lauantai 11. toukokuuta 2013

Tätä teidän on pakko kokeilla! Mikä loistava tapa viettää hupaisia hetkiä ja ärsyttää naapureita!



Nyt olen löytänyt uusiokäytön vihaamilleni puutarhatontuille! Ette usko kuinka helposti niillä voi ärsyttää naapureita jopa niin paljon, että tappouhkauksia tungetaan postilaatikkoon. Okei, normiolosuhteissahan tämä harrastus veisi tolkuttomasti rahaa mutta onneksi yksi tuttuni jobbaa näitä ja aina silloin tällöin pääsen könyämään hänen varastollaan. Kolmisen viikkoa sitten tämä kaverini uusi valikoimaansa ja sain luvan kerätä vanhaa varastoa pois sillä hän tietää tosi kurjan rahatilanteeni ja ajatteli että myisin näitä vanhoja eteenpäin mutta eikö mitä, sairaaseen mieleeni jysähti heti paljon parempi ajatus.

Tehän tiedätte näitä mm. monissa kapakoissa nähtyjä, alustalle lätkäistyjä ja seinälle sijoitettuja muovisia kaloja jotka on varustettu liiketunnistimella ja onnettoman asiakkaan horjuessa ohi, heräävät henkiin ne ja laulaa lurittavat jonkun laulunpätkän. Samaa tekniikkaa itse äänitettynä tontun sisään ja helvetinkone on valmis - tässä meikäläisen tapauksessa oli onni että sain varastolta monta samaa sarjaa olevaa tonttua koska yksikään niistä ei kestä vuorokauttakaan, sillä siitä pitävät vittumaiset viestini huolen. Nytpä esittelenkin ylpeänä ärsyttävien tonttujen armeijani sekä niiden luritukset ja tämä on harrastus jota teidän on ehdottomasti kokeiltava. Niin että terveisiä vaan sinne Torpan Kauniin Emännän suuntaan, tämä on se juttu millä saat varmasti puheita kylällä aikaan.

Ensimmäisenä vuoroon tulevat ”Viisastelevat kusipäät” eli pariskunta, jonka laitan joka saatanan sateinen aamuyö (koiran kanssa lenkiltä tullessamme) varaston nurkalle vaanimaan kämppämme ohi töihinsä laahustavia duunareita.


Tämä ärsyttävän iloinen ja yltiöpositiivinen persereikäpariskunta intoutuu jokaisen sateen kasteleman työläisen kohdalla yhteislausuntaan joka menee näin:
Ällös välitä tipoista takillasi - sadehan on vain mielentila. Säilytä siis iloinen ja ahkera asenteesi koko päivän sillä tätä paskaa riittää tämän viikon jokaisena päivänä. Btw, kuljethan hiljaa koska isäntämme – tuo uuttera heppeli – nukkuu vielä”.
Ette usko kuinka tuulikaapin täyttää sadistinen hihitys kun meikä kuuntelee ensin melko jylevää manaamista, sitten ilman täyttääkin tuttu poksaus tonttupariskunnan lentäessä ulkoseinään – joka kerta makkarin ikkunan viereen – ja tämän jälkeen kiroilu vaihtuu hartaasti lausuttuihin tappouhkauksiin.

Numero kakkonen on Jessus sä olet tyhmä -tonttuni ja se hajotetaan palasista päätellen hillittömän raivon vallassa.



Tämä jo turpvärkiltään niin vittumaisen näköinen tonttu on yksi mun suosikeista ja se pääsee aina esiintymään kun on kaunis ja aurinkoinen päivä. No, niitä ei ole ollut täällä korvessa vasta kuin neljä mutta menestys on taattu sillä tuo mulkku on niin atomeina että sitä vihataan tosissaan. Kuvitelkaa nyt itse; keli on kuin morsian, on lämmintä, aurinko paistaa täydeltä terältä ja te joudutte raahautumaan töihin mieli mustana niin eikö juuri silloin tämä raivostuttava savimötti herää henkiin (yhden tuijan juurella) ja ala lausumaan: ”Minne menet oi tyhmä matkamies?! Etkä kai vain töihin? Saatanan vajakki, etkö tiedä että Kelalta saa rahaa ja tämä instanssi rahoittaa myös isäntäni elämisen. Hän on nytkin viimeisen tunnin rasvannut itseään sillä kohta alamme ottamaan aurinkoa kun on niiiiiiiin lämmin päivä!
Jumalauta mutta olen pelännyt koska tuo tonttu lentää ikkunasta sisään sillä testiajossa eli ekana päivä kuului niin järjetöntä karjahtelua ja todella törkeitä uhkauksia, että luulin menneeni liian pitkälle. Hihitin kuset housuissa eteisessä ja musta tuntuu että tonttua oli pieksemässä useampikin naapuri koska meteliä riitti oikein moniäänisesti ja kovaa. Vihdoin kun äänet vaimenivat ja kuulin autojen lähtevän parkkikselta, uskaltauduin ulos eikä pihalla leijaillut kuin harmaa pöly – tonttu oli leivottu aivan atomeiksi.

