keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Luostarin tuhmat tytöt sekä tapaa Mr. Norini ja hänen onnetomat veljensä!

Voi viattomuus, etten paremmin sano ja syynä tähän on Russian Brigade:n – tuon uskollisen Luostarin vartikaartin ilmoitus epäillyttävistä tahoista jotka lymyilivät näillä rauhallisuuden ja ehdottoman totuuden käytävillä. Kyllä, eilen aamulla ennen tekstin kirjoittamista meikäläisen onnistui monien vaikeuksien jälkeen saada Russian Brigaden laajennusosa jonka asensinkin sitten samantien.Tämä venäläisten ystävieni kehittelemä systeemi on kyllä mainio ja siitä suuri kiitos teille, oi te viisaat gurut siellä rakkaan Äitivenäjän laajoilla aroilla.Tuli nimittäin todistettua että maailma ei ole sitä miltä se näyttää eikä kiltit tytöt olekaan niin kilttejä kuin mitä antavat ymmärtää (tähän kohtaan useampi niitä nauravia hymiöitä).
Sillä lukuisten häätämieni ökkömönkiäisten lisäksi vanhat apotin silmäni laajenivat hämmästyksestä astuessani erääseen kammioon joka oli täynnä eväiden suojana olevia evästeitä eli eväspapereita. Näitä roskia siivoillessani huomioni kiinnittyi kahteen pariin nimikirjaimia sillä ne toistuivat jatkuvasti joten aloin tutkimaan paremmin. Oi kyllä, nehän kuuluivat parille meidän nunnistamme jotka kyllä tunnistavat itsensä joten tiedoksi että siinä kohtaan kun voin vaihtaa tunkin risuun (noin kaksi viikkoa), ei pidä ihmetellä kun ovikello soi ja minä tempaisen teidät polvelleni. Saatte oikein isän kädestä, perkele sentään....
Okei, varmaan suurimmalle osalle tämä ei auennut mutta sen tiedän, että nuo kaksi ”viatonta” bitin vääntäjää kyllä tunnistavat itsensä (ja lisää niitä vitun hymiöitä).

Tästä tulee nyt vähän tälläinen poikkeuspäivitys ja siihen on kaksi syytä; tänään on riennettävä aikaisemmin sorakuormien saapumisen takia ja siksi, ettei myöhäisen kotiin tulon takia ollut virtaa käydä katsomassa mitä Luostariin ja sen väelle kuuluu. Btw, eilen meikäläisella oli varsin kansainvälinen hetki Mr. Norini:in (from Italy ja just joo) kanssa, sillä hänellä oli vallan perkeleellinen ongelma. Kyseinen herra kertoi lopettaneensa juuri työt Suomessa ja kiirehti lentokentälle mutta voi kauhistus, hänellä oli auton perässä täysin uusi aggregaatti (ovh.3224,-) sekä heti helvetinmoinen työkalusarja (ovh. 997,- joka käsitti lähinnä hylsy-ja kiintoavaimia) joista hänen piti päästä eroon. Yritys, jolle hän työskenteli, oli ilmoittanut ettei se halua tehdä tappiota eikä täten maksaa vehkeistä aiheutuvia lentorahteja jotka painavat työkalut muodostaisivat. Herra Norinin mukaan jokaisesta ylimääräisestä kilosta tuli 25,- euroa per kilo eli hänen yrityksensä kärsisi reilun tuhannen euron tappion. Seurasi myös pitkä puhe, näyteltiin passia ja todisteltiin moniväritulosteissa olevaa nimeä samaksi mikä (ilman leimoja olevassa) passiin oli präntättynä.

