tiistai 14. tammikuuta 2014

Kauhujen yö: Ei toivottujen nuorten sävellahja, silmäripset tulessa mutta - urahtelu kannattaa

 







Edit klo 20.57: Kokeilin Testiblogin puolella paria eri tekstimallia ja homman saa varmistettua pienellä koodinpätkällä jonka laitan huomiseen postaukseen. Monet jo tämän tietävätkin mutta jos jotain tietämätöntä sattuu kiinnostamaan niin voi sitten käydä katsomassa.

 
No nyt ne ovat sitten saapuneet, nuo kaikki loppahuulet maahan jäädyttävät pakkaset joiden ensi henkäyksiä on tässä eilisestä asti saanut nauttia. Tietysti pakkaset kuuluvat talveen mutta kun ajatellaan että on ihmisiä jotka joutuvat (juu juu, omaa syytä) vetoisissa vuokrakorsuissa, on tämä elämä hieman haastellisempaa. Meillä on nimittäin tavallista isommassa siivouskaapissa eräs laite jota ei kovin monesta kämpästä löydy ja se on meidän oma pikku Zamboni, tuo jäähalleista niin tuttu himmeli jolla kenttä jäädytetään erätauon aikana. Näin vuosin kun ihmiset illan tullen sonnustautuvat mukaviin fleece – asuihin ja villasukkiin nauttiakseen esim. Ylen loistavista uusinnoista, meillä on jo aamusta asti pukeuduttu NASA:lta ostettuihin avaruuspukuihin ja vanhoihin kunnon hokkareihin. Täällä kämpässä ei pysty liikkumaan ilman luistimia sillä lattiaa peittää muutaman sentin ja alati railoille paukahteleva jääkerros 80 – luvun kiireiden ja eristemateriaalien vaikean saatavuuden takia. Tuo vuosikymmenhän muistetaan – varsinkin loppupuoli – aikana jolloin ei muuta tehtykään kuin priimaa ja kaikki toteutettiin hyvää rakennustapaa noudattaen. Vaan mitäpä sitä valittamaan koska tuo Zamboni on aika kätevä vehje ja kun sillä iltaisin ennen nukkumaan menoa pyörähtää koko kämpän läpi, kestää jään pinta seuraavan päivän luistelut ja tästä tulikin muuten mieleeni että täytyy laittaa kauppalappuun patterit koska epäilen avaruuspukujemme kommunikointijärjestelmän piiputtavan tästä syystä. Aika hiljaista on ollut parisen päivää, mitä nyt satunnaisia urahteluja kuuluu silloin tällöin mutta nekin taitavat olla kauempaa avaruudesta tullutta taustakohinaa. Mene ja tiedä.



Ei vaan, juttuhan on niin että mitä kauemmin on parisuhteessa, sen vähemmän verbaalista kommunikointia tarvitaan ja ihmiset taantuvat luolamies – tasolle urahteluineen ja muine omituisine äännähdyksineen. Onpa käynyt niinkin, että kerran kesken pahanlaatuisen tappelun oveemme koputettiin ja ulkorapulla seisoi naapuri joka tiedusteli että mistä olemme ostaneet gorilloja – ne perkeleet kun ovat rauhoitettuja eläimiä tätä nykyä? Jouduinkin sitten toteamaan tuolle kaiken kyyläävälle epatolle ettemme suinkaan ole hankkineet gorilloja vaan tässä vaimon kanssa keskusteltiin siitä että mennäänkö jo tänään vai vasta huomenna kaupoille, jolloin tuo päivänsä tuuletusikkunan raossa viettävä epäsikiö lähti hyvinkin pettynyt ilme kasvoillaan paarustamaan omaan selliinsä sillä näistä kanikopeista ei voi käyttää nimitystä asunto. Urahtelu on hyvä kommunikointi keino varsinkin silloin kun on vieraita. Huoletta voi urahdella että lähtis nyt jo noi vittuun kun tässä olis parempaakin tekemistä tai sitten voi urahdellen todeta että huomaatkos vaimo kun Kunttusen muijalle on tullut taas kiire kyläilemään kun sillä on lähtötohinassa jäänyt tuo helvetin peruukkikin väärin päin.



Moni muukin asia hoituu urahtelemalla ja tietyistä toiminnoista tulee automaattisia, esim. meikäläisen ei tarvitse laittaa ruokaa (en ole yhteensopiva sen paremmin raaka – aineiden kuin keittiölaitteidenkaan kanssa ja tästä syystä olen saanut ikuisen porttikiellon keittiöön) ja vastavuoroisesti eukon ei tarvitse osallistua esim. klapitalkoisiin tai auton rassaamiseen. Toinen tärkeä juttu on mielestäni se että eukko tietää mun käytöksestä missä mennään. Nimittäin jos satun sohvalla istuessani yht'äkkisesti joko nauramaan tai nyyhkyttämään ilman näkyvää syytä, kaataa rakas vaimoni dosetillisen raksuja suuhuni ja tilanne rauhoittuu hyvinkin nopeasti. Jos taas roikun verhoissa ja ärisen naapureille, niin tämä oma rakkaani tekee puhelinsoiton ja saan kyydin siihen isoon laitokseen missä pidetään asiakkaista niin hyvää huolta että heidät jopa köytetään punkkaan kiinni. Se jos mikä on palvelua ja varsinkin kun saa sitä vaaleanpunaista mehua mikä väsyttää aivan vitusti ja saattaa mennä viikkokin ettei tarvitse edes paskalle nousta.



