perjantai 13. syyskuuta 2013

Luostarin 400:s ja Promo Päivät - rakkaus on monivärinen.

Ihan ensin - ennen päivän muita juttuja - haluan puhua rakkaudesta ja sen väreistä, nimittäin kyseessä on Hekla ja Rakkimus-blogi. Tuo fantastinen, kärsivällinen nainen koiruuksiensa Rakkimuksen (rakkaus on musta ruskein merkein) ja Piskimuksen (rakkaus on harmaa) kanssa. Heklalla on huikea kokemus koirien kouluttamisesta ja nyt puhutaan sitten kouluttamisesta isommassa kaavassa eikä mistään takapihan istu – harjoituksista ja tästä syystä hän omaa luonnottoman pitkän pinnan ja kärsivällisyyttä löytyy vaikka Uotilan lapsille. Lisäksi Hekla on elämänsä aikana käynyt muuallakin kuin autotallissa ja se myös näkyy hänen tavassaan suhtautua ihmisiin sekä asioihin tavalla, joka on saanut ainakin meikäläisen kunnioittamaan Heklaa hyvin paljon. Valtava tietomäärä yhdistettynä rentoon ja lupsakkaaseen ihmiseen ei voi tietää muuta kuin hyvää. Toki tulisieluisuuttakin löytyy ja tästä syystä olenkin koettanut käyttäytyä asiallisesti hänen blogissaan ettei tarvitse lähteä se töpöhäntä viipottaen karkuun. Rakkimus ja Piskimus ovat mainioita koiruuksia – Rakkimus perin viisaana ja toisinaan kuulolaite kiinni olevana treenaa Heklan kanssa ja niin tekisi myöskin juniori Piskimus mutta valitettavasti tällä hetkellä tuo energiapakkaus ei ole parhaalla mahdollisella hapella, joten kehotan käymään katsomassa potilasta eikä ne pienet tsemppauksetkaan pahaa tee. Oikeesti, tiedän että Luostarin väellä ja monella matkaajalla on koiruuksia joten jos haluatte hyviä neuvoja koirien kouluttamisesta tai mistä tahansa koiriin liittyvästä, niin kannattaa kääntyä Heklan puoleen. Lopuksi sanon vielä näin omana pikku vinkkinä että kun astutte Heklan blogiin, niin siellä on sitten parempi unohtaa se toisten perseiden haistelu heti alkuunsa ja istua kiltisti paikalleen. Meikäläisen kohtalo on ( tehtiin jo ekoilla kerroilla selväksi) jäävä seiso heti siinä oven suussa.

Siiten korahteluihin; tiedättekös rakkaat asukit ja muut matkaajat mitä? Jumaliste, tämä 400:s aikakirja joten olkaapa hyvä ja ottakaa pöydillä notkuvia herkkuja. Ei, ei kannata kysellä mitä ne on vaan antakaa mennä ääntä kohti niin teistä kasvaa vieläkin viisaampia ja ...mukavampia ihmisiä (en kehdannut sanoa sitä kii – alkuista sanaa). Jonkin verran on siis tullut messuttua ja haluankin kiittää seurakuntaa että olette jaksaneet olla mukana ja kun katselin hieman noita juttusia, niin tällä meidän pienellä Luostarillamme etenee asiat hitaasti mutta varmasti. Siitä kiitos. Eilen tein muuten sen huomion että teissä Luostarin naisissa on enemään munaa kuin miehissä – mikä tässä häveten tunnustettakoon. Kolme rohkeaa osallistui huutokauppaan (mikä muuten aiheuttaa toimia heti kun saan tämän saarnan julkaistuksi mutta ei siitä sen enempää) ja messuvieraitakin kävi kohtuullinen määrä eli yli kolmesataa. Siteliner:in sivustolta kävin katsomassa että kuinka paljon materiaalia oli kopsattu ja olihan sitä, joten todennäköisesti näiden suloisten naaraiden kuvat komeilevat mitä todennäköisemmin rakkauden nälkäisten Jyrien residensseissä – luultavammin useamman ja suurennetun väritulosteen muodossa ja kuka tietää vaikka näiden asuntojen lattioita peittäsivät lukuisat rypistetyt paperitollot (no ei serlaa, hyi teitä!) kun niitä palavia rakkaudentunnustuksia on koitettu saada paperille.