Annoin ukon puhua ja hän lupasi minulle sen kolmen tonnin aggregaatin ilmaiseksi, mikäli maksaisin pyydetyt 997,- euroa työkaluista. Kerroin Mr. Norinille tilanteen olevan sellainen, että olin juuri aloittanut työt joten olin perse auki kuin tuuran putki (koittakaapas muuten saada ulkomaalainen ymmärtämään tuo ilmaisu). No kuinkas kävikään, tämä ystävällinen herra kertoi että voisin unohtaa tuon vajaan tonnin, kunhan tekisin edes jonkinlaisen tarjouksen työkaluista niin katsottaisiin sitten. Aikaa oli kulunut sen verran että kysyin tältä mainiolta ja varsin sliipatulta työmieheltä, saisinko millään muotoa lepuuttaa väsyneitä jalkojani hänen mersunsa pekillä. Norinin ämmän poika suostui ja minä istuin jatkamaan keskustelua. Kerroin Mr. Norinille että elämme todella vaikeita aikoja sillä jokunen kuukausi sitten törmäsin hänen velipoikiinsa, olivat juuri tulleet samaisesta rakennusalan tapahtumasta kuin minä ja mitä vittua – myös heillä oli kiire lentokentälle. Syykin oli sama, se teidän itsestään saatanasta oleva firmanne ei halunnut maksaa lentorahteja ja minulle ehdotettin uskomatonta tarjousta, joka muuten oli halvempi kuin herran ja sitäpaitsi niiden kuppaisten kiintoavaimien tilalla oli isohko piikkauskone joten velipojilla meni paremmin. Herra Norini ei enää näyttänytkään niin algerialaiselta – anteeksi italialaiselta - kuin hetkeä aiemmin, vaan ihon väri vaaleni huomattavasti mutta syynä tähän saattoi olla se, että sivelin siinä puhellessani reisitaskussa olevan puukkoni kahvaa.

Kerroin myös hänelle osanottoni hänen veljiensä huonosta henkisestä tilasta (tätä sai jankata eikä ihme, kuvitelkaa meikäläistä selittämässä huonolla englannilla ettei Mr. Norinin veljet ajelleet ihan täysillä), sillä vaikka he väittivät olleensa esittelemässä työkalujaan samoilla messuilla kuin minä, niin he eivät kyenneet näyttämään messuosastoaan esitteestä. Pyysin nimittäin heitä
näyttämään osastonsa koska olin missannut tämän suorastaan fantastisia marokkolaisia – anteeksi italialaisia laatutuotteita - kaupittelevan firman. Kerroin herra Norinille myös sen, että siihen n. 1940 -luvulta peräisin olevaan passiin kannattaisi myös väärentää muutama leima tai parempi olisi, jos väärentäisi sen saman tien vähän nykyaikaisemmaksi. Samoin kannattaa pikkuisen tarkentaa myyntipuhettaan koska se ei uppoa edes tälläiseen vajakkiin kuin minä, niin herra Norini voi kuvitella mitä tapahtuu kun huijattavaksi – korjaan matkalla lentokentälle – osuu englantia paremmin taitava ja normaalijärjellä varustettu yksilö. Hyvässä lykyssä Mr. Norini on kusessa aggregaattinsa ja hylsysarjojensa kanssa. Lisäsin vielä etten tiedä mikä tyyli teillä siellä Turkissa – ei kun Italiassa on – mutta jos suomalainen on keikkahommissa ulkomailla ja on lähdön hetkellä myymässä kamojaan, niin ei ne perkele ole todellakaan pakasta vedetyn näköisiä vaan niillä on oikeasti tehty töitä. Kaiken lisäksi sinä heppeli olet lahjoittamassa neljän tonnin kamoja pilkkahintaan niin sitäkö ei siinä teidän firmassanne lueta tappioksi? Ei vaikka tulee lähes kolme..no ainakin kaksi tonnia enemmän takkiin kuin mitä lentorahdit on? Lopuksi, jos hän kerran on ollut duunia tekemässä Suomessa, niin miten vitussa voi olla mahdollista että kamat ovat vielä tehtaan paketissa? Tämä oli mysteeri jota Norinin akan poika ei oikein itsekään osannut selittää.

