lauantai 25. toukokuuta 2013

Mulla on nyt pitkä vehje, Kati ja maailmanlopun jumalaiset virottaret taatelikakkuineen


Nyt mulla on pitkä vehje mutta on tämä ollut tuskallinen viikkokin, paljon työtä, hikeä (oikeesti olen niin kuiva jätkä etten edes hikoile) ja sitä meikäläiselle ominaista asioiden kyntämistä. Paljon on vielä edessä että saan myös nuo venyttämisen aiheuttamat sivukustannukset maksettua ja hoidettua, tahtoo sanoa sitä että seuraavien kahden viikon aikana sandaali ei ota paljon maahan. Laitan kuvia siitä uudesta vehkeestäni ja sanonkin ennakkoon ettei se ole kylmissään vaikka onkin sininen. Eikä siinä ole tautia valkoisista läikistä huolimatta, kerron niistäkin tarkemmin tänään myöhemmin kun tulen kotiin. Nyt aamusta on työmaapalaveri joka alkaa klo 07.30 ja sen jälkeen käynnit myöhemmin kesällä alkavissa kohteissa joten menee ainakin puolille päivin ennen kuin kotiudun.
Vielä sen verran tuosta venyttämisestä että se sai mut tekemään syntiä joka liittyy neitsyyteen ja koska enkä voi itselleni mitään, siitä tulee varmasti pysyvä tapa...

Ilokseni huomasin että Luostariin on liittynyt Kati ja esitänkin Kati sulle pyynnön että alkaisit heti tekemään mun kanssa sitä tuhmalta kuulostavaa juttua jota google aina tyrkyttää, tai tyrmää mun tapauksessa. Aina tulee ilmoitus ettei sulle saatanan kahjo kukaan mitään ***, joten suljehan selain ja ala rasvaamaan köyttä. Olisin nimittäin rakas Kati kiinnostunut monestakin asiasta. Laita edes postia niin mun ei tarvitse riutua epätietoisena esim. siitä, että majailetko jossain päin blogistaniaa? No nyt nunnat luonnollisesti ajattelevat etteihän se mulkku enää lue kenenkään tekstejä mutta varmasti luen, tässä on nyt vaan ollut tosissaan kiire – uskokaa pois mutta tämä prepaid-heimoon kuuluminen vaikeuttaa asioiden hoitamista monella tapaa ja sen tiimoilta joutuu tekemään turhaa työtä kaiken muun lisäksi.

Niinpä, tosin on aivan sama.....


Viime yönä sain nukuttua ruhtinaalliset neljä tuntia ja näin erikoista unta; oli tullut maailmanloppu ja jäljellä ei ollut kuin Luostari asukkaineen, kaikki muu oli poissa ja maan tasalla. Seisoskelin parvekkeella ja katselin punaisena väräjävää taivaanrantaa aikas haikealla mielellä kunnes havaitsin neljän hahmon lähestyvän Luostaria. Riensin alas, avasin isot ovet ja mitä aivan sairaan punaiset silmäni näkivätkään! Ovella seisoi neljä ihanaa, sangen hyvämuotoista ja perin kaunista naista. Nuoret (17 vuotta, tsekkasin propuskat) neitoset kertoivat olevansa kotoisin Virosta, Korkeimmat Voimat olivat lähettäneet heidät Luostariin mikäli sattuisin riitautumaan nunnien kanssa. Ainoa mikä pisti ihmetyttämään oli se, että he kertoivat olevansa lomittajia joilla oli hallussaan taatelikakun teko-ohjeet. Hmm..no ei sen väliä, jos kerran maailmanloppu tulee olemaan tälläinen niin puolesta saa rysähtää vaikka heti. Voin kertoa että oikein vitutti herätä tuosta unesta, oli se sen verran jumalainen että haluankin lähettää tässä kiitokseni Viroon, tuonne kauniiden naisten ja solisevan kielen maahan. Mikäli sillä sattuu olemaan lomittajia kuulolla, niin tänne vaan sekaan jotta minäkin pääsen opettelemaan tuota eestin kieltä joka on todella ruosteessa. Itseasiassa en osaa kovinkaan paljoa, rahvaroivalis eesti neiut oli muistaakseni kansallispukuisia naaraita ja palju tänu selts konna eest aga nuud peab minna, pole mitagi parata oli se missä kiiteltiin kovin ja pahoiteltiin kun joutuu hiihtelemään pois paikalta. Pari muutakin juttua muistan mutta ne liittyy googlen ehdottelemaan kategoriaan joten ei niistä sen enempää.

