torstai 26. syyskuuta 2013

Meillä kaikilla on lahjoja mutta minä kun en saa pakettejani auki

Jumaliste että meikäläinen on tyhmä! Ei näin typerää ihmitä voi olla...miten helvetissä sitä on säilynyt hengissä? Siis kuvitelkaa nyt: käyt sivustolla jossa annetaan ohjeet miten toimia, oikein kädestä pitäen ja rautalangasta vääntäen, teet ohjeiden mukaan ja mitä tapahtuu? No saatana – Ä:n pilkut vaihtaa paikkaa ja pari ruksia tulee perään! Eikä tässä vielä kaikki sillä toisen bloginkin (Socras Alimar) asetukset muuttuvat vaikket ole sormellasi koskenut! Jessus sentään minkä koodaajaan maailma mussa menettäkään ja ottakaa nyt kaikki perkeleen hakkeriporukat yhteyttä niin kyllä minä murtelen koodeja sitä mukaan kun te niitä tuuppaatte tulemaan. Aivan sama vaikka mentäis Pentagonin tai jonkun muun tiedostoihin, kaikki käy Siwan tarjouskuponkisivuilta alkaen.



No eipä siinä mitään, lähti tämän oman ja todella järkyttävän suuren tietämyksen innoittamana koko perkeleen testiblogikin huitin helvettiin, mitä minä sellaisella teen kun en osaa muuta kuin ä:n pilkkuja rustata – oikea herra ÄÄliö. En tiedä, kait se on lopun alkua kun ei enää pystyssäkään pysy ja päässä kuuluu radio KakDuva:n taajudet melko kirkkaina sulosointuina. Koitan saada ajan Taivaalliselle Naiselle (muistattehan hänet?) ja pyytää häntä naksauttamaan tämä kuppainen ruotoni kohdilleen. Sitten, oi jumalauta sitten kun tulen niin tasan on Luostari niiiin perusversio ilman mitään vitun kikkeitä ettei juur sen sileämpää pohjaa voi ollakaan. Koska en osannut ladataa/tallentaa/asentaa YHTÄ AINOAA asiaa niin ollaan sitten ilman mitään. Tulkaa nyt joku ruoskimaan tai nakkelemaan edes kivillä.

Hienosta koodauksestani oli se hyöty että nyt sitten näkyy Socras Alimar:in kääröistä elikkäs teidän kirjoituksistanne het kaikki mahdollinen pikkukuvia ja tekstinpätkiä myöten, perkele.Jotain hyvää koska teidän jutut ansaitsee tulla nähdyksi ja hetkinen... siitäpä tulikin mieleeni hyvä juttu josta en sano nyt enempää mutta se näkyy vielä tänään ja jos en saa sitä onnistumaan, hakkaan itseni teholle. Vinkkinä sanottakoon että back to basic med veri slipperi messut – niin se on! Mutta nyt alan soittelemaan ja koitan saada tuon tumman naarastaikurin kiinni tietäen, että luvassa on aika rukoileminen sillä hänen kalenterissaan ei tyhjiä kohtia tahdo löytyä. Vot vot, josko ensin kaaatuilen vessaan ja samalla kun soittelen, hoitelen Luostarin asioita niin pitkään kun ehdin mikäli onnistun saamaan sen ajan. Suonette anteeksi tämän runsaasti demoneita sisältävän vuodatukseni mutta kyllä se vaan niin on että oma tyhmyys rassaa ihmistä kaiken eniten varsinkin kun lisätaakkana ovat muistot kouluajoilta, olisi sitä kaiketi voinut opiskellakin eikä keskittyä jonnin joutaviin asioihin kuten puolalaisen jogurtin oikeaoppiseen säilömiseen tahi zimbabwelaisen tkumbatsutwani- soittimen rakentamiseen noin kahden ja puolen promillen kaasussa.


Olkaat kärsivälliset kanssani sillä vielä tulee sekin päivä jolloin en säädä mitään ja näillä näkymin se päivä on hyvin lähellä, tarkemmin sanottuna 31. päivä erästä kuuta eräänä vuonna jolloin täytän 70-vuotta. Tuon päivän jälkeen en muuta tee kuin puhaltelen muniini ja nautiskelen elämästä kierrellen rollaattorillani ympyrää joihonkin näistä Korpiryteikön suolätäköihin kiinni jääneenä. Palatkaamme rakkaat seurakuntalaiseni kotvan kuluttua asiaan....

Siihen asti hyvää torstaita rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

6 kommenttia:

  1. Voi kuule, et sinä ole ainoa jolla on Bloggerin kanssa mennyt sukset ristiin useammankin kerran. Tai sitten olet yhtä blondi kuin minä :)

    Pitääkö sulle tuoda sitten kahvia, kun rollaattoreinesi kierrät sitä ympyrää?

    VastaaPoista
  2. Mitäs vikaa tässä nykyisessä on. Ihan hyvin toimii ja selkeää on. Mitä nyt omat silmät vähän harittaa ja sumenee.

    VastaaPoista
  3. Sitä vaan joskus on ne paketin narut umpisolmussa. Kyllä se siitä.
    Kun nyt saisit hoidettua itseäsi. Pääsisit rauhassa Luostariin. Ei oikein jaksaisi noita viinikellarin juhliakaan enää, me vanhemmat nunnat aletaan kai väsyä niihin. Mutta EI munkkikokelaisiin, joita siis saa tulla lisää koko ajan. Sirpa on kyllä taas jollain 'omalla lomalla' Itäsiivestä, mulla palaa hihat;))

    VastaaPoista
  4. Sinä et ole tyhmää nähnytkään. Ps. Rantis, millä LOMALLA. Koko ajan paiskin Luostarissa "hommia". Me ollaan menty jotenkin ristiin ;D

    VastaaPoista
  5. Anteeksi Sirpa, näin kaapusi vilaukselta, joten olethan sinä täällä. Sulla on tainnut mennä niiden uusien munkkien terveystarkastus vähän pitkäksi. Lähetän taas pian lisää;)

    VastaaPoista
  6. Puskis: Kahvi kelpaa aina ja kaipa minäkin melkein blondi olisin jos olisi nuo hiukset mutta kun ei :D
    No oikeesti olen ristiverinen ja kyllähän te muutkin varmasti olette tapelleet tämän hienon keksinnön kanssa :P

    Tsompi: Sun pitäisi tietää että olen äärimmäisen jääräpäinen ihminen tietyissä asioissa ja silloin mun päätäni ei käännä mikään - ei edes bangladeshilainen painiote :D

    Rantis: Se on totta että paketit aukeavat joskus toisella yrittämällä ja saa asioita onnistumaan mutta vaikeaa se on, varsinkin kun joutuu sivusilmällä vahtimaan teitä ja katselemaan kalju rutussa sitä teidän tenuttelua ;D

    Sirpa: No niin,sieltä se meidän "viaton" taas antaa kuulua itsestään ja en hetkeäkään epäile ettetkö olisi "painanut" niitä hommia. Oi anna mun kaikki kestää... ;D

    Rantis: Ei jumalauta, ei ne uudet munkit mitään leluja ole...! :D

    VastaaPoista

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...