lauantai 21. joulukuuta 2013

Mun ptit ilosutiv muta eitämä onniste on liiaks lääke


Jos ajattelitte ettei ravintolisänä käytetty kuttaperkan kiteismuoto sovi kinuskilevyjen tenderoimisessa käytettävän kuutamosuklaan massaraudan pariksi, niin väärässä olette. Nimittäin, jalopuun oksamaidolla siivilöityjen passihakemusten ruskistamiseen yleisimmin käyttämäni tautau-tatina tuppaa leikkaantumaan kiinni kun sitä sentrifugilla oikein pyörittää mutta kuttaperkan kiteismuodon kanssa tätä ongelmaa ei ole. Syynä tähän on linja-auton hetkelliseen pysähdykseen tarkoitettu vääristymä aika-avaruudessa. Todellisuudessahan matkustaja ei nouse autoon, vaan maisema linja-autoineen liikkuu niin että tuo kaukaasialainen kuduruikka pääsee pomppimaan tuiresalavia koomyt. Muutenkin meillä alkaa jouluvalmistelut olemaan uhkureikä ja nyt on kaikki ruuat said ã liiterissä, ts, tuossa mongolialaisvalmisteisessa paupelikuupassa jossa niiden kypsentäminen on ennen näkemättömän koipallo. Eikä muuten ollut kallista kun käytti kaikki malamut tiirrrraaa! joita olikin kertynyt viuh vauh tahtia pampaloksen kuutema.

Astetta hankalampaa tuntuu olevan tämä turru turru tekstin kirjoittaminen kun aijaiajatus karkailee ja onkin syytä eppppäillä mykyrään mennyttä yritystä eli myrkyt mausoleumiin vaikka sukkavartaassa. Katkoajatus okan rei lähtee luukulta ajattelitte ponderosan palauttamista jokioisten tunneliin. Massapenan sukat rouhaisevat saksipalat muurilettujen yhdyskunnan päälliköltä vaikka samankaltaisia ajatuksia on esiintynyt orvokki. Mammakeskus mellilään ja pantomiimitaiteilijoita parikkalaan, siinäpä ne yhdyssana, pilkku ja valonlähteen taittokulman säätövivun rikka perkele! Liukasta on ja se on todella harmittavaa koska kulkeminen on varsin riskaabelia puuhaa, varsinkin kun parkkihalli arava alikulku ja kaatuminen uhkaa. Hyvää askeläänen mittari on paljon, joskaan ei turhuuksiin milky way oregonin kun ei tuota rahaa litopaino-oravan paskalla voi tehdä paljon pahaa. Ihmeen rauhallista vaikka on pitkät pyhät tulossa munkkivuori. Toisaalta, neljä purkki tonnikalaa martti tule takaisin ei käy. Ei hemmetti,välillä näyttää järkevältä ja sitten taas pimeys pakki sumatra onkalo tiivi. Voi olla että menemme huomenna katsomaan suhinaa naks mutta se on paljon kiinni ilmoista eeeeh! eikä jäätelöpalloista koskaan kivennäisvettä saa. Lätkikselle ostettiin sellainen shampoo iso karhunpentu Martti Ahtisaari naksuu, joka on makkaratalon taustalevy. Ensimmäisenähän se heti korvasta kiinni eikä ne letut olleet läheskään valmiita vaikka kevät tuli rullana maksuautomaatti. Ihan perustavan laatuista hiljaiseloa eeeh! vaikkei muutenkaan olla koskaan tuo juustoa käyty se kahva piti liimata. Pointtoninmäellä pitäisi vielä piipahtaa rekun raksuja niilosaatana jos siellä on vaan liiiimaaa. Läskin hakee hän nyt, sulaa ei saa se milloinkaan sillä siellä siellä se on, ikikinkku verraton.

Iloa piti kirjoittamani mutta nyt kun eeeeeh! tätä tähtää karttakuva sementialainen opioidi eikä selvää naks tahdo ottaa. Monta hemmetin minuuttia eikä puuta ole oksiin katkomista mutta jos se aattoiltaa kohden paskalauteet, soita että uusitaan rauha ja järki päässä niletttäjä. Ketään ei myöskään tulekäymään, sen varmistin tänään kun kyselin karrrrr....onko mitä humppila. Jokaisella meno lapsilisien korotusosat maksuun mullivankkuri marmelaadi manttelimies muuntaja. Ehkäpä jokutoinen kerta sitten vaikka niinhän se aina tahtoo siirtyä. Pahvilaatikollinen preussinvihreä mahonkijäljitelmä ukulele pompidou eli roskien vientiin tästä son kuulkaas menniskeltävä menevi ja meneekin niin. Varmaan ehkä huomenaa paree happendäär ja pystyy lukemaan mallintamisen poks. Noppaveto pikkupanos reetu ja raamaja. Ei tule mitään, viisi minuuttia ja taas soi tää kestää. Kessu katana rommirusina uurre pakko ottaa vettä jos annostus lanttaatuisi. Liian tykky jyrisee nyt ei keskity. Suoranainen vaikeus ah mutta jos ymmärrys koitan saada silti hei hei ilmoille tääämänkikkisen.

Hyvraa ilta vaan kaikisii0.

Vana kuvata jostain mötti, ei kulje nyt

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...