keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mun kuuluisat kaverit ja Angry Bärse - tekniikka psykiatrin vastaanotolla

Ennen kuin aloitan tämän päivän lääkehuuruisen korinani – joka muuten käsittelee salaperäisiä s-postikavereitani sekä loppuun hiottua psykiatritaktiikkaa – kehotan teitä käymään täällä. Eilen illalla tallustelin pitkin blogistanian suuria erämaita ja havaitsin saapuneeni paikkaan jonne jumiuduinkin joksikin aikaa lueskelemaan. Lisäsin tämän myös Luostarin seinälle ja koska tiedän teidän olevan sangen viisasta seurakuntaa, toivoisin teidän nostavan arsenne, matkaavanne kappaleen matkaa tutustuaksenne määränpäähän sillä erääseen aiheeseen liittyviä, pohdittuja ja hyviä näkökulmia on tarjolla.

Sitten itse aiheeseen ja mun kavereihin joista ei pääse perille mutta jotenkin ne vaan tuntuu tutulta, vähän sellaisilta jonka on tuntenut koko ikänsä muttei koskaan ole tavannut. Tässä heistä ensimmäinen:

Kim il Young
Nimestä päätellen uskoisin kaverin olevan näitä tyyppejä, joiden porukat ovat muuttaneet Jenkkeihin ja ottaneet amerikkalaisen sukunimen. Saattaapa muuten olla että tyyppi on sukua itselleen Neil Young:illekin, mistä sitä koskaan tietää. Sen tiedän että tällä nuorella (ainakin posteista päätellen) vispaa lantussa ja lujaa sillä sen verran mottipäisiä suunnitelmia sillä on eikä sen ajatusmaailmaa helpota yhtään se mulle-heti-kaikki-asenne. Lisäksi kaveri tuntuu olevan vielä pahempien hallusinaatioiden vallassa kuin meikäläinen, jäppinen ei puhu kuin maailmanvalloituksesta ja ydinaseista, totalitarismista ja riisien viljelystä hymy perseessä. Erikoinen tyyppi mutta myös hyvin yksinäinen, kertoo ettei sillä ole pahemmin kavereita ja aina saa olla pakarat jäykkinä ettei kukaan tule ja koppaa ottalumpioon. No en ihmettele kyllä yhtään, sillä muutamaa lausetta myöhemmin kertoo pieksettäneensä 150 tuttuaan kun ne ei ollut kehunut hänen uutta Vespaansa. Viimeisessä yhteydenotossani toivotinkin hänelle hyvät humpat ja sanoin että eiköhän tämä ollut tässä.

Toinen kavereistani ei suostu paljastamaan nimeään vaan piiloutuu nimimerkin taakse, joka on niinkin erikoinen kuin Parrakas Opamaa. Jotenkin meikäläisestä tuntuu että tuossa on pieni kirjoitusvirhe – kaveri kun ei osaa kunnolla suomenkieltä – ja siinä pitäisi lukea Omamaa, eihän Opamaassa ole mitään järkeä? Oli miten oli, täytyy sanoa etten ole tästä Omamaastakaan oikein selvillä mutta vitullisia vaikeuksia silläkin tuntuu olevan sillä se taistelee onnettoman sosiaaliturvan kanssa, se on kuulemma aivan surkea siellä missä hän asuu. Täytyy olla vakuutusta vakuutuksen perään jos esim. mielii päästä sairaalaan koska jos näin ei ole, kaverit voivat vaikka ajella autolla ylitse monta kertaa eikä kukaan korviaa lotkauta. Lanssikuskit seuraavat tilannetta ja lyövät pitkäävetoa siitä kuinka monta pakitusta kaveri kestää mutta eivät poimi kyytiin – on se julmaa peliä. En tiedä onko tämä Omamaa kunnalla töissä vai onko hän kapellimestari tai peräti liikennettä ohjaava poliisi. Miltei joka viestissään valittelee sitä kun kädet ovat niin saatanan kipeät kun saa jatkuvasti lapaa heiluttaa (toi kunta liittyy tähän kategoriaan siten, että väsyyhän ne kädet sätkän vääntämisessä jos sitä tekee 8h putkeen. Tiedän meinaan sen omakohtaisesti kun olen ollut kunnalla töissä). Anyway, pikkusen suuruudenhullu sekin tuntuu olevan kun väittää johtavansa maailman vaikeimmin johdettavaa maata. Ei ole reppana tutustunut Suomeen sillä tämähän se vie voiton, aidanseipään pystytystäkin varten täytyy perustaa about 20 hengen komitea joka tutkii tolppaa palttiarallaa vuoden eikä sitä sittenkään pystytetä.

