keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Naiset ovat villimpiä kuin luullaan - tässä muutama naisten seksifantasia sieltä erikoisemmasta päästä

Näin loppuvuodesta panettaa tavallista enemmän – toinen kausi ajoittuu alkukesään – ja niinpä päätin tutkia mistä naiset fantasioivat. Tuttuun tapaani kuukkeloin eikä hakukentään tarvinnut laittaa kuin sanat ”naisten fantasiat” niin johan alkoi tietoa löytymään. Oli tavanomaista putkimiestä, toisen naisen kanssa olemista, ryhmäseksiä, alistamista ja julkista paikkaa mutta paljon oli myös sellaista, mikä laittoi tälläisen meikäläisen kaltaisen säädyllisen ja estoisen ihmisen miettimään että onkohan tuollakin naisella kaikki kunnossa? Lähes jokaisen naistenlehden palstoilla on käyty ja käydään tiivistä keskustelua fantasioista ja siitä, paljastavatko naiset todellakin kaikki ne salaisimmat haaveet vai loppuuko uskallus kesken, siitä huolimatta että kaikki voidaan tehdä anonyymisti nimimerkin suojissa.Osa oli sitä mieltä ettei fantasiat kuulu kenellekään ja toiset taas sitä mieltä että niissä ei ole mitään hävettävää ja ne voi tuoda julkisuuteen koska kaikilla niitä kuitenkin on.

Tämä tuli ihan aiheen takia mutta täytyy sanoa....


Itseäni hämmästytti joidenkin fantasioiden ”rajuus”, sillä monen naisen fantasia oli asettua miehen osaan ja ottaa puoliso väkisin tai olla itse tilanteessa jossa joutuu antautumaan vasten tahtoaan. Lähes poikkeuksetta näiden fantasioiden yhteydessä mainittiin myös se asia, ettei fantasioilla ole mitään tekemistä todellisten halujen kanssa vaikka miehet usein niin luulevatkin ja käyttäytyvät sen takia miten käyttäytyvät eli typerästi. Muutamia naisia oli sellaisia jotka haluaisivat pitää nuorta tyttöä/naista vankinaan (kellarissa - viitattiin sairaisiin, maailmalla julki tulleisiin ja tuomittuihin miespuolisiin henkilöihin) ja käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Kävin jokusia kymmeniä linkkejä läpi ja luin miltei yhtä paljon linkkien takaa paljastuvia viestiketjuja läpi, lopputuloksena se että fantasiat ovat enemmänkin rajumman puoleisia. Aika harvassa oli hellät tilanteet kynttilöineen ja takkatulineen sillä touhu tuntui enemmänkin kallistuvan niihin tilanteisiin jossa takaraivo paukuttaa lattiaan Loviisalaisen putkijullin äheltäessä päällä. Mainittakoon etteivät eläimet suinkaan olleet mikään harvinaisuus sillä noin joka kymmenes fantasia liittyi eläimiin ja ketkäpä muukaan kuin nämä uskolliset seuralaisemme eli koiruudethan näyttelivät fantasioiden pääosaa (luulitte saatana muuten että sanon lehmät koska asun täällä korvessa).


Okei, suhteellisen siistiä kamaa nämä naistenlehtien sivustoilla käytävät keskustelut olivat verrattuina siihen antiin mitä löysin tuolta netin Dark side – puolelta. Siellä oli jopa naisten fantasioimia tilanteita joihin ei seksi liittynyt millään tavalla ja nämä olivat niitä, jotka todellakin saivat miettimään ihmismielen toimintaa ja niitä elämäntilanteita mitkä laittavat naisen ajattelemaan niin. Pohdinkin mielessäni että ovatko kyseessä naiset joiden elämä tai arki on niin hyvin organisoitua ja kontrolloitua että se laittaa fantasioimaan päinvastaisesta tilanteesta? Tässä on muutama niistä kaikkein hämärimmistä fantasioista joita löysin:

