tiistai 29. lokakuuta 2013

Sateinen päivä: Älä koskaan unohda vaimoasi ja tsekkaa hillon päiväys...!

Eilinen päivä oli täysin niiden parkkiintuneen antipersikan puolikkaan suojaamasta rengaslihaksiston loppupäästä. Yksistään keli oli jo aamulla sitä luokkaa että se enteili päivästä tulevan sellaisen jona joudun ottamaan Korkeimpien voimien kanssa yhteen ja mikä sitten päivän mittaan osoittautuikin täysin paikkansa pitäväksi. Joka aamuinen Lätkiksen kanssa tehtävä lenkki suoritettiin mitä rattoisimmissa merkeissä; jätemyllyllä ei mihinkään kiire ja minä seison ojanpientareella kuin housuunsa kuseva pankkiryöstäjä. No katsokaas kun ulkoiluvarusteeni sattui olemaan seuraavanlainen: jalkateriäni suojasivat hienot, israelilaisvalmisteiset kumisaappaat jotka valitettavasti vuotivat kahdestakin eri reiästä, alavartalon peittona itäisten maiden järjettömän upeat self cooling-housut (ns. tuulipuvun housut jotka toimivat itämaisen ja todella ihmeellisen vaateteollisuuden ansiosta anti-periaatteella ja päästävät kaiken läpi niin, että aivastaessakin käy sellainen viima joka vetää polvilumpion siniseksi), ylävartalon verhouksena bulgarialaisvalmisteinen sadetakki johon oli ilmeisesti integroitu best före-päiväys sillä saappaita jalkaan vetäessäni kuului suht rasahtava ääni ja tuo vitun vihreä pressun palanen otti ja halkesi selästä. Päässäni mulla oli sellainen harmaa pipo joka ei ole mikään kudottu versio vaan se on sellaista ohutta kangasta, vähän niinkuin ei nyt verkkareiden vaan niiden – mitäjumalautanenyton – olosasujen kangasta mutta melko ohutta. Tuo pipo joka muuten keikkui neitsytmatkallaan oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu ilmastoon missä ilman suhteellinen kosteus ei ylitä 12 prosenttia, koska jo ensimmäisen pysähdyksen aikana (pitkähkö, Lätkis väänsi tortut) se alkoi rullautua pikkuhiljaa silmilleni ja oli jo seuraavalla kusipysäkillä peittänyt kokonaan lärvini. Niinpä seisoin siinä ojan pientareella pipo silmillä ja koska nyt enää olkapäitäni suojaavasta pressun palasesta valui vesi self cooling-housuilleni, näytti tosiaan siltä kuin haarovälistäni valuisi melko reippaasti nestettä. Oi riemua.

Tuska ei kuitenkaan jäänyt kostyymini aiheuttamiin elämyksiin vaan pahempaa oli luvassa. Koska nyt ei ole tullut rahaa mistään ja elämme todella kireitä aikoja, ei taloudessa ole ollut mitään makeaa mässytettävää ja tämä tilanne johti siihen että päätin väsätä kakun. Tosin valmiista pohjista joiden väliin tungin hilloa ja koko komeuden peitin kermavaahdolla med nonparellit. Vaan eipä meinannut ensin löytyä sitä hilloa meidän keittiöstä ja hysteerisenä kolusin joka saatanan kaapin kunnes löysin yhden kaapin ylähyllyltä vattuhilloa sisältävän purkin jonka sisällön sitten levittelin niiden läpyköiden väliin. Ne pohjaläpyskät olivat pieniä, noin 20cm halkaisijaltaan olevia ja itsetehtyjä juttuja joten kakusta ei tullut kovinkaan iso ja niinpä kerkisin imuroimaan sen melkein kokonaan ennenkuin vaimo päätti tulla katsomaan mitä HÄNEN keittiössään touhutaan. Voi sentään, vaimoni suorittamassa ratsiassa kävi ilmi että se hillopurkki oli mennyt vanhaksi elokuussa 2008 ja tämän tiedon innoittamana tuo ilkeämielinen nainen ryhtyi hyräilemään sitä vanhaa tunnaria joka soi siinä väinämöislakkien värittämässä Vanamon ja Kolmosen kokkiohjelmassa.Vielä illalla ajattelin että siinähän kottarainen viheltelet mutta kun tämä aamun lenkkiä oli noin neljännes jäljellä, en ajatellutkaan niin vaan sanoin Lätkikselle että nyt kuule laitetaan lapikasta toisen eteen ja koitin tulla niin lujaa kuin selkä antoi myöten. Perin surullinen näky: aivan ravassa oleva koiruus kipittää iloisesti häntäänsä heilutellen ja vieressä pipo silmillä kompuroi vihreitä kuminkappaleita olkapäillään kannatteleva mies, jonka haaroista valuu nestettä ja ryppynarun seutuvilta kuuluu toinen toistaan uhkaavampia turahduksia. Loppu hyvin kaikki hyvin mutta nyt voin sanoa istuneeni pytyllä vettä valuvat sadetakin kappaleet selässä. Oi riemua.