Aikoinaan myös herra Norinin isäukolla oli vitullinen kiire lentokentälle. Taustalla lentokenttä jonne hän kiirehtii.


En tiedä sairastiko Mr. Norini jotain tautia mutta hän näytti albiinolta ja tuijotti reittäni intensiivisesti. Luulin ensin että hän on kiinnostunut mahdollisesta accessista perävaltimoni puolelle mutta ei, hän katselikin puukkoani joka oli kuin itsekseen noussut tupesta hieman ylöspäin.Painoin sen kiireesti takaisin sillä tarkoituksenani ei todellakaan ollut uhkailla tätä ahkeraa saudia – ei kun siis italialaista – työkalumyyjää, vaan meikäläisellä nyt on vaan tapana hiplata lähes kaikkea, poislukien kuitenkin sekä ulkolaiset että kotimaiset kaupparatsut. Hän kysyi että mitä nyt tapahtuu, tuleeko poliisi vai jotuuko hän muuten hankaluuksiin? Vastasin hänelle että meikäläinen ainakin jatkaa eteenpäin, pahoittelin ettei kauppoja syntynyt ja toivotin Mr. Norinille turvallista metkaa lentokentälle. Lisäsin vielä että toivottavasti hän saa myytyä kamansa ettei isosta firmasta olla vihaisia hänelle, ne mokomat lentorahdit kun tulevat kalliiksi. Voi sentään, tämä egyptiläinen työkalumyyjä (olkoon, en viitti korjata koko ajan) oli niin mielissään että lahjoitti minulle 18-osaisen hylsysarjan – ilmaiseksi! Tapaaminen päättyi ystävällisiin hymyihin ja perin hinttimäisiin (Brrhhh!) käden heilautuksiin. Päätin laittaa sen hylsysatsin kehyksiin ettei se mene rikki, sillä valitettavasti kiinalainen työkalumetalli ei kestä muttereiden tahi pulttien vääntämistä.

Ihan totta, vakuuttava esitys brosyyreineen ja passeineen, loistava ulosanti (joka on muuten paljon parempaa kuin suomalaisilla puhelinmyyjillä) ja erittäin kohtelias käytös luovat todella hyvän vaikutelman sellaiseen, joka kuvittelee kohdalleen osuneen once in the lifetime – tilaisuuden saadessaan kolmen tonnin aggregaatin lähes ilmaiseksi. Mikäli polkunne kohtaavat, muistakaa olla ystävällisiä Mr. Norinille ja hänen kumppaneilleen koska he kusevat teitä silmään paljon kohteliaammin kuin suomalaiset kauppiaat.

Hyvää keskiviikoa teille, te rakkaat Luostarin asukit ja siellä evästävät ( ;D oli pakko laittaa) nunnat sekä muut matkaajat.

Ps. Illalla nähdään


28 kommenttia:

  1. Eväistä ja evästeistä ja eväspapereista oon pihalla kun lumiukko, mut ei haittaa!!

    Voi, mä niin toivoin, että se puukko olis noussu vielä vähän ylöspäin, jos se albanialainen, eiku.... sitä tuijotteli.

    Kais muistit ostaa kiillotusainetta uutta tauluasi varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä kestääkö tuo mainio työkalumetalli sitä kiillotusainetta ja se vähän arveluttaa kun laatu muutenkin on niin perkeleen huonoa.

      Ei enää puukotushommia eikä noista eväspapereistakaan ole niin väliksi mutta pisti naurattamaan nuo meidän bittigurut :D

      Poista
  2. Missäs tämmönen Norini liikkuu? Mieki voisin tehä kauppoja sen kans huonolla englannillani. En kyllä edes tiedä, mitä on hylsysarja ulkomaankielellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kattaa koko Suomen, luulen ma ja meikäläisestä tuntuu että liikkeellä on koko Norinien suku sikoja myöten.

      Saahan tuossa kaupanteossa hetken tai kaksi kulumaan mukavasti mutta siihen se sitten jääkin.