Seuraavana esittäytyy Helinä – kiimainen köyhien vihaaja. Tässä on tyttö jota jouduin hieman modifioimaan, eli poistan siltä siivet aina kun laitan sen esille tai paremminkin kun me esittäydymme.
Pari kertaa olen uskaltanut lääketokkurassa tämän tempun tehdä ja nyt olen kahta hammasta köyhempi ja oikea silmä on vielä hieman turvoksissa.



Homma menee niin että Helinä on tuossa asennossa ja minä tällään itseni jakkaralle istumaan (luonnollisesti osavalle korkeudelle - you know) Helinän taakse, täysin alasti. Päälleni olen suihkuttanut ruokaöljyn ja veden seosta (suihkepulloa täytyy ravistaa pirusti) jotta näyttäisi siltä kuin hikoilisin ankarasti ja kuvioon kuuluu myös se että huohotan kiivaasti. Helinän selässä on tuopillinen kylmää, vaahtoavaa olutta (alkoholitonta) ja suupielessäni käryää nortti. Duunarithan lähtevä aina suht samaan aikaan joten tämä on touhu on helppo ajastaa eikä tarvitse turhaa kykkiä pitkiä aikoja. No, ekalla (ja myöskin kaikilla muilla) kerralla naapurin tullessa varaston kulman takaa, Helinä ryhtyy rienaavaan sävyyn lausumaan seuraavaa: ”Oi isäntäni, koska tuo hikinen ja haiseva orja häipyy tuosta jotta voimme jatkaa tätä ihanaa lemmenhetkeämme?!”
Mun piti äänittää enemmänkin Helinän sanottavaksi mutta näköjään enempää ei tarvita, joka saatanan naapuri on käynyt päälle tuon ensimmäisen lauseen kuullessaan. Helinä kappaleina ja minä saan pataani niin että jytisee. Olikohan se nyt toissapäivänä vai sitä edeltävänä kun naapurin pariskunta suivaantui niin, että äijä kävi mun kimppuuni ja rouva hakkasi kivellä (voitteko kuvitella!) Helinä-paran ihan pillun päreiksi ja kehtasipa tuo korkeasti koulutettu nainen haukkumaan mun rakkaan Helinän huoraksikin.

Viimeisenä listalla on Ai saatana, meinaatte grillata vai? - tonttuni ja tämä on ihan ykkönen, olen antanut sille myös lisänimen partykiller.



Rivareissahan on takapihat pikku keitaita ja tässä meidän rivarissa on näiden takapihojen jatkeena iso nurmikko (no totta jumalauta kun korvessa asutaan) jonne ovat asukkaat raahanneet ison pirttikaluston tapaisen, hirsistä tehdyn pöytä/pitkät penkit-yhdistelmän sekä ison grillin. Siellä sitä sitten pidetään grillipartyja ja ollaan 3.2 promillen humalassa niin ystävää (ainakin alkuillasta) kun olla ja voi. Vaan eipä enää kun minä asensin tuon ison joulupukin takapihalle.Kuvan eka versio oli oikein jalustalla mutta myöhemmät (kaksi versiota) olen joutunut laittamaan seisomaan omin jaloin koska jalusta on liian painava siirreltäväksi, ensimmäinen nostettiin hiab:illa paikoilleen.
Homma menee niin että pukin sisällä on isompi kaiutin ja joka kerta kun (aivan sairaan herkäksi säädetty) liiketunnistin havaitsee liikettä, alkaa kuulua ensin todella ärsyttävää kellon kilkatusta ja sitten seuraa möreällä äänellä puhuttua pukkimaista ääntä: ” Hou hou hou, meinaattekos pers'aukiset grillata? Katsokaas sitten ettei ne teidän tarjousmakkaroidenne käryt leijaile tännpäin, sillä isäntäni ei voi sietää kiveksiä täynnä olevien jauhopökäleiden hajua. Hou hou hou, ostakaa vähemmän gepardia niin rahat riittää kunnon eväisiin tai painukaa koppeihinne murjottamaan. Täällä sitä settua sen sijaan riittää – kiitos Kelan – ja siksipä täällä tirisee A-luokan liha”.
Ei liene vaikea uskoa että ensimmäinen pukki kivitettiin aivan paskaksi ja sitä oli hienoa (again virtsan karkailua) seurata koska näin ensimmäistä kertaa meidän taloyhtiössä tehtävän oikein tiimityöskentelyä ja vieläpä hiki päässä. Taidan säästää muutaman tontun lomakauden alkuun ja suunnitelmissa on hilata niitä tuohon tien varteen. Ainakin Helinä ja minä mennään sinne piristämään niitä, jotka teputtavat uurastamaan joko duuniin tai mökille ja saas nähdä joudunko teholle vielä tämän kesän aikana.

Hyvää lauantaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.


