perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tapaus mansikoita poimiva kaunotar, turkkilainen liukaste ja kuinkas sitten kävikään

Eilen näin jotain niin kaunista ettei se voinut olla tästä maailmasta ja siitä syystä vallan helvetillisen lääkityksen ryydittämät vaistoni saivat minut käyttäytymään eläinmaailman tapaan. Nyt, seuraavana aamuna voin todeta etteivät soidinmenot ole ihmistä varten – tai ei ne ainakaan meille hulluille sovi ja sen todistavat lukuisat ruhjeet, mustelmat sekä muutama syyte. Tilanne lähti lapasesta kun tulin sieltä kipupiikiltä eikä se oikein tuntunut toimivan, joten kotiin saavuttuani otin löylykauhallisen verran omia troppejani jotka huuhtelin kurkustani alas jäähtyneellä tarjouskahvilla. Eipä mennyt kauan kun pääni täyttivät omituiset äänet ja näyt, pikkuväkeä vilisti joka paikassa ja ajattelin ettei tästä tule mitään vaan on pakko lähteä tuulettumaan kylän raitille – päätös joka olisi saanut jäädä tekemättä.
Nimittäin, korpikylällämme on jokunen mansikkatila ja erääseen niistä tulee joka kesä virolaisia sekä venäläisiä kaunottaria poimintatöihin ja meikäläiselle se on yhtä tuskaa. Tiedättekö miltä tuntuu kun ette pysty hallitsemaan silmiänne vaan toinen sojottaa vasemalle ja toinen oikealle, vieläpä pullistuen zoomaukseen (varsinkin oikea okulääri on parhaimmillaan n. seitsemän senttiä päästä ulkona ja se on kuulkaa visto näky), pulssi nousee kolmensataan ja pää nykii holtittomasti muista oireista puhumattakaan.

Tää ei ole niitä parhaimpia, otettu RC-lennokkiin kiinitetyllä kameralla  mutta....


Näin kävi nytkin; patsastelin keskellä kylän raittia ja ihmettelin asfaltista nousevia norsunkärsiä jotka kannattelivat telinettä, missä lojui Anttilan postimyyntiluetteloiden lisäksi kolme satulalaukkua, Täti Monikan se rumempi räyskä ja pari kappaletta itsehoitona otettavia banaanisuppoja. Silloin huomasin tämän kaunottaren lähestyvän noin kahdenkymmenen metrin päässä ja se herätti kaikki eläimelliset vaistoni. Nuoren naisen katsahtaessa minuun, revin paitani paljastaen kaikki yksitoista rintakarvaani, karjahtelin sellaisella haukahtelevalla tyylillä ja levittelin käsiäni. Ei toiminut vaan doris vaihtoi silmänräpäyksessä toiselle puolelle tietä mutta minäpä poika en antanut periksi ja aloin soveltamaan erään etelän linnun taktiikkaa, joka tekee komeasti koristellun pesän ja mene sen eteen keikistelemään naaraan iskemisen toivossa. Tajusin ettei mulla ole aikaa hakea mitään kirvestä tahi vesuria ja niinpä syöksyin tienvarressa olevaan ryteikköön aseena pelkät hampaat ja paljaat kädet. Riehuin kuin perkele, purin näreitä poikki ja riivin oksia kuusesta, kannoin sammalia ja naavaa eikä aikaakaan, kun aivan saatanan törkeän näköinen laavu oli valmis. Koristelin sitä kiivaasti ja kannoin sen eteen liikennemerkkejä, betoniporsaita, pari roskista ja muutaman baarin edustalle unohtuneen polkupyörän. Enhän minä sen rytökasan rumuutta siinä lääkityksessä tajunnut sillä mun mielestä se oli yksi kauneimmista pesistä mitä ihminen voi rakentaa ja niinpä ryhdyin pomppimaan (se lintu tekee niin) laavun edustalla. Hullulla on hullun voimat – sanotaan, ja tässä tapauksessa se piti paikkansa; reteimmät tasajalkahyppyni lennättivät meikäläisen jopa kolmeen metriin ja näiden ilmalentojen aikana lisäsin tenhoani hysteerisillä kirkaisuilla joihin yhdistin pulun kujerrusta. Hyppyjen väliin tein kuuluisia ”Tuu mun luo” - kaulasarjojani jotka tehdään niin, että pidetään lantio paikallaan, keikutetaan yläkroppaa voimakkaasti puolelta toiselle mutta pää pidetään suorassa. Lisäksi kaulaa ojennetaan eteenpäin, räpytellään silmiä ja huulet työnnetän niin eteen kuin ne perkeleen lärpäkkeet antavat myöten.(kannattaa kokeilla peilin edessä sillä tää toimii yleensä helvetillisessä kännissä oleviin mökkiläisrouviin). Tällä kohtaa unelmieni nainen otti kännykän taskustaan ja vilkuili sangen pelokkaasti suuntaani.

