sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Meriselitys siihen eiliseen yliannostukseen (tai mitä vispausta se nyt sitten olikaan)


Eilisen yliannostukseen viittaavan olotilani takia on tänä aamuna herätty jumalattomaan pääkipuun johon ei tunnu mikään tepsivän. Lisäksi suuta kuivaa jaa vähän paljon ja silmien valoherkkyys lienee lepakon luokkaa, näytön kirkkaus on todella himmeällä ja silti se tuntuu paistaa räkittävän ihan liian kirkkaasti. Olin näköjään kuitenkin saanut illalla tekstin julkaistua tekstinkin jos sitä nyt tekstiksi voidaan sanoa, eikä minulla ole kyllä hajuakaan miten siinä olen onnistunut. Liekö mennyt jollain tapaa alitajuisella rutiinilla koska sen vielä muistan kun kipupiikit alkoivat ns. toimimaan ja ajatus lensi (vähän turhankin lennokkaasti) mutta sen jälkeen ei mitään hajua. Jossain kohtaa näppiksen kirjasimet tuntuivat vaihtavan paikkaa ja mitä vaimo hetki sitten kertoi, niin hän oli joutunut sammuttelemaan tämän meikäläisen koneen. Oli kuulemma ollut sellaiset 20 – 30 välilehteä auki ja useimmat samoja eiikä hän ollut jaksanut kuunnella sitä mouruamistani ”että mikä vittu tähän koneeseen tuli, aina sama sivu vaikka just klikkasin sen pois”. No se siitä eilisestä ja vaikka usein on tapana sanoa että otan tuota satasella lisää, niin kiitos ei, ne piikit eivät olleet tästä maailmasta tai ainakin yhdessä melko tukevan Lyrica - annostuksen kanssa tekivät sellaisen olotilan ettei mitään rajaa. Minähän jouduin eilen matkustamaan kaverin auton takapenkillä maaten sellaiset 50 kilometriä kun toissa iltana otin kunnon lipat korsumme ohitse kulkevalla tiellä. Silkkaa jäätä johon eivät auttaneet edes kenkien liukuesteet ja niinpä päädyin puolivoltin kautta selälleni. Onneksi en ollut ehtinyt kovin kauaksi kotoa ja pääsin puoliksi konttaamalla ja puoliksi käsilläni itseäni raahaten kotirapulle. Ilmalennon aikana näkyi silmissä ensimmäinen väläys mutta se oli pieni tuike verrattuna siihen ilotulitukseen minkä näin iskeytyessäni takaisin tienpintaan. Saattaa olla että välähdyksen keskellä näkyi muistilappu, johon oli piirretty tekstin ”muista poiketa” alle sekä pesäpallomaila että tien kunnossapidosta vastaava henkilö. Painoarvo sanalla ”saattaa”.

Korpikylien Santa ja hänen elffinsä

Täällä on varsin jouluinen tunnelma; +5,7 astetta lämmintä, leppeän monsuunituulen saattelemat sadepisarat ropisevat ikkunan vesipeltiin ja paska lentää. Meikäläisen koneella on aika hemmetin hyvä sääpalveluohjelma (kiitosta vaan ison veden taakse) ja se näyttää näiden kelien jatkuvan aaton ylikin, joten en ole ainoa jota vituttaa tänä jouluna sillä meidän kaikkien ystävällä Santasen Klasulla se vasta perkeleellinen urakka on. No, itsepähän on hommansa valinnut ja nämä leudot kelit ovat niitä ammatin varjopuolia, samoin kuin mustaa, sateen kastelemaa nokea huokuvat savupiiput. Saa siinä joulumuori pistää Omoa mitallisen jos toisenkin ennen kuin vanha räähkän nuttu on taas punainen ja epäilenpä että parralle joutuu näyttämään Ultimate Colorin super stylish mousse nro 34:ää eli Super blond shadow:ia, tuota kaikkien lattiavahojen poistoon tarkoitettua vetyperoksidia. Happy halloweenit vaan pukille, suattaapi leukaperiä hieman kirvellä.

