sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Marjaanan ja Puskiksen kanssa saunassa

Pikaista aamua huonosti nukutun yön jällen sillä päätäni riivasivat kaksi naista jotka Luostarissa tunnetaan nimillä Marjaana ja Puskis. Harvoin näen unia mutta tämä oli sitkeässä enkä tiedä tähän syytä mutta epäilen heidän eilisten kommenttien vaikuttaneen asiaan. Olimme nimittäin saunomassa Marjaanalla ihan normaalisti vaikka toista voisi luulla. Normaalilla tarkoitan sitä ettei saunominen sisältänyt sen pahempia seksuaalisia perversioita mutta muuten se jotenkin hämärä koska ajattelin unessakin että onkohan tämä nyt jumalauta järkevää asetella kudottuihin villapötköhin aseteltuja jäävuorisalaatin lehtiä kiukaalle kypsymään. Marjaanan sauna on helvetin iso sillä lauteiden toisessa päässä oli Kuopus leikkimässä kaikkien tavaroidensa kanssa joiden määrä ylittää normaalin järjen ja ajattelukyvyn. Katselin pää punaisena touhuavaa poikaa ja kysyin Marjaanalta mahtaako poika kärsiä johon sain vastaukseksi heleän naurun saatteleman toteamuksen: ”Oi, se on niin tottunut tähän kuumuuteen ettei sitä haittaa”. Jaa ei, poika ei nimittäin hikoillut vaan hänen kehostaan lensi vaakatasossa vettä ja se kasvojen väri, se oli astetta punaisempi. Niin, ja hänen tuskaansa lisäsi myös se että hänen legonsa olivat pehmenneet aivan lötköiksi ja poika manasikin tätä asiaa aivan kuten meikäläinen suurimman vitutuksen keskellä.
Kaikkialla muualla paitsi ei Luostarin naisten kanssa....ne kun hoitavat asiat vähän toisella tapaa....


Uni tuntui pitkältä vaikka en tosiasiassa nukkunut paljoakaan ja oikeastaan ainoa asia mikä tässä unessa sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi, oli se jatkuva alistaminen. Ensinnäkin, minun piti seistä saunan ovella ja heittää löylyä vain silloin kun armon naiset niin halusivat. Minulla ei suinkaan ollut perinteistä löylykauha/ämpäri-yhdistelmää, vaan Puskis repäisi olkansa yli menevästä villavyöstä ommeltuja pikku pussukoita (se kännykkäkotelo) jotka pitivät vettä mutta hajosivat kiukaalle osuttuaan. Uneen liittymättömänä sivuhuomautuksena pakko sanoa että tuossa olisi muuten ideaa; kudotut löylypussukat. Aivan helvetillinen menekki ja varsinkin saunailloissa jotka ovat alkoholin ryydittämiä ja muutenkin perin syntisiä sessioita. Saunassa myös syötiin mutta en tiedä kuka sen ruuan teki koska ne heti saatanallisilla lautasilla olevat annokset työnnettiin oven alta ja epäilenpä esikoisen olleen valjastettuna tähän hommaan kun kerran Marjaanalla oltiin. Yksi järkyttävä asia unessa oli pitkäkestoinen vaihe jonka aikana molemmat naiset lauloivat ja voin kertoa että se oli jopa kiuaskivet jäähdyttävää viihdettä. En ole eläissäni kuullut sellaista mongerrusta mikä laulun loppuvaiheessa kohoaa kimeäksi huudoksi ja päättyy omituiseen huohotukseen. Joka ainoan biisin kohdalla piti huohottaa (vrt. Avara luonto – gorillat) ja joka ainoan biisin jälkeen naiset läpsivät toisiaan selkään, kehuivat toisiaan ja erinomaista laulantaansa. Pari muutakin juttua saunomiseen liittyi mutta koska tänään on sunnutai ja minä perin harras mies, ne jääköön pois mieltä saastuttamasta. Että kiitosta vaan kummallekin...hmm...erilaisesta saunomiskokemuksesta. Saatta olla että tiedustelen muutamaa asiaa ihan vaan varmistuakseni ja saadakseni päässäni riehuvat mielikuvat rauhoittumaan.

Unen innoittamana tilasin tälläiset

Nyt kuitenkin maailmalle josta palailen iltapäivästä tai ainakin toivon niin sillä kyseessä ei ole kovin mittava juttu.

Hyvää sunnuntaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.






1 kommentti:

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...