Tässä jo hieman parempi sillä rakensin linnunpelättimen jonka sisään tungin itseni,  eikä mun tarvinnut seisoa siellä pelolla kuin puolitoista viikkoa niin otetuksi tämän.


Lisäsin kierroksia ja apinoilta opitun lahjomistaktiikan takia ryntäsin avoimesta kaupan ovesta sisään ja kahmaisin syliini kaikkea mitä sattui käsiini osumaan; tummaa leipää, tiskiainepullon, veikkauskuponkeja, kettinkiä, traktorin vetoakselin tiivisteen ja vitullisen vyyhden metrilakua. Kirmasin kaunottaren eteen ja rojautin kaikki kamat hänen varpailleen, pöyhistellen niin rajusti rintakehääni että oikean puolen kolme ylintä kylkiluuta murtuivat. Pahin virheeni oli se että palasin takaisin lintu-modeen ja tungin sen saatanan metrilakuvyyhden suuhuni ja koitin tarjota suupielestäni roikkuvaa loiroa suusta suuhun – menetelmällä. Nyt kaunotar ei enää tyytynyt vilkuilemaan, vaan heläytti käsilaukulla niin lujaa toiselle puolen päätä, että kuulolaitteestani alkoi kuulumaan vuoden -52 toivotut hitit norjaksi laulettuna.

Tapaus oli herättänyt huomiota kylällä liikkujissa ja havaitsin heitä kerääntyneen lähistölle, osan miespuolisista puhuen varsin kiivaasti ja viittilöiden suuntaani. Samassa tajusin minkä järjettömän virheen olin tehnyt – reviiri oli jäänyt tykkänään merkkaamatta ja niinpä ryhdyin kuseskelemaan pitkin nurkkia ja pusikoita, linja-autopysäkkiä ja katuvalojen tolppia unohtamatta. Kuului kuulkaas aika pauke kun painelin farkut nilkoissa pitkin kylän raittia, välillä kaatuillen ja ihan sairaasti huohottaen.
Jostain syystä merkkaukseni sai aikaan päinvastaisen reaktion mitä olin kuvitellut, paikalle kerääntyneet ukot nimittäin käärivät hihojaan ja lähestyivät uhkaavina meikäläistä. Ei auttanut muu kuin siirtyä gorilla – modeen ja niinpä laskin etukroppaani sen verran alas että rystyseni ottivat maahan kiinni (ei tartte paljon kumartua, sen verran mua on kakarana retuutettu) ja UH!-UH!-UH!-ääniä pitäen lähdin äijiä kohti. Irvistelin koko naaman leveydeltä, paukutin rintaani ja heittelin lähestyjiä läheisen kukkapenkin multapaakuilla. Ukkojen ryhtyessä kiroamaan ja huutelemaan tappouhkauksia, karjahtelin Agrimarketin vähittäismyyntihintoja ja paljastin heille lääkesuppojen levittämän perseeni aurinkoisen ilmeen. Hyvä veto sillä lynkkausporukka pysähtyi hetkeksi ja sain näin tilaisuuden voidella itseni kaunottaren hylkäämällä lahjallani elikkäs astianpesuaineella. Se tapahtui yhdennellätoista hetkellä sillä ukkoporukka hyökkäsi kimppuuni.

Tämä on sen mansikkatilan pihamaalta, lymyilin sellaisen muovisen kiven sisällä mistä tähtäilin maisemia ja sain sitten otettua tämän. Syy miksi neito nauraa, selvisi mulle itsellenikin vasta kotona. Katsokaas kun se mun kyttäyskiveni koostuu kahdesta puolikkaasta ja sen perkeleen sauman hesusteipit repsotti tosi pahasti.


