntaan) tiimoilta keskittynyt myös ulkonäöstäni huolehtimiseen, se kun on muutamassa vuodessa mennyt todella huonoksi. Sillä on tosin hintansa ja nyt olenkin hankalan valinnan edessä, huolehdinko terveydestäni vai ulkonäöstäni. Terveyteni takia aloitin venyttelyt sillä seurauksella että vuosikausia alati rypistynyt ja kokoon kuivunut ihoni on joutunut nyt myös joutunut venymään ja jo näiden kahden päivän venyttelyjen jälkeen näytän surumieliseltä bassetilta. Nahkaa on vaikka muille jakaa ja kaiken häiritsevin on otsanahka joka peittää näkökenttääni huomattavasti. Lisäksi kompastelen koko ajan nahkaani eikä alaspäin katsominen saa aikaan mitään riemunkiljahduksia. Tuulisella säällä en voi mennä ulos nahkani pitämän pärinän takia ja minut on jo kerran ajettu kirjastosta pihalle koneellisen ilmastoinnin käynnistyttyä. Vaikeuksista huolimatta taidan panostaa terveyteen.

Anteeksi ajatusteni harhailu mutta minun on lähdettävä sen perkeleen tv:n kimppuun ja se ottaa pattiin kun tiedän mikä vika on, taas on paineltu järjettömän humalatilan vallitessa nappuloita niin ettei kuva näy ja nyt sitten epäillään aparaatin vetelevän viimeisiään. Ei riitä kahden käden sormet kun olen joutunut asian tiimoilta käymään mutta minkäs teetkun järkipuhe ei mene perille. Eikä yksinäistä ihmistä voi ilman tv:tä jättää sen ollessa hänen ainoa seuralaisensa. No eipä mitään, palaan astialle vielä tämän päivän aikana, josko tästä jotain tulisi.....




16 kommenttia:

  1. Tulin ehdottamaan sieniä palkkioksi linkeistä geelityynyihin: Sarjoittaiseen päänsärkyyn tehokkaita, suomeksi silokkeja kts. linkki

    http://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=59.0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta! Paljon tietoa ja lisää linkkejä, vaikka itselläni on Horton ja migreeni suljettu pois niin en pidä ollenkaan huonona vaihtoehtona kun kerran lääkkeet eivät toimi. Kiitos!

      Poista
    2. Noi sienet pitäs tehota ihan tavalliseenkin päänsärkyyn. Kannattaa pyytää vaikka vaimoa olemaan siinä vieressä, jos kokeilet. Noilla saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia.

      Poista
    3. Jep, täytyy kokeilla ja sano myös eukolle että katsoo etteimitään kämmiä pääse tapahtumaan.

      Poista
  2. Olet kiltti kun yhä uudestaan korjaat sen ukon TV:n !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, tällä kertaa ukko oli onnistunut korventamaan koko boxin ja lähti hakemaan uutta. On vieläkin sillä tiellä joten en tiedä sitten koska on asennuksen aika...

      Poista
  3. Sammaltakin voisi keräillä siellä pöpelikössä:
    http://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=1316.0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina oppii näköjään uutta ja taas tuli todistettua luonnonmukaisen lääkityksen moninaisuus! Kiitos!

      Poista
  4. Voisit tuulisella säällä koettaa levittää nahkasi purjeeksi, pääsisit nopeammin paikasta toiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, mukaeltu teema jonka nimenä olisi Alvin ja liito-oravat ;D

      Poista
  5. Oletkos sinä jonkinlainen kulmakunnan yleishätäapumies,joka tulee ja pelastaa tilanteen, oli ongelma mikä tahansa? Muistelen ennenkin lukeneeni näistä avustuskeikoista... Jos sinulla on kuuma linja, johon voi soittaa, kun jotain pikku fiksattavaa tulee mieleen, ottaisin sen numeron mielelläni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mutta kun on pieni kylä ja aika paljon vanhempaa väkeä niin sitä on tullut auteltua. Varsinkin elektroniikka ja digipuolella, se kun on heillä vähän hakusessa.
      Kyllä sä mun kuuman linjani saat jos haluat..;)

      Poista
    2. Kiitos, pistä postiin ;D *kirjoittaa työlistaa*

      Poista
    3. No minä kyllä ajattelin jotain muuta kuin työntekoa... ;)

      Poista
  6. "Ka sebuta ne ahawara eh selu no mola tu uhuru"
    Suora käännös: Rouvan pelko on viisauden alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No melkein ja voithan sinä Torpalla kertoa aisan olevan näin, sanot että se on vuosituhansia vanha viisaus jota ei käy kiistäminen :D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...