keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Päiväni kultaisena patsaana

Voin sitten kertoa että jos teille tulee mieleen osallistua taiteen tekemiseen ja esittää vaikkapa alastonta veistosta, niin se ei todellakaan kannata. Sain idean tähän eilen illalla kun vein Lätkistä lenkille ja näin paikallisen baarin terassin olevan täynnä mökkiläisiä och muita keskikaljalovereita. No eipä siinä muuta kuin lenkiltä päästyäni otin varastosta ison styrox-paalin (sellaisen ison klöntin, ei mitään levypakkausta) ja spreijasin sen harmaaksi. Kuteet veks ja tein itsestäni kultaisen vastaavaa menetelmää käyttäen, joskin täytyi pyytää eukkoa tuon selkäpuolen kanssa ja siitä hyvästä sain taas niitä ihme sääliviä päänpudistuksia. Nopea ja mahdollisimman huomaamaton siirtymä sinne baarin läheisyyteen, tarkemmin sanottuna hivuttauduin muutama viikko sitten lopettaneen kaupan nurkalle josta oli näköyhteys terassille. Könysin itseni sen perkeleen mötikän päälle ja otin kommunismia vankasti kannattavan natsi-kiekonheittäjän jota sattuu pakaraan -asennon ja jäykistyin siihen (asento on siis sellainen missä seistään vasen käsi suoraan etuviistoon osoittaen, lantio ja toinen jalka hieman eteenpäin työntyneenä, leuka pystyssä eli katse yläviistoon ja oikea käsi puristaa oikeanpuoleista pakaraa. Päässä kultaiseksi spreijattu, venäjältä tuotu koppalakki jossa kokardin virkaa toimittaa Suuren työn sankarin pinssi).

Minullehan on helppoa esittää patsasta sillä eräs mielipidelääkkeistäni on niin styrkkaa kamaa, että se aiheuttaa helvetillistä lihasjäykkyyttä ja olen lähes katatonisessa tilassa (kyllä, sillä saa tarvittaessa lihasjäykkyyttä myös sinne ja voinkin sanoa että Viagra ja Cialis on sen rinnalla Marttakerhon pipareita). Ainoa ongelma – joskin harvoin esiintyvä – lääkkeen käytössä ovat sen vaikutukset musculus cremasteriin, joka myös kiveksen kohottajalihaksena tunnetaan. Jessus sentään mutta toisinaan pallit vispaavat sellaista zumbaa ettei tosikaan; ylös ja alas aivan sairaalla nopeudella eikä sivuttaisliikkeetkään ole mitenkään harvinaisia. Suurin haitta on kuitenkin se, että kivekseni pitävät samanlaista ääntä kuin lottopallot pyöriessään sen perkeleen pleksikuulan sisällä ja tästä syystä hyräilenkin aina kohtauksen sattuessa lottoarvonnan tunnaria. Vaimonikin on nyttemmin äitynyt vittuilemaan (vaikkei mun mielestä toisten ongelmille saa nauraa) ja kysyykin että miltä näyttää, tuleeko isot varanumerot. Ihme kottarainen.
Tämä oli lähimpänä omaa asentoani ja voittehan te kuvitella tuon ulos;  pää yläviistoon, oikea käsi perseen päälle ja kultainen koppalakki päähän..

No, nyt ei kuitenkaan sattunut tuota kohtausta ja pystyin rauhassa tarkkailemaan terassilla rellestävien densojen reaktioita. Niiltä kesti tosi kauan havaita että kaupan nurkalle on tuotu taidetta ja vieläpä veistoksen muodossa, vaan kun ne vihdoin tajusivat niin johan alkoi polemiikki. Ensin käytiin keskustelua siitä, onko järkevää raahata painavaa teosta ties mistä asti kököttämään suht aution kylän keskustaan. Seuraavaksi siirryttiin arvostelemaan taiteilijan näkemystä ja koska matkaa terassille oli kolmisenkymmentä osin puskien peittämää metriä, arvailut sinkoilivat ilmassa; vaihteluväli oli kunnanjohtajan näköispatsaasta vaasalaista hitsaria esittävään veistokseen. Että mä kävin kuumana kun kehtasivat verrata mun jumalaista kroppaani kunnanjohtajaan, vaasalaisesta hitsarista puhumattakaan. Vaasalaiset hitsarit muuten ok mutta ne eivät koskaan morjesta vasemmalla kädellä ja tämä pitäisi kaikkien tietää. V-käyräni korkeaa positiota ei yhtään helpottanut se, että vasemmalle olkapäälle oli laskeutunut räkättirastas joka rojautti sekä määrältään (n. 2dl) että ulkomuodoltaan mustikkajogurttia muistuttavan satsin pitkin selkää, nokkasi pari kertaa silmämunaan ja lensi rääkäisten pois. Fuckiiing biiird.