Usein fantasioin tilanteesta jossa olen tehnyt koko viikon pitkää päivää ja ajaessani kotia kohti, mieheni soittaa että kotimme on veden vallassa putkirikon vuoksi. Saavun kotipihaan ja epähuomiossa ajan työsuhdeautonani olevan Toyotan nokan autotallin kulmaan niin lujaa, että airbag laukeaa ja jysäyttää nenääni voimalla joka saa sen murtumaan. Hoipun ulko-ovelle ja juuri kun olen avaamassa sitä, mieheni syöksyy pihalle katsomaan mitä tapahtui avaten oven sellaisella vauhdilla, joka lennättää minut vasten varaston seinää ja menetän tajuntani. Herään siihen kun mieheni taputtelee minua hereille ja kuin usvan läpi näen talomme olevan liekeissä. Paikalla on runsaasti palomiehiä ja hämärästi tajuan kuinka yksi heistä osoittaa toista poikaamme ja sanoo:” Tämä kaveri on juonut pullollisen Kodin putkimiestä ja äsken tuli ilmoitus että siellä on taas ollut joku vitun Vatanen ratissa ja nyt se saatanan lihavaunu on katollaan vähän matkaa sairaalalta tännepäin”. Katsahdan mieheeni ja kauhistun kun huomaan hänen näyttävän bulgarialaiselta satamatyöntekijältä joka on syönyt neljä kiloa valmisaterioita.


Olen liikennevaloissa ja odotan vihreää valoa kun näen taustapeilistä kuinka takaa lähestyvä linja-auto ei liukkauden takia saa vauhtia hiljennettyä ja jysähtää autoni perään tuhoten sen täysin. Itse jään puristuksiin kuskin penkin ja kojelaudan väliin mutta suunnattoman raivoni takia onnistun pääsemään irti ja ulos autosta. Kävelen bussin ovelle ja sen avaa hätääntyneen oloinen kuski joka on kuskaamassa telemarkkinoinnin messuille meneviä lehtimyyjättäriä. Taputtelen niiden helvetin kottaraisten ja sen kuskin naamat uuteen kuosiin ja lähden nyrkit veressä liftaamaan kotiin päin. Pian paikalle tuleekin jurvalainen peltiseppä joka kyydin lisäksi tarjoaa minulle kolme viikkoa vanhoja muffinseja.

Hmm... noihin ei oikeastaan voi sanoa muuta kuin että mielenterveyspuolelle pitäisi kiiruusti saada lisärahoitusta sillä näyttää että keskuudessamme vaeltaa enemmänkin psykopaatteja, vaikka toisaalta ymmärränkin turhautumisen johtavan moisiin fantasioihin. Tilannehan muuttuu huonoksi vasta siinä vaiheessa kun fantasioista aletaan tekemään totta. Nuo nyt olivat kuitenkin pari esimerkkiä siitä etteivät kaikki fantasiat liity seksiin, vaan ihmisillä tuntuu olevan tarvetta tuulettaa päätään muidenkin mielikuvien avulla. Seuraavaksi muutama seksifantasia minkälaisia on aivan turha hakea Kaks'Plussan tapaisilta keksutelufoorumeilta:

Kuvittelen olevani belgialainen trukkikuski ja teen yövuoroa suuren tukkuliikkeen lähettämössä. Tarkastaessani lähteviä lähetyksiä, liukastun jonkun kusipään lastauslaiturille jättämään banaaninkuoreen ja lyön selkäni niin, etten kykene enää liikkumaan. Makaan avuttomana ja näen korppoolaisen liikennöitsijän peruuttavan laituriin sillä jumalattoman isolla rekallaan. Mies avaa perän ovet, kääntyy kohti hallia ja huomaa minut jolloin hän nostaa minut hellästi kuormalavakasaa vasten niin, että pikku pyllyni on häneen päin. Tämän jälkeen hän riisuu työhousuni vetäen ne nilkkoihin ja ottaa minut ahnaasti takaapäin. Hänen paukuttaessa kiihotun valtavasti kun katselen pipo silmillä kasvojeni edessä olevia kuormalavojen leimoja ja suorastaan valun kun huomaan hänen naivan minua vaarallisen huonokuntoisen ja latviasta lähtöisin olevan eurolavakasan päällä vaikka vieressä olisi ollut osavan korkuinen nippu hyväkuntoisia Fin-lavoja. Mies laukeaa ja pian myös minäkin, sillä tajuan vasta nyt että että tuo korppoolainen sonni on teipannut sääriini skeittilaudat ja viiletän mäkeä alas kohti demareitten vaalikulkuetta”.