Tulevaisuus


Vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet tähän sillä jouduin paukuttamaan rakkaan luurini prepaid-saldon lähes nollille järjestäessäni kotimaista eli pientä lainaa saadakseni Syyrialaisen tankkiin naftaa, joka taasen mahdollisti B-lausunnon hakemisen postista jonne on vajaa kymmenen kilometriä matkaa. Toinen B-lausunnoistahan meni suorilla Torppauspihaan mutta tämä omani tuli luonnollisesti postiin tuonne tiettömien taipaleiden taakse. No vot perkele, eukon kanssa sovittiin että nappaan hänet takaisin tullessani kyytiin, ts. sanoen kun ajan oman kylän läpi kohti seuraavaa kylää missä minun piti toimittaa kopiot tuosta lausunnosta erääseen toiseen instanssiin. Siinä kuulkaa paska haisi ja banjot soi kun meikäläinen karautti nilkka suorana kohti määränpäätä ja vasta Torppauspihassa, jossa olin varmistamassa että he saivat lausunnon, soi puhelin ja luurin toisesta päästä kuuluu rakkaan vaimoni heleä ääni mikä kysyy että mikäs nyt on kuvion juoni eli missäs sinä perkeleen tumpelo taas seilaat. Tottakai tuollainen kardinaalivirhe saa aikaan reaktion jossa istumalihasten välissä lymyilevä värisilmä tuntee tarvetta ottaa rennosti ja niinpä minä seisoin keskellä Torppauspihan toimiston lattiaa yrittäen änkyttää puolustusta perseen laulaessa tunnettua jouluajan biisiä ”Käy lämmin henkäys talvisäässä”. Siinä vaiheessa kun havaitsin virkailijan edessä olevan A4-pinon roihahtavan tuleen, päätin hinata tuliperseeni ulkoilmaan suurempien vahinkojen ehkäisemiseksi. Kyllä hävetti eikä tarvitse siinäkään firmassa poiketa vähään aikaan. Päästessäni ulos saivat kanssakulkijat nauttia minun ja vaimoni välisestä informaation vaihdosta sillä tämä uusi luurini on sellainen ettei toisen puhetta saa hiljennettyä määränsä enempää ja silti se kuuluuu todella lujaa. Laskin siinä jalkakäytävää tepatessani että nyt kahdeksan ihmistä minun lisäkseni tietää vaimoni minulle suunnittelemista hoitoon ohjauksista, muistin parantamiseen tarkoitetuista tehtävistä sekä sen kuinka helvetin mottipäinen ihminen minä olen ja joka ei kuulemma sinänsä ole ihme kun ottaa huomioon minkälainen koko suku on. Näistä kahdeksasta kanssakulkijasta jotka jakoivat tämän kokemuksen kanssani, vain kaksi vanhempaa miestä tekivät ristinmerkkejä ja nyökyttelivät myötätuntoisesti. Oi riemua.



Nämä meikäläisen unohtamiset ja muut mokat ovat sellaisia että ne poikivat aina sekä ilmastollisia että psykofyysisiä jälkimaininkeja ja niin kävi nytkin. Jo ulko-ovella havaitsin että lukkopesä oli aivan huurussa joten tiesin että pirtin sisälämpötila on reilusti pakkasen puolella ja niinhän se ilta kului melko viileissä tunnelmissa noudattaen taloudessamme aika ajoin esiintyvää ”Hiljaiset viikot” - teemaa. Vielä kun sai tapella puolen yön aikaan ilmestyneen Luostarin radion uuden lähetyksen yhteydessä teknisten ongelmien ja katkeilevien yhteyksien kanssa, voidaan todeta kuluneen päivän olleen mitä parhain otos tästä joka päiväisestä kyntämisestä näillä helvetin rahkasoilla missä ainoan näkyvän elämänmuodon tarjoavat perseet olalla olevat hirvimiehet jotka eivät näköjään tiedä että viikonloppu oli ja meni. Ei niin tähdättyjä heittolaukauksia satelee ja ”uraaa!” -huudot raikaavat. Oi riemua.



B-lausunnosta sen verran että mittaa sillä on viisi sivua med kolmesivuinen ja oheen laitettu epikriisi joista molemmista löytyy diangnooseja niin G:n, M:n, R:n kuin F:kin puolelta ja joista jälkimmäisestä toinen on hauska F62.8 eli Muu pitkäaikainen persoonallisuuden muutos. Ei siis pidä ihmettelemän jos tässä kohta tulen utelemaan teiltä että mitenkäs bostonissa asuva mutta syntyperältään puhtaasti tansakalainen teleasentaja saa Suomesta vuorka-asunnon jonne pitäisi saada mahtumaan myös kattava kokoelma leninkejä. Sillä niinhän se on että persoonallisuudet vaihtelee mutta Weckman pysyy. Oi riemua.

Hyvää tiistaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

Ps. Tämäkin lyhyehkö ja meriselitys-muodossa annettu selonteko piti ilmestyä jo muutama tunti sitten mutta mitäs teet kun perse rallattaa Anni-Helenan sävelmin ja sisään astelee vanha juoppokaveri jonka kädet vispaavat kuin arabialaisella viivakoodin suolaajalla. Et mitään muuta kuin toivot ettei sormi painu paperista läpi ja kerrot järkyttävän surulliset uutiset kamulle: No money – no honey.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...