...jos se on lähelläkään tätä!


Tälläistä tälle aamulle ja koska kello on kohta puoli seitsemän, on mun lähdettävä ajamaan kohti tulevaa työmaata. Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta sillä rakkautta maailmassa ei ole koskaan liikaa, toisin kuin vaatteita.

Hyvää lauantaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

20 kommenttia:

  1. Jaha, tuli mieleen lippis, jossa luki työKALUNI on 22 - METRINEN. Onneksi se ei enää ole käytössä...
    Toivon sulle voimaa jaksaa takoa kun nunna on kuuma. Eikun rauta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahtarilippiksiä on monenlaisia ja tuon muistan mutta kuumia nunnia ei näy mikä harmittaa kyllä ja paljon.

      Poista
  2. Sininen valkeilla läiskillä -> Strumffi!!! :) Ainoa, mitä jää kaipaamaan on tietysti vetokoukku, koska on aina kiva ajaa pelkällä nupilla :) *kikattelee itseksensä*

    Koskettakoot sandaalisi maata kuitenkin niin, että ehdit tankata pitkän sekä itsesi. Taatelikakun ohjeen olisit saanut täältä - tai saatkin - jos tarpeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papa porukoineen on parasta A-ryhmää ja sinä kans, olet aina heilumassa niitten nuppiesi kanssa :D

      Poista
  3. Jotenkin vaikuttu tämä juttu niin vauhdikkaalta, että piti lukea se uudelleen, jotta selviäisi, mistä oikein olikaan kyse. Tai sitten minä vain käyn hitaalla tänään... *huokaa*
    Se on sitten varmaan Smurffi (tai Strumffi niin kuin Polga sanoi) se pidempi vehjas. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Strumffi on alkuperäisin käännös ja se on minusta niin paljon sopivampi :) http://fi.wikipedia.org/wiki/Smurffit

      Poista
    2. Tiedän ;) Koululainen-lehdessä oli nimenomaan Strumffit (joskus tajuttoman kauan sitten...)

      Poista
    3. No nythän molemmat naaraat joutuivat toikein Stumffi-muisteloihin mistä voidaan päätellä niiden merkitsevän jotain erityistä ;D

      Poista
  4. vai on naisissakin käännyttävä eteläisempien valtioiden puoleen, kun ei suomettaret enää kelpaa!

    sininen on vehje, siniset on silmänsä sen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa suomettaret ja sinä varsinkin! <3
      Hitto että mä nauroin kun menit raiskaamaan Jukka K:n, nyt toi saatana soi mun päässä koko ajan :DD

      Poista
  5. Minulle tulee heti mieleen kun vehje sinertää ettei se vaan ole saanut kylmää ;)

    Tulin Willa Sukan turvallisesta lämmöstä munarikkauden keskeltä katsomaan miltä meno luostarissa maistuu. Lujaahan täällä näyttää menevän :D

    (www.hirsiwilla.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kuule Kati usko kuinka tuo sinun huolenpitosi laittoi veren kiertämään ja mielikuvat liikkeelle ;D

      Kiitos ennen kaikkea siitä että olet saapunut Luostariin, oikein paljon tervetuloa ja toivottavasti viihdyt. Laitan sut tuota hätää tuohon Luostarin seinälle, vastailen vaan nämä kommat ensin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Voi nostalgia! Siitä on hei hieman aikaa kun viimeksi olen tuon biisin kuullut ja video muuten sopi Luostarin henkeen!

      Poista
  7. Ihan tulin ilmoittamaan, että vaikka olen ollut hiljaa, seurailen. Lueskelen. Ja seurailen muitakin nunnia. Ja luen. Olen tämmönen vakooja. Vaikka se ei ole luontoni. Muuten nimittänet mua spy-mañanaksi. Nyt on kuitenkin ISOJEN MUUTOSTEN aika ja tulet/te saamaan tekstiä siitä. Avot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei aina tartte kommailla ja hyvä että olet hengissä - en nimittäin ole itsekään ehtinyt paljon täällä blogistanian puolella olemaan mutta jos sulla nyt tuulee isosti niin täytyypä poikkeilla seuraamassa tilannetta. Kiitos vinkistä!

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...