sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Seksuaalisesti häiriintyneitä headset - koiria ja Veleer! (tänään on SE päivä!)


Eilen koin olevani Juri Gagarin, joka on teljetty samaan Sputnik 2:sta radalleen vievään rakettiin yhdessä seksuaalisesti häiriintyneen Laika-koiran kanssa ja se jos mikä, oli varsin hämmentävä ja halkireuhalemainen kokemus (kuten varmaan huomasitte, olen koittanut korvata virtuaalitodellisuuden viivakoodin ruman nimen mutten ole vielä sellaista sopivaa termiä, mikä kuvastaisi tuota pillowin pehmeyttä lähentelevän genitaali-genien nimeä paremmin kuin se ruma vittorio virvatuli).
Palataanpa kuitenkin noihin kauhun tunteihin, joista sitten muodostuikin lähes kymmentuntinen rynkytyssessio kaikkine ähellyksineen, ärinöineen ja karjahteluineen. Tilanteen äänimaailmaan pääsette parhaiten käsiksi kun kuvittelette itsenne sivustakatsojaksi aavikolle, missä joukko beduiineja on juuri löytänyt varsin iloluonteisen skandinaavikaunottaren joka makaa tenga hebula-puskassa virmajuuri märkänä. No ei ehkä ihan juuri noin sillä todellisuudessa juttu meni näin; minä istun headset päässä (koitin fiksata Hindenburgia) ja kiroilen arameaksi kun koira rynkyttää olkavartta antaumuksella, eukko karjahtelee kuin kapinakenraali ja naapurit soittelevat mahdollisuudesta päästä osalliseksi meillä vietettäviin orgioihin. Pahinta kaikessa on se, että huuliltani purkautuneiden demonien määrä ylitti sen pisteen joka sai jälleen kerran paikalliset maajussit yhtymään naapureiden aloittamiin häiriköintisoittoihin. Heillä kun on tapana soitella meikäläisellä siinä vaiheessa kun heidän lehmänsä alkavat hikoilla, maito happanee pöytään ja ne saatanan kanat lentelevät takaperin sillä he tietävät että niinä hetkinä mulla ei ole asiat hyvin. Nykyisin on tosin menty kohteliaampaan suuntaan ja he usein aloittavatkin keskustelun kysyvällä lauseella”Sulla taitaa taas olla jotain ongelmia sen läppäris kanssa?”.

No helvetti sentään, vielä puoli viiden aikaan painin korjaustoimenpiteiden kanssa samoissa tunnelmissa eli headset keikkuen ja beagle raiskaten norjalaista villapaitaani ihan sairaan murinan säestyksellä. Pitkä taistelu tuotti kuitenkin tulosta sillä tein pienen testin (ei se mikä nyt on kuultavissa) ja kaikki näyttäisi toimivan. En ryhdy tässä listaamaan korjaustoimenpiteiden etenemistä enempää koska se ei ketään kiinnosta ja minä puolestani ahdistun kun muistelen viime yötä. Sen sanon että lähipäivinä on tulossa ne viivästyneet lähetykset joista mahdollisesti teen sen combon ja sen jälkeen alkaa radion puolikin päivittymään useammin, sillä on aikas turhaa maksaa palveluista joita ei käytä, tarkoitan tällä tuota julkaisupuolta sillä Hindenburgin ostin omakseni jo aikaa sitten. Että semmosta ja vielä ennen suurta anatomista katsausta sen verran, että tässä lähiaikoina tulee muutama blogi esiintymään upotettuna koska sain näiden blogien pitäjiltä siihen luvan ja Etelän kaunottarelle viestiä, että odottelen sitä postausta (ja lupaa) mikä sisältäisi sen eilen puheena olleen, Luostarin oman laulu-ja soitinyhtyeen elikkäs bändin mainoksen kuvineen kaikkineen. Niin, ja jokaisella teistä bändin jäsenistä löytyy koneelta (ainakin sen Winkun oma) äänitallenus-ohjelma ja saatte luvan tehdä niin, että päätätte keskenänne biisin ja jokainen laulaa oman osuutensa kotonaan ja lähettää sen sitten tänne Luostariin. Näin siksi että minä rustaan ne tuolla radion puolella ”rinnakkain” ja katso; ”Ensimmäinen Luostarin Chorus oli syntynyt ja hän kuuli että se oli hyvä.” Oi riemua! Tätä se kuulkaa tekee kun noita lääkkeitä yhdistelee rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, niin pää tuottaa aivan käsittämättömän hienoja ideoita jatkuvalla syötöllä. Siitä todisteena tämän aamuinen innovaatio: kahvinkeitin keittiön kaapin ylähyllylle (valinnalla ei niin väliä, pääasia että piuha riittää), suodatinsuppilon pohjaan kiinnitetään yhde josta lähtee kumiletku (kirkas pneumatiikkaletku, Ø 5 mm) olkkariin, missä sen toinen pää yhdistetään tietokoneen käyttäjän kämmenselkää koristavaan kanyyliin. Sitten ei muuta kuin tarjouskahvit porisemaan ja jessus sentään sitä ajatusten määrää minkä suoraan suoneen valuva tarjouskahvi saa aikaan yhdessä vallan perkeleen vahvojen mielipidelääkkeiden kanssa. Ideaa pukkaa kuin sarjakuvaa katselisi mutta varokaa sitten koska markkinoilla on paskaa kamaakin myynnissä, esim. se Ekonomisesti onnistunut Tapahtuma – merkillä myyty sufee ei muuta tee kuin saa aikaan sen, että taju lähtee ja kuset tulevat housuun joka kerta kun joku käynnistää mikron. Sen sijaan Valtion Päämies ja Festi Myös Kenkien Materiaalina Käytetty antavat kunnon potkua ja ovat näin ollen varsin hyviä kaikkien neuroleptien ja niitä tukevampien raksujen kanssa. Tähän kohtaan voisikin sanoa että litra mokkaa ränniin pitää pikkupirut poissa (khihihii).