Viimein kaksi rouvaa lähti horjumaan meikäläisen suuntaan ja tovin toikkaroituaan, saapuivatkin uljaan taideteoksen äärelle:

- Kato saatana kuinka se kiiltää, onkohan se oikeaa kultaa?
- No ei tasan ole, luuletko että näillä turpeenpuskijoilla niin paljon rahaa on?
- Erikoinen juttu, tän kyllä täytyy olla jonkun taideopiskelijan työ.
- Miten niin?
- No kato nyt, mittasuhteet ihan perseestä; hervoton nenä johon pystyisi majoittamaan pari pulua per sierain sekä tönkkövarpaat, puhuttamakaan tuosta pienestä vehkeestä joka on tuskin surviaisen toukkaa suurempi.

(tässä vaiheessa vitutus oli noussut jo F4-luokan tasolle)

- Hei mää tiedän, tungetaan joku keppi tonne sen pakaroiden väliin kun siellä näyttää olevan sellainen railo että sinnehän saisi tungettua vaikka kakkosnelosen.

(koittakaas vaan ämmät tunkea mun arttuun jotain niin toista tiedätte)

- Äh, mn täytyy kokeilla onko tää oikeaa kultaa ja paras tapa on puraista sitä.
- Älä nyt ala nuolemaan sitä, sen selkäkin on ihan lokin paskassa!

(räkätin, hyvät naiset, räkätin paskaa se on)

- En tiedä mitä se kuvanveistäjä on ajatellut mutta tää on mun mielestä ylistys keskitysleiriltä palaavalle veturikuskille.
- Anteeksi mitä??
- Kato nyt sen koppalakkia ja tota aliravittua kroppaa – sehän on selvä asia.
- En tiedä...mun on vähän huono olo...mun täytyy ottaa tukee..

(ja niinpä tämä nainen lättää kouransa suoraan sukukalleuksien päälle)

..Ei hitto kun tää maailma pyörii..

(naaras meinaa horjahtaa, tiukentaa otettaan vehkeestä ja ensimmäiset hikikarpalot nousevat pintaan)

- Kuule...sori kun mä olen näin kännissä..mä olen niin sekaisin että mä voisin vaikka paneskella tän patsaan kanssa..

(älä helvetissä puhu tuollaisia ja ota nyt hyvä ihminen se käsi pois munista!)

- Älä hulluja horise vaan koita ryhdistäytyä, toi sun juominen menee aina överiksi.
- Ihan totta, mä olen nyt sellaisessa kunnossa että kaikki käy.. 

(samalla tämä taiteentuntija jatkaa puristeluaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää nopea vilkaisu mikä varmistaa toisen pöhnäkottaraisen katselevan muualle ja silloin meikäläinen ojentaa auttavan käden ja tuuppaa munien puristelijaa olkapäästä. Ramoona horjahtaa aivan helvetillisen mölinän saattelemana ruusupuskaan)

- Perkele! Toi patsas tönäs mut nurin – se on elävä!
- No just joo, ainahan ne patsaat niin tekee...annas kun mä autan sut ylös niin mennään takas terassille.
- Vittu mä kaadan ton patsaan ja revin siltä munat irti!
- Älä nyt ala riehumaan, ties vaikka tulisi poliisit.
- Ei tänne ketään tule, anna mä lyön sitä pullolla tai ainakin heitän kivellä!

Seuraavaksi valitsen kyllä tämän ja olen  sen jo ristinytkin: Sievi..eikun Soininen paskalla


Luojan lykky toisella muijista oli järkeä ja virtaa sen verran, että sai tämän horjuvan – Henriikan roudattua takaisin vilvoittavien vetten ääreen eikä habitukseni kärsinyt vahinkoa. Päätin lopettaa taiteen harrastamisen siltä illalta siihen joten hyppäsin alas ja lähdin juosten kotiin, perin vallattomat ajatukset päässäni ja kroppa kultaisessa hiessä. Tänä aamuna koiruuden kanssa lenkillä ollessani törmäsin pariin naiseen, joista toinen kertoi erikoisen tarinan mulkku pystyssä juoksevasta kultaisesta miehestä ja toinen taas tarinoi kimaltelevasta pakolaisesta joka kantoi hopeista avustuspakettia. Kumpi lie sitten tosi, sillä ei näistä meidän korpikylämme touhuista ota selkoa...

Hyvää keskiviikkoa teille te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat. Muistakaa olla kilttejä patsaille.