      Poista
  3. Did that Italian gentleman catch his flight? I am a bit worried...

    Minen oo eväitä syöny Luostarissa, ketkäköhän siellä on ollu?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että Mr. Norini ei koskaan ehdi sille lennolle sillä aina löytyy joku tarpeeksi tyhmän näköinen :D

      Rantis...ketähän ne mahtaa olla...hmm...sehän siinä just onkin ;D

      Poista
  4. En ollut minä,käytän aina eväsrasiaa ja se taitaa olla nyt pesussa.

    Mitä ihmmettä sinä puukkoa hipeloit, kunnollisen kauppamiehen edessä.Kyllä käytetty tavarakin voi näyttää uudelta kun hyvin pitää.Olisit vain lattanut eurot jonoon, pakannut tavarat mersusi takakonttiin ja ajanut kohti auringonlaskua.
    Ei ilmainen tavara koskaan kestä pitkää,kovaa käyttöä.

    Siskot,sieltä kammiosta takuuvarmasti mukaan,puussa kiipeilevä pörröhäntä.Aah,miten ihana eläin.
    Suosittelen lämpimästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eväsrasiat ovat hyvä juttu, käytän sellaista toisinaan jos on mitä sinne laittaa.
      Kaikkien kunnon miesten mielestä käytetty tavara näyttää hyvältä mutta nyt kyse ei ollut siitä vaan silkasta kusetuksesta. Totta tuo mitä sanot ilmaisesta tavarasta, sillä miksipä niitä annettaisiin jos kestäivät ( = maksaisivat antajalle). No, lahjat ovat tietysti eri juttu.

      Että sun sitten piti mennä puhumaan oravista...voi perkele Ritva sua...:D

      Poista
    2. Rakkaani sinua,sä et anna mitään armoo.Selkä kiinni seinää vasten,tappioni tunnustan.....<3

      Poista
    3. *Menee vallan sekaisin kuulemistaan sanoista varsinkin kun kaikenlaiset mielikuvat vilistävät silmissä*

      Poista
  5. Awwwwwwwwesome ;) En minäkään ole Klosterissa evästänyt, en edes pipareita mutustellut. Pyhästi ristii hän sormiaan ja muuta. En ole edes tykännyt tms. koska no FB -> no BF :D

    Kiinalaisiin työkaluihin (jos muihinkin vermeisiin) en olekaan ikinä luottanut. Kaikki taipuu, jollei taitu heti kättelyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polga!! Sinä parantumaton - aina tyylillä minä olen kiltti tyttö, en ole tehnyt mitään :D :D

      Niin, kiinalainen laatuajattelu taisi loppua siihen muuriin ;D

      Poista
  6. Minä en käy eväsretkillä toisten tonteilla enkä ikinä milloinkaan jättäisi roskia lojumaan polkuni varteen. Ettäs tiedät.

    Mutta muuten alkoi tuo mainitsemasi Russian Brigade kiinnostaa. Mistä niitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta B, eihän sitä koskaan tiedä mitä vahingossa tippuu kun oikein kunnolla rymyää jossain - sanotaan nyt vaikkapa sillä polulla (vai tiedostopolulla) ;D

      RB on venäläisten ystävieni tekemä...sanotaanko hyvin monipuolinen virustorjuntaohjelma joka ei ole myynnissä joten sitä ei valitettavasti mistään kaupasta saa.

      Poista
  7. Ikinä en oo eväitäni syöny toisten tonteilla enkä oikeastaan omallanikaan...Nimiä kehiin vaan! ;D

    Haluaisin tietää miten selitit englanniksi sanonnan "perse auki kuin tuuran putki", koska olisin monesti tarvinnut juuri tätä sanontaa ulkomaalaisten kanssa. Sitähän kuulemma käytetään yleisesti ihan small talkissa, ja olen joutunut useasti liikahtamaan seurustelutilanteessa takavasemmalle huonon englanninkielen taitoni takia. Että a-p-u-v-a!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotaan ettet ole ollut syyllinen, tai minä rehellisesti sanottuna tiedän sen ja siksipä nostankin hattua sulle.