Nyt alan ymmärtämään belgialaisia trukkikuskeja...


Olen jo pitkään ollut ihastunut eläinkaupan nuoreen myyjään ja kun vihdoin uskaltaudun sisään liikkeeseen, huomaan hänen silmissään seksin nälkäisen katseen. Siinä samassa alan riisua ja niin tekee myös nuori mies, enkä voi sille mitään että nännini muuttuvat kivikoviksi hänen laittaessa päähänsä undulaattihäkin jonka pohjan hän on ottanut pois. Hän tulee päälleni ja kiihotun koko ajan lisää kun näen kuinka häkki heiluu aivan holtittomasti nuorukaisen päässä ja sen sisällä olevat kaksi undulaattia paskovat hänen naamansa heti helvetin valkoiseksi. Laukean siinä vaiheessa kun paskaksi potkaisemastani akvaariosta vapautunut punakorvakilpikonna puree pikkuvarpaani poikki ja kurluttaa kun varpaan rakennekynsi jää kanittamaan sen kurkkuun”.



On yöaika ja olen jostain syystä eksynyt erään Tuusulassa sijaitsevan yrityksen aidatulle pihamaalle. Pian paikalle saapuukin Securitaksen vähähiuksinen vartija joka lamauttimella uhaten pakottaa minut riisuuntumaan, menemään polvilleni ja ottamaan häneltä suihin. Tunnen kuinka orgasmi lähenee sillä maasta kaivautuu esiin mungo joka yrittää tunkeutua sisääni ja aistin sen kiemurtelevan tavalla, jollaista en ole ennen kokenut. Orgasmin saavutan siinä vaiheessa kun havahdun ja tajuan Securitaksen ukon kalun vaihtuneen maasturin vetokoukkuun ja sen mungon takkini taskusta tempaisemaani, lotkottavaan polkupyörän pumppuun”.

Tuusula, yrityksen takapiha ja tilanne päällä


Tälläistä tekstiä sieltä pimeältä puolelta löytyy enkä minä ainakaan ole mikään tuomitsemaan noita fantasioita koska jokainen ihminen on erilainen ja jos joku saa orgasmin rysäytettyään keskelle demareitten valvaka-kulkuetta niin hyvä. Tuli tuossa mieleeni että näistäfantasioistahan saisi aika hyvän Luostarin radion lähetyksen, vallankin kun sitä sähköpostia voi lähettää anonyymisti niin ei ole pelkoa siitä että minä näkisin lähettäjän nimen. Toki en ala yhden tai kahden enkä edes kolmenkaan fantasian takia kasaamaan lähetystä ja tuskinpa niitä edes kukaan lähettäisi mutta ajatuksena mielenkiintoinen sillä siinä päästäisiin näkemään minkälaisia fantasioita Blogsphereä kansoittavan porukan ajatuksissa oikein liikkuu.

No niin, eilen illalla ehdin lukea noin puolet lukulistastani sillä kotiin pääsyni venyi aikas pitkälle iltaan. Tänään kuitenkin jatketaan ja nytpä toivotankin oikein hyvää keskiviikkoa teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.

Ps. Sähköpostiosoitteethan löytyvät tuolta oikean seinän yläpäästä joten jos nyt kumminkin tuntuu siltä että haluaisitte kuulla sen fantasia-lähetyksen, niin sitten vaan rohkeasti kertomaan se oma fantasia niin saadaan lähetys kasaan.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...