Kolmas (tai on niitä vielä muutama mutta antaa nyt olla) tyyppi onkin taas eri maata vaikka piiloutuukin nimimerkin ”Laavarami” taakse. Tämä kaveri ei todellakaan asu Jenkkilässä ja olenkin melko varma että slaavilaista verta löytyy ainakin isäukon puolelta, on meinaan sen verran melankolisia tilityksiä. Laavarami kertoo (taas on kuulemma ison maan johtaja, onkohan nää saanut selville mun Napoleon-tautini jostain vai miksi tälläiset lähestyy mua?) että lääniä olisi vaikka kuinka helvetisti mutta melkonen partti on aina umpijäässä joten sillä ei oikein tee mitään. Tai tekis mutta sen verran holotnaa (← tota sanaa se käyttää usein) on, ettei siellä tee Erkkikään töitä ja tästä syystä kaivostoiminta on kirjaimellisesti jäissä. Laavarami taitaa olla rikkaasta perheestä tästä Suomen läheltä kun se tämän aamun postissa kertoi että siltä oli päässyt jokunen lennokki lapasesta ja het oli Suomen ilmavoimat hätistelemässä niitä pois – hyvä etteivät ampuneet alas. Kova kunto Laavaramilla on ja se kehukin Suomen lenkkeilymaastoja mutta totesi samaan hengenvetoon ettei täällä perkele voi käydä edes Stockalla tai joutuu heti johonkin rekisteriin. Poikkeis kuulemma useamminkin muttei viitti vääntää joka saatanan asiasta. Sillä taisi olla huono päivä kun jakso narista hirvenlihasta, vieläkin kuulemma säteilee ja hehkuu vihreää valoa jonkun possauksen takia mikä tapahtui vuosia sitten. En päässyt selvyyteen että mikä se possaus oli kun hän kirjoittaa välillä omituisilla kirjaimilla (innostuessaan) mutta se possaus käsitteli joko rehtoria, reaktoria tai re-actoria. Nämä viimeksi mainituthan on niitä uudelleen julkisuuteen nostettuja entisaikain tähtiä, jotka ovat sössineet eläkkeensä huumeisiin ja huoriin – ja tarvitsevat nyt eläkkeensä tueksi lite bara hilloa elikkäs settua eller kyhnyä. Mukava tyyppi ja käski lähettää terveisiä kaikille.

Neljäntenä olis yks Husu mutta en mä siitä viitsi kirjoittaa kun se on kait kuollut. Viimeksi kun se kirjoitteli, niin kertoi että nyt kyntää – oli hieno kämppä vaihtunut perunakuoppaan ja partakin oli ollut ajamatta useamman viikon. Voi rehveliä mutta tässä se nähdän, ei pitäisi retostella jos saa vähänkin pelimerkkejä tahi valtaa – siinä käy äkkiä heikosti ja siksipä täytyykin muistaa olla nöyrä mitä minä en tänään ole kun menen vääntämään sen psykiatrin kanssa josta taannoin puhuin. Mulla on loistava suunnitelma:


No niin, kuten vanhat seurakuntalaiset tietää, mulla on selkä paskana ja päätä juilii siihen malliin ettei mitään rajaa mutta nyt asia on kääntynyt niin, ettei niillä todennetuilla vioilla/sairauksilla ole vitunkaan merkitystä kun ne yrittää tehdä meikäläisestä vaikeasti masentunutta. Siispä päätin että otan ”Talk to my depressed back” -teeman (← en tiedä menikö toi oikein) ja laitan sen psykiatrin puhumaan mun masentuneelle selälleni. Huom! Nyt ei sitten pidä luulla että teen pilkkaa masennuksesta ja ne jotka tuntevat mut ja tämän koko sairaalakuvion juonen, tietävät ettei asia ole näin. Sanon tämän siksi etten viitsi vääntää tästä aiheesta (mahdollisesti) väärin vedettyjen johtopäätösten takia. Okei, en pue päälleni muuta kuin poplarin ja senkin otan pois heti kun pääsen kallonkutistajan huoneeseen. Käyn sohvalle makaamaan selin häneen syystä, että piirsin vasempaan pakaraan silmät (ne on hienot, ripset, kulmakarvat ja kaikki) ja oikeaan pakaraan tökin pisteitä jotka markkeeraavat muutaman päivän ajamatta ollutta sänkeä. Itse pepavako saa toimia suuna ja suun liikkeet saan aikaiseksi vasempaan pakaraan kiinnittämäni ja siimalla varustetun koukun avulla jota sitten nyin psykiatrin katseilta piilossa. Laitoin sen vielä vähän keskilinjan vasemmalle puolelle ja sain aikaan todella upean Sylvester Stallone-efektin, jossa toinen suupieli nousee toista enemmän hyvinkin halveksivaan sävyyn.

Kuva on vuoden 2008 pitkästä dialogista


Vanhat lukijanihan tietävät että mulla on jumalattoman notkeat niskat ja nyt tästä on hyötyä kun mä makaan kyljelläni, selkä psykiatriin päin. Voin nimittäin kääntää pääni 180 astetta, jutella ukkelin kanssa ja tarkkailla mitä se tuumii kun vastauksia pukkaa peräti kahdesta suusta. Hommaahan elikkäs keskustelua voisi viedä paha poliisi/hyvä poliisi- tyylillä, jossa mun hanuri olisi se bad boy ja mä taasen se hyvä tyyppi joka koittaa toppuutella tätä haisevia vastalauseita viljelevää kollegaa. Siinä sitä sitten praatataan silmiä kirvelevässä ilmapiirissä ja pohditaan täytyykö mun selkä lähettää M1:sellä johonkin, se perkele kun ei myönnä olevansa masentunut vaan väittää olevansa ihan helvetin kipeä. Kimurantti dilemma ja pidänkin suurena ihmeenä jos kallomaakari antaa mun ja bärseen laittaa nortiksi vaikka se varmasti tietää hermosauhujen auttavan monessa tilanteessa. Hemmetti kun joka paikka on nykyään savuton vaikka ilmastointikoneet ovat huippuluokkaa. Jos äijä käy hankalaksi, niin annan peppasuuni heitellä typeriä kommentteja kuten ”I'll be back” (Olen takana – no tottakai perse on takana) ja toinen tyhmä ”Are you talking to me?”, tuo viimeinen aivan sairaan haastavaan sävyyn. Harmi kun en osaa hallita lihaksiani vielä täydellisesti, sillä olisi ihan ykköstä jos pystyisi pakaralihasta jännittämällä nikkaamaan hanuriini printattua silmää sille helvetin hipille noin niinkuin ihan muina miehinä. Tottakai sitä alkaisi häiritsemään perseeni hienovaraiset iskuyritykset ja kun se aikansa olisi vilkuillut mun hanuria, voisi siltä kysyä että mikä siinä pakosarjassa nyt niin viehättää vai pukkaako rectumillekin jonkilaista diagnoosia tahi lähetettä? How about pakarat, ovatko nekin depressed sillä kaksisuuntainen on ehdottomasti pois suljettu mahdollisuus.