Tein muuten eilen sen virheen että menin ja otin jääkaapista edellispäivän safkalta jääneitä keitinperunoita (joo, meillä ne usein paistetaan seuraavana päivänä ja tehdään pyttäriä tai sitten pyttäriä) neljä kappaletta jotka silppusin lautaselle ja päälle kaadoin kaapin perukoilta löytämäni lihapullapurkin, sellaisen missä on soosi tai sitä ihme mönjää mukana. Mainittakoon että rakas eukkoni oli unten mailla ja siksi uskalsin tehdä näitä Rotisseur – tasoa olevia liikesarjoja tuolla minulta kielletyssä paikassa. Daa, kaikki sekaisin haarukalla ja eikun mikroon ja hyvää oli, ts. ennemmin sitä söi kuin turpaansa olisi ottanut ja koska purkin pohjalle jäi sitä hyhmeistä mäihää, latasin loput Lätkiksen raksujen sekaan ja näin me molemmat saimme mitä maittavimman ateria heti aamutuimaan. Teoilla on kuitenkin seurauksensa ja tässä tapauksessa viive oli umbes kaksitoista tuntia eli oirehtiminen ajoittui puolen yön tietämille ja nukkumaanmenon aikoihin.
 
Kärsitkö Antropofobiasta? No worries, näillä tulee tilaa ja saat olla ihan keskenäsi.



Katsokaas kun meidän Lätkiksellä on tiettyjä etuoikeuksia ja niinpä Hänen Kuninkaallinen Jätemyllynsä saa nukkua eilen mainostamassani parivuoteessa ja tarkemmin sanottuna pääpuolella eli hyvinkin lähellä samaisessa riukukopassa mammittelevien ihmisten naamatauluja. No, koiran yksi suurimmista luottamuksen osoituksistahan on se kun se kääntää suojaamattoman persvärkkinsä kohti joten olen saanut tuijotella tuota paholaisen silmää lukemattomina öinä. Joka helvetin kerta peläten että milloin se iskee silmää ja tämä kauhuskenaario toteutuikin juuri kun olin vaipumassa siihen parin tunnin mittaiseen horrokseeni. Ensin en kuullut mitään ja luulinkin olevani keskellä tuttua, hallusinaatioiden täyttämää valvetilaa missä makaan mätänevän ruumisjoukon keskellä jonkun kuumia purkauksia päästelevän suon keskellä. Välittöminä seurauksina mainittakoon piilolinssien sulaminen päähän (joo,joudun pitämään niitä öisinkin että näen missä pytty on, olen meinaten kerran kakannut lavuaariin ja luulin että mulla on jalat poikki kun pytty on niin korkealla), kuulolaittestani alkoi kuulua Ei Toivottujen nuorten sävellahja 22001 med Oskari Merikanto ja lisäksi ripseni paloivat elmonvalkeiden lailla valaisten makkarimme kirkkaaksi kuin päivällä. En minä noista vammoista niinkään mutta se haju, se on tiedättekö jotain sellaista mikä ei ole täältä maailmasta ja näköjään pari lusikallista Jalostajaa riittää mädännyttämään aikuisen beaglen puolessa päivässä. Viimein menetin tajuntani ja vaivuin painajaisieni pariin mutta tarina ei pääty tähän. Tänä aamuna, normaalien vesi/ruoka/kahvi/nortti -sessioiden jälkeen meni tuttuun tapaan vääntämään omat Papasmurffit ennen aamun lenkille lähtöä ja oh dear, The Jalostaja oli iskenyt kyntensä myös minun elimistöön ja jopa Lätkis joka kyttää ovella että koska lähdetään, äityi sanomaan selvällä suomenkielellä että jumalauta jätkä saa haiset. Mitä röyhkeyttä! Mokoma beaglen renttu pitää laittaa kuriin vaikka tottahan tuo puhui sillä sen verran itämainen tunnelma tuossa kaakeloidussa tilassa oli. Jopa siinä määrin ettei pytyn ja lavuaarin vieressä oleva froteinen käsipyyhe kestänyt sitä vaan roihahti tuleen.






Ookke, tälläista täältä pakkasen nuss jäähdyttämästä korvesta ja tänäänkin sitä täytyy vääntäytyä hoitamaan noita asioita vaikkei tuohon vajaan kahdenkymmenen pakkasasteen keliin oikein huvita lähteä.




Mahdollisimman hyvää....öööö....tiistaita teille, te rakkaat Luostarin asukit ja muut matkaajat.



Ps. muistakaas käydä moikkaamassa Luostarin pelastajaa.

2 kommenttia:

Rienaustasi arvostetaan joten ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...