      Aikani selitin ja selitin kunnes tokaisin: "My ass is wide open like tuura's pipe" ja heti tuli hyväksyvä "ahaa!".
      Tosin en tiedä tajusiko heppeli mitä meinasin vai väsyikö kuuntelemaan vuodatustani :D

      Poista
  8. Ei olisi onnistunut minullekkaan mitään kauppaamaan, en nimittäin osta koskaan miltään kulkukauppiailta mitään.
    Enkä minä ainakaan ole ollut millään eväsretkillä. En varmana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osta kyllä minäkään - yleensä. Rihkamaa saa markkinoiltakin jos sitä haluaa vaikka toisinaan sitä huomaa että on aivan sama käykö virallisessa kaupassa vai markkinoilla kun saalina on pelkkää rihkamaa - kovaan hintaan.

      Poista
  9. On näköjään nahkatakit vaihtunut työkaluihin. Muuten tarina on jotakuinkin samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tarina on varmasti kiertänyt maailmaa aikojen alusta asti - aina uusin variaatioin.

      Poista
  10. Joopa joo, kaikki ei oo kultaa mikä kiiltää. niihän sitä sanotaa.
    Ja mikä vielä vaikijampaa niin me ihimiset. Aina ei tiiä oikeen onko kala vai lintu.
    Selostuksen selostajia ja valhepuheitten taakse pukeutuvia ku löytyy maailma pullollaan. Mikä sitte kelläki motiivinansa olla jotaki mitä ei oo, sitä kai ei tiiä kukkaan muu ku hän ite joka sellasta kenties ehkäluultavasti harjoittannee.
    Ihiminen on jossainmäärin luonteeltaan hamsteriluonne, kerrää ja kerrää kuvitellen kaiken krääsän ja roinan olevan onnellisuuven mittari. Vaan entäpä ku kaikki se kovalla vaivalla kerätty tai muuten vaan saatu roina jääki tulen ruuaksi, menettääpi kaiken mitä joskus ollu, MIsähän se ihimisen turva ja onnellisuus sitte mahtaakaan olla?
    Tyhyjin käsin tänne synnytään, tyhyjin käsin lähetään, se mitä mukkaansa saa ei oo käsin tehtyä eikä ihimisen aikaansaannosta laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana, nykyään ihmiset palvovat kaikkea turhaa ja kiiltävää mikä näkyy myös ihmisten muuttumisessa himojensa ohjaamina.
      Näinhän se on että mitä turhalla mammonalla kun ei sitä mukaansa saa ja mitäpä sillä roinalla kuolleena tekisikään.

      Poista
  11. Mulla on nyt viime aikoina ollut piknikkiä ihan muissa maisemissa joten en, en ole käynyt roskaamassa :D

    Ja jäljiltäni jää vain sangr... eikun palautusjuomapulloja joten ei, en tunnista itseäni.

    Näitä Norriinin ämmän penskoja taitaa olla vähän kaikkialla. Täällä ne kuule myyvät rolexii ja vittonii ja kutsii ihan hysteerisinä. Varmaan pitäisi ehtiä iltalennolla velipoikia pelastamaan sinne Suomeen?

    Eilen nähtiin ihan aitiopaikalta kun paikallinen sotapoliisi (?) ratsasi muutamaa autoa tietulliasemalla. Oli pyssyä ja piikkimattoa ja paljon kaikkea. Hyvin ruskettuneet turistipojat seisoivat rivissä ja sotakoira nuuski kiesejä vallan virkaintoisen näköisenä. Ettei vain olisi pojilla ollut vähän stydimmät eväät kuljetuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmanlaajuinen ja vanhimpia ammattejahan tämä kaupustelu on ja jokaisessa maassa on sen ympärille kehittynyt oman näköisensä kulttuuri.