Eipä olleet ukkopahat Turkissa käyneet eivätkä nähneet kunnon öljypainia ja niinpä he kokivat elämänsä yllätyksen; joka kerta kun tunsin otteen puristuvan kehoni ympärille, kuului slurp-ääni ja meikäläinen luiskahti käsistä kuin saippua suihkussa. Usein jopa metrin ukkojen päiden yläpuolelle mistä käsin (olen aika saatanan nopea suuttuessani) pääsin tekemään hirvittävää sabotaasia: sytyttelin tupeita tuleen, tungin riskimpin nenään rauhoittavia suppoja ja purinkin paria kaljupäätä joista toisella muuten oli yllättävän löysä nahka. Vaikka ukkoja oli suht monta, voiteluni takia olin pääsemässä voitolle sillä kaikki eivät enää kyenneet täysipainoiseen mittelöön. Siitä pitivät huolen roihuavat peruukit ja suppojen lamaannuttama motoriikka ja juuri kun olin tunkemassa libriumia erään taistelin korvaan, maailmani pimeni yllättäen enkä ehtinyt tuntea kuin pienen piston niskassani.

Hittolainen, joku mulkvisti oli soittanut poliisille ja ilmeisesti valottanut tilannetta hieman liioitellusti koska paikalle oli pölähtänyt myös Karhukoplan vallattomat pojat (ei se Ankkalinnan porukka – lennot olisivat kestäneet liian kauan) ja nämä perkeleet kajauttivat nukutusnuolella. Niinpä sitten heräsin muutamaa tuntia myöhemmin miltei päivämatkan päässä olevan kaupungin poliisilaitokselta ja täällä meikäläiselle luettiin madon luvut: sakkoa aivan järjettömät määrät sekä syytteitä vandalismista, väkivallasta, siveettömästä käytöksestä julkisella paikalla etc. Tässä siis syy miksi päivän reissuni kesti niin pitkään ja nyt on vähän huono happi, täytyisi kaiketi ryhtyä vaihtamaan raajoissa ja päässä olevat sidetarpeet uusiin ja kai loput öljytkin pitäisi yrittää pestä pois. No, jos tästä päivästä tulisi hieman parempi..


Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

18 kommenttia:

  1. Metrilaku -> väärä! Gummimadot -> oikea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Gummimadot..no onhan ne ihan hyviä mutta metrilakuissa on enemmän makua mun mielestä :)

      Poista
  2. Ja toinen löylytys kotona, kun vaimo sai tietää, että olit ihan väärää naista liehitellyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän MINÄ varsinaisesti ketään liehitellyt sillä tuo kohtaus oli pelkästään lääkkeiden aiheuttama, hallitsematon tapahtumaketju ;D

      Poista
  3. Takaa ku Birgitte Bardot, eestä ku Esa Pakariin. ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun ihan totta Timba, ne ovat jotain uskomattomia ja kertoisin lisääkin mutta tiedät mikä rähäkkä siitä nousee ;D

      Poista
  4. On noi poliisit sitten pikkumaisia, häiritsevät sun rauhallisia harrastuksia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ja olenkin ajatellut lähestyä heitä kirjelmällä, jossa pyydän kohteliaasti jättämään sen nukutusnuolilla rätvimisen vähemmälle :D

      Poista
  5. Vähällä pääsit, minä varmaan olisin jo tehnyt sinusta eunukin ja ilman puudutusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessus sentään mutta sinähän hurja tapaus olet...onneksi et sattunut kohdalle tai olisi käynyt huonosti :D

      Poista
  6. Sanoppa muuta,hurja oon ja vielä julma.
    Nytkin odotan miestäni syömään ja tarjolla on kasvis-juusto gratiini ja paistetut kuhafileet.
    Mahtaa tulla pöydän yli murhaavia katseita ja yksin saan yöni nukkua :(

    VastaaPoista
  7. Siis kaikki meni niinkuin soidinmenot strömsössä. Kiitti taas nauruista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän nuo tuppaa meikäläisellä menemään mutta minkäs sille voi ja onhan se kiva että mun iskuyritykset herättävät hupia ;D

      Poista
  8. No höh, vaikka itse olen vannoutunut lihansyöjä, tuo sun tekemä on ihan hyvää ruokaa ja nälkä lähtee vaikka olisi ollut raskaammassakin duunissa. Tänään nimittäin olen vetänyt vadillisen eukon tekemää kanasalaattia enkä sitten paljon muuta. Ei ole nälkä riivannut ja olen aina ollut sitä mieltä, että niitä kepillä perseeseen jotka ovat ronkeleita ruokansa suhteen.
    Sitä pitää olla kiitollinen jos joku sitä ruokaa tekee - se ei ole mikään itsestään selvä asia. Siksipä pusut sulle <3

    VastaaPoista
  9. Pidit mua liian kauan jännityksessä kun olin jo huolisaan (hätähousu) etkö sä ymmärrä reviiriä merkata mutta tulihan se sieltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Katsos kun mä käyn niin hitaalla etteivät nuo kaikki tärkeät asiat tule heti mieleen ;D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...