Oikeesti, oli ihan hieno että pelimannihenkeä löytyi koska se on Luostarin hengen mukaista. Blogsphere on väärällään asia-blogeja ja hyvä niin, mutta suurena toiveenani ja olen siihen pyrkinytkin, on että Luostarissa ei tarvitsisi olla niin pakarat jäykkinä tai esittää asiansa niin perkeleen virallisessa muodossa. Kyllähän täälläkin asiaa puhutaan – kiitos laaja-alaisen ja viisaan seurakunnan mutta täällä niistä voi puhua oikeilla nimillä ja täällä on sitäpaitsi lupa purkaa sydäntään, oli se asia sitten mikä tahansa. Olen myös huomannut sen, että Luostarin väki on auttavaista ja on jeesannut toinen toistaan parhaansa mukaan jos mitä ongelmia on ollut. Se on hemmetin hieno asia. Ehkäpä se kaikista hienoin asia ja mikä on ollut yksi päämääristäni, on se, että Luostari on ”elänyt elämäänsä” vaikka itse en ole ollut paikalla ja se jos mikä on ihan rehellisesti lämmittänyt tätä vanhaa, joskin tasaisesti lotkahtelevaa sydäntäni.

Saattaa olla että tässä lähipäivin tulee muutoksia ulkoasuun sillä koitan saada muutaman jo Luostarissa näkyvän jutun näkymään paremmin. Ah hittolainen, meinasin unohtaa että yksi uudistus on jo tehty ja sen pykäsin viime yönä – nimittäin Luostarin Orjakauppa on avattu! Oi kyllä ja siellä se on muiden yläreunassa olevien sivujen rivissä ja sinne sitä saa ilmoittautua koska tahansa (uutta verta kaivataan aina!) koska se on nyt yksi Luostarin monista palveluista ja näin ollen pysyvä sellainen. Kolme rohkeaa siellä jo on ja lisää kaivataan joten jättäkääpä se imuroiminen/tiskaaminen/työn teko tykkänään ja rustatkaapa oma ilmoituksenne – ties vaikka teidän ei tarvitsisi enää koskaan pukea sitä H&M:ltä ostamaanne orjankaapua päällenne eikä lähteä tarpomaan kohden kustannuspaikkaa sangen vitumaisessa räntäsateessa, sillä rikkaita Jyrejä ja Jaanoja on maailmassa heti paljon.

Itse lähden puolilta päivin uusimaan raksuni tai paremminkin vaihtamaan ne jyreämpiin, soitin tuossa hetki sitten lekurille ja keskustelin asiasta. Sanon tämän siksi että jos saan tahtoni läpi, niin huominen teksti saattaa olla astetta vallattomampia ja vieläkin vaikeammin luettavissa kuin mitä nämä ovat tähän asti olleet. Otettakoon siis tämä ilmoitus varoituksena sillä voin vaikka horista/paljastaa itsestäni jotain mitä ei ehkä pitäisi -mene ja tiedä. Niin, ja kuulin että taas on tullut Horse Shown aika jossa saamieni tietojen mukaan nähdään myös Luostarin väkeä, tietenkin kaat katsomossa ja uteliaisuuttanne tyydyttääkseni sanon vinkkinä että lyhenteet Hirn ja Torpp johdattavat teidät oikeille jäljille. Käykää vaikka tsekkaamassa TKE:n blogi ja muistatkaa kerjätä reissun valokuva-annista ne ”Pimeän listan” kuvat. On on, kyllä niitä löytyy. Salapoliisityön saatte kuitenkin tehdä itse mutta helpotan sen verran että ko. blogi löytyy tällä hetkellä päivitysajastaan johtuen suht yläpäästä listaa joka on tuossa vasemmalla. Pusuja, kumarruksia ja pullaa kaikille – minä ihan oikeesti rakastan teitä.

Vielä yksi juttu, Lihamessuja oli käyty seuraamassa täältäkin enkä tiedä ovatko Luostarin taitelijat innoittaneet vai mikä mutta komeita ovat teokset.


Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

22 kommenttia:

  1. Pimeän listan kuvat?? Semmoiset on niin pimeitä, etten itsekään niitä näe.

    Olinpa fiksu, laitoin ensin kameran laturin kameralaukkuun. Sitten huomasin, että joku (??) oli jättänyt kameraan virrat päälle ja akku oli näin ollen täysin tyhjä.

    Eikun akku laturiin ja piuha seinään. Laukkuun huolella pakkaamani laturi olikin toisen kameran laturi joka tuli ilmi siinä vaiheessa kun akku ei istunut millään ilveellä kiinni telakkaan. Ai prrrkele että kiittelin itseäni. Onneksi huomasin akun ja laturin yhteensopimattomuuden kotona enkä illalla Espoossa.

    Tästä tulee hieno päivä, onhan perjantai ja 13. päivä <3

    VastaaPoista
  2. No johan on sattunut mutta laitettakoon se tämän epäonnisen päivän piikkiin. Onni onnettomuudessa koska pelipaikalla olisi saattanut päästä painokelvotonta tekstiä..