      Siellä taitaa olla tuo poliisin toiminta hieman ronskimpaa meininkiä kuin täällä kotoisessa Suomessa. Syykin taitaa olla se astetta rankempi"matkatavara" jota sielläpäin liikkuu isommissa erissä.Toisaalta, täällä jos poliisi vähäänkään kohottaa pamppua, hän löytää itsensä vastaamassa syytteeseen virkavirheestä.

      Poista
  12. Mä en ymmärrä piiteistä mitää mutta eväät ymmärrän. Nams! Hyi miten tuhmaa jättää eväspaperit pitkin käytäviä. Muista lajitella ne oikein.
    Mun sähköpostini kuuluu K.M:lle, kaksi kirjainta siis? Mutta jos mä oon tuhma niin en itse tiedosta sitä.
    Tarviiko Peppone työkaluja? Mulla joutais tuollainen pieni sarja, Ikeasta kuulema. Sitä ei oo koskaan avattu. Tää käyttää lähes aina isävainaan vasaraa ja sellaista ruuvimeisselihässäkkää, että jos sen saa oikein asennettua toimimaan niin ruuvia voi vääntää vain yhteen suuntaan, toiseen suuntaan kuuluu kräkskräks! Kätevä peli, säästää hentoisia voimia.
    Aika jänskä kuvaus: Pepponen koivunvitsan kanssa nunnan oven takana, muka vihastunut ryppy iloisesti tuikkivien silmien välissä. Naisen käsivarresta ote, pyöräytys polvelle, housut kinttuihin ja vitsan hellä osuma valkoiseen pyllyyn joka hytisee hiukan kivusta tai ... noh. (Kuinka äkäpussi kesytetään", "Otan sinut vaikka väkisin" -SF-touhua parhaimmillaan ajalta jolloin miehet olivat perheen päitä ja naiset nyrkin ja hellan välissä piipittämässä Herran kotona.
    Yritin kesälomailla mutta taidan hipsiä pikku hiljaa takaisin sinne luostarin liepeille. En viihtynyt oikein missään, kaipasin kotiin. Nappasin uusia huumaavan hurmaavia pistokkaita maailmalta mukaani. Luostarin puutarhasta tulee vielä maanpäällinen paratiisi pilvikirsikkapuineen, ruokohelpeineen, unikkoineen ja jopa kärpässienineen. Ei ei, en ole mikään huumehörhö, tavishöppänä vaan.
    Yks rätkäjätkä sanoi Kuusamon essolla että mull on nätit perät. No eipä se paljon muuta musta nähnytkään kun kelasin paikalle käsivoimin, valkoisesta vanhasta ovesta tuunatulla rullalaudallani. Pyöräilykäsineet on parhaat suojat tarttumapinnaltaan ja kestävyydeltäänkin tuossa lajissa. Ja sitten noi turvakengät ovat ihan must. Niillä jarrutetaan.
    Iloisin terveisin t. Kääkkä
    PS. Olen tänään Järvenpään sosiaalisairaalassa tapaamassa vanhoja tuttujani, saatan viipyä päivän pari. Kastelkaa hernemaata vähän ettei sato kuivu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin kesälomilta rakas Kääkkäseni <3
      Ikeasta ostettua en todellakaan tarvitse sillä se ketju on pimeiden voimien tyyssija ja kaikki paha on sieltä kotoisin.
      Met kastellemma sun kasvisi - ole huoleti ;)

      Poista
  13. Onneksi en ymmärrä eväistä mitään. Olen viaton :)

    Älyttömän mukavaa olla lomalla. Ollaan ton ukon kanssa kuin varsat kesälaitumella ;D

    VastaaPoista
  14. Vai et muka ymmärrä... :D

    Hyvää lomaa ja se ei ole vaikea uskoa että mikä siellä on meininki ;D

    VastaaPoista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...