22 kommenttia:

  1. Älä nyt tota asentoa valitse, sittenhän ne vasta jotain sinne työntääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama tuli mulle mieleen. Jos koittaisit vaikka, hmm, pääsiäishanuasentoa?

      Poista
    2. Saattaapi olla mutta taiteessa on otettava riskejä Sanna rakkaani ja Marjaana, tuo voisi olla hyvä valinta sitten kun se mielipuolisen virpomisen aika koittaa :D

      Poista
  2. No patsaille pitää ilman muuta olla kiltti, paitsi niille kunnanjohtajan näköisille ;DDD

    Muuten on nyt vähän kiire viikko, kun vaihdettiin Sirpan kanssa ukkoja viikoksi, niin on kaikenlaista hommaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Rantis, patsaille tosiaan pitää olla kiltti tai ne heräävät eloon ja kurittavat :P

      Mitä vit? Olette vaihtaneet ukkoja?! No kyllähän minä suvaitsevuuden ymmärrän mutta moinen ajatus oman rakkaan laittamisesta kiertoon saa konservatiivisen sieluni kavahtamaan ;D

      Poista
    2. Ei tässä kiertoon laiteta, vain viikoksi vahdettiin. Ajatteles nyt mitkä edut? Sirpan mies korjaa mun auton ja mun mies tekee Sirpan luona.. no, hm, kaikkea tarpeellista mitä hän osaa.

      Erittäin kätevää. Tosin auton lähelle ei vielä ole keritty...

      Poista
    3. Ahaa, vai sellainen meininki :D
      Se on kyllä hyvä tuo teidän allianssi - varsinkin kun äijät vielä tietäisivät mihin ovat ryhtyneet ;D

      Poista
  3. Komppaan: väärä asento :) Eikö tuo ollutkin unelmiesi täyttymys? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikä siinä nyt sitten niin väärää on? :D
      Unelmista ja niiden täyttymisestä en osaa sanoa sanaakaan mutta jos Soinisen asentoa tarkoitat niin ei sentään ;D

      Muuten, tänään kone piippasi ja ilmoitti että OO:n päivitys on saatavana joten kävin koppaamassa sen. Onhan tuossa 4.00:ssa työkalut oikealla ja kaikkea muuta hyödyllistä.

      Poista
  4. Mä en oikein tykkää kullasta. Sitten kun sulla on seuraava "esitys", niin olisiko kiltti ja valitsisit Hopeisen paukkupullon? Ja yleisöäkin tulisi taatusti, jos vaikkapa täälla kainosti siitä ilmoittaisit. Hmm....tuli mieleen, että jos arttuun menisi kakkosnelonenkin, niin sitähän voisi ehkä käyttää myös paikkana, jonne voi halutessaan livauttaa kolikon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai hopeasta sinä tykkäät...no täytyy laittaa korvan taakse ja katsotaan sitten kun taas päätän osallistua taiteen tekemiseen.

      Vai dinaareja arseen...hmmm.... jotenkin tuntuu että olet tekemässä meikäläisestä parkkimittaria ;D

      Poista
  5. Ja sitten ihmetellään, mistä ne kaikki kesäuutiset kumpuavat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se olisikin jotain jos uutisiin pääsisin,sillä silloin tulisi tunnetuksi korpikylien taide ja sitä tekevät hullut :D

      Poista
    2. Saisit vihdoin sen taiteilija-apurahan ;)

      Poista
    3. Oih, se olisi ihan ykköstä koskasitten mulla olisi varaa viedä teikäläinen vaikka mihin ;D

      Poista
  6. Tykkään kullasta ja timanteista yli kaiken.
    Jos olisi törmätty ei olisi sun tarvinnut juosta karkuun vaan patsastella edelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas Ritvani, tiesin että teikäläiseen voi luottaa (ja olisin jäänyt oikein mielelläni patsastelemaan...;) )

      Poista
    2. Minä olen pikkutyttö postiljooni..... joka valvoo ympäri koko yön.

      Poista
    3. No mutta, kilttien tyttöjen pitää olla viimeistään puoli kymmenen peiton alla nukkumassa ja nimenomaan nukkumassa :D

      Poista
    4. Niin,kiltit tytöt mutta entäs me tuhmat tytöt jotka laittaa postia yöllä ja odottaa vastausta pikku......

      Poista
  7. Seuraavan kerran, kun bongaan jossakin kullalla silatun elävän patsaan, taidanpa mennä tarkastelemaan sitä hiukan lähempää kuin tavallisesti. Jos vaikka sattuisi olemaan joku tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä parahin idea ja varsin suositeltava mikäli polkusi sattuvat kulkemaan erämaakylien läpi ;D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...