Erään aikaisemman peppumatsin erätauko ja tässä Jore ja Eki (psyk. osaston vaksit) vievät mua kohti omaa nurkkausta


Olen jo nyt niin pyhää raivoa täynnä ettei mitään rajaa ja takaan etä muutaman tunnin kuluttua riemu repeää. Aivan sama vaikka mitä seuraamuksia tulee mutta nyt tämä helvetin leikkiminen loppu. Mulla on muutakin tekemistä kun puhua paskaa aiheesta joka ei vaikuta kiputiloihini mitenkään ja joiden hoito lopettiin kun sitä ei lääkkeillä pystytä kiertämään. Selkää ei leikata koska siellä on palikat lumpanneet ”väärälle puolelle” ja päänsärkyihin kokeillut mielipidelääkkeet koluttu hyödyttöminä loppuun. Opiaattejahan ne ei mulle anna koska olen vanha juoppo (tai rehellisesti sanottuna alkoholisti on hautaan asti alkoholisti eli en voi ottaa oluttakaan tai siitä se lähtee – niin omituiselta kuin se ”kohtuukäyttäjistä” kuulostaakin). Mutta mennään sitten näin, toisina päivinä vähän vilkkaammin ja toisina hitaammin sillä jostain syystä se combotroppaus ei joka aamu toimi lainkaan ja silloin tämä elämä on yhtä helvettiä. Combotroppauksella en tarkoita alkoholin ja lääkkeiden yhdistelmää sen paremmin kuin huimeitakaan,vaan tiettyjen lääkkeiden yhteisvaikutusta niistä sen paremmin kertomatta. Nämäkään eivät vie kipuja pois mutta mahdollistavat sentään jonkinasteisen liikkumisen. Niille jotka nyt vetävät henkeä kommentoidakseen katkerasta tilityksestä, sanon että kommatkaa vaan kunhan ensin sisäistätte mikä ero on masennuksella ja vitutuksella sillä tässä on kyse puhtaasti jälkimmäisestä olotilasta.

Mutta mutta - erittäin hyvää keskiviikkoa teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat. Kenties saatte huomenna lukea eeppisen saagan joka kertoo valkotakkisesta, bärseeseen rakastuneesta gandalfista ja rakkauden kohteena olevan peristaltiikan loppupään mystisistä vastauksista tuolle juuttaan Romeolle..





18 kommenttia:

  1. Toivottavasti selkä ja pää saavat kunnon KIPUlääkityksen. Oi Apotti, Abbedissa komppaa monessa asiassa - kuten varmaankin tiedät! :)

    Vekkuleita kavereita sulla, muistelisin tavanneeni parikin näistä frendeistä joskus tuolla reissuamassani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tullut lääkkeitä muttamuuten reissu meni ok - siitä lisää huomenna (kiitos komppauksesta - tälläistähän tämä on ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Huomenissa tulee lyhyt katsaus päivän tapahtumiin ja itseasiassa koko juttutuokio meni suhteellisen rauhallisesti.

      Poista
  3. On se kumma juttu, että eikö nyt masentuneita ole tarpeeksi, ilman että selkeä särky ja kipu pitää sellaiseksi luokitella. Sinulla ei toden totta ole masennusta, olen tämän aiemminkin sanonut.
    Kipulääkitystä toivottavasti älyävät antaa. Odotan mielenkiinnolla tuloksia. Hiukan pelottaa, että jos tuon perse-tempun teet, niin sitten ne hullun paperit voi tullakin...

    Toivottavsti kaikki sujuu hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkempi selonteko huomenissa mutta täytyy sanoa että yllätyin positiivisesti - tosin mitään ei pidä uskoa ennen kuin siitä on mustaa valkoisella.

      Poista
  4. Vastaus: Laatujärjestelmiä, Käyttöjärjestelmien manuaaleja ja käyttöoppaita + koulutusmateriaalia, Matkakertomus (Etelä-Afrikka) sekä jotain pientä sekalaista. Eri aliaksilla jotta ei mene liian helpoksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jumaliste, sinähän tuottelias olet ollut! Eli siitäkö reissusta missä oli ne "kivettyneet" jalanjäljet, teit sen matkakertomuksen vai onko tämä joku vanhempi?