Sitten anatomia osioon eli tänään rakkaat lukijat on se päivä jolloin kaikkien tulee ajella karvansa. Tänään nimittäin vietetään Drannath M'lagehein galaksissa Veleer – päivää ja tuo sana tarkoittaa puhdasta, sileää olemusta ja se jos mikä on kaikille elämänmuodoille hyväksi. Drannath:in porukka on viisasta ja voin kertoa heistä joskus myöhemmin sillä jo pelkästään heidän kielensä osoittaa korkeaa älykkyyttä ja kulttuurin tasoa. Esimerkkeinä kielestä mainittakoon sana Katai, joka on suoraan käännettynä riistäjä ja eipähän tuohon paljon tarvitse lisätä niin tiedetään mistä heppelistä on kyse. Toinen mainitsemisen arvoinen sana on Kela, mikä taasen suorana käännöksenä tarkoittaa Brkaieren (paikallinen sika) persettä ja myös tämä havainto osoittaa heidän olevan kehityksessään paljon meitä edellä. Viimeisenä lause josta pidän erityisesti sen sointuvuuden takia on lause ”Bala dam dam nanneke” joka suomenkielisenä on jotain niin kaunista kuin ”Haluaisin hetken pomppia sun alastoman kroppasi päällä”. Eikä kyseessä ole suinkaan mikään Pomppulinna Huraa!- tyyppinen pomppiminen, vaan alastomana ja makuuasennossa tehdyt...hmmm...vähän niin kuin aaltoliikkeet mutta siten että se lainehtiminen kiihtyy lopussa – kyllä te tiedätte. Jotta kannattaa hoitaa tuo homma tänään niin vuosi 2014 – joka on muuten Flamiar, yltäkylläisyyden vuosi – käynnistyy otollisissa merkeissä.


Minä taidan lopettaa nyt tähän kun Lätkiskin nukkuu, ajattelin että jos onnistuisin syömään aamupalaa ilman että tuo läpyskäkorvainen naida rytyyttää mun ihokastani niin jaksaisin paremmin tämänkin päivän ja kohta alkavan Veleerin. On meinaten vaarallista mikäli veleroidessa käsi ei ole vakaa – ainakin mitä lärväkkeen elinkaaren pituuteen tulee. Ai kauheeta, se olis ihan hirveää jos sen uimarakko puhkeaisi! :/ :/ :/ :/ :(')

Hyvää Nsarad'nia (sunnuntaita) teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...