    Tuolla pimeällä listalla tarkoitin niitä juttuja mitä ei näytetä meille, en siis mitään radikaalimpaa asiaa. Toivotan teille antoisaa reissua ja olkoot myös säiden herrat reissun puolella - jo pelkästään ajomatkojen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo tuolla omalla osastollani sanoin, Sisareni S voi harjoittaa huomenna Hirnakkabongausta. Annoin tuntomerkitkin. Ja oivalsin juuri, että huomenna voin hyvinkin piipahtaa viinibaarissa muutenkin kuin tiskiä raapimassa. Julkinen liikenne kuljettaa. Toki olen esimerkillinen kasvattaja ja näytän Perillisille kuinka hevosväki voi (niin halutessaan, harvoin) käyttätyä hetkittäin jopa asiallisesti.

      Poista
    2. No tiedänhän minä sen että sinä osaat olla ihmisiksi mutta kun kuulin että -S-:kin lähtee, niin tuumin että josko tuo yrittää villitä teikäläisen ;D

      Poista
  3. Mä luin ton otsikon, että ...porno päivät... Pitäisköhän käydä optikolla?

    Toisin kuin Siskoni Hirnakka, MINÄ voin notkua Stadikalla viinibaarissa mielin määrin kun ei tarvitse näyttää hyvää esimerkkiä kenellekään. Lupaan, että EN raportoi tapahtumasta yhdelläkään kuvalla. ;)

    Viikonloppua apotille! *pus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta -S-, mitäs sinä nyt oikein sellaisia näet sillä tämähän on hiljainen ja hurskas paikka.

      Rakas -S-, olen valmis antamaan tai tekemään melkein mitä tahansa jos nyt kuitenkin laittaisit jokusia kuvia palattuasi reissusta. Sellaisia mitä otetaan reissussa silloin kun on mukavaa, kyllähän sinä tiedät ;D

      Pusuja myös sulle ja muistahan olla kiltisti vaikkei sun esimerkkinä tarvitse ollakaan.

      Poista
    2. Mä luin sen myös pornopäiviksi :D

      Poista
    3. Teillä ei hyvät naiset muuta mielessä olekaan :D

      Poista
  4. Onnittelut 400:n johdosta!
    Pikkasen tuo otsikko 'Luostarin Orjakauppa' arveluttaa, mutta olkoon;)

    Itse asiassa huomasin vasta keskellä päivää, että on perjantai ja 13.pv. Hyvä niin, sillä aamu-usvalla ajelin kauppaan käsikopelolla autolla, ei mitään näkyvyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja korjasin heti nimen soveliaammaksi joten Luostarilla on nyt H&M:n nimen tapaan oma J&J-kauppa eli Jyri & Jaana- shop jos se hienommin halutaan lausua.

      Juu, Hirnakalle kävinkin jo kertomassa miten tämä perjantai on lähtenyt käyntiin eli syömään lähteviä lääkäreitä ja palavia college-puseroita. Saas nähdä mikä on saldo kun aurinko laskee.

      Poista
    2. Korjaan, se on nyt Luostarin Jyri & Jaana - kontaktit siksi ettei siinä ole kaupallisia ja näin ollen halventavia vivahteita.

      Poista
    3. Nyt on oikein hyvä asiallinen nimi J&J - palvelulla.

      Poista
    4. Kiitti, ajattelin että se sopii paremmin tähän Luostarin hartaaseen henkeen :P

      Poista
  5. Kuinkahan moni Jyri on kopsannu Apotin pehvakuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä kysymys mutta uskonpa ettei kovin moni koska tuo arseni ei ole mitenkään valokuvauksellinen joten jos sen joku Jyri kopsaa, hänen täytyy kärsiä todella pahoista psyykkisistä ongelmista.

      Poista
    2. Kivat teipit sulla selässä :D

      Poista
    3. Niin, nimenomaan ne teipit on kivat ;D

      Poista
  6. Mainiota viikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roz rakkaani, mitä parhainta viikonloppua sullekin ja koska sitä ei tätä kirjoitettaessa ole kuin sunnuntai jäljellä, niin olkoon se sitäkin parempi <3

      Poista
  7. Mahtavaa, oikein hyvää 400 postausta päivää <3 Toivottavasti sait paremmat raksut ja olo on parempi. Nyt mää lähden etsimään sun pitopöydästä hopeatoffeeta :D Niin juu ja missä se orjakauppa on? Itse en tarvi, mutta jos siellä on joku mun mielikuviin sopiva Jyri niin lähettäisin sellaisen Marjaanan Majaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja sitä hopeatoffeeta kyllä pitäisi löytyä...orjakauppa - tai nykyisin Jyri&Jaana - kontaktit, löytyy tuolta ylhäältä muiden sivujen rinnalta. Marjaanalle kyllä soisi jonkun Jyrin löytyvän sillä siinä on sellainen pakkaus jolle soisi hyvää (ja pitkää[n])tapahtuvaksi :D

      Poista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...