      Tottakai eri aliaksilla - ethän sinä muuten Hekla olisikaan! ;D

      Poista
    2. Ensimmäisestä reissusta sen tein. 2006 kun kävimme ensin viikon metsästämässä ja sitten viikon vietimme autolla kahdestaan etelärannikkoa kierrellen. Piti mun tästä tämän vuotisestakin kirjoittaa mutta ei innostanut. Ehkä toi Piskimuksen tulokin vaikutti asiaan, kaikkeen ei riitä aika. Mutta meillä on kaikista reissuista (kyseisessä paikassa on muutama kerta tullut käytyä :D ) niin paljon valokuvia, että mielessä on ollut rakentaa niistä sellainen kuviin keskittyvä "esittely" jonka voisi sitten myydä vaikka matkanjärjestäjille mainosmateriaaliksi... tai jotain.

      Poista
    3. Ahaa, te olette siis vannoutuneita Afrikan kävijöitä. Ei muuten paskempi idea myydä se "esittely", sillä kaikella tuolla kokemuksella osaat varmasti rakentaa sen toimivaksi kokonaisuudeksi ja ajatteles kuinka paljon sillä rahalla saisi raksuja Piskimukselle ja Rakkimukselle :D

      Poista
  5. Selvästi molemmat päät kunnossa, muttei se vielä
    mitään masennuksesta kerro...
    Tänään on monisairaan ja amputoidun kaverini 67 vuotis synttärit, kohta mennään kakkua syömään terkkarille. Kakun vein jo valmiiksi heti aamulla, ettei pääse unohtumaan. Tuntuu että kaverini aivoinfarkti aiheuttaakin minulle pian sen kaikkein pahimman muistisairauden. -Järjen viimeistenkin rippeiden exodus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tässä masentuneita olla - päinvastoin ja toivon että sun synttärit ovat menneet ilman isompia exoduksia! ;D

      Poista
  6. Odotan mielenkiinnolla uutisia tämänpäiväisestä. Tarinan aiemmat vaiheet ovat olleet sitä luokkaa, että todellakin kiinnostaa tämä viimeisin käänne.

    Noista sun kavereista... Ihan tuli vaan mieleen, että ei tässä nyt olisi sellainen klassinen isoveli valvoo -tapaus. Niistähän on ollut puhetta viime aikoina, ja tämä jotenkin sopisi kuvaan. Todennäköisesti käyttävät sinun sähköpostiasi (ehkä myös blogia) jonkinlaisena releasemana, jonka kautta lähetellään koodattuja viestejä. Se selittäisi niiden oudot jututkin. *sovittelee foliohattua*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huomenna sitä kertomusta pukkaa, joskin mitään kauhean draamattista ei tapahtunut mutta tulipa yksi mielenkiintoinen asia selväksi.

      Vai on mun blogista tullut releasema..hmm...ehkäpä meikäläisenkinon kaivettava vanha Koivistolainen (foliosta tehty) esiin ;D

      Poista
  7. Tuo Angry Bärse on ihan mahtava. Sähän olet ihan sm-tason voimistelija ellei peräti MM. Kunnon sponssorit ja mailma on sinun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nuorempana kun selkä oli kunnossa ja muutenkin oli notkeampi niin kyllähän tuo ruoto taipui, vaan se on taakse jäänyttä elämää...

      Poista
  8. Onkos tuossa yläkuvassa se Perse-Erkki, jota olen odotellut kylään omalle puolelle :D Voi sua Peppone, miten ihmeessä sää pärjäät ilman opiaatteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Perse-Erkkihän se siinä! :D

      No pakko pärjätä mutta on tämä vittumaista kun on nämä saatanan säryt koko ajan. Ei kiva.

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...