Harmittaa tosi paljon tämä selkä joka ehkäisee liikkumisen, sillä kaveri soitteli just hetki sitten kyliltä ja kertoi hauskan jutun mikä liittyy siihen eilisaamun tekstissä mainitsemaani kylän yhteiseen joulukuuseen. Sehän on nyt sytytetty ja minäkin naputtelen tätä tekstiä akun voimalla kun sen perkeleen 12 metrisen haasion kynttilät vievät kaikki virrat ja näin on joka torppa pimeänä, aina tuonne vuodenvaihteen yli jolloin kuusi roudataan helvettiin. Enivei, kamulla on suora näkö – ja kuuloyhteys (jälkimmäinen via tuuletusluukku) kylän keskustaan jossa tämä kuusi on ja hän kertoi seuraavaa:
Hetki sitten paikalle oli tupsahtanut kaksi bussillista japanilaisia turisteja ja ihastuneena sekä kuusen kirkkauteen että niiden reilun tuhannen lampun tuottamaan kuumuuteen, olivat alkaneet grillaamaan makkaraa aivan helvetillisen pajatuksen säestämänä. No, ohitse kävelee Turonperän Masa - vanha ja parrakas mies - jolloin nämä ahkerat nousevan auringon kansalaiset piirittävät hänet ja käyvät suorastaan iholle. Tuuppivat tätä elämänsä temppuvedelle omistanutta kehveliä ja karjuvat kurkku suorana: ”Teng kai shuru nandeke komuru oshii, vei sum gorukai ma kyo shorite wasai!” Suomeksi tuo kuulemma (tää kaveri osaa japania) tarkoittaa seuraavaa: ”Vitun käpy jos ei niitä sun poroja ja sitä lunta ala kohta näkymään, killut perkeleen partaheppeli lamppujen seurana”. Onneksi Masa oli onnistunut riistäytymään näiden kiivaiden turistien otteesta ja pitkäjalkaisena miehenä päässyt karkuun, sillä ei noiden valtaojien yli hypitä jos ei kintuissa ole pituutta. Toisaalta minä ymmärrän hyvin katkeroituneita matkaajia sillä he maksavat tuhansia nähdäkseen lunta poroineen ja pukkeineen ja tulevat tämän takia maahan, joka mainostaa itseään Joulupukin kotimaana. Vaan mitä he saavat: he näkevät autiokylän jonka keskustaa koristaa sairaan kirkkaasti loistava, noin kolmesataa asteinen kuusi eikä ympärillä näy mitään muuta kuin lehmänpaskan kyllästämiä peltoja ja jostain ojasta nousevan partahesuksen. Kyllä siinä kuulkaa ketä tahansa vituttaisi, varsinkin kun joutuisi vielä katselemaan viime vaaleista unohtuneita mainoksia joita oli lennähtänyt kuuseen toimittaen näen koristeiden virkaa. Onko hei kiva grillata kyrsää vesisateessa kun joku perkeleen pyrkyri tuijottaa oksan nokasta varsin mairea hymy kasvoillaan? Joka tapauksessa, saatuaan makkarat grillatuksi japanilaiset olivat tanssineet muutamat piiritanssit, juoneet pari tynnörillistä sakea ja jatkaneet matkaa kohti pohjoista Bruce Leemäisten huutojen kaikuessa tämän hikisen kylämme taivaankannen alla.

Eipä tässä kai tälle aamulle enempää sillä ei täällä mitään tapahdu enkä toisaalta kyllä tiedäkään kun sain perinteiset jouluvalmistelut tehtyä. Niihinhän kuuluvat mm. ikkunoiden peittäminen vanerilevyillä, vallihaudan kaivaminen sekä etu – että takapihalle, ”olemme muuttaneet” - kyltin ripustaminen ulko-oveen sekä öiseen aikaan tapahtuvat koiran ulkoiluttamiset ja pirtin lämmittämiset. Pari vanhaa leprasta ilmoittavaa lentolehtistä löysin ja vetelin ne varaston kulmaan, vähän niin kuin vinkiksi ettei kannata poiketa. Niin, ja joka ikkunan vanerointiin tein rasiaterällä n. 180 mm:sen reiän, jonka kannen saa kätevästi pyöräytettyä sivuun. Tämä sen takia että mikäli pihasta kuuluu ensimmäinenkin ”falala-laa-la-laa-laa-laa”, niin takaan että se jää viimeiseksi – on tuo Wihtavuoren royal numero seitsemän hauleilla sellainen täsmäannos että se jos mikä saa nuottiavaimen nurin.

Teille kuitenkin toivotan hyvää ja rauhallista joulun odotusta, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...