30 kommenttia:

  1. Jopas taas täälläkin mielikuvitus lentää... ihan kuin ei olisi jo valmiiksi pää ollut sekaisin.

    VastaaPoista
  2. No tämä on oikeasti hieno harrastus josta olen kertonut aikaisemminkin mutta nyt tätä tehdään isommassa mittakaavassa josta mahdollisten tänne eksyvien uusien ihmisten on hyvä tietää :D

    VastaaPoista
  3. Sinä Helinän äänenä, mahtaa olla hauska äänihavainto. Tai ehkä sulla on ollut pyykkipoikia äänialaa kohottamassa? :D

    Ps. Mikä on hiab? Onks se sama kun hiiiop! Vai liittyykö se siihen hijabiin, se joku musliminaisten päähine? Maltan kyllä odottaa, enkä mene googlettamaan.

    VastaaPoista
  4. Hiab on auton lavaan kiinteästi asennettu pieni nosturi.

    VastaaPoista
  5. Olis piilokameralle töitä, niin mekin saatais nähdä - ei sillä etteikö sun verbaliikka maalais aika hyvän kuvan asiasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatanpa joskus asentaa jonkinlaisen webbikameran ja intoutua kuvaamaankin lähinnä sen takia, että pääsisin myös näkemään naapureiden raivonpuuskia.

      Poista
  6. Erinomainen uusiokäyttö noille samperin puutahatontuille. Onnittelut! Todellakin, olisi mukava nähdä livenä, joten harkitse sitä webbikameraa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo ihan mukava harrastus vaikkakin vähän riskaabeli ja käy terveyden päälle. Juuri tästä syystä (legot hanurissa) täytyy miettiä sitä webbikameraa sillä naapurit voivat äityä vieläkin vihamielisemmiksi ;D

      Poista
  7. Hyvä idea! Ja kamera ja parhaat palat juutuuppiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koitetaan jos terveys - ja rahatilanne antaa myöten, niin ja tietysti mun on säilyttävä hengissä noiden hullujen naapureiden kanssa.

      Poista
    2. Eihän se rahaa vaadi, ai niin tarkoitit moottorisoimista. Hidas sytytys.

      Poista
    3. Niinpä, kaiken pitää olla viimeisen päälle.

      Poista
  8. Mahtavia ideoita, nyt voisit vielä markkinoida sen johonkin tuotantolaitokseen :D

    Sen Ikean mainoksen jälkeen käydessä Stockalla ja nähdessäni siellä minikokoisia puutarhatonttuja alkoi hillittömästi naurattaa. Vastaantulijat katsoivat taas hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa tuolla tonttujen kanssa reuhaamisella voisi jollakin tapaa rahastaakin mutta siinä on riskinsä.

      En yhtään ihmettele koska se mainos on ykkönen ja se on syöpynyt niin lujaa verkkokalvoille ettei hetkeen aikaan unohdu ;D

      Poista
  9. Voi, Peppis, kun oot ilkeä. Mulla vedet valuu pitkin poskia..naurusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläs nyt toisen harrastuksille naura! Koita itse, sillä uskon sun värikkäänä persoonana keksivän vieläkin päheempiä variaatioita noiden savisten perkeleiden kanssa ;D

      Poista
  10. Virtsankarkailua esiintyi myös täällä tätä lukiessa:D:D Kiitos, nyt en enää ikinä voi katsoa puutarhatonttua repeämättä housut kastelevaan nauruun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kannattaa sinunkin ehdottomasti kokeilla tonttujen kanssa pelehtimistä - siinä vasta kuset puntissa on ;D
      Mikään ei ole niin hauskaa kuin kuunnella niitä oven takana riehuvia naapureita ja mä uskon että sä ymmärrät tämän. Otan mielelläni vastaan ideoita jos sulla on jotain mielesssä ja usko pois - niin pimeetä ideaa ei olekaan ettenkö kokeilisi :D

      Poista
  11. Hmmm... Jos tarvitset apulaista noiden tonttien virittelyssä, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos B - apua kyllä kaivataan ja musta tuntuu että sä olisit varsin sopiva tuunauskaveri ;)

      Poista
    2. Pakko tunnustaa, että sormet alkoivat syyhytä, kun tämän luin. :P

      Poista
    3. Niin... ;)
      Koska aloitetaan? :D

      Poista
    4. Tää viikko on kiirettä mutta sitten helpottaa hetkeksi. Aloitetaanko Helinästä? ;D

      Poista
    5. Arvasin, että se on sun suosikki!

      Poista
  12. Pitäisikö sun kohta laittaa niitä housuja mullepäin tulemaan. Niitä on kohta niin paljon, että sää joudut laittamaan ne Matkahuollon kautta rahtina :D A-luokan makkarassa on sellaisia lihaköntsejä. En tykkää. Mää olen enemmän niiden kivesjauhopökäleiden perään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä olen kyllä niputtanut niitä valmiiksi ja täytyy sitten viikon alusta pistää tulemaan. Muistathan pestä ne 110 asteessa kun ei taida muuten lähteä ;D

      Jauhopökäleitä meilläkin syödään kun ollaan perse auki mutta onhan sitä mukava haaveilla oikeasta lihasta ;)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Juu, sen verran ehdin aamulla että kävin vastaamassa eli olet sen varmaan jo lukenutkin.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...